COSTA ADEJE

Tarinan taustaa: Olen kirjoitellut omaksi iloksi faktaa päivien kulusta ja fiktiota alter egoni Mama Maddalenan seikkailuista. Kirjoitin joitain vuosia sitten värikkään fantasian kuningatar Ellinoorasta, tämän tummahipiäisistä adoptiolapsista sekä Quu ja Tähti prinsessoista. Osia kertyi kahdeksan ja ne on luettavissa otsikolla Helmin tarina.

Palautin tekstin maan pinnalle. Mama jatkaa omana itsenään, Ellistä on tullut varakas leski, jolla on kaksi nuorempaa sisarta, siis Quu ja Tähti. Pitkä tarina sijoittuu tietysti Hämeenlinnaan, mutta Espanjakin on mukana kuvioissa. Nauttikaa pieninä annoksina!

KYNÄILIJÄT

– Tulkaa rohkeasti peremmälle. Olemme saaneet kirjastosta mukavan omakolon, se on kuin tehty innoittamaan luovaa kirjoittamista, reipas poninhäntätukkainen nuori mies hymyili leveästi.

Mama Maddalena oli ennättänyt istuutua tukevalle nojatuolille. Quu ja Tähti tervehtivät iloisesti ja tulivat hänen viereensä.

– Meillä on pieni, mutta sitäkin tiiviimpi ryhmä, vetäjä ilmoitti ja ohjasi kaksi nuorta sisään.

– No niin, tervetuloa, olemme pioneereja. Kirjaston henkilökunta kannustaa lukemisen ja kirjoittamisen ohella myös kuvataiteeseen. Kokeilemme ennakkoluulottomasti eri luovan taiteen muotoja ja raportoimme kurssin jälkeen, miten se toimii. Aloitetaan esittäytymällä, keksikää itsellenne lempinimi. Minä olen Markku, mutta tällä kurssilla Miro.

– Minä olen Mama eikä se siitä nimeä vaihtamalla kummene, Mama Maddalena ilmoitti tomerasti.

– Hyvä, kyllä se sopii. Entä Kerttu ja Terttu, olette sisarukset?

– Joo, Quu ja Tähti, niillä nimillä ystävät meitä kutsuvat.

– Entä Mirja ja Pertti, tulitte somasti käsi kädessä? Miro kysyi.

– Milla ja Pete, ollaan tuore kihlapari, Milla selitti ja pörrötti Peten rastatukkaa. Tämä katsoi häntä silmät säihkyen.

– Hienoa, sitten vielä lyhyt kierros. Kertokaa, mitä toivotte kurssilta. Aloitamme sen jälkeen harjoitukset.

– Olen kirjottanut elämäkerran, mutta haluaisin irrotella. Maalaamisesta en ymmärrä kyllä mitään, Mama aloitti.

– Ei tarvitsekaan, teemme pieniä terapiaharjoituksia, joissa yhdistetään kuva ja tarina, Miro selitti.

– Minä haluisin oppia kirjoittamaan fantasiaa kuivan gradun jälkeen, Quu kertoi.

– Samoin, mutta asiatekstikin kiinnostaa ja rakastan maalaamista. Olen suorittanut kuvataiteen aineopinnot, Tähti jatkoi.

– Me kirjoitellaan omaksi iloksi tarinoita niin, että toinen aloittaa ja toinen jatkaa, Milla paljasti.

– Se on hauska metodi, voidaan kokeilla muidenkin kanssa. Aloitetaan pienellä verryttelyllä, Miro sanoi ja jakoi valkoiset paperiarkit ja tussikynät. – Ei tarvitse osata piirtää. Käytämme kuvaa havainnollistamaan tekstiä. Tiedätte varmaan aarrekartat? Ne auttavat toteuttamaan unelmat. Emme tee niitä nyt, mutta ehdotan, että piirrätte kuumailmapallon. Sitä kannattelevat pienet ilmapallot, joihin voitte kirjoittaa asiat, jotka ovat teille tärkeitä. Hiekkasäkit painavat palloa alaspäin. Niihin tulee sellaisia tunteita, jotka häiritsevät arkeanne. Aikaa on kymmenen minuuttia.

Paperit rapisivat, kun kaikki keskittyivät tehtävään. Miro katseli ryhmää. Mama oli selvästi vanhin. Hänestä oli hyvä, että kurssilla oli eri ikäisiä. Se takasi, että teksteissä näkyisi elämänkokemus. Tämä oli hänen ensimmäinen haasteensa. Takana oli sanataideohjaajan koulutus, mutta hänellä ei ollut juurikaan käytännön kokemusta. Esikoisromaani oli ollut hänen elämänsä suurin saavutus. Miro oli kirjoittanut omakohtaisia kokemuksia elämästä transsukupuolisena. Kirja oli saanut ristiriitaisen vastaanoton. Ystävät olivat hurranneet, vanhemmat kauhistelleet. Takakannen kuvassa hänellä oli huulipunaa ja silmissä rajaukset. Omasta mielestään hän näytti hemaisevalta.

– Sopiiko, että kiinnitämme piirrokset ilmoitustaululle? Näette yhdellä silmäyksellä kokonaisuuden, Miro ehdotti, kun ajastin kilahti.

Ilmapalloihin oli listattu linnunlaulua, auringonpaistetta, haaveita, lottorivejä, kuohuviinimaljoja ja hampurilaisia. Hiekkasäkeissä luki kiire, sade, mökötys, rahanpuute ja yksinäisyys.

– Jatketaan tästä. Valitkaa yksi ilmapallo ja yksi hiekkasäkki. Kirjottakaa konkreettisesti, miten ne vaikuttavat elämäänne, Miro ohjeisti.

– Pitääkö meidän lukea kirjoitukset? Milla kysyi.

– Lukeminen on vapaaehtoista. Toivon, että luette, sillä sen jälkeen sana on vapaa. Yksi kurssin tavoitteista on jakaa kokemuksia ja antaa vertaistukea.

MAMAN TARINA

Mikä ihme minut sai osallistumaan näin lapselliselle kurssille. Piirtelen ilmapalloja ja tunnen olevani lastentarhassa. Tai päiväkotejahan ne nykyään taitavat olla. Olisipa ystäväni Elli tukena. Hän kieltäytyi päättäväisesti osallistumasta hölynpölyyn, niin kuin hän asian ilmaisi. Hän on tulossa illalla luokseni. Ellillä on salaisuus, jota hän ei halunnut paljastaa puhelimessa. Korttien tulkinnasta tulee kiinnostavaa.

 Quu ja Tähti olivat jostain kumman syystä innoissaan ja houkuttelivat minut kurssille. Minulla on kuulemma paljon annettavaa. Mitä muka, olen tällainen vanha höppänä. Nimet unohtuvat ja välillä tavaratkin. Pitää muistaa ostaa Pörrölle torilta tuoreita silakoita. Toisaalta on mukava tavata uusia ihmisiä. Juttelen usein vain kissan kanssa. Olemme yleensä samaa mieltä tärkeistä asioista kuten herkuista ja päiväunista.

QUUN TARINA

Ohjaaja on vähän outo. Poninhäntä on kiva, mutta näenkö oikein, hänellä on huulipunaa. Ei se minua haittaa, mutta ihmettelen, miksi. En aio lukea tätä, joten voin kirjoittaa, mitä mieleen tulee. Tajunnanvirraksi sitä kai kutsutaan. Kirjoittaminen on terapeuttista ja aion kokeilla myös maalaamista. Olen katsellut, miten taitava Tähti on. Hän voisi opastaa minua nyt, kun olen vapaalla.

Vietän pari kesälomaviikkoa täällä Hämeenlinnassa. Palaan Helsinkiin, kun koulut alkavat. Onnistuin saamaan äidinkielen opettajan sijaisuuden. Viikkotunteja on vähän, mutta onhan se jonkinlainen alku. Sisko Ellinoora on luvannut avustaa, sillä hän sai muhkean perinnön miehensä kuoltua. Jotkut ovat onnekkaita, vaikka hän onkin nyt yksin. Lapsia ei ole. Tiedän, että se on ollut kova paikka.

Haluan pärjätä omillani, mutta eläminen Helsingissä on kallista. Pitäisikö etsiä töitä täältä pikkukaupungista? Täytyy miettiä, taitaa huvit olla vähissä. Mama on luvannut tulkita illalla tarotkortteja. Jännittää. Kuulostaa hullulta, mutta hän osuu yleensä oikeaan. Toivoisin mustalla ratsulla kiitävää prinssiä, mutta sellaisia ei juuri ole näkynyt.

TÄHDEN TARINA

Olen täpinässä. Rakastan tarinoiden kirjoittamista. Haaveeni on kirjoittaa aikuisten satuja ja kuvittaa kertomukset. Kuvataiteen aineopinnot olivat ihanat. Sain irrotella, sillä tylsät perusopinnot olivat takana. Ei tarvinnut enää tarkastella alastonmallin mittasuhteita eikä piirtää kipsipäitä. Tein lopputyön grafiikan menetelmällä. Ihastuin akvarellimonotypiaan, sillä se oli helppoa ja lähes myrkytöntä. Sain kiitosta heleistä väreistä ja rennosta otteesta.

Kirjoittaminen on uusi aluevaltaus, vaikka olen toki pitänyt päiväkirjaa pikkutytöstä lähtien. Mukava, kun sain houkuteltua Quun mukaan. Menemme illalla Maman luo. Ellinoorakin tulee. Hän kuulosti salaperäiseltä puhelimessa. Mitähän veisimme tuliaisiksi? Quu on kysellyt, onko Hämeenlinnassa kunnon bileitä. En tiedä, mutta lupasin lähteä seuraksi, jos löydämme kelvollisen tanssipaikan.

MILLAN TARINA

Olen ihastunut, rakastunut ja aivan höperö. Epäilin pitkään, ettei Pete välitä minusta, sillä hänellä on vilkkusilmät. Niin vain kävi, että päädyimme yhteen. Istuimme oluttuoppien äärellä Virvelinrannan terassilla. Vanajavesi oli tyyni, lokit kirkuivat ja minulla oli leveälierinen aurinkohattu. Söimme tuplajuustohampurilaiset ja hätistimme ärsyttäviä ampiaisia kauemmas. Pete rykäisi ja kysyi, maistuisiko kuohuviini jälkiruuaksi. Nyökkäsin hämmästyneenä. Pete vihelteli tullessaan kahden korkean lasin kanssa baaritiskiltä.

– Mitä juhlimme, oletko saanut palkankorotuksen?

– Parempaa kultaseni, ajattelin kysäistä, haluatko viettää loppuelämän kanssani? Pete kysyi muina miehinä.

Häkellyin. Oltiinhan me seurusteltu, mutta en pitänyt sitä kovin vakavana.

– Pete, oletko tosissasi?

– Enemmän kuin koskaan.

Muuta ei tarvittu. Kapsahdin hänen kaulaansa, kuohuviinilasi kaatui, mutta se ei haitannut hekumallista suudelmaa. Naapuripöydän vanha pariskunta taputti käsiä. Herttainen tarjoilijatyttö toi meille uuden lasillisen. Kilautimme kesälle ja onnelle ja ampiaisille. Nyt en halua ajatella hiekkasäkkejä. Ilmapallot kannattelevat meitä toistaiseksi. Haluan uskoa, että loppuelämän, vaikka se on tietysti lapsellista.

PETEN TARINA

Milla, ihana Milla, kihlattuni, tulevien lapsiemme äiti. Epäröin pitkään, uskallanko kosia. En olisi kestänyt kieltävää vastausta. Milla epäilee minun katselevan muita donnia, mutta oikeasti näen vain hänet. Kysyin Mamalta neuvoa. Hän pyysi nostamaan yhden tarotkortin. Se oli Rohkeus. En tarvinnut muuta. Tai taisin minä ottaa rohkaisuryypyn, ennen kuin tapasin Millan kesäterassilla. Hän näytti upealta. Oli laittanut mekon ja lierihatun. Näin vain hänen hurmaavan hymynsä. Yritin olla tavallisen rento, mutta sydän hakkasi hullun lailla. Kaljatuoppi auttoi, kädet lakkasivat tärisemästä.

Kun ehdotin kuohuviinimaljoja, huomasin, että Millan silmiin syttyi tuike. Hän taisi aavistaa, että nyt on tosi kyseessä. Olen maailman onnellisin mies, kun hän suuteli minua. Suunnittelemme muuttavamme yhteen. Elämä on ihmeellistä. Toivon, että onnemme on ikuista. Kiidämme ilmapallojen kannattamina nyt ja aina.

***

– Kuka haluaa lukea, Miron ääni herätti kesken pohdintojen.

Vain Milla ja Pete nostivat kätensä. Mama kuunteli heidän hehkutustaan ja toivoi, että onnea riittäisi myös ensimmäisten vaikeuksien yli. Hän muisteli omaa nuoruuttaan, jolloin ilot ja surut tuntuivat käsittämättömän suurilta. Ikä oli tasoittanut ja haalistanut muistot.

– Miettikää seuraavaksi kerraksi jotain elämänne tähtihetkeä. Jatkamme viikon kuluttua, Miro sanoi, kun kurssilaiset kokosivat tavaransa.

– Mitä pidit pojasta? Tähti kysyi kävellessään Quun kanssa asunnolleen Suomen kasarmin historialliseen pihapiiriin. Tähti oli vuokrannut punatiilisen talon eteläpäädystä kaksion. Quu oli majoittunut loman ajaksi hänen sohvalleen.

– Vähän outo tyyppi. Yrittää mielestäni liikaa. Harjoitukset ovat selvästi jostain kirjoitusoppaasta. Ei se oikeasti haittaa. On kiva kuulla, mitä muut saavat aikaiseksi, Quu tuumi.

– Minustakin on jännittävä kirjoittaa. Laitan aamuisin muistiin juttuja, jotka askarruttavat. Kun luen niitä myöhemmin, huomaan, että olen surrut turhaan. Asioilla on tapana järjestyä, Tähti kertoi.

VILLA MAMA

– Pörröseni, saamme illalla vieraita. Olethan kiltti kissa, lupaan herkkuja, Mama leperteli.

Pörrö käänsi kylkeä sohvan nurkassa. Sille riitti, että Mama oli taas kotona ja herkku-sana sai sen höristämään korvia. Mama kattoi keittiön pyöreälle pöydälle uunista nostamansa kantarellipiirakan. Feta-tomaattisalaatti oli valmis ja jääkaapissa oli jäähtymässä retsinaa.

En ole varma, pitävätkö he pihkan mausta, Mama pohdiskeli ja kaatoi itselleen lasillisen. Kirpeä juoma vei muistoissa Kreikkaan. Olisinpa nuorempi, lähtisin viettämään syyslomaviikon Kreetalle, hän haikaili.

Ovikello kilahti. Pörrö kipitti eteiseen ja pyöri jaloissa, kun Mama avasi oven.

– Istukaa saman tien pöytään. Piirakka on parasta kuumana, Mama sanoi ja laittoi Quun ja Tähden tuomat auringonkukat korkeaan maljakkoon.

– Kaadan lasilliset viiniä. Odotellaan hetki Ellinooraa, Mama sanoi.

– Onpa sinulla kauniit kristallilasit, Tähti ihaili.

– Tuliaisia vuosien takaa Budapestista. Niissä jokaisessa on erilainen eläin. Suosikkini on villisika, Mama nauroi ja esitteli omaa lasiaan.

– Tervehdys, ovi oli raollaan, Ellinooran heleä ääni kuului eteisestä.

Mama riensi halaamaan punaposkista ystäväänsä.

– Vanajavedellä puhalsi ärhäkkä tuuli. Se oli kaataa mummon kumoon, Ellinoora nauroi ja ojensi Mamalle kylmän kuohuviinipullon.

– Onko meillä syytä juhlaan? Mama kysyi.

– Voi olla, kerron aikanaan, Ellinoora hymyili.

Mama haki korkeat lasit ja kaatoi kuplivat maljat.

– Pidät meitä jännityksessä, kerro heti, Quu vaati.

– Olen päättänyt jatkaa elämää, vaikka olenkin nyt leski. Varasin kolmen viikon lomamatkan Torremolinokseen. Lähden syksytuulien myötä, Elli kertoi ja kohotti lasinsa.

– Hienoa, olet loman ansainnut, Mama sanoi.

– Toivoin, että voisit lähteä kanssani, mutta tiedän, ettet halua jättää Pörröä.

– Olet oikeassa, viihdyn mainiosti kotona. Iän myötä rauhallinen elämä on parasta, mitä tiedän. Pienet haasteet tuovat väriä elämään, mutta en ole ihan vakuuttunut tästä kirjoittelukurssista.

– Kertokaa, miten se sujui, Ellinoora sanoi ja otti ison palan piirakkaa.

– Olit oikeassa, minusta se oli ajanhukkaa, mutta katsotaan, miten edistymme. Tunsin itseni ikivanhaksi, Mama tunnusti.

Ilta oli onnistunut. Ellinoora kertoi lisää matkasuunnitelmasta ja lupasi päivittää kokemuksia netin välityksellä.

– Ette varmaan halua kahvia enää näin myöhään? Mama kysyi ja otti kaapista kirsikkalikööripullon.

– Digestiivi sopii mainiosti. Siirrymmekö olohuoneen puolelle? Elli kysyi ja oikoi jalkoja.

– Tarotkortit odottavat sohvapöydällä. Rouva ja neidit, olkaa hyvät, Mama hymyili.

Quu katsoi pelonsekaisin tuntein, kun Ellinoora ja Tähti saivat heleän sinivihreät kortit, jotka lupasivat auringonpaistetta ja menestystä. Hän ei uskonut olevansa yhtä onnekas.

– Sinun vuorosi Quu, nosta kolme vasemmalla kädellä, Mama kehotti ja levitti kortit pöydälle sekoitettuaan ne ensin.

Quu keskittyi ja laittoi silmät kiinni. Hän valitsi sattumanvaraisesti kortit ja jäi odottamaan Maman tulkintaa.

– Ensimmäinen kertoo menneisyydestä. Se on Lanttien kuningatar. Olet tehnyt töitä gradun kanssa ja voit olla tyytyväinen uurastukseen. Tämän päivän kortti on Lanttien ritari. Sekin kertoo työteosta, mutta myös sen tuomasta tyydytyksestä. Kolmas, tulevaisuuden kortti, on Muutos. Se lupaa, että elämässäsi tapahtuu jotain, joka vie sinua eteenpäin. Voit itse tietenkin päättää, mihin suuntaan kuljet.

– Miten olisi vierailu luonani Espanjassa? Tervetuloa molemmat, Elli ehdotti.

– Ei meistä tiedä. Minulla on kuviskursseja Vanajaveden opistossa, mutta onhan meillä syysloma, Tähti innostui.

– Kesää on vielä jäljellä. Kohotetaan maljat ja pidetään yhteyttä, Mama toivotti, kun vieraat alkoivat tehdä lähtöä.

– Täällä sinun luonasi on aina mukava käydä, Elli halasi Mamaa.

– Poikkea koska vain, me kaikki tarvitsemme ystäviä, Mama sanoi silmät kosteina.

– Me tapaamme ensi viikolla kurssilla. Aihe elämän tähtihetkistä on kiehtova, vaikka ei minun elämässäni ole tapahtunut mitään kovinkaan jännittävää, Tähti sanoi.

Quu mietti, mistä kirjoittaisi. Tähtihetket olivat olleet aika intiimejä. Hänen silmiinsä syttyi vihreä loiste, kun hän päätti irrotella. Ei minulla ole mitään menetettävää, hän mietti.

ELÄMÄN TÄHTIHETKIÄ

Milla ja Pete jatkoivat tarinaa yhteisestä onnesta. He olivat kutsuneet kavereita bileisiin.

– Tehtiin ämpärillinen sateenkaarenväristä boolia ja leivottiin pellillinen kinkkuananaspizzaa. Tarjolla oli lisäksi sipsejä, popcornia ja vaahtokarkkeja. Tanssittiin aamuun asti. Naapurit hakkasivat seinään. Kutsuttiin nekin bileisiin. Onneksi seuraava päivä oli sunnuntai. Nukuttiin iltapäivään asti.

– Iloiset juhlat ovat todellakin elämän tähtihetkiä, Miro kiitteli.

– Miten te jaksoitte? Mama hämmästeli.

– Meillä oli hauskaa, ei silloin väsytä, Milla vastasi ja nipisti Peteä nenänpäästä. Tämä nyökkäsi olevansa samaa mieltä.

– Mama, haluatko jakaa tähtihetkesi? Miro kysyi.

– Kyllä ja en, siitä on niin kauan. Olen minäkin ollut umpirakastunut. Tapasin ihastukseni kohteen palmurannalla kaukana tropiikissa. Taivaalle oli kerääntynyt myrskypilviä. Suunnittelin lähteväni majapaikkaani, kun mereltä puhalsi yllättäen tuulenpyörre, joka sai puut taipumaan ja rantatuolit kaatumaan. Hain mereen lennähtäneen pyyhkeen. Se oli virhe, sillä mainingit kaatoivat minut rantaveteen ja uhkasivat imaista syvemmälle. Vedessä oli tuolinsirpaleita ja katkenneita oksia. Ihmiset kiljuivat ja ryntäilivät etsiessään lapsia.

Olin joutua paniikkiin, kun apuun riensi komea nuorukainen, joka kiskoi minut rannalle. Hän kietoi käsivarret ympärilleni ja hoputti juoksuun. Ehdimme hädin tuskin rantatöyräälle, kun meri vetäytyi ja vei loputkin tavarat rannasta mennessään.

Pelastajani johdatti kylän baariin, haki kuivan sarongin hartioilleni ja tarjosi tulista thaiviskiä. Olin sanaton, sillä ymmärsin juuri pelastuneeni hukkumiselta. En kerro enempää, mutta sen voin vakuuttaa, että lomamatkastani tuli hekumallinen.

Tähti ja Quu katsoivat Mamaa hämmästyneenä. He eivät olleet koskaan ajatelleet, että tälläkin oli ollut seksielämää.

– Tähti ja Quu, teidän vuoronne. Lukeminen on toki vapaaehtoista.

