ma 20.9.2021

Jussin juhlat jatkuivat viikonloppuna mökillä. Anna ja pojat olivat leiponeet herkkukorvapuusteja ja Miikan perhe toi pöytään marmoroidun suklaakakun.

Lauantai ja sunnuntai olivat viileitä ja poutaisia. Kävimme kukin vuorollamme sienessä.

Löysin syksyn ensimmäiset suppilovahverot ja Miika kunnostautui paistamalla lampaankääpäpihvejä. Lapset touhusivat punaposkisina ulkoleikeissä.

Sunnuntaina Anna palautti minut Hämeenlinnaan ja jatkoi pojat ja Jussi kyydissä Helsinkiin. Edellisen viikon vapaapäiväni keskeytyivät Jussin hammaslääkärikäynnin vuoksi. Nyt uusi yritys näyttää onnistuvan. Anna tuo miehen keskiviikkona takaisin. Jatkan parin päivän ajan kesken jääneitä maalauksia.
to 23.9.2021
Kotiarki jatkuu. Luulimme jo hetken, että joudumme koronakaranteeniin, kun lähipiirissä ilmeni altistus. Kävimme eilen testissä ja aamuyöllä saimme tekstiviesteinä tiedon, että näytteet olivat negatiiviset.

Minulla en edelleen maalaustarvikkeet levällään, sillä uudet työt ovat viimeistelyä vaille valmiit. Jussi pujottelee sujuvasti kaiken keskellä. Kuvia on luvassa heti, kun maltan jättää työt kuivumaan.
Kuvia neitoperhoista löytyy täältä.

Kahden tuulisen päivän jälkeen oli ilo lenkkeillä sateentihkuisessa linnanpuistossa. Meillä on tiedossa kotiviikonloppu.

Osallistuin keväällä kasvien kontaktivärjäyskurssille. Nyt syksyllä kokoonnumme uudelleen. On aina jännittävä nähdä, mitä syntyy.
la 2.10.2021
Kontaktivärjäyskurssi sujui huonosti, vaikka syyskasveja oli tarjolla runsaasti. Värit tarttuivat vain haaleasti paperille. Olin oikein pettynyt.

Alkuviikko sujui arkiaskareissa. Ryhdistäydyin keskiviikkona ja imuroin ja pesin lattiat. Tämä ryhtiliike johtui siitä, että saimme pitkästä aikaa yövieraita.
Lii ja Kaizu tulivat vuodevaatteet mukanaan. He ilmeisesti arvelivat, että meillä riittää pyykkiä omasta takaa.

Tein blinitaikinan ja hankin lisukkeet ennen vieraiden tuloa. On ylellistä tarjota lettuja melkein suoraan pannulta. Mietin jälkiruokaa, mutta Jussin mielestä viimeiset blinit voi valella hunajalla ja suu jää makeaksi. Lii ja Kaizu toivat tuliaisiksi mehevää mustikkapiirakkaa, joten suut olivat todella makeat aterian jälkeen.
Perjantaina lenkkeilimme linnanpuistossa. Jussi lepäili kotona sen ajan. Lounas oli yksinkertainen mutta herkullinen. Kokkasin Suvelan herkkutateista kerman kera kattilallisen sienikeittoa ja tarjosin sen kanssa Ullan ruisleipää ja vihreää salaattia.
Kun vieraat lähtivät kylläisinä kotimatkalle, riensin hoitamaan Galleria Paperihuoneelle avajaistarjoilua. Se oli kerrassaan mainio. Vieraita oli enemmän kuin koskaan, kun koronarajoituksia ei enää ollut. Kaatelin koko illan kuohuviiniä ja täytin suklaakonvehtikulhoja. Tuntui, että elämä palautuu vähitellen normaaliksi.