joulua odotellessa

ma 11.12.2023

JOULUKORTIT ON KIRJOITETTU ILMAN JUSSIN NIMEÄ

En muista näin rauhallista joulukuuta. Ihmettelin eläkkeelle jäätyäni, kun monet valittivat tekemisen puutetta. Silloin tuntui, etteivät päivät ja viikot riitä harrastuksiin. Opiskelin kuvataidetta ja vietin grafiikanpajalla aikaa kokeilemalla eri tekniikoita siitä ilosta, että prässi oli käytössä.

Nyt minulla on aikaa, mutta ei tarmoa. Kotonakin voisi puuhailla kaikenlaista, mutta en puuhaile. Istun television äärellä, luen ja kuuntelen kirjoja, nukun päiväunia ja ihmettelen, miten pitkiksi päivät ovat muuttuneet. Ulkoilen vähemmän kuin ennen, sillä liukkaat kelit pelottavat. Menen varhain nukkumaan ja herään vielä varhemmin. Ei pitäisi valittaa, mutta tämä kaikki on jotenkin niin outoa.

Olen kiitollinen Yle Areenasta, joka tarjoilee laadukkaita elokuvia ja sarjoja. Olen kiitollinen Linnan Marttojen lukupiiristä, jonka ansiosta olen löytänyt mielenkiintoisia kirjoja.

SUOSITTELEN

Joulunajan kirja on niin kiehtova, että uppoudun tuntikausiksi tutkimusmatkailijoiden elämään ankeissa olosuhteissa, joissa stellerinmerilehmän löytyminen sykähdyttää. Olen aloittanut myös Pirkko Saision uusimman romaanin Sopimaton, joka vaikuttaa kiinnostavalta.

Tällä viikolla on vielä haasteita. Iltapäivällä on luovan kirjoittamisen paja, huomenna kuntosali, keskiviikkona syyskauden päätteeksi kuntotesti ja illalla vielä Kynäilijöiden tapaaminen Paperihuoneella. Sen jälkeen olen joululomalla, mitä se sitten tarkoittaakaan.

ti 12.12.2023

Olin eilen pitkästä aikaa reipas. Kävelin mennen tullen Visamäkeen kymmenen asteen pakkasessa. Lumi narskui kenkien alla ja järveltä puhalsi viima. Saavuin punaposkisena HAMKiin syksyn viimeiseen kirjoituspajaan. Tapasin kahviossa kurssikavereita. Ehdimme vaihtaa kuulumiset ennen kurssin aloitusta. Sain parhaan kohteliaisuuden kirjastani, kun kurssimme ainoa herrahenkilö kertoi lukeneensa sen ja sanoi kirjan olleen parempi kuin hän odotti! Ymmärsin arvostaa mielipidettä.

to 14.12.2023

Lunta on pyryttänyt useana päivänä. Eilen tuntui, etten jaksa lähteä illalla Paperihuoneelle, vaikka Kynäilijöiden tapaamiset ovat virkistäviä. Olin tyytyväinen, kun sain kietoa torkkuhuovan ympärille ja jäädä sohvannurkkaan, kun tuli niin monta peruutusta, että päätimme suosiolla siirtää tapaamiset ensi vuoden puolelle. Ehdotin joulunajan kirjoitushaastetta otsikolla Minun jouluni.

JOULU 2023 ON JO OVELLA

Vietin tänä aamuna nostalgisia hetkiä muistelemalla vanhanajan joulujamme, jolloin vetäydyimme mökin rauhaan, saunoimme ja istuimme takan ääressä, pelasimme lautapelejä ja herkuttelimme jouluruoilla. Idyllit loppuivat siinä vaiheessa, kun lastenlapset syntyivät eivätkä vanhemmat halunneet lähteä alkeellisiin oloihin.

Viikko-ohjelma meni muutenkin uusiksi, sillä kuntotesti siirtyi huomiseksi. Vielä hetki jännitystä, sitten olen toivottavasti lomalla.

There is one comment

  1. Terttu

    Ehtoota Järvenpäästä! Harmi, kun sinun työstämät joulukortit nyt jäikin hankkimatta, kun viimeksi näimme hautajaisissa. Kyllä on ihmeellistä, että minäkin sain tutustua Jussiin 💝 Niin monipuolinen, inhimillinen, valoisa, hauska ja iloinen kanssakulkija. Häntä on muisteltu viime viikkoina useasti.
    Joulumyyjäisiin olemme nyt ehtineet parikin kertaa ja niissä täydennettiin korttikokoelmaamme. Meillä joulukuu on sujunut kuljetusten merkeissä, kun on avitettu Kirstin pientä HUS- operaatiota viikottain, huomenna hän saakin loput tikit otsastaan pois. Välillä Ryttylään – byrokratian rattaissa on pyöritty – kun henkkarin uusimiseen menee kolme kuukautta. Ja tietty tätä 10 v nuorisoa kuskataan harrastuksiin ja muutoinkin. Siinä onkin oikein ” kielenhuoltoa” meille vanhuksille, jotta ymmärretään, mitkä termit ovat milloinkin musiikissa, peleissä ja harkoissa käytössä.

    Jos sinulla aika sallii, niin hyppää junaan ja viiletä tänne Järvenpäähän. Täällä voimme tehdä Taidehalli- Cooperin käsityöpaja – Taidetalo….ym kierroksen. Myös joulun jälkeen on nämä paikalliset ” elämykset ” auki, toivottavasti sää hieman lämpenisi. Kova pakkanen on kyllä vähän jarruttanut kaikkien liikkumista,…. mutta sentään saimme nyt tukevan jään Tuusulan järvelle. Siellä on sitten hupaisaa lenkkeillä jalan, kelkalla, suksin, luistimia…miten vaan.

    Liked by 1 henkilö

Jätä kommentti Terttu Cancel

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.