– Sen takiahan täällä ollaan, Quu sanoi ja veti henkeä. Hän piti luovan tauon ja aloitti sitten kirkkaalla äänellä. – Minäkin olin rakastunut, tarina sopii siis teemaan, mutta on vähän erilainen. Ihastukseni kohde oli tummaihoinen, kiihkeä ja kuin luotu rakastajaksi. Hän oli hellä ja hän oli raju, kuiskaili korviini lemmen sanoja, mutta oli kaveripiirissä karski. Kävimme jazzklubeille ja yökerhoissa, joissa tarjolla oli muutakin kuin mietoja juomia. Olimme aika pöllyssä, kun hiivimme aamuyön tunteina opiskelijakämpälleni.

Muistan ne ajat kuin sumussa. Olin hullaantunut, mutta myös epätoivoinen, kun en jaksanut lukea tentteihin. Kunnes tuli aika, etten enää välittänyt. Vain rakastajani toi valoa elämään. Sekin ilo loppui, kun hän jäi kiinni huumeiden myynnistä ja joutui vankilaan. Itkin itseni uneen ja mietin kurjaa elämääni. Viski auttoi hetkeksi, huumeisiin en enää koskenut. Pääsin kuiville vasta siskojen avulla. Sain opinnot loppuun ja nyt odottelen loistavaa tulevaisuutta, Quu lopetti.

Kaikki olivat hiljaa. Tyynen ulkokuoren alla oli tunnemyrsky, jonka he vaistosivat.

– Quu, oli upeaa, että kerroit, saat tukemme. Miltä kirjoittaminen tuntui?

– Helpotti, kun sain purkaa tunteita. Elämä jatkuu, niin haluan uskoa.

– Tähti, sinun vuorosi, Miro kehotti lempeästi.

– Tiesin kyllä Quun ihastuksesta, mutta en arvannut, että tarina oli noin koskettava. Minun juttuni kuulostaa lapselliselta, mutta luen kuitenkin.

– Kaikilla on omat tarinat. Opimme toisiltamme paljon. Ole hyvä, Miro sanoi.

– Olen meistä sisaruksista nuorin ja heidän mielistään hemmoteltu. Olen aina ihaillut Ellinooran itsevarmuutta ja Quun vilkkautta. Olen hiljainen ja vaivun usein haaveisiin. Kun löysin piirtämisen ja maalaamisen ilon, huomasin viihtyväni entistä paremmin omissa oloissani. Pääsy taidekouluun oli huikeaa. Pahaksi onneksi olin allerginen liuottimille ja minun oli pakko siirtyä myrkyttömiin aineisiin. Toivon voivani elää taiteella, mutta toistaiseksi elän taiteelle, Tähti kiteytti ja sai kättentaputukset.

– Kiitos, tarinanne kuulostivat todellakin eletyltä elämältä. Huomasittehan, että ne olivat kaikki erilaisia. Tai melkein kaikki. Milla ja Pete elävät rakkauden huumassa enkä halua varoitella, mutta elämä voi yllättää. Nauttikaa täysin siemauksin, Miro sanoi.

– Joo, ei tämä aina ole näin auvoista, kuin kuvailimme, mutta yhdessäolo tuntuu hyvältä, Pete sanoi ja katsoi Millaa lempeästi.

– Illan kurssiaika on ohi, lähetän uuden kirjoitusaiheen sähköpostissa, Miro lupasi ja lähti ensimmäisenä.

– Minnehän miehellä oli kiire? Tähti ihmetteli.

Hän ja Quu heilauttivat kättä Mamalle ja lähtivät Lukiokatua pitkin Suomen kasarmin suuntaan.

MIRO

Kurssilaiset ovat mahtavia. En olisi uskonut kuulevani heti alussa noin rehellisiä tarinoita. Quu oli rohkea kertoessaan huumeista. Olenhan minäkin kokeillut sen verran, että tiedän, mistä hän puhuu. Minun onneni taisi olla, että tulin kipeäksi ja tyydyin sen jälkeen viinaan. Kossu maistuu turhankin hyvin. Varsinkin sen jälkeen, kun ystäväni, tai siis entinen ystäväni, Mauno löysi toisen. Se satutti. Piti rientää kurssilta ajoissa, että ehdin viinakauppaan.

En todellakaan haluaisi paljastaa tunteitani julkisesti. Ei opettajan tarvitsekaan. Epäilen, että he aavistavat, että en ole se naapurin poika, jota yritän esittää. Tykkään minä tytöistäkin, mutta Mauno oli erilainen. Ne yöt, jotka vietimme yhdessä, olivat elämäni tähtihetkiä. En halua muistella niitä, tuska on liian lähellä. Ehkä jonain kauniina päivänä kirjoitan runonsäkeitä. Sonetteja Maunolle, en tiedä itkisinkö vai nauraisinko.

ELLINOORAN KAUPUNKITALO

Elän unelmaani. Avioliitto Henrikin kanssa oli järkevä. Sain tukea ja turvaa enkä muuta osannut kaivata. En ole koskaan kokenut intohimon kipinää. Ehkä juuri siksi luen rakkausromaaneja. En minä niihin usko, mutta jostakin tarinat pulppuavat. En todellakaan halunnut osallistua kirjoituskurssille, sillä minun tarinani koostuisivat vain pullan leipomisesta, kävelyretkistä ja illoista television äärellä. Kuka sellaista haluaa kuulla. Olen alkanut epäillä, onko varaamani matka Espanjaan virheliike. Mitä ihmettä teen kolme viikkoa yksin pienessä hotellihuoneessa ja asun maassa, jonka kieltä en osaa? Olisipa joku, joka lähtisi kanssani, mutta ei. Siskoilla on oma elämä ja niin on Mamallakin.

Tarkistin peruutusehdot ja kauhistuin, sillä joudun maksamaan lähes koko matkan hinnan. Kun soitin matkatoimistoon, ystävällinen virkailija kehotti ottamaan yhteyttä vakuutusyhtiöön. Totta, en tullut ajatelleeksi, että minulla on tietenkin matkavakuutus. Ajatus helpotti, vaikka en tiedä, onko mielenmuutos riittävä syy peruutukseen. Ainahan voin valittaa heikentynyttä tasapainoa ja näkövaikeuksia. Nyt korkkaan cavapullon ja vedän helpottuneena henkeä. En todellakaan arvannut, että matkasta luopuminen tuntuu hyvältä. Taidan maksaa kovan hinnan siitä, ettei tarvitse lähteä. Nuorena haaveilin, että vietän talvikuukaudet jossain lämpimässä. Nyt kun se olisi mahdollista, pakokauhu iski. Ei ole helppo tulla vanhaksi.

Olen tuudittautunut rauhalliseen elämään. Viihdyn Hämeenlinnassa, sillä kaupunki on viehättävä. Pääsen kävellen kauppaan ja kulttuuriharrastuksiin. Elokuvateatteri on Verkatehtaalla, samoin erinomaisen hyvä teatteri. Taidankin varata saman tien lipun uutuusnäytelmään Rottien pyhimys. Tai soitan ensin Mamalle, jos hän lähtisi kanssani.  Mökkikin on mukavan lähellä, mutta koska en enää uskalla ajaa, joudun turvautumaan taksiin. Se ei haittaa, sillä auton pitäminen tulisi kalliimmaksi. Nyt vielä toinen lasillinen cavaa, niin vatsahermot rauhoittuvat.

KYNÄILIJÄT

Hei kurssilaiset. Lupasin lähettää uuden aiheen sähköpostissa. Ottakaa huumorin kannalta. Miettikää spontaanisti joku ammatti, johon ette missään nimessä olisi hakeutuneet. Kirjoittakaa sen jälkeen, kuin se olisi teidän toiveammattinne. Nauttikaa, irrotelkaa, käyttäkää mielikuvitusta. Tapaamme viikon kuluttua, kirjoitusterveisin Miro.

Mietin, minkä ammatin olisin itse valinnut. Sairaanhoitaja, ei kiitos. Kirvesmies, rakennustyöläinen, ei ikinä. No onneksi kukaan ei odota minulta tekstiä. Toiveammattini oli aikoinaan matkaopas, mutta se ei toteutunut. Olen myöhemmin ymmärtänyt, että jatkuva matkatyö olisi tehnyt elämästä turhan epävarmaa. Pysyviin suhteisiin ei olisi ollut aikaa. Voi Mauno, miten sinua kaipaankaan. Ei elämäni nytkään ole helppoa, mutta toivon löytäväni vielä rakkauden. Osaisikohan Mama auttaa?

MAMAN TARINA – MINUSTAKO HEVOSENKENGITTÄJÄ, LEVYSEPPÄHITSAAJA TAI HIEKKAPUHALTAJA?

”Jos haluat ammatin, jossa riittää töitä, rupea hevosenkengittäjäksi”, isä kannusti. Hämmästyin, enhän ollut edes koskaan ratsastanut. Mikäs siinä, ajattelin. Rupesin hevosenkengittäjäksi. Löysin läheiseltä tallilta vanhan mestarin, joka suostui ottamaan minut oppitytöksi. Ei kestänyt kauan, kun jo seurustelin komean ratsastuksenopettajan kanssa. Opin nopeasti oikean tekniikan ja hevosista tuli ystäviä. Minulla oli aina leipäpala taskussa. Toin munkkejakin. Muutin ihastukseni kanssa tallin ylisille rakennettuun vinttikamariin. Saimme kaksi poikaa ja yhden tytön. Pojat innostuivat moottoripyöristä, mutta pikku Grace ratsasti jo kaksivuotiaana. Hänestä tuli aikanaan esteratsastuksen maailmanmestari. Kiitin isää hänen 80-vuotispäivillään hyvin osuneesta ammatinvalinnan suosituksesta.

Kun tuli aika kouluttautua uuteen ammattiin, pähkäilin, mille kurssille osallistuisin. ”Levyseppähitsaajilla riittää töitä”, mies kannusti. Näin silmissäni tähtisadetta, miten seisoisin hitsipillin takana ja rei’ittäisin peltiin satumaisia kuvioita.

Mutta kun näin elokuvan Kuolleet lehdet, vaihdoin intohimon kohteeksi hiekkapuhaltajan kiehtovan ammatin. Saisin pukeutua mahtaviin suojavarusteisiin. Kätkisin kossupullon sähkökaappiin samoin kuin Jussi Vatanen elokuvassa. Päiväni kirkastuisi sitä mukaa, kun työ edistyisi. Saisin asua viihtyisässä parakissa ja viettää iltoja trukkikuskien kanssa läheisessä karaokebaarissa. Laulaisin ”Aikuinen nainen mä oon”. Se olisi tosielämää. Mitenkähän hiekkapuhaltajan unelma-ammattiin pääsisi.

TÄHDEN TARINA – MINUSTAKO HISTORIANOPETTAJA TAI NÄYTTELIJÄ?

Rakastan esiintymistä ja kutkuttavaa tunnetta vatsanpohjassa, kun nousen opettajanpöydän taakse, komennan luokan hiljaiseksi ja pidän esitelmän Suomen sodista. Olen tutustunut aiheeseen perusteellisesti ja väritän tarinan historiankirjan kuvilla. Seuraavalla tunnilla katsomme yhdessä Tuntemattoman sotilaan. Siis sen vanhimman version.

Oppilaat kuuntelevat hievahtamatta ja kirjoittavat muistiinpanoja vihkoihin. Kehotan heitä haastattelemaan isovanhempia. Kerron Viipurista ja Karjalan kannaksesta, näytän kuvia evakoista ja suomenhevosista. Laulamme yhdessä Maammelaulun. Tunnen tekeväni tärkeää työtä isänmaamme hyväksi.

Järjestän pistokokeet ja annan tehtäväksi luetella mahdollisimman monta sotaa. Korostan, että pitää tietää, mitkä valtiot taistelivat ja kuka voitti. Lupaan parhaille palkinnoksi Mannerheimin muistelmat. Koulumme sai niitä pinon lahjoituksena. Odotan riemulla loistavia vastauksia ja oppilaiden innostusta.

Entä jos kouluttautuisin ammattinäyttelijäksi. Saisin iloita esiintymisjännityksestä. Kutkuttava tunne vatsanpohjassa olisi ihanaa. Saisin nukkua aamuisin pitkään, sillä illan esitykset kestävät myöhään. Saisin suosiota ja viettäisin syntistä elämää. Lehdet kirjoittaisivat, miten lahjakas olen. Rakastuisin vastanäyttelijään, joka tietenkin on hurmaava. Siskot olisivat kateellisia. Mikä loistava tulevaisuus minua odottaakaan.

QUUN TARINA – MINUSTAKO TAITOLENTÄJÄ?

Pukeudun tiukkaan haalariin ja laitan kypärän päähän. Olen valmis harjoittelemaan laskuvarjohyppyä. Kiidän ilmassa ja tunnen hurjaa riemua. Seuraavaksi pääsen harjoittelemaan lentokoneen ohjaamista simulaattorissa. Olen kurssin paras ja saan ensimmäisenä ohjata oikeaa konetta ilmassa.

Olen vapaa, kiidän pilvien yläpuolella ja nautin vauhdin hurmasta. Teen kaarroksia ja kieppejä. Opettaja kannustaa lisäämään vauhtia ja taputtaa käsiä, kun sukellan puiden latvojen korkeudelle ja taas ylös pilviin. Maineeni rohkeana lentäjänä kiirii ja saan paikan taitolentäjien joukkueessa. Tämä on onnea, tämä on elämää. Tätä olen halunnut pikkulapsesta asti.

KYNÄILIJÄT

Miro onnitteli itseään hyvästä aihevalinnasta lukiessaan tarinat. Hän ihmetteli, miksi Milla ja Pete eivät lähettäneet tekstiä. Se selvisi, kun he tapasivat seuraavalla kirjoituskerralla. Molemmat olivat olleet sairaina ja täysin voimattomia. ­

– Kaamea flunssa. Pete sairastui ensin ja minä heti perään, Milla kertoi.

– Joo, ei siinä paljon naurattanut. Luin eilen teidän tarinat ja piristyin, Pete sanoi.

– Kertokaa, mistä olisitte kirjoittaneet, jos olisitte jaksaneet, Miro pyysi.

– Mietittiin illalla, että oltaisiin ruvettu sirkustaiteilijoiksi. Minä olisin ollut käärmenainen ja Pete klovni. Niin ja kesytettäisiin villieläimiä. Sitten mietin, miten ihana olisi olla hammaslääkäri. Nauttisin potilaiden kauhusta, kun ottaisin jykevän poran esille, Milla nauroi.

– Älä kerro enempää, minun pitäisi varata aika, Miro parahti. Kaikki nauroivat.

– Hyvä, mielenkiintoisia ammatteja. On hyvä havainnoida asioita eri näkökulmista. Suoriuduitte mainiosti. Näin silmissäni Maman suojavarusteissa, Tähden tiukkana nutturapäisenä opettajana karttakeppi kädessä ja Quun kieppumassa taivaalla. Saatte piirtää tai tehdä esimerkiksi kollaasin toiveammateistanne. Käyttäkää mielikuvitusta ja huumoria. Milla ja Pete, odotan teiltä värikästä sirkusesitystä, Miro sanoi.

– Kollaasi on hyvä idea, en minä osaa piirtää, Quu sanoi huojentuneena.

– Meillä on aineopinnoissa kurssi. Voin näyttää kuvia, niin huomaat, miten hauskaa niiden tekeminen on. Voi hullutella vapaasti, Tähti innostui.

– Vau, kuka tämä häkellyttävä taiteilija on? Quu kysyi katsellessaan kollaaseja, joiden kuvat olivat erikoislaatuisia.

– Hän on saksalainen dadaisti Hannah Höch, taiteilija aikaansa edellä.

– Nämä ovat upeita, mikä mielikuvitus. Kiitos kun näytit, taidan ruveta saman tien suunnittelemaan kuvaa.

Tähti hykerteli ajatellessaan, millaisen kuvan itse tekisi. Nyt sai liioitella ja pitää hauskaa. Hän ei maalaisi mitään tylsää muotokuvaa, vaan tekisi karikatyyrin tiukkapipoisesta opettajasta ja lavalla säkenöivästä näyttelijästä.

VILLA MAMA

– Mitä ihmettä sinä teet? Ellinoora kysyi tullessaan punaposkisena Maman luo.

– Piirtelen tässä vain, Mama sanoi vaatimattomasti, mutta hänen silmänsä tuikkivat.

– Hevonen ja lähikuva hevosenkengästä, mikä tuo seuraava kuva on?

– Yritin piirtää hitsipillin, mutta se ei ole kovin tunnistettava. Mitä sanot tästä suojapuvusta?

– Aika erikoinen, mutta tuon viimeisen kuvan tunnistan, sehän on kossupullo. Miten nämä liittyvät yhteen?

– Kirjoitimme toiveammateista ja päätin tehdä sarjakuvan.

– Et kai ole ruvennut ryyppäämään?

– Ehei, tämä liittyy elokuvaan Kuolleet lehdet, jonka innoittamana kirjoitin hiekkapuhaltajan kiehtovasta ammatista.

– Mama, sinä se jaksat yllättää. Lähde kanssani kävelylle, niin saat viinahöyryt tuuletettua, Elli ehdotti.

– Sopii, kuvasarja saa kelvata, olen ainakin yrittänyt ja minulla oli hauskaa, Mama nauroi ja kietoi villahuivin kaulaan.

KYNÄILIJÄT

– Olette uskomattoman kekseliäitä, Miro kehui, kun kuvat oli levitetty pitkälle pöydälle.

– Quun ja Tähden kollaasit ovat mainioita. On hienoa, kun käytitte huumoria. Maman sarjakuva on hieman kömpelö tai voidaan puhua naivismista. Se täydentää hienosti tarinaa. Milla ja Pete, kertokaa sirkusilottelustanne.

– Joo, leikattiin lehdistä tiikerin ja elefantin kuvia. Piirsin klovnin ja laitoin sille omat kasvoni ja punaisen nenän. Milla keikkuu trapetsilla tiukoissa trikoissa, Pete selitti nauraen.

– Oli jännittävää sommitella kuvat yhteen. Eikö tullut hieno?

– Kyllä vain, järjestetäänkö taidenäyttely? Kirjaston lehtisalin näyttelyseinä on vapaa. Muutkin pääsevät ihailemaan mielikuvituksenne lentoa.

Näyttelystä tuli menestys. Kaupunkiuutisissa julkaistiin kuva, jossa kirjoittajat hymyilivät taideteosten vierellä. Kirjastoon virtasi kyselyjä, miten näin hauskaan ryhmään pääsee mukaan.

ELLINOORAN KAUPUNKITALO

– Elli mikä sinulla on? Näytät väsyneeltä? Mama kysyi.

– Syysmasennusta, ei sen pahempaa. Olen peruuttanut Espanjan matkan ja mietin, oliko se virhe.

– Voi Elli, keksitään jotain muuta. Mentäisiinkö yhdessä lounaalle?

– Ruoka ei maita, tai oikeastaan ruuan tekeminen ei maita enkä jaksa lähteä mihinkään. Kokki Kekäle oli hommissa vain kesän. Hän jätti pakastimeen valmisannoksia, mutta en ole niistä innostunut.

– Tiedätkö, katsoin eilen kokkikisaa, jossa kilpailijat tekivät itse pastaa. Onko sinulla hienoja vehnäjauhoja ja kananmunia?

– Pitäisi olla, katso tuolta ruokakomerosta.

– Kietaise esiliina eteen, nyt valmistamme lohturuokaa.

Ellin kasvoille kohosi hymy, kun hän ja Mama kaulitsivat taikinaa. ­

– Ei tähän mitään pastakonetta tarvita, Mama hymyili ja leikkasi terävällä veitsellä taikinan ohuiksi nauhoiksi.

– Nyt Elliseni, kaada meille lasilliset viiniä. Pastan pitää kuivahtaa hetki. Sinulla on upeita tomaatteja, eiköhän tehdä niistä maukas kastike.

– Mama, piristät minua. Tomaatit ovat makeita ja kaapista löytyy tuoretta punasipulia ja basilikaa. Tarvitaanko muuta?

– Hyvää oliiviöljyä ja vähän mausteita. Mutta istahda nyt kanssani nauttimaan lasillinen tätä oivaa roseeta.

Ellinoora istahti Maman lähdettyä lasitetulle parvekkeelle ja mietti, mitä tekisi nyt, kun hän oli vapaalla. Matkan peruuttaminen ei harmittanut. Rahan menetys kirpaisi, mutta siitäkin selvittäisiin. Mama oli kehottanut häntä kirjoittamaan tuntemuksia. Se selkiyttää ajatuksia, hän oli sanonut ja ojentanut Ellille krysanteemin kukilla somistetun muistikirjan.

Elli löysi hetken etsittyään kynän ja mietti, mitä kirjoittaisi. Jos matka olisi toteutunut, hän pakkaisi tänään.

Matkaan lähdössä. Mitähän kannattaisi ottaa mukaan? Espanjasta saa kaikkea, mutta lempivaatteet pakkaan tietysti, samoin uimapuvun, pesutarvikkeet, jotain lukemista lentokoneeseen. Passi pitää muistaa ja lääkkeet, käteistä rahaakin on hyvä varata, luottokortti, puhelin, mitä vielä? Tarkistin lämpötilan, näyttää olevan parikymmentä astetta, juuri sopiva. Suomessa on pian talvi ja liukkaat kelit. Ei ainakaan tarvitse pelätä kaatumista. Mutta miten saan aikani kulumaan yksin kolme viikkoa vieraassa ympäristössä? Olenko aivan hullu?

Kotona. Haa, en pakkaakaan, en lähde mihinkään. Laitan kesävaatteet komeroon ja otan villahousut ja talvikengät esille. Olen varautunut Suomen talveen, odotan lunta ja raikkaita pakkasaamuja. Odotan ystävien tapaamista, reippaita kävelyretkiä, iltoja kynttilänvalossa television äärellä, glögin tuoksua. Mitä jos sittenkin osallistun kirjoittajakurssille, hyvinhän tämä sujuu. Jos olisin nyt Espanjassa, joisin ikävissäni liikaa punaviiniä ja näkisin raskaita unia. Vakuutan itselleni, että tämä oli oikea ratkaisu. Olihan?

