Kynäilijöiden toukokuun haaste on kirjoittaa luonnosta. Eläydyin entisen kotini maisemiin Espoon Kauklahdessa. Muuttaessamme omaan kotiin kesällä 1984 luonto oli todellakin vielä villi ja vapaa.

Kartanonkeltainen omakotitalo oli vasta maalattu. Se tuoksui tuoreelta puulta. Valkoiset ikkunapuitteet korostivat oljenkeltaista väriä. Marlena oli tutkinut värikarttoja ja ihastunut sävyyn. Hän antoi merituulen hyväillä kasvoja. Miten huikeaa oli, että hän oli päässyt muuttamaan omaan kotiin maalle, kun kesä oli kauneimmillaan. Edessä lainehti voikukkapelto. Pihaan oli noussut muutamia keltaisia tulppaaneja, mutta ne tuskin erottuivat voikukkien lomasta. Vanhat omenapuut olivat puhjenneet kukkaan. Jussi saisi tehdä syksyllä omenoista kotiviiniä. Hän oli opiskeluaikanaan valmistanut kavereiden kanssa erinomaista viiniä ruusunmarjoista ja rusinoista. Miltähän voikukkaviini maistuisi?

Marlena katseli, kun kaksivuotias Anna leikki ämpärin ja lapion kanssa hiekkakasassa. Isoveli Miika oli tehnyt kuorma-autolle liukumäen. Täällä lasten olisi turvallista kasvaa poissa kaupungin hälystä. Marlena ei osannut aavistaa, että muutama vuosikymmen myöhemmin Miikan lapset Otso, Visa ja Ulpu leikkisivät samalla pihalla, mutta voikukkapeltoa ei enää olisi. Sen paikalle oli noussut vieri viereen pieniä laatikkomaisia taloja.

Naapuritontti oli rakentamaton. Siellä kasvoi makeita ahomansikoita. Kissankellot kukkivat heleän sinisinä ja koiranputket heiluivat suvituulessa. Marlenalla oli tapana viedä kesälomalla lapset retkelle läheisille kallioille, joiden huipulta näkyi meri. He leiriytyivät mäntyjen alle. Marlenan korista löytyi tuoreita sämpylöitä, kahvia ja lapsille mehua. Syyskesällä he poimivat varvikosta mustikoita ja sammaleiden keskeltä suppilovahveroita.

Kun lapset olivat teini-iässä, he rakensivat ystäviensä kanssa kalliolle majan. Se oli mainio pakopaikka nuoruuden elämäntuskassa. Marlena hämmästeli, miten nopeasti lapset kasvoivat ja lähtivät kouluiän jälkeen maailmalle. Miika muutti armeijan jälkeen soluasuntoon. Anna ja silloinen poikaystävä Janne vuokrasivat perheasunnon. Marlena ja Jussi jäivät isoon taloon kahdestaan vain tiibetinterrieri Pekku seurana.

Kun Miika löysi tulevan puolisonsa Lauran, Marlena ennakoi tulevaisuutta. Otso-pojan synnyttyä nuoret tarvitsivat lisää tilaa. Marlena ja Jussi olivat jääneet eläkkeelle. Oli aika miettiä, mitä he tekisivät loppuelämällä. Mökki Hattulassa oli Marlenalle tärkeä. Hän ehdotti, että he muuttaisivat Hämeenlinnaan lähelle mökkiä. Jussilla ei ollut mitään sitä vastaan. Uusi koti löytyi kerrostalosta Aulangontieltä. Lähellä oli villi vapaa luonto Aulangon harjulla ja läheisellä Ruutikellarinmäellä.

Miikan perhe muutti pojan lapsuudenkotiin. Siellä leikki muutaman vuoden kuluttua kolme taaperoa. Marlena tunsi haikeuden piston vieraillessaan tutussa mutta samalla vieraassa entisessä kodissa. Nuoret olivat kalustaneet sen itselleen sopivaksi. Kesätuuli toi edelleen tuoksuja mereltä, mutta voikukkapeltoa ei enää ollut.