Kynäilijöiden syksyn 2019 viimeisen kotitehtävän aihe oli taas kerran hykerryttävä. Innoitus kuperkeikkaan lähti Hanna Variksen hienosta grafiikkanäyttelystä Galleria Paperihuoneella. Mama Maddalena halusi loistaa pääosassa. Soin sen hänelle.

Mama Maddalena haukotteli. Selkää särki. Markkinapäivä oli ollut pitkä. Asiakkaita oli riittänyt ja Mama oli antanut kaikille vain hyviä ennustuksia. ”Ennustaisipa joku minullekin ylitsevuotamia maljoja”, hän toivoi ja hieroi selkäänsä. Pitkä kaksikerroksinen keskiaikapuku tuntui tukahduttavan kuumalta.

Torikojun edustalla nuori soittajapoika Vilppu loihti jouhikostaan taianomaisia säveliä. Poika katseli haaveellisen näköisenä naapurikojun suuntaan. Siellä kaunis Piritta-neito oli kietonut kullanvaaleat hiuksensa palmikoille päänsä ympärille. Hän vilkutti Vilpulle silmää. ”Voi tuota nuorten lempeä”, Mama ajatteli kaihoisasti. Jouhikon sävelet tuudittavat hänet uneen. Se katkesi pahasti jouhikon vaikerrukseen. Mama havahtui ja huomasi kaksi viikinkiasuihin pukeutunutta pojanviikaria, jotka juoksivat karkuun mukanaan Vilpun tuohikoriin kertyneet kolikot.

Vilppu oli säikähtänyt eikä osannut tehdä mitään. Mama osasi. Hän kokosi helmansa, heilautti kättään ja lähetti tulikivenkatkuisen pysähtymisloitsun karkulaisten perään. Hetkessä veijarit kiemurtelivat maassa ja ihmettelivät, oliko salama iskenyt vai miksi heidän viikinkipäähineidensä sarvet olivat kiertyneet yhteen. Kun linnunlaulu heidän päässään hellitti, he nostivat katseensa ja näkivät Maman edessään. Molemmat purskahtivat nauruun. ”Sinäkö, vanha muori, et sinä meille mitään mahda”. ”Sehän nähdään”, Mama tuumi. ”Otetaanko pieni ottelu? Voittaja saa pitää kaikki varastamanne rahat, häviäjä lähtee markkinoilta eikä palaa enää”.

Viikingit kömpivät pystyyn pyörällä päästään. Oliko kunniallista otella vanhaa eukkoa vastaan? Tosin varastaminenkaan ei ollut kunniallista. ”Kiinni veti, mikä on taisteluase?” ”Otetaan kunnon painiottelu, sehän on teille tuttua”. Viikinkipojat hämmästyivät. Kyllä he painissa Maman voittaisivat. Pojat eivät olisi olleet niin luottavaisia, jos olisivat tienneet että Mamalla oli musta vyö karatessa. Ottelu oli Maman juhlaa. Hän kiljahti, heitti kuperkeikan niin että alushame kohosi sääriin ja pyöritti poikasia niin kuin tahtoi.

”Kiitos Mama, olit mahtava”, Vilppu suuteli Maman kättä kun tämä toi varastetetut kolikot ja toisen mokoman lisää pojalle. ”Vie nyt Neito Piritta juomaan kanssasi tuopillinen simaa tuonne tavernaan. Minä vetäydyn kotisohvalle. Äskeinen ottelu sai selkäni entistä kipeämmäksi”.

Mama lepäsi kaksi seuraavaa viikkoa sängyssä tukiliivi vyötärönsä ympärillä. ”Taidan olla liian vanha painiotteluihin, mutta hauskaa se oli. Parasta elämässä on, että saan heittää kuperkeikkaa milloin huvittaa”.