VILLA MAMA

Miro soitti Maman ovikelloa. Hänellä oli muhkea kimppu syyskukkia tuliaisina.

– Hei poika, tule sisään. Onpa hieno kimppu. Vien sen parvekkeelle ilahduttamaan silmiäni, Mama touhusi. Pörrö kiehäsi jaloissa. Miro kumartui silittämään sen silkkistä karvaa.

– Kotona on ollut aina kissoja, ollaan kavereita, Miro hymyili.

– Pörröstä on minulle seuraa, vaikka se nukkuu suurimman osan päivää, Mama kertoi samalla kun kattoi keittiön pöydälle kahvimukit ja korvapuusteja.

– Maistuuhan, käytätkö maitoa ja sokeria?

– Kyllä kiitos, molempia, Miro sanoi, vaikka hän olisi juonut mieluummin teetä tai vielä mieluummin jotain vahvempaa.

– Minulla on pullollinen brandya, otatko lasillisen? Mama kysyi kuin arvaten hänen ajatuksensa.

– Kyllä kiitos, Miro henkäisi tyytyväisenä ja istuutui varovasti huteralle tuolille.

– Taisit tulla tarottulkinnan toivossa. Siirrytään olohuoneen puolelle kahvikupposten jälkeen. Onko sinulla jotain sydämellä? Mama kysyi ja kaatoi kahvia kahteen muumimukiin. Miro sai tummansinisen Mörkö-kupin. Mamalla oli soma vaaleanpunainen Niiskuneiti.

– Olen tällainen vanha höppänä. Pidän kaikesta sievästä, Mama nauroi.

Miro katseli ympärilleen. Keittiön pöydällä oli punavalkoruutuinen liina. Olohuoneessa näytti olevan kodikas korituoliryhmä pyöreän pitsiliinalla peitetyn pöydän ympärillä. Pörrö lepäili samettisohvan nurkassa. Värikkäät koristetyynyt piristivät harmaata kangasta.

– Ovatko tarotkortit tutut? Mama kysyi, kun he siirtyivät korituoleille.

– Tiedän kyllä, mitä ne ovat, mutta en osaa tulkita, Miro vastasi ja katseli, kun Mama sekoitti tottuneesti pakan.

– Keskity nostamaan kolme, niin katsotaan, mitä ne kertovat, Mama myhäili ja levitti kortit pitsiliinan päälle. Miro nosti sellaiset, jotka pilkistivät esiin.

– Ensimmäinen kertoo menneisyydestä. Onnellisuus, se ei kaipaa selityksiä. Ikävä kyllä se on takana, Mama sanoi ja katsoi kalpeaksi valahtanutta miestä. Hän käänsi toisen kortin ja näytti sen kuvan Mirolle.

– Tämä on Nopeus, se kertoo kyvystä oppia helposti ja oivaltaa asioita. Siitä on suurta apua työssäsi, hän lisäsi. Miron poskiin oli kohonnut väriä ja hän odotti malttamattomasti tulevaisuuden korttia.

– Torni, se kertoo muutosprosessista, joka murtaa vanhat uskomukset ja valmistelee mahdollisuutta aloittaa uutta. Horuksen silmä valvoo tapahtumaa ja kehottaa katsomaan asioita välimatkan päästä. Sinun pitää uskoa, että kaikki mitä tapahtuu, tapahtuu parhaaksesi, Mama sanoi.

Miro kiitti ja jäi miettimään Maman sanoja. Nopeus ilahdutti, mutta Torni herätti hänessä epämääräistä pelkoa.

UUDET NAAPURIT PUI JA POH

– HeI, kukas sinä olet? Mama kysyi, kun hänen kerrostalonsa pihalla pieni tummahiuksinen tyttö potki palloa. Talossa ei hänen tietääkseen asunut lapsiperheitä.

– Minä Poh, muutettiin äidin kanssa tänne, tyttö vastasi ujosti.

– Tervetuloa Poh, tutustun mielelläni äitiisi, Mama sanoi hymyillen. Hänestä oli hauska saada uusia naapureita. Talossa asui enimmäkseen nuoria opiskelijoita, jotka lähtivät saatuaan kurssit suoritettua. He tervehtivät pikaisesti, mutta eivät olleet kiinnostuneet mummoikäisistä.

Maman toive toteutui seuraavana päivänä. Hän oli lähdössä kauppaan ja tapasi pihalla Pohin ja tämän siron äidin.

– Päivää, olen naapurista, tervetuloa Hämeenlinnaan, Mama tervehti.

– Sawaddee, minä Pui, tässä tytär Poh, nainen kohotti kätensä thaitervehdykseen.

– Saanko tarjota kupillisen kahvia tai teetä iltapäivällä? Mama kysyi.

Pui hymyili ja kiitti kutsusta. Mama näytti nimensä ala-aulan taulusta.

– A9 kolmas kerros, hän tarkensi.

– Me tulemme, kiitos, Pui sanoi kohteliaasti.

Kun ovikello pirahti, Mama avasi oven Pörrö kannoillaan.

– Tulkaa nopeasti, ettei kissa karkaa, hän ohjeisti.

Puilla oli tuliaisina pienikukkainen valkoinen orkidea.

– Hyvänen aika, onpa kaunis, Mama ihasteli.

– Minä kasvattaa itse, muistuttaa kotimaasta, Pui selitti ja auttoi takin Pohin yltä. Pörrö kiehnäsi jaloissa.

– Silitä varovasti, Mama sanoi.

– Ihana pehmeä turkki, minäkin haluaisin kissan, mutta äiti sanoo, ei sovi.

– Voit käydä katsomassa Pörröä koska vain, Mama sanoi ja pyysi vieraat keittiöön.

– Täällä on kotoisampaa, laitoin jasmiiniteetä, maistuuko? Entä Poh, mehua vai kokista?

– Kokista, äiti ei anna juoda sitä kotona, Pohin silmät kirkastuivat.

– Ei lasillinen haittaa, Pui sanoi nolostuneena.

Teehetkestä tuli mukava. Pui kertoi, että hän oli muuttanut kymmenen vuotta sitten Thaimaasta Suomeen.

– Rakkauden perässä, Pepe oli komea ja lupasi pitää huolta. Menimme naimisiin, sain kansalaisuuden. Poh syntyi pian häiden jälkeen. Meillä oli kaikki hyvin. Asuimme Espoossa, Pepellä oli hyvä työpaikka insinööritoimistossa. Menin kielikurssille ja hain töitä, kun Poh vuoden ikäinen. Minä Chiang Maissa sairaanhoitajana, mutta tutkinto ei kelvannut Suomessa. Opiskelin lähihoitajaksi, kun kielitaito karttui. Tapasin muita thaimaalaisia ja kotiuduin hyvin. Pepe mustasukkainen. Hän epäili, että minulla oli suhde, ei ollut totta.

Mama kuunteli keskeyttämättä. Hän tiesi, että tarina oli tuiki tavallinen ja aavisti, että mustasukkaisuus oli syynä Puin ja Pohin muuttoon.

– Pepe paha, kielsi tapaamasta ystäviä. Kun Pepe löi, oli paettava. Sain apua. Ystävä Som hankki vuokra-asunnon. Pelkään koko ajan, että Pepe saa selville, missä asumme.

– Voi Pui, sinulla on ollut rankkaa. Onko sinulla nyt töitä?

– On, sain tilapäisen paikan lähihoitajana vanhusten palvelutalossa. Poh aloittaa ensi viikolla koulun Myllymäellä. Me kyllä pärjätään.

Mama halasi molempia, kun tee oli juotu.

– Pui, jos tarvitset apua, tule luokseni. Poh, saat tulla katsomaan Pörröä aina kun haluat, Mama sanoi.

Hän katsoi huolestuneena äidin ja tyttären perään, kun nämä lähtivät käsi kädessä. Miten paljon turhaa kärsimystä mustasukkaisuus teettääkään, hän ajatteli.

KYNÄILIJÄT

– Minulla on seuraavaksi tunteellinen tehtävä, Miro kertoi silmän tuikkien.

– Haa, kirjoitetaan vihasta ja rakkaudesta, arvaan, Pete kommentoi.

– Osuit aika lähelle, mutta ei kirjoiteta, vaan tehdään yhteisöllistä taidetta. Saatte kotitehtäväksi miettiä, mitä rakkaus ja unelmat teille merkitsevät. Miettikää myös vihaa ja pelon tunnetta. Minulla on kaksi isoa pohjaa, joihin saatte seuraavalla kerralla piirtää, kirjoittaa ja liimata tunnetta kuvaavia elementtejä. Voitte tuoda materiaalia tullessanne.

– Mitä sanot Quu? Tähti kysyi, kun he kävelivät kotiin päin.

– Rakkaus on ylimainostettua ja imelää. Viha puhuttelee enemmän, Quu mietti. Hän näki mielessään salamoita ja myrskytuulen pauhua.

– Mietin, että näihin teemoihin ei huumori sovi. En minäkään halua sommitella sydämiä ja Amorin nuolia. Keksitään jotain muuta, Tähti tuumi otsa kurtussa.

Mamakin mietti teemoja. Rakkaus ei puhutellut, mutta entä unelmat?

– Ilman unelmia ei ole elämää, hän puheli. Pörrö kuunteli pää kallellaan ja odotti herkku-sanaa. Kun sitä ei kuulunut, kissa hyppäsi sohvalle uneksimaan tuoreista silakoista.

Kyllä vain, tiedän mitä ajattelet, Mama katsoi hellästi kissaa. Taidan toteuttaa herkkukorin. Ladon siihen hyvää syötävää, pullollisen kuohuviiniä, pinon kirjoja, lippuja kylpylään ja kaiken komeuden päälle tarotkortit.

– Olet herkun ansainnut, Mama sanoi ääneen.

Pörrö hyppäsi ketterästi sohvalta ja kipitti jääkaapin luo.

Vihatauluun kirjaan eriarvoisuuden, rotusyrjinnän, ennakkoluulot, tietämättömyyden. Muistan kouluajalta, kun viisas matematiikanopettaja sanoi, että jumalatkin ovat voimattomia tyhmyyden edessä, Mama aprikoi.

– Pete, kaikki odottavat meiltä rakkauden sanoja. Mitä, jos tarjoamme jotain muuta, Milla ehdotti.

– Mitä vikaa rakkauden huumassa on? Pete kysyi.

– Ei mitään, mutta se on niin itsestään selvää.

– Ei se sitä ainakaan aluksi sinulle ollut. Epäilit minun katselevan muita naisia.

– Voi Pete, niin epäilin, olin niin epävarma. Nyt on kaikki hyvin. Milla antoi Petelle märän suukon. Keskustelu seuraavasta tehtävästä unohtui, kun he siirtyivät makuuhuoneen puolelle.

VILLA MAMA

– Tyttökulta, sinähän olet aivan märkä, Mama kauhisteli, kun hän avasi oven Pohille. Tämä tuhersi itkua riisuessaan keltaisia saappaita.

– Meillä Som-setä, äiti sanoo, mene ulos leikkimään, mutta sataa, Poh nikotteli. Hänen mustasta otsatukastaan valui vesinoroja kasvoille.

– Tule, kiedon shaalin ympärillesi ja keitän kupillisen kuumaa kaakaota. Olosi paranee hetkessä, Mama touhusi.

Poh rentoutui ja silitti Pörröä, joka painautui tytön viereen.

Mama katsoi hellästi Pohia, joka oli nukahtanut sohvalle juotuaan kaksi mukillista hunajalla maustettua kaakaota ja syötyään kaksi hillolla siveltyä paahtoleivän palaa.

– Pui, Poh on luonani, hänellä on kaikki hyvin, Mama soitti alakertaan.

– Voi Mama, minä onneton, ei tiedä, missä tyttö on. Tulen heti hakemaan.

Mama katsoi pitkään Puita, kun tämä tuli hetken kuluttua. Tyttö oli kalpea ja hänen silmänsä olivat itkusta punaiset.

– Onko jotain sattunut?

– Voi Mama, minä pelkään. Som kertoi, Pepe käynyt kyselemässä kaikilta ystäviltä, missä olen. Hän uhannut tekevänsä heille pahaa, jos eivät kerro. En tiedä, mitä tehdä.

– Asioilla on tapana järjestyä. Poh voi tulla luokseni koska vain, jos tarvitset apua. Vie hänet nyt kotiin nukkumaan. Iltapala on syöty.

Pui pyysi jo seuraavalla viikolla Mamalta apua. Hän kysyi varovasti, voisiko Poh olla illan tämän luona, sillä hänet oli kutsuttu apuun, kun hänen ystävänsä Malee järjesti Thaimaasta tulleille sukulaisille juhlaillallisen.

– Ei voi ottaa Pohia mukaan, hän vain pitkästyy, on tiellä, Pui selitti.

– Totta kai, keksin meille jotain mukavaa tekemistä, Mama rauhoitti Puita ja tarjosi tälle kupillisen vihreää teetä.

– Olen ihastunut tähän, vaikka ensi alkuun tuntui, että juon ruohoa. Tässä on ripaus sitruunaa, joka tekee siitä raikkaan, Mama puheli.

– Kiitos, sinä ystävä, Pui kohotti kädet thaitervehdykseen.

Poh tuli seuraavana iltana unikaveri kainalossa.

– Äiti sanoo, minä kiltti, voin nukahtaa sohvalle, hänellä menee myöhään, tyttö selitti ja silitti hellästi Pörröä. – Minulla ikävä kavereita. Koulussa yksi ystävä, nyt hän mummolassa.

– Sinäkin olet melkein mummolassa, Mama myhäili ja laittoi Pohille kaakaota.

– Tykkäätkö pizzasta? hän kysyi.

Pohin silmät kirkastuivat.

– Tykkään, äiti sanoo, ei terveellistä.

– Joskus on hyvä herkutella. Katso, minulla on tässä valmis pohja. Saat valita täytteet. Sitten laitamme sen uuniin ja herkuttelemme.

Poh valitsi tonnikalaa, mozzarellaa ja tuoreita tomaatteja.

– Hyvin valittu, laita ensin tomaattisosetta pohjalle ja ripottele juustoraastetta päälle. Minä leikkaan tomaatit, ettet satuta sormiasti, veitsi on terävä.

Uunista kohosi pian herkullinen tuoksu. Pörrö tuli haistelemaan.

– Älä polta nenääsi. Saat oman annoksen silakoita, Mama sanoi. Pörrö kipitti heti jääkaapin eteen. Pohia nauratti.

– Se ymmärtää, mitä juttelet, hän hihitti.

– Totta kai Pörrö ymmärtää. Ollaan eletty jo pitkään rinnakkain.

Mama leikkasi saksilla pizzan viipaleiksi ja ripotteli kuumien palojen päälle tuoretta rucolaa.

– Otetaan kuva äidillesi. Hän näkee, miten terveellisesti täällä syödään, Mama sanoi.

Puilla oli tuliaisina laatikollinen kevätkääryleitä, kun hän tuli hakemaan tyttöä.

– Kiitos Mama, meillä hieno juhlailta. Vie nyt Poh kotiin nukkumaan.

Pui katsoi, miten tyttö uinaili nappisilmäinen panda kainalossaan Maman torkkuhuovan alla.

– Täällä hyvä ja turva, minä kiitän, hän sanoi ja otti tytön syliin.

KYNÄILIJÄT

Vihataulusta tuli häikäisevä. Miro myhäili katsellessaan mustalle pohjalle sommiteltuja pääkalloja, tikareita, lentäviä lepakoita ja neonvärisiä myrkkykäärmeitä. Kaikkialla vilkkui vihreitä ja keltaisia pahanenteisiä silmiä. Miron mielestä se oli silkkaa surrealismia.

– Jos seinällä olisi tällainen kuva, näkisin jatkuvasti painajaisia, Milla kauhisteli.

– Valitaan meille tämä rakkaustaulu. Minusta siitä tuli hieno, Pete tuumi suihkuttaessaan glitteriä ruusunpunaiselle pohjalle. Sitä koristi kukkiva puutarha ja sadat eriväriset perhoset.

– Ylititte itsenne, molemmat työt ovat ainutkertaisia. Saitte niihin yhtenäisen ilmeen eikä ole epäilystäkään kumpi on kumpi, Miro kehui ja otti kännykällä kuvia. Ne levisivät somessa ja kirjasto sai lisää kyselyjä, mikä tämä kiehtova kurssi oli.

Miro kertoi seuraavalla tapaamiskerralla, että kirjaston päättäjät olivat pyytäneet heitä järjestämään esittelytilaisuuden. Sen jälkeen oli mahdollista perustaa uusia ryhmiä kysynnän mukaan.

– Olemme todellakin pioneereja. Mitä ehdotatte, miten esittäydymme? Miro kyseli.

– Keksitään jotain omaperäistä, Mama ehdotti spontaanisti.

– Luetaan vuorotellen pätkä kirjoituksistamme ja esitellään niihin liittyvät kuvat. Esiinnytään pareittain, niin toinen voi kysyä ja toinen kertoa, Quu ehdotti.

– Meitä ei ole tasaluku, joku jää ilman, Tähti huolestui.

– Kelpaisinko minä? Voitaisiin miettiä järjestys. Ehdotan, että Mama ja Pete ovat pari, Milla ja Quu ja minä voisin jutella Tähden kanssa. Saadaan vähän jännitystä. kun parit eivät ole itsestään selvät, Miro ehdotti.

– Me voimme Millan kanssa järjestää yllätysohjelmaa, Pete virnisti.

KYNÄILIJÄT ESITTÄYTYVÄT

Radio Hämeen ja Kaupunkiuutisten toimittajat olivat paikalla, kun tiedotustilaisuudesta tuli totta. Kirjastotorille oli tuotu istuimia, mutta ne loppuivat hetkessä. Suurin osa kuulijoista joutui seisomaan. Ellinoora istui eturivissä, sillä Mama oli varannut hänelle huomaavaisesti paikan. Miro tuli paikalle mikrofoni kädessä ja toivotti yleisön tervetulleeksi. Pete ja Milla ilmestyivät verhon takaa. Molemmilla oli fantasia-asu ja Petellä kitara.

– Olemme poikkitaiteellinen ryhmä, kirjoitamme tarinoita, luemme, piirrämme ja maalaamme ja olemme myös musikaalisia, Pete kertoi ja tapaili säveliä. Milla aloitti sointuvalla äänellä laulun Suklaasydän. Mama, Quu ja Tähti asettuivat heidän taakseen pukeutuneina pitkiin samettiviittoihin.

Esitys sai runsaat kättentaputukset.

– Vaikka vedänkin ryhmää, kaikki saavat vaikuttaa sisältöön. Pidämme hauskaa, mutta kirjoitamme myös vaikeista asioista. Meillä on vaitiolovelvollisuus eikä kenenkään tarvitse lukea, jos ei halua. Nyt esitämme kuitenkin iloksenne potpurin kesäkurssin sisällöstä, Miro sanoi ja aloitti Tähden kanssa kierroksen.

Seuraavana päivänä lehdessä oli kokosivun aukeama kuvineen tilaisuudesta. Riikka hehkutti, että kaupungin kulttuuripiireissä tapahtuu hyviä asioita matalalla kynnyksellä. Harri haastatteli radiossa Mamaa, joka kertoi hymyillen, että yhdessä tekeminen sopi kaiken ikäisille ja antoi iloa ja oivallusta.

MIRON JA TÄHDEN KYNÄILIJÄRYHMÄT ALOITTAVAT

Kirjaston päättäjät olivat innoissaan. Kävijämäärä oli kasvanut ja he olivat saaneet mainetta omaperäisestä hankkeesta. Oli aika päättää jatkosta.

– Miro, sinä haluat varmaankin jatkaa edellisen kirjoittajaryhmän parissa. Siihen mahtuu pari uutta mukaan, sillä Quu palaa Helsinkiin. Ajattelimme, että kysyntää on toisellekin ryhmälle. Osaatko ehdottaa vetäjää? Ehkä joku kesäryhmästä? kirjaston kulttuuripalvelupäällikkö kyseli.

– Kysyn Tähdeltä. Hän opettaa Vanajaveden opistossa kuvataidetta, mutta tunteja ei ole paljon. Lisäansio voi olla tarpeen, Miro sanoi hetken mietittyään.

Tähti ihastui ajatuksesta ja lupautui sillä ehdolla, että Mama siirtyy hänen ryhmäänsä.

– Minulle jää siis vain Milla ja Pete. Voin kysyä, onko ilmoittautuneiden joukossa heidän ystäviään, Miro pähkäili. Hän oli tottunut mukavaan ryhmään ja pelkäsi, että jatkossa voi tulla riitasointuja. Hän otti yhteyttä Mamaan ja kysyi neuvoa.

– Juttelin Maman kanssa. Voimme auttaa maahanmuuttajia kotiutumaan. Maman naapurissa asuu thaimaalainen Pui, joka haluaisi tulla mukaan. Hänellä on ystävä Malee, joka on myös innostunut. Tämä voisi kannustaa muitakin ulkomaalaisia mukaan, Miro kertoi kirjastossa.

Kirjaston päättäjät ottivat valinnasta kunnian itselleen. He tunsivat tekevänsä tärkeää kansainvälistä työtä.

ELLINOORAN KAUPUNKITALO

– Mama, se sinun kirjoittajaryhmäsi vaikutti kiinnostavalta. Mitä sanot, kelpaisinko sittenkin mukaan? Nyt kun minulla ei ole enää matkasuunnitelmia, päivät ovat pitkiä. Kaipaan jotain mukavaa tekemistä. Ymmärsinkö oikein, että voi kirjoittaa myös mielikuvitustarinoita? Kuvittelin, että kaikki pitää olla totta.

– Voi Elli, mitä hersyvämpi tarina, sen hauskempaa. Mielikuvituksen liito on suorastaan toivottavaa.

Ellinoora kaipasi huvilalle, mutta nautti ilmojen viilentyessä talonsa mukavuuksista. Maman tuoma värikäs kukkakimppu komeili olohuoneen pöydällä.

– Olen omillani. Saan nykyään kokata ihan itse, Elli huokasi.

– Voidaan käydä yhdessä lounailla, kaupungissa on hyviä tarjouksia. Voitko kuvitella, että vanha kunnianarvoisa Hällä on vaihtanut nimensä Braheksi. Toivottavasti ruoka on kuitenkin yhä hyvää, siellä on ollut mahtava salaattibuffet, Mama kertoi.

