ma 8.8.2022

Haaveilin, että istun päivisin keinulla hyvän dekkarin parissa nyt, kun olen muutaman päivän yksin mökillä. En arvannut, että istun sisällä huopa harteilla hyvän dekkarin parissa.
Eilinen päivä oli järkyttävän tuulinen ja kolea. Tänään on luvassa vähän lämpimämpää. Kävin aamuvarhain reippaalla lenkillä jotta tarkenen. Nukun sitkeästi ikkuna auki kahden peiton alla. Jussi ei ole enää lämmittämässä vieressä. Vielä viime kesänä hän oli mökillä. Tuntuu haikealta muistella sitä.
ti 9.8.2022

Eilen kaikki oli toisin. Järvi oli peilityyni ja aurinko paistoi iltapäivällä mökkipihalle. Pääsin taas nauttimaan kesäpäivästä keinulle.

Laatikkoviljelmät ovat tuottaneet enemmän silmäniloa kuin satoa. Rucolat ovat pieniä, mutta maukkaita, timjami, rosmariini ja basilika rehoittavat ja valkosipulit työntävät herkullisia vihreitä varsia. Peurat ovat toistaiseksi jättäneet lehtikaalit rauhaan.

Syyskesän perennat aloittavat kukintaa. Valkoiset ukonkellot ilahduttivat heinäkuussa. Malva ja suopayrtti ovat kukkineet jo muutaman viikon. Syysleimut ovat nupulla. Muutama punahattukin sinnittelee vuodesta toiseen.
to 11.8.2022

Sain tiistaina kesävieraita. Lii ja Kaizu tulivat illalla. Ehdin käydä sitä ennen sienimetsässä.


Tarjosin tiistaina tortilloja ja keskiviikkoaamuna kantarellimunakasta. Lounaallakin oli tarjolla sieniä, nyt voin, sipulin ja kuohukerman sekä uusien perunoiden ja sillin kera.

Kesäpäivät olivat juuri niin lempeitä kuin mökillä kuuluukin olla. Istuimme katseleassa auringonlaskua ja jatkoimme illanviettoa takkatulen äärellä.
Keskiviikkona kävimme katsomassa Jussia. Hän oli ollut koko päivän niin väsynyt, että fysioterapeutti oli jumppauttanut vuoteessa. Tarjoilimme tiikerikakkua ja keltaista jaffaa.

Jatkoimme matkaa Hämeenlinnan Uuteen kesäteatteriin. Näytelmä oli riemastuttava ja vauhtia riitti.