– Suosikkini Pannuhuonekin on vaihtanut omistajaa. Sen nimi on nyt Linnabistro, voitaisiin testata joku päivä, Elli kertoi.

– Onneksi meillä on edelleen Popino ja Piparkakkutalo, ne ovat varmoja valintoja. Niin ja onhan meillä gourmetravintola Uoma, se on suosikkini. Annokset ovat huolella suunniteltuja ja tarjoillaan pöytiin. Sieltä saa kaupungin parasta risottoa.

– Sait juuri ylipuhuttua. Sopiiko jo huomenna? Ellinoora innostui.

KYNÄILIJÄT

Miron pahin pelko toteutui. Hänen ryhmäänsä tupsahti kolme yli-innokasta täti-ihmistä, jotka vaativat heti kättelyssä, että he saavat kirjoittaa, mitä haluavat. Yksi oli kiinnostunut lemmikkieläimistä, toinen romanttisesta viihteestä ja kolmas käsitöistä. Vain tanhut puuttuvat, Miro ajatteli happamasti.

– Totta kai saatte kirjoittaa teille läheisistä teemoista, mutta mihin tarvitsette viiteryhmää? Miro kysyi epätoivoisena, kun kaikki hänen ennalta mietityt suunnitelmansa kariutuivat.

– Halutaan tietysti kannustusta, kunniaa ja mainetta. Voimme julkaista antologian, jossa loistamme, rouvat Mirja, Sirpa ja Tarja ehdottivat.

– Käytämme kurssilla lempinimiä. Miten haluatte teitä kutsuttavan?

– Minä olen Mirkku ja Sirpaa kutsutaan Sirkuksi, Mirja sanoi.

– Entä Tarja?

– Minä voisin olla Torkku, niin nimet sointuvat, Tarja nauroi.

Mirkku, Sirkku ja Torkku, Miro kauhisteli mielessään odottaessaan suunvuoroa, kun rouvat kikattivat hysteerisinä.

– Milla ja Pete, onko teillä toiveita? Miro kysyi ja kääntyi toiveikkaana nuorten puoleen.

– Haluan haasteita. Parasta on, kun meillä on yhteinen aihe, mutta tarinat ovat erilaisia, Milla mietti.

– En osaa kirjoittaa eläinteemasta enkä käsitöistä ja ymmärrän romantiikasta vain kalpean häivähdyksen, Pete puuskahti.

– Yritetään löytää yhteinen sävel. Ehdotan aluksi lyhyttä toivelistaa. Kirjoittakaa kotitehtävänä, mistä haluatte kirjoittaa ja mistä ehdottomasti ette, Miro ehdotti hikikarpalot otsalla. Miten ihmeessä hän selviäisi näiden itsepäisten naisten kanssa? Hän ei aavistanut, että tilanne mutkistuisi entisestään.

KYNÄILIJÄT

Kotiin päästyään Miro ei voinut olla tuijottamatta kännykän näyttöä. Mirkku, Sirkku ja Torkku seisoivat kirjaston lukusalissa ja pitelivät julistetta, jossa luki: ”Ystävät, mahtava kirjoituskurssi meneillään, tulkaa mukaan”.

Miro kauhistui, eihän hänen ryhmässään ollut tilaa. Mitä Tähti tuumisi?

Se selvisi pian, sillä kulttuuripalvelupäällikkö soitti Mirolle ja pyysi häntä puheilleen.

– Nyt on niin, että Mirjan mies on kaupungin silmäätekeviä. Mirja on vaatinut, että kaksi hänen ystäväänsä Pirkko ja Hille pääsevät samaan ryhmään. Sopiihan sinulle, että otat heidät ja ne kaksi nuorta Milla ja Pepe vaihtavat Tähden ryhmään?

Mirolla ei ollut vaihtoehtoja. Hän näki mielessään, miten viisi kikattavaa naista ottaisi tilan haltuun ja pompottaisi häntä mielensä mukaan.

Milla ja Pete ilahtuivat ryhmän vaihdoksesta. Hekään eivät olleet innostuneita kuuntelemaan tätösiä.

– Ihanaa, meillä on oma ryhmä vain vähän eri kokoonpanossa kuin aikaisemmin. Tervetuloa Elli-sisko, Tähti hehkutti.

– No jaa, tulin kokeeksi. En ole ollenkaan vakuuttunut, oliko tämä hyvä idea, Ellinoora sanoi ja istuutui kovalle puutuolille.

–. Haluatko käyttää lempinimeä?

– Eikö Elli kelpaa?

– Totta kai kelpaa. Jotkut haluavat leikitellä muilla nimillä. Meillä on mukana kaksi thaimaalaista neitosta Pui ja Malee, olette ystäviä?

– Kyllä ollaan, tavattu Hämeenlinnassa suomenkielikurssilla, Pui kertoi.

– Kirjoittaminen on hyvää kieliharjoittelua eikä haittaa, jos kaikki ei mene heti oikein. Onko teillä toiveita?

– Halutaan tutustua suomikulttuuriin ja tavata hyviä ihmisiä, reippaan oloinen Malee vastasi.

– Tämä on oikea paikka. Voitte myös kirjoittaa kotimaastanne. Se kiinnostaa varmasti muitakin. Mitä te muut toivotte tältä uudelta kurssilta?

– Voidaan jatkaa Millan kanssa yhteistyötä, meiltä se sujuu, Pete virnisti.

– Toivon osaavani kirjoittaa hauskoja tarinoita, joissa on ripaus taikuutta ja voisin jatkaa sarjakuvataiteilijana, Mama hymyili.

– Saatte totta kai jatkaa tarinoiden kuvittamista. Teema on sama kuin edellisellä kerralla, kuvat täydentävät kertomuksia ja niitä voi käyttää inspiraation lähteenä. Minulla on mukana postikortteja, joista voitte valita mieleisen. Aloitetaan ensimmäinen harjoitus saman tien, Tähti sanoi ja levitti kortit pöydälle. Pian kuului iloinen puheensorina, kun kurssilaiset valitsivat omansa.

– Kertokaa spontaanisti valinnoistanne. Saatte ottaa kortit mukaan ja odotan ensi kerralla kuulevani kuusi erilaista tarinaa, Tähti ohjeisti.

MIRO

Mitä pahaa olen tehnyt, kun minua rangaistaan viidellä hupakolla. Kutsun mielessäni heitä herranterttusiksi. Miksi kurssille ei hakeudu kiinnostavia miehiä? Pete on ollut ainoa ja hänkin täysin Millansa lumoissa. Voi miten kaipaan Maunoa.

Olen lukenut niksejä isoäidin neliöiden virkkaamisesta, suloisten koiranpentujen villapaidoista ja töppösistä, uskomattomia laihdutusvinkkejä ja kiinteyttäviä kotijumppaohjeita.

Piirsin kotona kuvan orrella istuvista kaakattavista kanoista nokat ammollaan ja viereen pikkuruisen turhautuneen kukon, joka yrittää saada äänensä kuuluviin. Päivitin sen Facebookiin ja sain kavereilta runsaasti tykkäyksiä. Taisivat ymmärtää viestin. Toivottavasti terttuset eivät näe sitä, silloin tämän kukon höyhenet pöllyävät. Olen miettinyt Maman tarotkortteja. Taidan nyt todellakin olla myrskyn silmässä.

VILLA MAMA

Lauantai-ilta oli sateinen ja tuulinen. Mama oli tyytyväinen, ettei tarvinnut lähteä ulos. Hän höristi korvia. Alakerrasta kuului kolahdus ikään kuin huonekaluja olisi kaatunut. Hetken kuluttua ovikellon soi.

– Poh, mitä on tapahtunut? Mama kysyi päästäessään itkevän tytön sisään.

– Isi tuli, isi vihainen. Meillä Som-setä. Isi lyö, äiti tulee väliin, äiti saa iskun päähän ja kaatuu. Tulee verta. Minä pelkään, tyttö niiskutti.

– Hyvänen aika, soitan ambulanssin, Mama päivitteli kauhistuneena. Hän oli pelännyt, että jotain tapahtuu.

Auto tuli kymmenessä minuutissa ja Pui vietiin ensiapuun. Miehiä asunnossa ei näkynyt.

– Tyttöseni, tulet minun luokseni yöksi. Äiti pääsee varmasti pian kotiin, Mama lohdutti Pohia ja sijasi tälle vuoteen sohvalle. Pörrö käpertyi jalkopäähän.

Pui pääsi aamulla kotiin. Hänellä oli side pään ympärillä ja mustelmia kasvoilla.

– Ei voi mennä töihin tämän näköisenä. Pari päivää sairauslomaa, hän kertoi Mamalle.

– Lepää, olet sen tarpeessa. Tuon päivällä sinulle ja tytölle jotain syötävää. Onneksi on viikonloppu, Mama touhusi.

– Pelkään, Pepe palaa. Ei enää turvassa, Pui nyyhkytti.

– Voit anoa hänelle lähestymiskieltoa, Mama ehdotti.

Puin silmiin syttyi kalpea toivonkipinä.

Suru-uutinen tavoitti hänet iltapäivällä. Ylinopeutta ilman turvavyötä ajanut päihtynyt mies oli suistunut moottoritieltä ja törmännyt sillankaiteiseen. Hän oli kuollut heti.

– Se oli Pepe, Pui kertoi kasvot valkoisina Mamalle.

– Otan osaa, mutta nyt sinä ja Poh olette turvassa, Mama lohdutti.

– Niin, täytyy ajatella, näin meille hyvä, Pui sanoi ja kietoi kädet Pohin ympärille.

Mama katseli ikkunasta, kun muuttoauto ajoi seuraavalla viikolla pihaan. Som kantoi tavaransa hissiin. Pui oli häntä vastassa ja syleili lämpimästi.

Tälle tarinalle taisi juuri nyt tulla onnellinen loppu, Mama tuumi ja silitti Pörröä.

QUUN KOLO

Quu katseli masentuneena ympärilleen. Hän oli unohtanut, miten ankea hänen koloksi nimeämänsä vuokra-asunto oli. Quu oli viihtynyt kesällä Tähden kodikkaassa kaksiossa ja Ellinooran tilavassa huvilassa. Nyt kylmät kiviseinät ja sameat ikkunat tuntuivat ahdistavilta. Tapetit olivat tummat, eivätkä muutamat julisteet, joita hän oli kiinnittänyt seinille, näyttäneet hyviltä kirjavassa kukkameressä. Samettiverhot olivat raskaat, samoin nojatuolit. Quu oli vuokrannut asunnon kalustettuna. Ainoa hyvä puoli oli, että se sijaitsi lähellä koulua, jossa hänellä oli muutama viikkotunti.

– Quu, onko sinulla syyslomaa? Tähti soitti sisarelleen.

– Tuskin, onko sinulla jotain mielessä?

– Pohdin, miten hoidan kirjaston joulutempauksen. Toivon, että tulet silloin Hämeenlinnaan.

– Laitan kalenteriin, mutta en taida saada viikolla vapaata. Yritän parhaillaan löytää hyvät puolet Helsingissä asumisesta, mutta en keksi ensimmäistäkään. Kämppä on kallis ja kamala, ei ole poikaystävää ja opetustunteja on niin vähän, että tulen hädin tuskin toimeen.

– Voi Quu, muuta Hämeenlinnaan. Kuulin, että taidemuseossa avautuu joulun jälkeen äitiyslomasijaisuus. Täältä löytyy edullisia vuokra-asuntoja ja loistavaa seuraa.

– Harkitsen, yritän sinnitellä täällä toistaiseksi, Quu sanoi.

Tähden ehdotus jäi kuitenkin itämään.

ELLINOORAN KAUPUNKITALO

– Näytät surkealta, toin yrttijuomaa, se saa olosi paremmaksi, Mama touhusi ja laittoi vettä kiehumaan.

Ellinoora oli vilustunut. Yöpakkaset olivat yllättäneet lokakuun alussa. Elli oli käynyt sauvakävelyllä linnan puistossa liian kevyissä vaatteissa.

– Aikuinen ihminen, pitäisi sinun ymmärtää laittaa villahousut jalkaan ja käsineet käteen, Mama torui ja toi sohvalla lepäävälle ystävälle höyryävän kupillisen kitkerälle tuoksuvaa juomaa.

– Kiitos Mama, olet hyvä ystävä, Elli niiskutti nenä punaisena.

– Kuuma juoma hunajalla ja brandytilkalla terästettynä saa poskesi hehkumaan tuossa tuokiossa, Mama hymyili ja kaatoi pikarillisen kullankeltaista brandya itselleen.

– Harmitti, kun en päässyt Kynäilijöiden tapaamiseen. Kerro, mitä siellä tapahtui, Elli pyysi.

– Kaikki kertoivat vähän taustasta kirjoittajina. Thaitytöt olivat ujoja, mutta Tähti sai heidät rentoutumaan. Hän kyseli taitavasti, miten tytöt ovat kotiutuneet Suomeen.

– Toinen tytöistä asuu naapurissasi, oletteko tutustuneet? Elli kysyi selvästi piristyneenä.

– Kyllä vain. Pui pakeni väkivaltaista miestään Hämeenlinnaan. Mies sai kuitenkin hänen ja pikkutyttö Pohin olinpaikan selville. Puin ystävä Som sattui olemaan paikalla ja mustasukkainen aviomies hermostui niin, että kävi käsiksi.

– Hurjaa, miten kävi?

– Huonosti. Pui joutui sairaalaan ja mies ajoi kuolonkolarin. Nyt Som on muuttanut Puin ja Pohin luo, joten tarinalla on heidän kannaltaan onnellinen loppu.

– Olipa tarina. Pystyykö Pui kirjoittamaan kokemastaan?

– Ehkä myöhemmin. Nyt kaikki on liian lähellä.

– Entä tyttö?

– Poh on herttainen ja luulen, että hän selviää nyt, kun ei tarvitse pelätä.

– Entä toinen tyttö, Maleeko hänen nimensä on?

– Hän on tosi reipas. Asuu perheen kanssa Hämeenlinnassa, opiskelee suomen kieltä ja käy töissä thairavintola Orientissa.

– Kertoiko hän, miten päätyi Suomeen?

– Kertoi, kyseessä ei ole surullinen rakkaustarina, vaan sukulaisten kutsu. Ravintola on perheyritys ja kaikkien työpanosta tarvitaan.

– Kun minä tokenen, mennään yhdessä lounaalle, Elli innostui.

– Lepää nyt, tulen huomenna taas katsomaan, Mama sanoi ja levitti huovan Ellin polville.

KYNÄILIJÄT

Miro tuli tapaamaan Tähteä tämän pyynnöstä.

– Ajattelin, että voimme yhdistää voimat, sillä ennen joulua kirjastossa on tempaus, jossa esitellään, mitä kaikkea täällä voi harrastaa. Sopiiko sinulle, että kerromme Kynäilijöistä?

– Totta kai, mitä ehdotat?

– Viimeksi potpuri toimi hyvin. Mitä nämä sinun tätöset kirjoittavat?

– Älä kysy, olen täysin turhautunut, he kirjoittavat tasan tarkkaan mitä haluavat, eivät he tarvitse minua mihinkään. Olen yrittänyt antaa inspiraatiotehtäviä, mutta he vähät välittävät.

– No huh, kuulostaa pahalta. Haluatko, että vaihdamme ensi kerralla ryhmiä? Minulla on ajatus.

Miro veti henkeä. Tähden ehdotus kuulosti helpottavalta.

– Jos saat heidät ruotuun, olen ikikiitollinen, Miro moiskautti suukon Tähden poskelle.

Tähti katseli ympärilleen pienessä kokoushuoneessa. Siellä kaikui puheensorina, kun Miron ryhmäläiset vaihtoivat kuulumisia.

Tähti taputti käsiään.

– Hei, olen Tähti, toisen kirjoittajaryhmän vetäjä ja tänään täällä vierailijana. Minulla on ehdotus. Saatte loistaa joulutempauksessa, jossa esitellään harrastustoimintaa. Haasteena on löytää yhteinen sävel kaikkien Kynäilijöiden kesken. Siksi tarvitsemme teeman, joka kiinnostaa teitä ja myös kuulijoita. Kertokaa, mikä on sydäntänne lähellä.

Mirkku nosti kätensä.

– Sopisiko joku naisellinen tai romanttinen teema, jossa kerromme haaveista?

– Juhlapukuja, glamouria, samppanjaa, Sirkku jatkoi.

– Vanhan ajan charmia, olen juuri katsonut Downton Abbey -elokuvan, Torkku ehdotti.

– Kuulostaa hyvältä. Mietitään kokonaisuutta. Kirjoitatte unelmista, entä kuvitus? Tähti kysyi.

– Hei, minä tiedän. Pukeudumme vanhanaikaisiin juhla-asuihin, täällä on pukuvuokraamoja ja kirjoitamme rooleistamme. Taustalla on sermi, johon maalaamme juhlasalin. Lisäksi voisi olla kristallikruunu, näyttäviä palmuja ja kaari-ikkunoita.

Rouvat taputtivat ihastuneena käsiä. He näkivät jo itsensä teatterin lavalla. Vain kohdevalot puuttuivat. Siihenkin löytyi yllättäen ratkaisu

– Veljeni Birger on töissä teatterissa. Hän toimii lavastemiehenä ja hoitaa valoja. Voisin kysyä häneltä apua, Mirkku ehdotti.

Tähti ilahtui. Jos he saisivat ammattilaisen tiimiin, kaikki olisi helpompaa

– Hei, pääsemmekö käymään teatterin puvustossa? Sieltä löytyy upeita asuja, Torkku kysyi.

– Eiköhän se onnistu, kysyn Birgeriltä. Kutsunko hänet seuraavaan tapaamiseen?

– Kutsu ihmeessä, miehiä tänne kaivataankin, Sirkku hihitti.

– Olen opiskellut laulua, voin esittää oopperadiivaa, joka laulaa esimerkiksi La donna è mobile, Hille innostui.

Tähti oli kuunnellut keskittyneenä. Hän ymmärsi, miksi Miro oli turhautunut. Näiltä rouvilta ei todellakaan saanut suunvuoroa.

– Teillä on loistavia ehdotuksia. Meillä on toinenkin ryhmä. Miten saamme heidät mukaan tähän kuvaelmaan? Tähti kysyi.

– Voitaisiin miettiä porukalla. Sopiiko, että kerrot heille ideasta ja tapaamme yhdessä seuraavalla kerralla? Pirkko ehdotti.

Tähti nyökkäsi. Kyllä, se voisi toimia ja aikaa oli onneksi runsaasti. Kulissien maalaamiseen menisi aikaa, samoin potpurin suunnitteluun. Puvuista hän ei ollut huolissaan. Rouvat hoitaisivat sen puolen omatoimisesti.

Milla ja Pete innostuivat ajatuksesta.

–  Voisin olla trubaduuri tai hovinarri. Soitan luuttua ja Milla tanssii ja laulaa balladeja harsohameessa, Pete suunnitteli.

Milla loi häneen ihastuneen katseen.

– Minun ei tarvitse miettiä. Toimin tietenkin ennustajaeukkona. Tarvitsen pienen pöydän ja kristallipallon. Pukeudun mustaan samettiviittaan ja annan loistavia tarotennustuksia, Mama hymyili.

– Entä Ellinoora?

– En keksi mitään, Elli huokasi.

– Onko sinulla unelmia?

– Haluaisin tanssia balettia, Elli sanoi kaihoisasti.

– Mitä jos pukeudut tutuun ja pyörähtelet parketilla, Mama nauroi.

– Älä unta näe, en todellakaan. En suostu olemaan naurettava.

– Entä burleski? Voisit pukeutua korsettiin ja silkkisukkiin, Tähti ehdotti.

Ellinooran silmiin syttyi pilke. Hän näki itsensä viettelevänä brunettina.

– Pui ja Malee, entä te?

– Voidaan pukeutua perinteisiin thaiasuihin, Malee ehdotti.

– Hienoa, tämä toimii. Kirjoittakaa ensi kerraksi lyhyt tarina siitä, mitä esitätte. Mietitään sen jälkeen jatkoa, Tähti sanoi selvästi helpottuneena, kun hänen ryhmänsä ei tyrmännyt tätösten ehdotusta.

KYNÄILIJÄT

Tähti ja Miro istuivat kahdestaan kirjastossa. Molemmilla oli pahvimukillinen haaleaa kahvia. He olivat lukeneet kurssilaisten joulutempauksen tekstejä ja hykertelivät.

– Tästä tulee paras show koskaan, Miro nauroi.

– Olen ihastunut tätösiisi, he ovat hulvattomia, Tähti sanoi ja luki ääneen otteen Hillen tekstistä.

Olen kaikkien rakastama primadonna. Laulan niin, ettei kukaan pysty kuuntelemaan vuodattamatta ihastuksen kyyneleitä. Suon pikkukaupunkilaisille taide-elämyksen, vaikka heillä raukoilla ei ole varaa hankkia sinfoniaorkesteria esitykseni tueksi. Laulaminen saa minut onnelliseksi ja sitä hyvää haluan jakaa muillekin.

Kun vierailen Milanon La Scalassa, yleisö rakastaa minua ja saan valtavasti tulipunaisia ruusuja. Ne ovat lempikukkiani, rakkauden kukkia. Olen lempinyt tulisesti, mutta valitettavasti sulhaseni on menehtynyt. Vien joka viikko ruusuja hänen haudalleen. Öitäni sulostuttaa nuori tenori, jolle yritän opettaa oikeaa sävellajia. Hän on parempi rakkauden kuin laulun saralla. En voi tässä iässä olla enää turhan vaativa. Riittää, että hän pitää minua hyvänä ja jaksaa kehua ääntäni. On ihana olla menestyvä ja rakastettu.

– Ei mikään turhan vaatimaton mimmi, Tähti nauroi.

– Entä sinun kurssilaisesi? Löysikö Ellinoora sopivan hahmon?

– Kuuntele ja hämmästy, Tähti sanoi veikeä ilme kasvoillaan.

Olen aina halunnut esiintyä estottomasti. Rakastan reheviä muotojani, joita korostan tiukalla korsetilla, mustilla verkkosukilla ja uskomattoman korkeilla koroilla. Suihkutan glitteriä hiuksiin ja kokoan ne näyttäväksi kampaukseksi. Laulan, tanssin ja nautin elämästä. Järjestän burleski-iltoja, joissa taideopiskelijat ikuistavat kauneuttani piirtäen ja maalaten. Istun Puistoklubilla baarijakkaralla, siemailen värikkäitä cocktaileja ja luon raukeita katseita miespuolisiin henkilöihin. Isken silmää ja tuota pikaa uusi lasillinen Caipirinhaa tai Pina Coladaa on edessäni.

En nuorempana osannut kuvitella, miten jännittävää elämä on, kun ei ole enää estoja ja voin käyttää rahaa omaan virkistykseen. Rakastan hyvää ruokaa ja juomaa. Sisäfilepihvit, blinit ja musta kaviaari ovat suosikkejani. Nautin joka ilta jasmiininkukkien tuoksuisesta vaahtokylvystä. Laitan Hillen laulaman ooppera-aarian soimaan ja siemailen korkeasta lasista samppanjaa. Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa, eikö näin sanota jossain laulussakin.

– Hyvä Elli, en olisi uskonut, että isosiskosta on tähän. Hän suorastaan loistaa tekstissä, Tähti henkäisi ihastuneena.

– Minulla on ikävä sisartasi Quuta, mitä hänelle kuuluu? Miro kysyi.

– Ei kovin hyvää, hän ei viihdy Helsingissä. Olen houkutellut häntä Hämeenlinnaan, sillä taidemuseossa avautuu työpaikka. Toivon todella, että Quu hakee ja että hänet valitaan, Tähti kertoi.

– Jos hän tulee, ryhmässäni on yksi vapaa paikka. Haluaisin porukkaan jonkun järkevän ihmisen, Miro sanoi.

– En ole vakuuttunut, että Quu innostuu tätösistä, mutta eihän sitä koskaan tiedä.

JOULUTEMPAUS

Kirjaston esiintymistorilla oli odottava tunnelma. Yleisö oli saapunut hyvissä ajoin ennen esitystä. Tuolit olivat täyttyneet hetkessä ja seisomapaikatkin olivat täynnä. Tähti oli pettynyt, kun Quu ei ollut saanut vapaata. Tämä oli kertonut puhelimessa, että oli jättänyt hakemuksen taidemuseoon.

Kirjastotori oli saanut uuden ilmeen. Lattialle oli levitetty mustavalkoruutuinen muovimatto. Taustalla oli korkeita peilejä, niiden edessä oli reheviä palmuruukkuja ja katossa riippui sädehtivä diskopallo. Birger oli asentanut näyttävät värivalot, jotka loivat sadunhehkuisen tunnelman.

Fanfaari kajahti. Hovinarriksi pukeutunut Pete puhalsi trumpettia ja puheensorina hiljeni.

– Tervetuloa Kynäilijöiden joulutempaukseen. Teemana on gaalailta. Olette tervetulleita hulvattomaan joukkoon. Aloitamme vaatimattomasti ooppera-aarialla. Hille ole hyvä.

Pitkään kullankimalteiseen pukuun sonnustautunut Hille astui esiin. Hän oli kihartanut tuuheat hiuksensa, joita koristi sädehtivä tiara. Kurssilaiset ryhmittäytyivät hänen taakseen ja Pete laittoi taustamusiikin soimaan. Hille lauloi sydäntä särkevän kauniisti Edit Piafin kappaleen Non, je ne regrette rien.

Yleisö puhkesi välittömästi hillittömiin suosionosoituksiin.

Pete astui lavalle luuttua soittaen. Milla seurasi häntä kevein askelin kevyt sifonkihame heiluen. Hän lauloi kaihoisasti Kesäpäivä Kangasalalla.

– Saanko esitellä teille loistavat kirjoittajamme, jotka ovat myös taiteilijoita. Katsokaa taustakangasta, jonka olemme yhteisvoimin maalanneet. Tanssisali ei olisi näin säkenöivä ilman glitteriä ja aitoja palmuvehkoja, joita saimme Katriinan kukasta.

Yleisö taputti vimmatusti.

– Thaineitoset Pui, Poh ja Malee tulevat Chiang Maista. Saatte seurata seuraavaksi heidän sulokasta tanssiaan.

Tähti katsoi silmät kosteina, miten sulavasti neidot ja pieni Poh liikkuivat thaimusiikin tahdissa. He nauttivat selvästi yleisön kannustuksesta.

– Kirjoittajaryhmän sielukkaat naiset Mirkku, Sirkku, Torkku ja Pirkko esittävät seuraavaksi potpurin, jossa he kertovat 1800-luvun naisten emansipaatiosta, jolla on yhteyttä tähän päivään. Olkaapa hyvät.

Rouvat astuivat lavalle puuhkia heilutellen. Yleisö riemastui ja taputti vimmatusti. Tähti tunnisti katsojien joukosta kaupunginhallituksen ja valtuuston jäseniä.

Yleisö sai kuulla, miten vauhdikkaasti naiset ottivat pikkukaupungin haltuun. He ilmoittivat käyttävänsä verorahat taidegallerioihin, teatteriin, kirjastoon, konsertteihin ja musiikkiopistoon. Urheilukuluihin he soivat pienen määrärahan, samoin lasten päiväkodeille, kouluille ja vanhustenhoidolle. He kannustivat kaikkia talkoisiin ja vapaaehtoistyöhön.

Kun rouvien äänet kohosivat, Pete keskeytti kiivaat palopuheet ja ilmoitti, että rouvat pääsevät vaikuttamaan kaupungin asioihin äänestämällä oikeaa puoluetta. Mikä se oli, sitä hän ei paljastanut. Päättäjien kasvot olivat tässä vaiheessa punehtuneet.

– Seuraavaksi ohjelmassa on kevennys, Pete jatkoi nopeasti.

Birger kantoi lavalle pyöreän pöydän, jonka ääreen Mama ja Elli istuutuivat. Yleisö henkäisi ihastuksesta nähdessään vähäpukeisen Ellinooran. Mama sekoitti korttipakan ja Elli siemaili sinistä cocktailia. Tähti istahti lattialle piirustuslehtiön kera ja piirsi nopeita luonnoksia Ellistä hemaisevana burleskina. Yleisö kannusti taputtaen.

– Haluaako joku katsojista nostaa onnenkortin? Mama kysyi silmät tuikkien.

Ensin nousi yksi käsi, sitten useampia.

– Sinä tärkeä herra mustassa puvussa, ole hyvä, Mama sanoi.

Kunnanvaltuuston puheenjohtaja istuutui Maman viereen ja nosti kortin.

– Et ole mikään turha mies, sait Paholaisen, Mama ilmoitti ja näytti korttia, jossa kierresarvinen vuorikauris komeili.  

– Olet huumorimiehiä ja osaat nauttia elämästä. Muista rouvien toiveet, niin sinua rakastetaan. Kortti lupaa erotiikkaa, Mama hymyili.

Mies oli punastunut valkoista kaulusta myöten. Hän kumarsi hämillisenä ja siirtyi katsojien joukkoon. Hänen rouvansa loi synkän katseen Maman suuntaan, mutta tämä ei ollut näkevinään.

– Kiitokset kaikille, toivottavasti olette nauttineet, Pete vaimensi puheensorinan ja laittoi tanssimusiikkia soimaan.

– Ilta päättyy tanssiaskeliin, niin kuin teemaan sopii. Parketti on vapaa, olkaa hyvät.

Miro oli seurannut sivusta esitystä. Hänen silmänsä levisivät hämmästyksestä, kun Birger kumarsi ja kutsui kuumaan tangoon.

MIRO

Talvipäiväni ovat kirkastuneet, minut on vallannut hurmaava kiihko. Birgerin uskomattoman siniset silmät ovat lumonneet. Hänen taipuisat tummat hiuksensa ja hento myskintuoksunsa tekevät hulluksi. Haluan sivellä hänen poskiaan ja suudella pehmeitä huulia. Parransänki tuntuu hyvältä omaani vasten. Tapaamme illalla, tuskin maltan odottaa.

Olen tehnyt aselevon herranterttusten kanssa. Tätöset tekevät nyt yhteistyötä. Mirkku, Sirkku ja Pirkko ovat ottaneet mielikuvissa kaupungin haltuun ja kirjottavat, miten parantavat maailmaa. Siinä riittää puurtamista koko kevääksi. Hille ja Torkku innostuivat tutkimaan musiikin historiaa ja kirjottavat sen naisnäkökulmasta uusiksi. Siinäkin riittää puuhaa. Kannustan heitä parhaani mukaan, vaikka alkuperäinen opetussuunnitelma oli jotain aivan muuta. Kaikkea ei voi saada. Minulle riittää tällä hetkellä Birger. Olen onnellinen mies.

THAIRAVINTOLA ORIENT

– On syytä juhlaan, malja meille kolmelle ja erityisesti Quulle, tervetuloa Hämeenlinnaan, Tähti ehdotti ja kohotti lasinsa.

– Kiitos, tuntuu kuin tulisin kotiin, Quu sanoi silmät kosteina.

– Hienoa, että löysit mieleisen vuokra-asunnon, Ellinoora sanoi ja maistoi kuohuviiniä, Se oli hänen mielestään turhan hapanta, mutta toi toki juhlan tuntua.

– Hyvät rouvat, oletteko valmiit tilaamaan? perinteiseen thaiasuun pukeutunut Malee kumarsi kohteliaasti ja toi ruokalistat.

– Kyllä vain, ottaisimme alkuruuaksi vadillinen kevätkääryleitä ja Singha-olutta. Tutkimme hetken ruokalistaa, Tähti tilasi tottuneesti.

– Sopiiko, että tilaamme muutaman erilaisen annoksen ja maistelemme kaikkea? hän kysyi sisariltaan.

– Totta kai, rakastan thairuokaa, Quu sanoi ja siemaisi lasin tyhjäksi. Hän oli vieläkin pyörällä päästä radikaalista elämänmuutoksesta. Helsingin koloon hänellä ei ollut ikävä eikä kouluunkaan, mutta hän oli huolissaan, löytyykö pikkukaupungista mitään rientoja.

– Kyllä täällä elämää on, elokuvia, teatteri, konsertteja, taidenäyttelyjä, Tähti kertoi kuin arvaten Quun ajatukset.

– Sitten on Linnan Martat, joiden lukupiirissä käyn. On uimahalli ja loistavat lenkkimaastot, Elli jatkoi.

– En minä mihinkään marttailtoihin tule, mutta kuntoilu kuulostaa hyvältä, Quu mietti.

Malee toi höyryävän vadillisen rapeita kevätkääryleitä ja hapanimeläkastiketta sekä pullolliset olutta.

– Hmm, hyvää Elli sanoi ja kastoi kääryleitä punaiseen kastikkeeseen.

– Nämä ovat oikeaoppisia, hän kiitteli.

Malee hymyili ja kirjasi pieneen muistilehtiöön Tähden tilauksen.

– Papaijasalaattia Som Tam, kanakeittoa Tom Khaa Kai, Green and Red Curry sekä Pad Thai, kiitos, hän kertasi Tähden tilauksen.

– Ei ainakaan jäädä nälkäisiksi, Elli huokasi ja maisteli olutta.

– Otammeko toiset oluet ruuan kanssa vai haluatteko viiniä? Tähti kysyi.

– Olut sopii mainiosti, Quu sanoi tyytyväisenä.

Ei kulunut kuin hetki, kun Malee toi annokset pienissä sinivalkoisissa kipoissa. Niiden kanssa tuli kullekin kaunis keko orkideankukilla somistettua jasmiiniriisiä.

– Nauttikaa, maut ovat kohdallaan, tämä on sopivan tulista, Tähti sanoi maistettuaan papaijasalaattia.

Kaikki olivat tyytyväisiä, kun viimeinenkin suupala oli nautittu. Malee tuli kysymään, halusivatko vieraat jälkiruokaa, mutta kaikki pudistivat päätä kylläisinä.

– Tulkaa vielä luokseni digestiiville, Elli houkutteli, kun he tekivät lähtöä.

– Sait juuri ylipuhuttua, Quu hymyili. Hänellä ei ollut kiire muuttolaatikoiden keskelle.

ELLINOORAN KAUPUNKITALO

– Mama, varpaani on tulessa. En pysty kunnolla kävelemään, mitä ihmettä tämä on? Elli voihki puhelimessa.

– Kuulostaa ihka aidolta kihtikohtaukselta. Pidä jalka levossa ja juo runsaasti vettä. Tulen katsomaan sinua, tarvitsetko jotain kaupasta? Mama kysyi.

– Ei kiitos, minulla on kaikkea, mutta käveleminen on yhtä tuskaa.

Mama tuli nopeasti ja toi herkkukorin tullessaan.

– Tässä on tuoreita kaurasämpylöitä ja kirsikkahilloa, hän esitteli ja laittoi vesipannun kuumenemaan.

– Onko sinulla aikaisemmin ollut samanlaisia oireita?

– Oli kerran kesällä, kun olin ahminut pari litraa herneenpalkoja ja juonut saunan jälkeen olutta.

– Selvä juttu, ei enää mitään epäterveellistä. Juodaan teet ja saatan sinut ensiapuun. Tähän auttaa kortisoni. Vanhalla tädilläni oli kihti ja tiedän hänen kertomustensa perusteella, että se on kivulias, mutta ei siihen kuole.

Ellinoora ja Mama istuivat odotushuoneessa lähes tunnin, ennen kuin Ellinoora pääsi lääkärin puheille. Tämä vahvisti, että kihdistä oli kysymys, määräsi kortisonia ja kehotti lepäämään.

– Kuuntele Elli, googlasin odotellessa hyviä ja huonoja raaka-aineita. Näitä pitää välttää: sisäelimet, kuten maksa, kalan ja siipikarjan nahka, muikut ja silakat, hiivavalmisteet, palkokasvit, sienet ja parsa, äyriäiset ja simpukat ja pahinta kaikesta alkoholi, erityisesti olut.

– Voi ei, kaikesta muusta voin luopua, mutta en samppanjasta, Elli parahti.

– Eiköhän se onnistu kohtuullisesti.

– Mitä minä saan syödä?

– Odota, täältä löytyy ainakin maitotuotteet, viljat paitsi vehnänalkiot, kananmunat, hedelmät ja marjat, kasvikset, joista kaali on superruokaa, ravintorasvat ja proteiineista broileri, kalkkuna, kasviproteiini ja maitotaloustuotteet sekä kahvi, tee ja kaakao.

– Jotain hyvääkin, mutta harmittaa, että sienet ovat kiellettyjen listalla.

– Kun tulen seuraavan kerran, tuon suuren kaalinkerän ja teemme yhdessä maailman parhaan kaalilaatikon. Onhan sinulla puolukoita?

– Totta kai, herkutellaan. Otetaan aperitiiviksi lasilliset kuohuvaa, kerta kiellon päälle, Ellinoora hymyili alakuloisesti.

KYNÄILIJÄT

Tähti kaatoi pahvimukeihin ruusunmarjamehua.

– Maistakaa, saatte uuden makuelämyksen. Olen ihastunut näihin aromeihin, hän kehotti.

Kurssilaiset joivat kuuliaisesti. Tähti rykäisi ja kertoi kevään suunnitelmista.

– Kiitos teille vielä joulutempauksesta. Erityiskiitokset sinulle Elli, kun yllätit meidät esiintymiselläsi.

Ellinoora lehahti punaiseksi, kun kaikki taputtivat. Tähti jatkoi.

– Ajattelin, että voisimme irrotella ja antaa mielikuvituksen kiitää. Se tekee hyvää näin pimeänä vuodenaikana. Valitkaa tai maalatkaa itse inspiraatiokuva, niin teidän on helpompi aloittaa tarina. Kirjoitetaan nyt pieni kymmenen minuutin harjoitus, jota voitte jatkaa kotona tai keksiä jotain muuta.

Kurssilaiset katsoivat toisiaan epätietoisen näköisinä.

– Tarkoitatko satua tai jotain fantasiaa? Quu kysyi.

– Ajattelin jotain yliluonnollista. Mama on siinä lajissa hyvä, Tähti hymyili.

– Kiitos vain, alter egollani Mama Maddalenalla on todellakin taikakeinot käytössä, voin jatkaa hänen seikkailujaan ilomielin, Mama nauroi.

– Hyvä, jäämme odottamaan. Tässä on pino taidekortteja, aloitetaan näistä. Valitkaa sellainen, joka puhuttelee.

Tähti katseli tyytyväisenä, kun kurssilaiset keskittyivät tutkimaan kortteja ja hiljenivät sen jälkeen kirjoittamaan.

Kevätkauden aloitus oli innostava. Tähti lähetti Mirolle viestin heidän suunnitelmistaan. Hän sai takaisin peukunkuvan ja tekstin: ”Herranterttuset kirjoittavat mitä lystäävät ja minulle se sopii. Kirjoitan itse runonsäkeitä otsikolla Oodeja Birgerille”.

Tähti lähetti hänelle kultaisen sydämen kuvan.

VILLA MAMA

Mama siveli voilla kaksi ruisleivän palaa ja laittoi päälle kalkkunaleikettä ja juustosiivun. Hän asetteli ne lautaselle ja kaatoi Karhu-olutta lasiin. Onneksi minulla ei ole kihtiä, hän mietti. Täydellinen välipala oli valmis. Mama istuutui korituoliin ja avasi television. Hän tunsi itsensä suorastaan laihaksi katsellessaan lempisarjaansa hengenvaarallisen lihavista ihmisistä.

Hyvä olo vaihtui hetkessä järkytykseen, kun etuhammas lohkesi hänen puraistessaan kovaa leipää.

– Pahus, Mamalta pääsi kunnon kirous, kun kieli tavoitti kolon.

Pörrö nosti päätään. Ei Mamalla ollut tapana korottaa ääntään.

– Pahus, Mama voihkaisi uudelleen, kun hän huomasi, että soittoaika hammaslääkärille oli juuri päättynyt.

Tarvitsen nyt jotain vahvempaa, Mama päätti ja otti esiin yläkaapista brandypullon. Hän oli säästänyt sen pahan päivän varalle. Nyt se paha päivä koitti, hän ajatteli ja kaatoi tukevan paukun. Se helpotti hetken.

Mama laittoi herätyskellon soimaan aamukahdeksalta. Hän veti helpottuneena henkeä, kun onnistui saamaan samalle päivälle peruutusajan.

– Haluan puudutuksen, hän henkäisi istuuduttuaan hammaslääkärin tuoliin.

– Katsotaan ensin. Liimaamme tähän muovipaikan, ei tarvitse porata, lääkäri sanoi katsottuaan hammasta.

Mama oli pyörällä päästään selviydyttyään vajaan puolen tunnin kuluttua ulos. Uusi hammas tuntui hyvältä. Ihmeellistä tämä nykytekniikka, hän tuumi hakiessaan Café Laurellilta laatikollisen perunaleivoksia.

– Tulit sopivasti kahviaikaan, Ellinoora ilahtui, kun Mama soitti hänen ovikelloaan.

– Niin ajattelinkin ja toin kahvileipää tullessani, Mama hymyili.

KYNÄILIJÄT

– Tähti, näytät vakavalta, Mama sanoi saapuessaan vähän myöhässä Kynäilijöiden tapaamiseen.

– Masennusta, en tiedä miksi. Päivät ovat jo valoisia, mutta sydämessä on pimeys. Olen ajatellut viime aikoina paljon kuolemaa. Eräs ystävä menehtyi hiljattain koronaan. Olen kuullut, että sitä on taas paljon liikkeellä.

– Kyllä elämän rajallisuus minunkin mielessäni on, tein Henrikin kuoleman jälkeen pitkään surutyötä, Elli puuttui puheeseen.

– Helpottaisiko teitä, jos kirjoitamme mietteitä tuntemuksista? Quu kysyi vakavan näköisenä.

– Minä en halua ajatella ikäviä asioita, Milla parahti.

– Voisiko kuolemasta löytää jotain positiivista? Minua ainakin Hugo Simbergin pääkallomiehet puhuttelevat, Pete mietti.

– Hyvä, saatte kotitehtäväksi kirjoittaa, mitä ajatuksia kuolema teissä herättää. Saatte tällä kerralla palautetta yliluonnollisista tarinoistanne. Nautin niistä vilpittömästi, Tähti hymyili.

Tähti luki silmät kosteina kirjoittajaryhmän tarinoita. Mama kuvaili huumorinpilke silmäkulmassa, miten säikähtyneinä tarottulkintaa pyytäneet asiakkaat olivat katsoneet kuoleman korttia. Siinä musta luurankomies heilutti pelottavan näköisenä viikatetta. Vaikka Mama yritti vakuuttaa, että kortti oli hyvä eikä ennustanut äkkikuolemaa, harva uskoi. Peten tarina sai hänet hymyilemään.

KUOLEMA KOHTAA KORONAN – PETEN TARINA

Kuoleman yönmustat vaunut kolisivat kylän raitilla. Asukkaat vetäytyivät kotiensa suojaan ja tekivät ristinmerkin. Kuolema oli väsynyt, päivä oli ollut pitkä. Hän oli saattanut monta mummoa ja pappaa ikiuneen ja kaipasi lepoa. Myrskytuuli puhalsi läpi ja kolea sade sai maiseman näyttämään ankealta. Se sopi Kuoleman mielenmaisemaan. Enää yksi muori kylän laidalla, sen jälkeen päivän urakka olisi valmis.

– Astu peremmälle, pieni ääni toivotti Kuoleman tervetulleeksi.

Kuolema pudisti sadepisarat viitalta ja katseli ympärilleen. Uunissa paloi tuli, tiikeriraitainen kissa uinui sen lämmössä, muori makasi hämärässä nurkassa lampaanvällyjen alla.

– Tule hetkeksi lämmittelemään viereeni, tämä kutsui.

Kuolema tunsi itsensä uupuneeksi. Hän sujahti muorin viereen vällyjen alle.

– Purista lujaa, muori sanoi ja kietoi kätensä Kuoleman ympärille. Tämä kavahti, sillä muori oli tulikuuma.

– Mikä sinua vaivaa? Kuolema kysyi pelästyneenä.

– Koronapirulainen, voi olla, että sait juuri tartunnan, muori kihersi.

Kuolema pakeni. Sen päässä sumeni. Kylän asukkaat kuulivat, miten vaunut kiitivät yöhön. Mökin ovi jäi auki. Kissa oli livahtanut ulos ja katseli vihreät silmät kiiluen Kuoleman perään.

KUOLEMAN KOSKETUS – MILLAN TARINA

Runoilijat ovat kirjottaneet kauniisti kuolemasta. Silmät kostuvat adventtiaikaan. 

Maa on niin kaunis,

Kirkas Luojan taivas,

Ihana on sielujen toiviotie;

Maailman kautta

Kuljemme laulain,

Taivasta kohden matka vie.

Kiitävi aika,

Vierähtävät vuodet,

Miespolvet vaipuvat unholaan;

Kirkasna aina

Sielujen laulun

Taivainen sointu säilyy vaan.

Aleksis Kiven Sydämeni laulu koskettaa.

    Tuonen lehto, öinen lehto!
    Siell’ on hieno hietakehto,
    Sinnepä lapseni saatan.
    Siell’ on lapsen lysti olla,
    Tuonen herran vainiolla
    Kaitsea Tuonelan karjaa.

Nykysäveltäjätkin käsittelevät sanoituksissa kuolemaa. Suvi Teräsniska laulaa tunteikkaasti:

Yhtenä iltana paljon jos viiniä jois
Yhtenä iltana unohtaa pelkonsa vois
Yhtenä iltana kuoleman pyörteestä pois

Entä Arttu Wiskarin Tuntematon potilas:

Kuule mun toive, mä haluan pois
Eikö aikani täynnä jo ois
Olen jo nähnyt tämän elämän
Kaiken sain ja vielä enemmän
Kuule mun toive, mä haluan pois
Eikö aikani täynnä jo ois
Tahtoisin lähteä kuin sotilas
Terveisin, tuntematon potilas

Kun kuulen Olavi Virran laulavan Kuolleet lehdet, se saa tunteet pintaan.

Kuin ikävyys

Mi kauniin muiston

Voi synnyttää

Vaik’ suru jää

Hetken lehdet nuo

Vielä hehkuu

On loisto tuo Jo viimeinen

Ovat muistojemme lehdet kuolleet

Ne mennessään vie tuulonen

Ovat muistojemme lehdet kuolleet

Ne mennessään vie tuulonen

KUOLEMAN KOSKETUS – ELLINOORAN TARINA

Kun Henrik sairastui, en pitänyt sitä vakavana. Olihan miehellä jo ikää. Tavarat olivat hukassa, välillä mies itsekin, mutta selvisimme arjesta hurtilla huumorilla. Onneksi huvilalla oli apuvoimia, sillä en todellakaan olisi selvinnyt päivittäisestä pissipyykistä. Lakanat kuivuivat ulkona suvituulessa.

Istuimme aurinkoisina päivinä Henrikin kanssa rantakeinulla, nautimme kuplivaa samppanjaa ja leivoksia. Iltaisin sauna lämpeni. Minä kävin uimassa, Henrik ei enää uskaltanut, sillä hänen tasapainonsa oli heikentynyt. Kokki Kekäle kantoi meille saunan terassille herkkukorin, jossa oli kylmät saunaoluet, grillimakkaraa ja maukasta kaalisalaattia. Rakastin niitä iltoja, jolloin aurinko laski kultaisena pallona vastarannan taakse. Yövyimme usein saunakamarissa, sillä Henrik ei jaksanut kavuta jyrkkää rinnettä huvilalle. Oli suloista herätä aaltojen liplatukseen.

Ei se tietenkään aina näin auvoista ollut. Tuli viileitä sadepäiviä, jolloin istuimme sisällä takkatulen lämmössä. Minä täytin ristisanatehtäviä ja Henrik torkkui sohvalla. Pikkusisaret Quu ja Tähti viettivät kesälomaviikkoja luonamme. Voi miten kaipaankaan aikaa, jolloin kaikki oli hyvin. En ymmärtänyt sitä silloin. Kuvittelin, että elämä jatkuu tasaisesti.

Tuli aika, jolloin Henrik sairastui vakavasti. Hän sai aivoinfarktin ja sen jälkeen mikään ei ollut ennallaan. Henrik joutui sairaalaan ja minä olin huolesta sekaisin. Se oli korona-aikaa. Pääsin aluksi vierailemaan, kun pukeuduin pitkään muoviesiliinaan, kertakäyttöhansikkaisiin ja laitoin maskin kasvoille. Henrik tuskin tunsi minua. Itkin.

Loppu tuli liian nopeasti. Henrik sai koronan seurauksena korkean kuumeen eikä pystynyt nielemään. Lääkäri määräsi hänet saattohoitoon. Oli kohtalon ivaa, että me, jotka emme olleet koskaan kokeilleet huumeita, saimme siitä lohtua. Morfiini lievitti kipuja ja turrutti hänet ikiuneen. En voinut uskoa, miten nopeasti kaikki tapahtui. Olin murtunut, valvoin yökaudet ja ihmettelin, olisinko voinut tehdä jotain. Sisaret yrittivät lohduttaa, mutta ei heilläkään ollut sanoja.

Jäin yksin, niin yksin. Olin kuin sumussa Henrikin siunaustilaisuudessa. En muista siitä juuri mitään. Kesti kauan, ennen kuin ymmärsin, että elämän pitää jatkua. Yritän, mutta surua ei pääse pakoon.

KYNÄILIJÄT

Tähti lähetti sähköpostissa seuraavan kirjoitusaiheen, joka oli Joustava sydän. Hän halusi haastaa ryhmän miettimään sanojen merkitystä, eikä selitellyt enempää.

– Joustava, kimmoisa, mitä ihmettä? Milla hämmästeli.

– Se nyt vain sattuu olemaan seuraava kirjoitusteema. Päättele itse.

Milla painautui Peten syliin. Hän oli ollut koronarokotuksen jälkeen väsynyt, eikä jaksanut innostua uusista haasteista.

– Äh, en keksi mitään. Mitä itse ajattelet?

– En tiedä, ehkä jotain anteeksi antavaa.

– Kuulostaa kevyeltä, olisiko siinä tarina aineksia?

– Haenko punaviiniä? Ideoidaan yhdessä, Pete sanoi ja toi Millalle piripintaisen lasillisen.

– Siis joku on niin kiltti, että antaa anteeksi mitä vain?

– Jotain sinne päin.

– No hyvä, entä jos lähden yökerhoon, pukeudun tyrmäävän tiukkaan asuun ja palaan tuoksuen hajuvedeltä ja vanhalta viinalta, joustaako sydämesi?

– Entä jos minä lähden kavereiden kanssa kapakkaan, palaan tupakantuoksuisena ja rojahdan sohvalle umpikännissä, joustaako sydämesi?

– Ei takuulla, tämä on kamala aihe, en osaa edes kuvitella, miltä minusta tuntuisi.

– Onneksi ei tarvitse, rakastan sinua Milla, enkä todellakaan kaipaa mitään muuta.

– Oikeastaan ihan hyvä kirjoitusaihe, hae toinen lasillinen viiniä, niin rakastan sinua entistä enemmän, Milla sanoi ja antoi märän suukon Peten poskelle.

AVULIAS RITARI

Elli veti ähkäisten talvikengät jalkaan. Radio Häme varoitti liukkaista jalkakäytävistä. Edellisenä päivänä oli satanut. Yöpakkanen oli saanut aikaiseksi ohuen jääpeitteen.

– Hei Mama, mukava kun kutsuit, tulen lounasaikaan, Elli oli vastannut iloisesti Maman puhelinsoittoon.

Pihalle oli ripoteltu soraa. Elli suuntasi askeleet koti linnanpuistoa. Turuntien alamäki kiilteli petollisen näköisenä, sinne ei ollut eksynyt yhtään hiekkaa. Elliä huimasi. Hän katseli, miten nuoret harppoivat reippaasti ja ottivat pitkiä liukuja.

Miksi ihmeessä en laittanut liukuesteitä? Elli tuskaili.

– Rouva, tarvitsetteko apua? roteva mies tuli rinnalle ja otti muitta mutkitta Elliä käsivarresta.

– Auttava ritari, Elli henkäisi kiitollisena.

– No jaa, paremminkin tavallinen jätkä. Tämä mäki on tosiaan pahuksen liukas.

Kun he pääsivät valoristeykseen, mies toivotti hyvää jatkoa ja jätti Ellin selviytymään itsekseen. Elli yritti huutaa kiitokset, mutta mies pinkaisi hänen hämmästyksekseen juoksuun.

– Et usko Mama, että uljaita ritareita on olemassa? Elli puuskutti ehdittyään Maman luokse.

– Kuvittelin, että sellaisia on vain saduissa. Mutta Elli, missä sinun käsilaukkusi on? Kannat sitä aina mukanasi.

– Voi Mama, olet oikeassa, se ryökäle vei laukkuni.

– Odota, ole huoletta, lähetän taikapölyä hänen peräänsä, Mama virnisti.

– Poliisista päivää, onko rouva Ellinoora kadottanut jotain?

– Käsilaukkuni, onneksi puhelin oli taskussa.

– Laukku on tallessa ja rahakukkaro myös. Saimme varkaan kiinni. Hän oli liukastunut jalkakäytävällä ja on nyt ensiavussa. Hän on poliisin vanha tuttu.

– Voi Mama, kiitos. Miten selviäisin ilman sinua.

– Mitä jos hankkisit kunnon liukuesteet kenkiisi, Mama hymyili.

ELLINOORAN KAUPUNKITALO

– Mama, tämä joulunaika masentaa. Minusta on tulossa sohvaperuna, kun en enää uskaltaudu ulos, kun pelkään kaatumista.

– Älä huoli Elli, pianhan ollaan jo kevätpuolella. Katso, kuljen tällaisilla piikkipohjaisilla kengillä, Mama hymyili ja haki eteisestä talvijalkineensa.

– Näyttävät pelottavilta. En minä nuorempana pelännyt jääkelejä. Mikä tässä vanhenemissa on, että ennen itsestään selvät asiat ovat muuttuneet vaikeiksi?

– Sellaista se on. Ajattele kuitenkin, ettei meidän ole vielä tarvinnut turvautua rollaattoreihin.

– Apua, pelkkä ajatuskin kauhistuttaa. Mama, maistuuko lasillinen samppanjaa? Vatsahermoni ovat jatkuvasti kireällä. Kuplajuoma auttaa, usko pois.

Mama istuutui Ellinooran kodikkaalle sohvalle. Hänestä oli mukava vierailla tämän kauniissa kodissa. Tilaa olisi ollut Quullekin, mutta tämä halusi säilyttää itsenäisyyden.

– Siskolla on pieni vuokra-asunto, ihan siisti, mutta minä tulisin hulluksi kaksiossa. Ympärillä pitää olla avaruutta ja katot korkealla, Elli tuli piripintaisten kristallilasien kanssa keittiöstä ja tuntui arvanneen Maman ajatukset.

– Näinhän se on, kaikki me tarvitsemme omaa tilaa, toiset enemmän, toiset vähemmän, Mama tuumi ja kohotti lasiaan.

– Terveydeksi. Odotan jo kirjoittajaryhmämme kevätkautta, Elli sanoi.

– Niin minäkin. Olen kirjoitellut hajanaisia tarinoita vuosien varrelta. Se on terapeuttista, Mama kertoi.

– Minä en oikein osaa, tuntuu, etteivät tarinat kiinnosta ketään.

– Kirjoita itsellesi, juttuja on kiinnostava lukea myöhemmin. Olen yllättänyt, miten paljon muistoja tulee mieleen kirjoittamisen myötä. Olen noudattanut Miron ohjetta, että kannattaa tehdä listoja ja valita joku, josta kirjoittaa enemmän. Voi listata ystäviä, asuntoja vuosien varrelta, lomamatkoja, merkkipäiviä, lempiruokia, tunnetiloja, tuoksuja.

Ellin silmät kostuivat.

– Sait minut mietteliääksi. On totta, että muistot heräävät henkiin. Voisin kirjoittaa minun ja Henrikin matkakokemuksista. Kuljimme nuorina reput selässä pitkin Kaakkois-Aasiaa. Minulla on vieläkin pino valokuvakansioita, Elli mietti.

– Hyvä ajatus. Kuvat palauttavat mieleen ikimuistoiset hetket. Kirjoita, miltä sinusta on tuntunut. Ei kannata ajatella lukijoita, vaan eläydy täysillä. Kukaan ei tiedä, jos vähän liioittelet tai keksit omiasi.

– Mama, sinä olet verraton. Piristät minua, samppanjaa on vielä, Elli nauroi ja haki pullon keittiöstä.

ELLINOORAN TARINA – REPPURETKELÄISET THAIMAAN AURINGOSSA

– Henrik, hartiasi punoittavat, Ellinoora sanoi ja otti olkalaukusta kookosöljyltä tuoksuvan aurinkovoiteen.

– Taivashan on pilvessä ja tässä laivan kannella käy vilvoittava tuuli, Henrik purnasi.

– Odota vaan, olet illalla punainen rapu, Elli virnisti ja siveli paksun kerroksen voidetta miehen hartioille. – Kasvoihin myös, en halua kulkea punanenän kanssa.

Henrik nurisi, vaikka hän oli tyytyväinen vaimon huolenpidosta. He olivat lentäneet Finnairin koneella Bangkokiin ja jatkaneet saman tien matkaa Phuketiin, jota oli kehuttu lomaparatiisiksi. Edullinen hotelli Fantasy Hill löytyi Kata ja Karon Beachin välimastosta.

– Nyt tiedän, miksi hotelli oli halpa, Elli puuskutti noustessaan painavan repun kanssa kukkulalla sijaitsevaan majapaikkaan.

– Joo, varotaan jatkossa Hill-sanaa, ei ole mukava kiivetä mäkiä tässä helteessä. Sandaalit hiertävät jo kipeästi, Henrik manaili.

Perillä heitä odotti ystävällinen isäntäväki ja viehättävä bungalow.

– Tämä on onnea, Henrik sanoi korkatessaan kylmän Singha-pullon suihkun jälkeen.

Elli istuutui hänen viereensä terassille. Pihapiiri oli trooppinen. Majan vieressä oli korkea palmu ja ikkunan alla heleästi kukkiva kiinanruusu. Elli oli kietonut ympärilleen delfiininkuvilla koristellun ohuen sarongin. Märät hiukset olivat turbaanipyyhkeen sisällä.

– Näytät hurmaavalta, Henrik sanoi ja muiskautti suukon Ellin poskelle.

Viikko Phuketissa oli kuin unta, kuuma, kostea ja hiekkainen. Päivät olivat aurinkoisia ja yöt lemmekkäitä.

– Katselin karttaa Elliseni, mitä sanot, jos jatkamme matkaa laivalla Phi-Phi-saarille. Niitä kehutaan kuvankauniiksi, Henrik ehdotti.

– Sopii kultaseni, lähden kanssasi vaikka soutuveneellä Kiinaan, Elli nauroi.

Nyt he istuivat veneen kannella ja ihailivat smaragdinvihreää kirkasta vettä ja ympärillä kohoavia karstikallioita. Henrik oli varannut sataman lähellä sijaitsevasta muslimikylästä majoituksen.

Elli katseli ihastuneena, kun laiva rantautui pääsaaren laituriin. Palmut kaartuivat hohtavan valkoisen hiekkarannan ylle.

– Tämä on kuin sadusta, Elli huokasi ja kietoi kädet Henrikin ympärille.

– Äh, sattuu, mies parahti.

– Voi ei, olet aivan punainen, Elli huomasi ja laittoi sarongin Henrikin paljaille olkapäille.

– Lähdetään etsimään majapaikkaa, mutta sitä ennen istahdamme rantabaariin ja juomme cocktailit, Henrik sanoi ja tarttui ähkäisten reppuunsa. Elli auttoi sen varovasti hänen harteilleen. Mies irvisti ja nauroi sitten. – Mitä pienistä, olemme nyt paukut ansainneet.

KYNÄILIJÄT

– Oikein hyvää kevätkautta kaikille, oletteko muistaneet kirjoitella joulutauon aikana? Tähti kysyi hymyillen.

– Meillä kiire ravintolassa, ei ehdi kirjoittaa, Malee tunnusti otsa kurtussa.

– Minulla myös sukulaisia kylässä, ei omaa aikaa, Pui kertoi. Hän näytti onnelliselta ja taputti vatsaansa. – Meille tulossa lapsi, Poh odottaa pikkusiskoa, Som poikaa.

– Hei, tosi paljon onnea, oletko voinut hyvin?

– Kyllä, mama on tullut Thaimaasta auttamaan, me pärjätään. Muutamme isompaan asuntoon.

– Minun tulee ikävä teitä, olen tottunut, että Poh käy katsomassa Pörröä, Mama huokasi.

– Me tullaan käymään, Pui lupasi.

– Entä muut? Joulutarinoita? Maistuuko vielä glögi, vai oletteko jo kyllästyneet? Tähti kysyi ja kaatoi pahvimukeihin tummanpunaista juomaa.

Kaikki kertoivat kilvan perinteisestä joulunvietosta.

– Hyvä, nyt on tärkeimmät hoidettu. Mietitään yhdessä jatkoa. Onko teillä toiveita?

– Haastavia kirjoitusharjoituksia ja kotitehtävinä jotain vapaamuotoista, Mama ehdotti.

– Minä olen aloittanut matkakertomusten muistelun ja se tuntuu hyvältä, Ellinoora kertoi posket punehtuen.

– Hienoa. Ei kenenkään ole pakko kirjoittaa antamistani aiheista. Ne on tarkoitettu virikkeiksi. Huomasin, ettei aihe ”joustava sydän” innostanut.

– Ei oikein ymmärretty, mitä sillä tarkoitettiin, Pete puolustautui.

– Jokainen voi tulkita aiheet omalla tavalla, Tähti sanoi. – Aloitetaan, saatte kaksikymmentä minuuttia aikaa. Kirjoittakaa, mitä ilonaiheita odotatte keväältä.

Tähti arveli, että ryhmäläiset hehkuttavat lisääntyvää valoa ja kevään heräämistä, lumien sulamista ja kukkien puhkeamista. Quu yllätti hänet.

– Minun mielestäni kevät on vuodenajoista julmin. Kun luonto herää talviunesta, sinunkin pitäisi herätä. Entä jos et herääkään? Huolet painavat ja auringonpaiste ilkkuu, pölyhiukkaset tanssivat, masennus painaa. Talvihämärässä voi vetäytyä torkkuhuovan alle, polttaa kynttilöitä ja juoda punaviiniä. Entä keväällä, pitäisi olla virkeä, reipas ja tehokas? En jaksa. Muutto tänne Hämeenlinnaan tuntui hyvältä ajatukselta, mutta en ole enää varma. Päivystys taidemuseolla on masentavaa. Salit kaikuvat tyhjinä, sillä kävijöitä on vain muutama päivässä. En tunne täällä muita kuin sisareni ja Maman. Huvitukset ovat vähissä, samoin kulttuuritarjonta. Mietin, muutanko takaisin Helsinkiin.

– Voi Quu, älä heti masennu. Keksitään yhdessä tekemistä, Tähti sanoi spontaanisti. Hän ei ollut huomannut sisaren masennusta, vaikka he olivat tavanneet usein. Myös Ellinoora näytti huolestuneelta.

– Ehdotan, että kirjoitat päiväkirjaa vain itsellesi. Listaa hyvät ja huonot asiat, lue ne sitten myöhemmin ja mieti, onko jotain parannettavissa, Tähti ehdotti spontaanisti.

– Joo, ehkä tämä on ohimenevää, minulla oli suuret odotukset, mutta arki on harmaata, Quu sanoi ja pyyhkäisi vaivihkaa silmiään.

– Sopiiko, että kirjoitatte kotitehtäväksi toiveita kirjoitusaiheista. Käydään ne ensi kerralla läpi ja mietitään jatkoa, Tähti sanoi, kun kurssiaika oli ohi.

– Mennäänkö juomaan Amarilloon lasillinen viiniä? Tähti kysyi Quulta, kun he jäivät kaksin.

– Mennään, ehkä se helpottaa, Quu virnisti alakuloisesti.

AMARILLO

– Hei, täällähän on tuttuja, Tähti huomasi, kun saapuivat lumihiutaleita harteilla lämpimään ravintolaan.

– Kas, suosikkikirjoittajani Tähti ja Quu, Miro tervehti. – Tunnettekin Birgerin, ollaan täällä parantamassa maailmaa. Istukaa seuraan.

– Jos emme häiritse. Halusinkin puhua kanssasi kevään kirjoitusaiheista, Tähti sanoi ja istuutui muitta mutkitta pöytään.

 Quu seurasi häntä ja tarkasteli Miron seuralaista. Birger oli hänen mielestään komea. Quu kuunteli hajamielisesti, kun Miro valitti, etteivät tätöset juurikaan välittäneet hänen ehdotuksistaan, vaan kirjoittivat omia juttuja.

– Helppoahan se on, mutta ihmettelen edelleen, mihin he minua tarvitsevat. Annan toki palautetta kieliasusta ja korjaan selviä virheitä, mutta haluaisin enemmän. Ei kukaan kehity, jos pysyttelee tutussa ja turvallisessa.

– Laita tätöset kirjoittamaan runoja, Tähti nauroi.

– Hei, tuossa on järkeä. Mitä jos kehittelemme yhteisen runokilpailun. Mikä sopisi aiheeksi?

– Miten minusta tuli minä, Quu ehdotti omaksi hämmästyksekseen.

– Hyvä, siitä tulee kiinnostavaa. Pitäisikö meillä olla palkinto?

– Totta kai, julkisuutta. Järjestetään keväällä lavarunoilta. Halukkaat saavat esiintyä kirjastossa. Kutsutaan lehdistö paikalle.

– Voisivatko vetäjätkin osallistua? Miro kysyi ja lehahti punaiseksi. – Olen nimittäin kirjoittanut oodeja Birgerille.

Quun silmät välähtivät. Tietenkin, miten ihmeessä hän ei heti ymmärtänyt, että ruskeasilmäisen Birgerin lemmekkäät katseet oli suunnattu Mirolle, ei hänelle.

– Ehkä on parempi, että esiinnyt, mutta et osallistu kilpailuun, Tähti ehdotti.

Miro nyökkäsi ja tarjoutui hakemaan kaikille lisää juotavaa.

VILLA MAMA

– Tyttöseni, tiedän, että etsit paikkaasi elämässä. Sinulla on värikäs menneisyys ja rankka opiskelukausi takana. Nyt olisi aika ottaa vähän rennommin, Mama sanoi ja toi Quulle mukillisen kaakaota.

– Tämä maistuu aivan lapsuudelta, Quu sanoi yllättyneenä.

– Paistoin karjalanpiirakoita, odota, niin haen ne pöytään.

– Munavoitakin, olet taitava kokki.

– Eikö mitä, piirakoita saa nykyään raakapakasteina. Laitoin pellillisen uuniin ja kas, lämpimäiset olivat tuossa tuokiossa valmiit ja keittiössä tuoksui hyvältä.

– Minä syön mitä sattuu, ostan yleensä valmisruokaa ja otan töihin evääksi pari voileipää, Quu tunnusti.

– Minulla on ehdotus. Jos joku asia painaa, hyvä ruoka saa paremmalle mielelle. Kutsun sinut ja sisaresi kokkaamaan kanssani. Sopiiko ensi viikonloppuna?

– Ei minulla ole mitään suunnitelmia. Lauantai-ilta voisi olla mukava. Istun yleensä töiden jälkeen sohvalla, kuuntelen musiikkia tai katson jotain nyyhkyelokuvaa. Syön suklaata ja juon punaviiniä. Herään aamulla väsyneenä.

– Seura piristää, usko pois. Soitan Ellille ja Tähdelle. Toivottavasti heillekin sopii.

– Mama, sinä se jaksat touhuta, Ellinoora sanoi ja riisui painavan talvitakin eteiseen. Pörrö tuli tervehtimään.

– Katso Mama, ostin tällaiset piikkikengät ja kävelin pitkästä aikaa reippaasti, vaikka katukäytävät olivat jäiset. Kiitos vinkistä.

– Hyvä, kuuntelin radiosta, että tänä talvena liukastumisia on ollut ennätysmäärin.

– Huh, oli todellakin kaamea keli, Tähti sanoi ja halasi Mamaa.

– Tultiin yhtä matkaa, toimme sinulle kukkia, Quu hymyili ja ojensi valkoisen ruusukimpun.

– Olette herttaisia, ajattelen teitä lämmöllä, kun saan kukkailoa ympärille, Mama hymyili.

– Otin esiliinan mukaan, mitä kokkaamme? Elli kysyi.

– Voi veikkonen, kyllä minulla essuja riittää, Mama sanoi ja toi Quulle ja Tähdelle vitivalkoiset pitsisomisteiset esiliinat.

– Entä jos sotkemme nämä? Tähti kauhisteli.

– Pesukone pesee, Mama virnisti ja komensi kaikki käsipesulle.

– Olen tehnyt ihan itse pizzataikinan. Se on sopivasti kohonnut. Sinä Elli saat kaulita kaksi pohjaa. Quu ja Tähti, te voitti pilkkoa täytteet. Tässä on tonnikalaa, herkkusieniä, tuoreita tomaatteja, mozzarellajuustoa ja purkki ananasta, jos joku haluaa pientä makeutta.

– Mitä sinä teet? Elli kysyi levittäessään jauhoja työpöydälle.

– Toimin tietenkin keittiömestarina, Mama virnisti.

– Hyvä, sellaista tarvitaan. Sitä paitsi olet hankkinut aineet, tämähän on nyt lastenleikkiä, Elli myönsi.

– Paitsi jos käräytämme pizzat, Quu virnisti.

Pizzat eivät palaneet, vaan keittiöön levisi herkullinen tuoksu. Pörrö tuli kurkkimaan, mutta Mama komensi sen kauemmas.

– Poltat vielä sievät viiksesi, hän varoitti kattaessaan sinivalkoiset astiat pöytään ja avasi punaviinipullon.

Pörrö hyppäsi tuolille odottamaan makupalaa.

– Istukaa pöytään, nyt on herkkuhetken aika, Mama touhusi.

– Onko sinulla isot sakset? Tähti kysyi.

– Tietenkin, mihin niitä tarvitset?

– Pizzan paloittelu käy kätevästi, Tähti sanoi ja leikkasi hetkessä molemmat neljään osaan.

– Hei odottakaa, minulla on tuoretta rucolaa. Se sopii loistavasti päälle, Mama muisti viime hetkessä.

Kun herkut olivat lautasilla, Mama kohotti lasin ja toivotti hyvää ruokahalua. Quu näppäili valokuvia.

– Saanko laittaa someen? hän kysyi.

– Minun puolestani, Mama sanoi hymyillen. Hyviä hetkiä kannattaa jakaa.

– Hyvistä hetkistä tuli mieleen minun ja Henrikin lomamatkat. Aloitin kirjoittamisen ja huomasin, että elin hetket uudelleen. Tunsin meren tuoksun ja tropiikin uskomattoman lämmön. Jaksoin hämmästellä, kun asumistasomme nousi ja yövyimme bungalowien sijasta ilmastoiduissa hotelleissa, niin iltaisin lähtiessämme ulos syömään, aulasta ulos astuessa tunsi iholla kosteankuuman tuulahduksen. Voi liikkua hihattomissa mekoissa ja kevyissä sandaaleissa. Kaipaan kaskaiden siritystä ja katukeittiöiden tuoksua, Elli kertoi.

– Entä pakokaasuja, savusumua, iniseviä moskiittoja ja varastelevia apinoita? Quu kommentoi.

– Älä masenna, elämässä on monia puolia, jatka muisteluja Elli, niistä voi olla iloa muillekin, Tähti kannusti.

– Niin aionkin. Vaikka Henrik on kuollut, kukaan ei voi ottaa muistoja pois, Ellinoora sanoi silmät kosteina.

ELLINOORAN TARINA JATKUU

Olimme suunnitelleet viettävämme Phi-Phillä pari päivää, mutta jäimme viikoksi. Saaren ihmeellinen luonto ja upeat rannat lumosivat. Vaihdoimme majapaikkaa Long Beachille, jossa oli nimensä mukaisesti pitkä valkohiekkainen ranta. Jaoimme pienen bungalowin ystävällismielisen kirkkaanvihreän gekon kanssa. Nimesimme sen Gekkoseksi. Saaren rantaravintolassa tarjottiin elämäni parasta kasviscurrya. Olen sen jälkeen rakastanut thairuokaa.

Henrik hullaantui täydenkuun aikaan. Istuimme ulkona, katselimme kirkkaana hohtavia tähtiä ja siemailimme thaiviskiä. Se oli mielestäni aluksi järkyttävän pahaa, mutta totuin nopeasti.

– Elliseni, nyt vaatteet pois, lähdemme yöuinnille.

Siemaisin lasini tyhjäksi, jätin sarongin rantahiekalle ja kirmasin Henrikin perään. Vesi oli kuin mustaa samettia, pehmeää ja suloisen lämmintä. Yhtäkkiä huomasin kultaiset valopisteet. Ne kimmelsivät uintiliikkeiden tahdissa. En tiedä, mitä ne olivat, ehkä unta. Se yö oli elämäni ikimuistoisin.

Opettelin sillä matkalla snorklaamaan. Kun ymmärsin, että veden alla voi hengittää, riemastuin. Olimme veneretkellä Phi-Phi-Leh -saaren poukamassa. Allamme oli uskomattoman hienoja kirkasvärisiä koralleja. Uimme sateenkaaren väristen kalojen kanssa. En ollut tiennyt, että tällaista ihanuutta voi kokea.

Elämys oli niin vaikuttava, että halusin käydä tsunamin jälkeen uudelleen Phi-Phillä. Se oli kallis seuramatka, josta jäi ikävät muistot. Aalto oli vyörynyt matalan saaren yli, mutta nyt kaikki oli rakennettu uudelleen. En kuitenkaan löytänyt nuoruutemme idylliä. En meriretkeltäkään, sillä korallit olivat kuolleet. Itkin ja päätin, että menneet ovat menneitä.

ELLINOORAN KAUPUNKITALO

– Ellinoora, jatka muistojen kirjoittamista. Huomaan, että eläydyt vahvasti, Tähti sanoi.

– Se on ihanaa ja kamalaa. Olin niin nuori, rohkea ja luottavainen. Nykyään olen ylivarovainen, enkä uskalla enää lähteä mihinkään, vaikka mieli tekisi. Siis en ainakaan yksin, Elli huokaisi.

– Kuule sisko, minulla on ehdotus. Olen säästänyt pienestä palkastani ja tiedän, että Quukin yrittää. Mitä jos lähtisimme kolmestaan kevätlomalla jonnekin etelään? Tyttöjen matkalle.

– Huolitteko te tällaisen vanhan naisen mukaan? En jaksa juhlia kanssanne yökausia.

– Ei sinun tarvitsekaan. Valitaan joku mukava kylpylähotelli ja jokaiselle omat huoneet tai ehkä minä voin asua Quun kanssa. Yhden hengen lisähinta on järkyttävä, Tähti mietti.

– Jos olet tosissasi ja Quulle sopii, maksan ilomielin matkanne. Minullahan on leskeneläke ja pienet menot, tai siis samppanjaa lukuun ottamatta pienet. Olen kysynyt muutaman kerran, haluaisiko Mama lähteä kanssani lomalle, mutta hän valittaa kihtiä eikä halua jättää Pörröä.

– Saat kirjoittaa Mamalle matkakertomusta reaaliajassa, niin iltasi sujuvat rattoisasti. Ota kannettava tietokone mukaan, niin voit jatkaa matkatarinoita, Tähti virnisti.

Ellinoora heitti häntä tyynyllä, mutta vaikutti piristyneeltä.

TÄHDEN LUONA

Quu huomasi ilahtuvansa matkasuunnitelmasta. Hän tutki vaatekaappia ja totesi tarvitsevansa jotain piristävää iänikuisten tummien asujen sijasta. Kaupunkiin oli avattu laadukas secondhand -myymälä Bo-Ho. Pitkä ja hoikka Quu oli ihanneasiakas, sillä hänen kokoaan löytyi hyvä valikoima.

– Tähti, tule katsomaan löytöjäni. Osa näistä voisi sopia sinullekin, Quu soitti sisarelleen.

Tähti ilahtui kutsusta. Siitä oli kauan, kun Quu oli ollut innoissaan.

– Mitä sanot, onko tämä liian avokaulainen? Quu kysyi esitellessään nyöriolkaimista leveähelmaista kesämekkoa.

– Se on hurmaava, Tähti sanoi. Hän kohotti sängyn päällä olevasta vaatekasasta iloisen sitruunankeltaisen sifonkisen kukkamekon.

– Saanko sovittaa tätä, tämä sopii hienosti, kun saan vähän rusketusta? hän unelmoi.

– Se sopii sinulle täydellisesti, Quu kehui.

– En osaisi käyttää tällaisia Suomessa, mutta Espanjan auringon alla kaikki tuntuu mahdolliselta, Tähti tuumi.

Hän näki jo mielessään istuvansa rantabaarissa sangrialasi edessään.

COSTA ADEJE

Lomamatka toteutui helmikuussa. Ellinoora ei räpäyttänyt silmää, vaikka hotelli oli kallis kevätlomaviikon aikana.

– Hyvästä kannattaa maksaa, niin Henrikillä oli tapana sanoa, hän totesi tyynen rauhallisesti.

– Täällä on kaikki, mitä voi toivoa, Tähti huokasi tutkiessaan ylellistä kolmiota. Ellinooralla oli oma makuuhuone, hänellä ja Quulla toinen. Huoneistoon kuului tilava olohuone, pieni keittiö ja tilava patio. Ympärillä oli rehevä puutarha ja uima-allasalue baareineen.

– Eiköhän pulahdeta, Quu tuumi pukeutuessaan valkoiseen uimapukuun.

– Menkää vaan, minä lepään hetken pitkän lennon jälkeen, Ellinoora sanoi purkaessaan matkalaukkua.

– Käydään pikaisesti. Sen jälkeen on aika kaunistautua illalliselle, Tähti sanoi.

– En minä tästä kauniimmaksi muutu, käyn suihkussa ja vaihdan vaatteet, Ellinoora tuumi arkisesti.

Matkan hintaan kuului runsas buffetaamiainen ja illallinen. Quu oli arvellut, että he syövät lounaaksi hedelmiä ja hakevat läheisestä marketista jotain pientä. Hän yllättyi huomatessaan, että pitkästä aikaa hänellä oli hyvä ruokahalu. Hotellin läheisellä rantakadulla oli pieniä ravintoloita, jotka olivat erikoistuneet mereneläviin.

– Haluan maistaa vanhojen aikojen kunniaksi grillattua mustekalaa, Elli haaveili.

– Listalla on kaikkea ihanaa, minä voisin ottaa tuoretta tonnikalaa, Quu mietti.

– Tullaan joku päivä syömään paellaa. Minulle riittää tukevan aamiaisen jälkeen kevyt salaatti, Tähti sanoi.

Annokset olivat herkullisia. Tähden salaattiannos oli valtava, josta riitti muillekin. Ellinooran mustekalan lonkerot olivat hiiltyneet tummiksi, mutta maku oli kohdallaan. Sen kanssa oli tarjolla heleänvihreää hummusta. Quu kehui tonnikalapihviä, joka oli jätetty oikeaoppisesti sisältä raa’aksi.

– Vaikka buffetpöydistä löytyy huikea valikoima kansainvälisiä ruokia, minusta pöytiin tarjoillut paikalliset tuoreet annokset ovat parempia, Ellinoora huokasi tyytyväisenä.

– Entä jälkiruoka? Quu virnisti.

– Valitkaa vapaasi, minulle riittää kupillinen espressoa. Voisin ottaa sen kanssa lasillisen sherryä. Sitten olen valmis kunnon päiväunille. Viime yönä uni jäi lyhyeksi.

ELLINOORAN MATKAPÄIVITYS MAMALLE

Voi Mama, olisitpa mukana. Siskot ovat ihan mukavia, mutta turhan vauhdikkaita. En ymmärrä, koska he nukkuvat. Käyvät uimassa ennen aamiaista, shoppailevat päivällä ja viettävät siestaa altaalla. Kyllä minäkin käyn pulahtamassa, mutta en viihdy märässä uimapuvussa. Istun mieluummin päivänvarjon alla lukemassa. Siemailen kylmää valkoviiniä, joka ei toden totta pysy täällä lämpimässä kauan kylmänä. Kunnon samppanjaa ei saa mistään. No paikallinen juoma on cava, se kelpaa paremman puutteessa.

Hotelli on iso ja ylellinen, vähän turhan steriili minun makuuni. Huoneistomme on puutarhan keskellä. Päiväunet häiriytyvät, kun siivoojatytöt tulevat vasta iltapäivällä. On kyllä ylellistä, kun lakanat vaihdetaan joka päivä samoin kuin pehmeät valkoiset froteepyyhkeet.

Siskot ovat lähdössä huomenna matkatoimiston järjestämälle Teiden retkelle. Minä olen käynyt siellä Henrikin kanssa vuosia sitten. Onneksi enää ei tarvitse. Saan kokonaisen vapaapäivän, vaikka eipä siskoista juuri ole ollut seuraa muutenkaan. Ajattelin tehdä kävelyretken rantakadulla ja pujahtaa johonkin pieneen ravintolaan syömään. Raportoin huomenna, aurinkoterveisin Ellinoora.

MAMAN RAPORTTI ELLINOORALLE

Hei Elli, mukava kuulla, että viihdytte. Ymmärrän hyvin, ettet jaksa nuorten riennoissa, onhan teillä ikäeroa yli kymmenen vuotta. Jos olisin mukana, istuisimme rantabaarissa joka päivä ja muistelisimme menneitä. Käy se toki näin viestien välitykselläkin.

Istun keittiön pöydän ääressä kannettava tietokone edessäni. Pörrö kääntää sohvalla kylkeä silakka-aterian jälkeen. Ulkona tuiskuttaa lunta siinä määrin, että päätin viettää suosiolla kotipäivän. Kokkasin itselleni kermaista lohikeittoa.

 Sitä riittää vielä huomiseksi. Katselen televisiosta espanjalaista sarjaa La Promesa, pyöriikö se siellä? Ajankuva on upea, mutta juonitteluja riittää niin että pyörryttää. Minulla on välillä vatsanahka piukeana, miten kaikki selviää. Jaksoja on 122, olen nyt puolessa välissä.  Niin ja tämä on vasta ensimmäinen tuotantokausi.

Ostin itselleni joululahjaksi Pirkko Saisiosta kertovan romaanin Sopimaton. Se on kiehtovaa luettavaa, mutta turhan paksu.

Odotan seuraavaa raporttiasi. Ota kuva herkkuannoksestasi, terveisin Mama ja Pörrö

COSTA ADEJE

Quu ja Tähti lähtivät retkelle heti varhaisen aamiaisen jälkeen. Ellinoora oli toivottanut heille hauskaa päivää ja mennyt vasta myöhemmin syömään. Hän ilahtui, kun buffetpöydässä oli churroja. Niitä ei ollut joka päivä tarjolla. Hän otti kupillisen maitokahvia ja paahtoi leipäviipaleen. Kun sen päälle laittoi muutaman tipan hyvää oliiviöljyä ja tuoretta tomaattimurskaa, makunautinto oli verraton.

Vähemmän on enemmän, Elli tuumi. Oliivivalikoima oli runsas, samoin tuoreita hedelmiä oli tarjolla joka aamu. Jos haluan lähteä reippaalle kävelylenkille, parasta jättää pekonit, munakkaat ja vaahterasiirapilla valellut letut väliin, Elli tuumi. Yksi croissant ei haittaa, hän päätti ja siveli sen päälle appelsiinimarmeladia.

Hän istahti lukemaan patiolle aurinkovarjon alle. Hän hätkähti, kun kirja putosi kädestä lattialaatoille. Elliseni, nyt on aika reipastua, miten ihmeessä voin nukahtaa kesken dekkarin? hän mietti.

Elli oli tuntenut jo pitkään olonsa väsyneeksi. Hän oli arvellut sen johtuvat talven harmaudesta, mutta täällä auringonpaisteessa se tuntui oudolta. Hän pukeutui keveään kesämekkoon ja laittoi jalkaan tukevat sandaalit. Rantakatu oli osittain asfaltoitu ja helppo kulkea. Elli ihaili rantaviivan tuntumassa huojuvia palmuja ja taidokkaita kaktusistutuksia. Hän istuutui penkille tuntiessaan lievää huimausta. Vilvoittava merituuli hyväili kasvoja.

Viiniköynnösten varjostama terassi houkutteli hänet istuutumaan rantaravintolaan.

– Tekisi mieli paellaa, mutta sitä ei taideta valmistaa vain yhdelle, hän kysyi tutkiessaan ruokalistaa.

– Kyllä vain rouva, meillä on pieniä patoja, ystävällinen mustaan esiliinaan pukeutunut tarjoilija hymyili.

– Hienoa, ottaisin mereneläväpaellan ja karahvillisen valkoviiniä, Ellinoora tilasi. Hän kaipasi Henrikiä, joka olisi pitänyt samanlaisesta annoksesta.

– Varokaa, pata on tulikuuma, tarjoilija sanoi kantaessaan höyryävän annoksen pöytään. Päällä komeili valtava jättirapu, mustekalan lonkeroita ja sinisimpukoita.

– Näyttää herkulliselta, Ellinoora kiitti ja otti kännykkäkuvan annoksesta.

– Rouva, haluatteko itse kuvaan? tarjoilija kysyi ja näppäsi tottuneesti otoksia eri kulmista.

Tästä Mamakin pitäisi, Elli ajatteli maistellessaan sahraminkeltaista riisiä. Taidan järjestää espanjaillan palattuamme, hän mietti.

Ellinoora oli ihaillut turistikaupassa oliivikuvioista keramiikkaa. Kotona astioita on ylen määrin, mutta muutama matkamuisto ei haittaa, hän päätti. Paketti oli yllättävän painava. Hotellille oli ylämäki ja Elli tunsi jalkojensa painavan iltapäivän helteessä.

– Rouva, tarvitsetteko apua, ystävällinen herrahenkilö oli tullut rinnalle.

– Taisin ottaa liian suuren urakan, Elli myönsi.

– Autan teitä kantamaan paketin, missä majailette?

– Tuolla risteyksen takana korkeassa hotellissa, ei se ole kaukana.

– Hienoa, mies sanoi, otti muitta mutkitta kantamuksen ja Ellinooran kainaloonsa.

– Saanko tarjota baarissa lasillisen? Elli kysyi, kun he pääsivät ilmastoituun aulaan.

– Sopii kyllä, olen vapaalla ja kaipasin jo puheseuraa. Minulla oli kokous ja otin pari ylimääräistä lomapäivää.

– Minä olen matkalla sisarieni kanssa. He lähtivät päiväretkelle, siksi olen yksin.

Ellinoora ja Patrikiksi esittäytynyt seuralainen istuutuivat upottaviin nojatuoleihin. Elli tilasi pullollisen cavaa. Kohtelias tarjoilija toi pullon hopeisessa syylerissä ja kaatoi molemmille lasilliset. Lisukkeina oli suolapähkinöitä ja oliiveja.

– Kiitos avusta, en tiedä mikä minuun meni, kun ostin kokonaisen astiaston, Elli puuskahti.

– Teillä on hyvä maku. Olen käynyt samassa matkamuistomyymälässä, mies sanoi katsoessaan liikkeen nimellä varustettua pakettia.

– Tiedän, minulla on kallis maku. Olen leski, ei tarvitse säästellä niin kuin nuorempana, Elli kertoi luottamuksen puuskassa.

– Minä olen eronnut, yksinäisen miehen arki on aika vaatimatonta, Patrik kertoi.

Ellinoora tunsi olonsa kotoisaksi miehen seurassa. Tämä kertoi hauskoja tarinoita kotiseudultaan ja poikamiesilloista. Kun pullo oli tyhjä, Patrik kumarsi ja ojensi Ellinooralle käyntikorttinsa.

– Rouva, jos kaipaatte juttutuokiota, olen käytettävissä. Viivyn täällä vielä kaksi päivää.

Ellinoora jäi katsomaan miehen perään. Tämä käveli ryhdikkäänä. Hiukset olivat ohimolta harmaat, mutta mielikuva urheilullisesta olemuksesta oli vahva. Kortissa oli teksti Patrik Pärssinen, elokuvatuottaja.

Hyvänen aika, mitähän siskot tuumivat, Elli hykerteli ja mietti, kertooko seikkailustaan.

Quu ja Tähti eivät olleet innoissaan päivän retkestä. Sää oli ollut pilvinen, joten näkymät ylätasanteelta eivät olleet kovinkaan hyvät.

– Siellä oli mieletön tuuli, ei viihdytty kauan, Tähti kertoi.

– Niin ja serpentiinitie oli kaamea. Pidin oksennuspussia kädessä, mutta onneksi en tarvinnut. Vieläkin on hutera olo, Quu kertoi kalpeana.

– Miten sinun päiväsi kului, oliko meitä ikävä? Tähti muisti kysyä.

– Minulla oli mukavaa, ostin matkamuistoja ja tapasin ihanan miehen.

– Sinä? Quu kohotti kulmiaan hämmästyneenä.

– Älä näytä noin kauhistuneelta, en minä vielä ole ikivanha, Elli vastasi närkästyneenä.

– No, näytät olevan kunnossa. Ehdimme sopivasti illalliselle, Tähti kuittasi.

– Rouva Ellinoora, teille on tullut viesti, respasta soitettiin aamulla.

– Poikkean aamiaisen jälkeen, Elli vastasi ja ihmetteli, kuka halusi tavoitella häntä.

– Kuulkaa siskot, meidät on kutsuttu hotelli Stariin, Elli touhusi.

– Kuka ihmeessä? Tähti kysyi                                             

– No se eilinen herrahenkilö. Hän auttoi minua astiaston kantamisessa ja haluaa tarjota lounaan kiitokseksi cavasta, jota joimme yhdessä, Elli selitti posket punaisina.

Quu ja Tähti katsoivat häntä ihmeissään.

– Olet tainnut tehdä valloituksen, Quu totesi ja mietti, mitä laittaisi ylleen.

– Arvon rouva ja neidit, tervetuloa, Patrik kumarsi kohteliaasti, kun Elli ja sisaret saapuivat upean hotellin aulaan. – Olen varannut meille rauhallisen pöydän. Kaipasin puheseuraa ennen kotimatkaa, hän selitti. – Otin vapauden tilata padallisen kanapaellaa, sopiihan se kaikille?

– Kyllä vain, täällä pitää maistaa paikallisia herkkuja, Quu sanoi keimaillen.

– Tarjoan aperitiiviksi samppanjasangriaa ja ruuan kanssa paikallista valkoviiniä.

Tarjoilija toi saman tien lasilliset kultaisena kuplivaa juomaa.

– Hmm, tämä on yllättävän hyvää, Ellinoora sanoi tyytyväisenä.

Paella-annos oli valtava.

– Herkullista, Tähti kehui ja otti lisää. Quu tyytyi lautaselliseen. Hän tunsi punastuvansa, sillä Patrik tuijotti häntä ruskeilla silmillä intensiivisesti.

– Mitä teet työksesi? Quu kysyi nopeasti.

– Elokuvia, se on kiehtova ala. Olen ollut täällä Teneriffalla tiimikokouksessa, sillä meille on luvassa rahoitusta. Kyse on yhteistyöelokuvasta, josta osa kuvataan Lapissa, osa Espanjan aurinkorannikolla.

– Kerro lisää, Quu innostui.

– Haen parhaillaan näyttelijöitä, jotka sopivat tarinaan. Kyseessä on kolmiodraama. Kaunis kokematon suomalaistyttö ihastuu espanjalaiseen poikaan, hylkää sulhasensa ja viettää pojan kanssa muutaman romanttisen viikon meren rannalla. Voitte arvata, mitä siitä seuraa, Patrik vihjasi.

Quuta huimasi. Hän kuvitteli, miltä tuntuisi viettää aikaa elokuvan teossa.

– Meillä on viikon kuluttua Helsingissä koekuvaukset. Quu, tiedätkö, että kasvosi ovat hyvin persoonalliset. Jos kiinnostut, tervetuloa, Patrik sanoi ja antoi Quulle käyntikorttinsa. – Ota yhteyttä, saat tarkemmat tiedot, jos haluat tulla.

Quu ei tiennyt, mitä ajatella. Koekuvaus? Ei hän ollut näyttelijä. Patrik oli korostanut, että he etsivät uusia kasvoja. Miksi ei, hän ajatteli. Ei minulla ole mitään menetettävää.

Ellinoora oli hiljainen. Kirpaisi ajatella, että sisko sai kaiken huomion. Onko minusta tullut näkymätön? hän mietti.

– Olet kaivannut jännitystä elämään, tämä on tilaisuutesi, Tähti kannusti Quuta osallistumaan.

KOEKUVAUS HELSINGISSÄ

Quu oli saanut koekuvausta varten repliikit. Hän oli harjoitellut peilin edessä. Niin kuin Tähti sanoi, tämä on elämäni tilaisuus, hän yritti ajatella, vaikka vatsanahka oli piukea.

– Sinun vuorosi, pirteä kuvaussihteeri Marjut kutsui, kun Quu oli odottanut muiden toiveikkaiden kanssa tuotantotalon aulassa. Hän oli kuvitellut saavansa meikkauksen ja kampauksen, mutta ohjaaja halusi nähdä kokelaat luonnollisina. Studiolamput häikäisivät. Quu veti henkeä ja yritti rentoutua, mutta tunsi jalkojen tärisevän.

– Ota rauhallisesti, haluamme nähdä sinut omana itsenäsi, Patrik tuli tervehtimään.

– Yritän, ei minulla ole kokemusta.

– Se on etu, yritämme löytää luontaista viattomuutta.

– Äh, älä kuvittele, että minä olen viaton, Quu parahti.

– Olet katsojien silmissä. Esitä rohkeasti osasi, katsomme sitten tiimin kanssa, miten pärjäsit, Patrik rauhoitti.

Quu yritti muistaa vuorosanat, joita hän oli tavannut unissaankin. Jostakin ne pulpahtivat ja hän tunsi, miten hyvin ne sopivat hänen suuhunsa.

– Hyvä, selvisit hienosti, Marjut tuli paikalle. – Otamme yhteyttä viikon sisällä, hän jatkoi.

Quu palasi kotiin pää pyörällä. Hänellä ei ollut mitään käsitystä, miten oli selvinnyt.

ELLINOORAN KAUPUNKITALO

Elli asetteli salin pöydälle mahtavan kimpun tulipunaisia ruusuja. Hän katseli ympärilleen. Samppanjapullo oli jäähtymässä, kristallilasit oli katettu ja jääkaapissa oli pieniä cocktailpaloja ja macaronleivoksia odottamassa juhlahetkeä.

Elliä huimasi. Totta kai hän oli ylpeä ja iloinen sisaren menestyksestä. Kateuden pistos ei tuntunut hyvältä. Miten erilaisia he olivatkaan. Siskot olivat aina sanoneet, että hän oli saanut onnellisen osan. Oli totta, että vuodet Henrikin kanssa olivat turvallisia, mutta jotain puuttui. Quu oli ollut pienestä pitäen kapinallinen, kun Tähti puolestaan oli ollut kiltti tyttö.

Ovikello pirahti. Ellinoora ryhdistäytyi ja avasi oven hymyillen. Quu ja Tähti tulivat yhdessä.

– Hei isosisko, hienoa, että kutsuit meidät juhlistamaan Quun uutta uraa, Tähti rutisti Elliä.

– Tulkaa suoraan pöytään, Elli kehotti ja viittasi salin puolelle.

– Upeat ruusut, Quu ihaili.

– Kyllä vain, ne ovat sinulle, Elli halasi sisartaan.

– Voi kiitos, olen vieläkin hämilläni. Koekuvaus meni hyvin ja näyttää siltä, että olen mukana Espanjan ja Lapin kuvauksissa. Jännittää, Quu kertoi leveästi hymyillen.

– Entä työpaikkasi taidemuseossa? Elli yritti kääntää keskustelun arkeen.

– Saan virkavapaata, ei huolta, Quu selitti.

– Koska aloitat?

– Toukokuussa Costa del Solilla. Lapin kuvaukset tehdään ruska-aikaan Saariselällä ja elokuva ehtii joulumarkkinoille, Quu selitti innoissaan.

– Millainen rooli sinulla on?

– Olen Ilona, Lapin tyttö, tummista hiuksista oli etua. Seurustelen vaalean juron Jamin kanssa. Lähdemme turistimatkalle Espanjaan. Asumme pienessä perhehotellissa, jonka tarjoilijapoika ja muusikko Manuel hurmaa minut. Hänen äitinsä on suomalainen, isä espanjalainen ja poika puhuu molempia kieliä. Olen nähnyt kuvan ja hän vaikuttaa todellakin komealta, ruskeat silmät ja tummat kiharat, pienet viikset.

– Kuulostaa perinteiseltä kolmiodraamalta, saanko arvata juonen? Ellinoora keskeytti.

– Joo, ilmassa on romantiikkaa ja mustasukkaisuutta, Quu myönsi.

– Sinä tietenkin rakastunut tähän Manuun ja Jami raivostuu. Mitä siitä seuraa, en halua edes kuvitella, Elli mietti.

– En paljasta loppuratkaisua, mutta dramatiikkaa riittää, onneksi osaan pitää puoleni, Quu nauroi.

– Kateeksi käy, sinulla on tiedossa elämäsi seikkailu, Tähti sanoi.

– No jaa, kuvauspäivät ovat pitkät, eikä tämä ole todellakaan lomamatka, Quu vähätteli, mutta ei voinut kätkeä pilkettä silmissä.

KYNÄILIJÄT

Tähden ryhmä otti tiedon lavarunoillasta ristiriitaisin tuntein.

– Ei me osata kirjoittaa riimejä, Milla huokasi.

– Proosarunoissa ei tarvitse olla loppusointuja. Tiivistätte vain tarinanne olennaiseen ja rytmitätte sen runon muotoon. Tee jatkossakin yhteistyötä Peten kanssa, se toimii. Voidaan tehdä myös yhdessä harjoituksia, Tähti rauhoitteli.

– Aihe on aika intiimi. En tiedä miten minusta tuli minä. Elämä on ollut vain sarja sattumia, Elli tuumi ihmetellessään, mitä saisi aiheesta irti.

– Hyvä näkökulma, kirjoita siitä, Tähti innostui.

– Quu, näytät mietteliäältä. Sinulla on nyt näytön paikka, kun elämäsi suunta vaihtuu.

– Toivottavasti parempaan. Tekee mieli tulla Mama sinun luoksesi päivittämään kohtaloni.

– Tule toki tyttöseni. Olen samaa mieltä Ellin kanssa, ettei elämää voi liikaa suunnitella. Parempi kun ottaa käänteet vastaan ja yrittää löytää hyvät puolet, Mama mietti.

– Malee ja Pui, teidänkin elämässänne on ollut vaiheita, joita ette varmaankaan lapsina osanneet aavistaa. Kirjoittakaa tuntemuksistanne, kun kotimaa on kaukana ja kaikki täällä on uutta.

Thaineitoset nyökkäilivät myöntymisen merkiksi. Pui taputti vatsaansa ja hymyili.

– Minulla ilo saada toinen lapsi. Kirjoitan, miltä odotus tuntuu.

– Hyvä ja sinä Malee, kerro ravintolatyöstäsi ja kotimaasi ruuista. Niistä on kiinnostava kuulla, Tähti kehotti.

– Meillä hyvä ruokalista, suomalaiset tykkää ja minun mamma loistava kokki, Malee hymyili.

– Hyvä, saatte kymmenen minuuttia aikaa. Kirjoittakaa lyhyesti, mitä haluatte tehdä vapaapäivänä, jos teillä on aikaa ja rahaa. Saa liioitella, Tähti kannusti.

Hän katseli, miten mietteliäiksi ilmeet menivät.

– Mitä itse tekisit, jos sinulla olisi unelmapäivä? Quu kysyi kotimatkalla.

– Viettäisin kotipäivän jonkun hyvän elokuvan parissa. Olen nähnyt Pretty Womanin monta kertaa, itken aina loppu loppukohtauksessa. Istuisin sohvalla, söisin jäätelöä suoraan purkista, niin kuin olen nähnyt amerikkalaisten tekevän. Tai kutsuisin rakkaat ystävät luokseni, pelaisimme lautapelejä, joisimme kermavaahdolla koristettua kaakaota ja söisimme kaksin käsin suklaata.

– Sinulla on selvästi makean kaipuu. Poiketaan Café Laurellille. Tarjoan kupin kaakaota ja leivokset.

Myös Miron ryhmä oli hämmästynyt aihevalinnasta.

– Pitäisikö meidän paljastaa yleisölle sisäiset tunteemme? Mirkku kysyi kauhistuneena.

– Ehdotan hyväksi havaittua keinoa. Mitä jos kirjoitatte potpurin? Jokainen lausuu oman säkeen, joka voi olla keksitty. Saatte käyttää mielikuvitusta. Kuulijat rakastavat yllätyksiä.

– Mitä jos kirjoitammekin toisistamme. Minä kehun Pirkon laulunääntä ja Torkku hehkuttaa neuletöitämme, Sirkku ehdotti.

– Päätös on teidän, sopikaa keskenänne. Odotan innolla, Miro päätti hyvillään, ettei ehdotusta tyrmätty täysin. Ei olisi näyttänyt hyvältä päättäjien silmissä, jos hänen ryhmänsä ei suostuisi esiintymään.

ELLINOORAN TARINA – MITEN MINUSTA TULI MINÄ

Elämä on sattumista koottu, en todellakaan kuvitellut päätyväni yksin isoon hämeenlinnalaiseen taloon. Jos rakas Henrik ei olisi kuollut, asuisimme talvikuukaudet Espanjan auringonpaisteessa tai ehkä Thaimaassa palmujen katveessa.

Kesät viettäisimme huvilalla, niin kuin mieheni eläessä. Miten rakastinkaan niitä huolettomia päiviä. Henrik viihtyi kalassa, minä luin riippumatossa romaaneja ja nautin virvokkeita. Istuimme iltaisin rantakeinulla katselemassa auringonlaskua piknik-kori mukanamme.

Nyt olen sielläkin yksin eivätkä herkut maistu niin kuin ennen. Jos siskot eivät olisi muuttaneet kotikaupunkiimme, olisin vieläkin yksinäisempi. Ystävyys Maman kanssa jaksaa lohduttaa, kun alakulo iskee. En odota enää seikkailuja, mutta tuntuu haikealta, kun niiden aika on ohi.

Ellinoora lähetti tekstin Tähdelle saatekirjelmän kera. ”Ei tämä mikään runo ole, laitoinpa vain päällimmäiset tunteet ylös. Enkä todellakaan halua lukea vuodatustani, ehkä keksin jonkun ylevän tarinan myöhemmin, terveisin surkea Elli-sisko.”

Tähti mietti, miten voisi piristää siskoa. Heillä ei ollut lapsuudessa juurikaan yhteisiä hetkiä ikäeron vuoksi. Miten vähän tunnemmekaan toisiamme, hän ihmetteli.

VILLA MAMA

– Täällä sinun luonasi on aina lämmin tunnelma, Quu kehui istuutuessaan Maman keittiön pöydän ääreen.

– Kahvia vai teetä, entä lasillinen portviiniä? Mama kysyi hymyillen.

– Kahvia maidon kera, siis jos on, ja portviini kuulostaa hyvältä, Quu vastasi. Hänellä oli kutkuttava tunne, että illasta oli tulossa ikimuistoinen.

Mama sekoitti korttipakan ja katsoi Quuta arvioivasti.

– Huomaan, että sinua jännittää. Kortteihin kannattaa suhtautua huumorilla. Ne ovat tiennäyttäjiä, jotka selkiyttävät ajatuksiasi. Nosta vain yksi, sillä tiedämme molemmat, miltä menneisyytesi ja tämä päivä näyttävät. Olet taistellut, toivonut muutosta ja turhautunut. Nostamasi kortti kertoo tulevaisuudesta.

Quu kuunteli tarkkaavaisesti. Maman sanat osuivat kohdalle. Kyllä vain, hän oli toivonut muuton Hämeenlinnaan tuovan onnen ja mielenrauhan, mutta toisin oli käynyt.

– Kuulin, että elämässäsi tapahtuu käänne, oletko valmis katsomaan, mitä tämä onnenkortti kertoo? Mama kysyi ja käänsi Quun valitseman kortin.

Quu veti henkeä. Korttiin oli kuvattu alaston mies, joka lensi meren yli.

– Hän on Maljojen Prinssi. Kortti kertoo sinusta itsestäsi. Lennät tunteiden meren yli ja katsot luottavaisena tulevaisuuteen. Se, miten muut suhtautuvat sinuun, riippuu itsestäsi. Luota sydämen ääneen, se kertoo, mikä on oikein tai väärin. Varjoa seuraa aina valo, Mama selitti.

– Jos ymmärsin oikein, minun pitää luottaa itseeni ja lähteä seikkailuun avoimin mielin, Quu kertasi.

– Juurikin niin tyttöseni. Otathan toisenkin pikarillisen viiniä, Mama sanoi ja halasi Quuta. – Niin ja muista lähettää matkaraportteja.

FUENGIROLA, ESPANJA

Quu oli häkeltynyt ilta-auringon pehmeistä säteistä, äänten sorinasta, vieraiden ihmisten tapaamisesta ja matkajännityksestä. Hän oli lentänyt kuvausryhmän kanssa Helsingistä Malagaan. He olivat ajaneet vuokra-autolla rannikkoa pitkin Fuengirolaan, jossa kuvaukset alkaisivat seuraavana päivänä.

Ryhmä oli pieni. Matkassa oli Patrikin lisäksi vain kuvaaja, äänittäjä, kuvaussihteeri ja maskeeraaja sekä Quu ja Jamia esittävä Jarno.

– Teemme elokuvan pienellä budjetilla. Se tarkoittaa, että kaikki tekevät kaikkea. Minä toimin tuottajana ja ohjaajana, kuvaussihteeri Marjutille kuuluu kuvauskirjanpidon lisäksi järjestelytehtäviä, kuvaaja ja äänittäjä hoitavat teknisen puolen ja tavaroiden roudauksen, maskeeraaja toimii myös puvustajana. Te näyttelijät saatte tottua aikaiseen herätykseen, sillä aamuvalossa saamme parhaat kuvat ja teidän pitää olla puettuina ja kammattuina ajoissa. Jaan iltaisin tarkat repliikit seuraavan päivän kuvauksia varten. Teillä on hyvää aikaa opetella ne öisin, Patrik virnisti.

– Aikamoinen palopuhe, työtä vuorotta, Jarno voihki ja hymyili ilkikurisesti. – Entä virkistys, viini, laulu ja naiset? hän kysyi.

– Virkistyksen saatte hoitaa omalla ajalla, jota ei ole, Patrik vastasi hymyillen. Hän katsoi ihastuneesti Quuta, joka oli pysynyt rauhallisena.

– Minulle sopii, töitähän tänne on tultu tekemään, Quu sanoi nopeasti.

– No niin, majoittukaa, kaikille on omat huoneet. Tapaamme puolen tunnin kuluttua illallisella. Talo tarjoaa, Patrik sanoi ja osoitti kädellä puutarhatavernan suuntaan.

QUUN MATKARAPORTTI

Hola Elli, Tähti ja Mama. Voitteko kuvitella, jouduin tanssimaan flamencoa. Espanjan tähtemme Manuel opasti kädestä pitäen. Olin kauhuissani, kunnes huomasin, että minulla on rytmi veressä. Mutta asiaan. Ei tänne ole tultu hauskaa pitämään, vaan töitä. Päivät ovat järkyttävän pitkät. Mitähän ammattiliitto sanoisi, kun meillä on herätys aamukuudelta, täysi työpäivä (paitsi onneksi tunnin siesta lounaan jälkeen) ja kun on valmis kaatumaan sänkyyn, on vielä opeteltava seuraavan päivän repliikit. En todellakaan ymmärtänyt, mihin suostuin. Tosin tätä rääkkiä kestää vain kaksi viikkoa.

Tarjoilija-tanssijapoika Manuel on liian kaunis ja liian imelä minun makuuni, mutta taiteen vuoksi pitää kaikki kestää. Eikä suomalainen sulhoni Jami ole yhtään parempi. Hän on koko ajan äänessä, kertoo huonoja vitsejä ja flirttailee espanjalaistyttöjen kanssa. Ei minun, sillä sanoin heti alussa pari valittua sanaa, kun hän yritti pussata käsikirjoituksen ulkopuolella. En todellakaan ihastuisi häneen tosielämässä.

Patrik on jämerä ja vaativa ohjaaja. Hän tietää, mitä tahtoo. Välillä turhauttaa, kun joku kohtaus kuvataan useaan kertaan. Kuvaussihteeri Marjut on herttainen ja tehokas. Hän on aina paikalla ja sanoo pari rauhoittavaa sanaa, kun tunteet kuumenevat. Tekniikan pojat – tai miehet – ovat ammattilaisia, eivätkä turhia puhele. Kuvaaja ja Marjut viihtyvät epäilyttävän paljon yhdessä. Minäkö juoruan, kyllä.

 Niin ja maskeeraajamme Taru tekee taikoja. Hän on saanut parhaat puoleni esiin. En haluaisi tunnustaa, mutta teille voin kertoa, että joudun käyttämään kureliivejä, jotka kiristävät, mutta saavat vyötärön näyttämään kapealta. Kaikki elokuvan vuoksi, hän sanoo ja kiristää lisää.

Tässä siis ensivaikutelmia. Ruoka on erinomaisen hyvää. Syömme pikkuhotellissamme ja täällä on tapana nauttia myös viiniä sekä mahtavan hyvää maalaisleipää runsaan voin kera. Emme ehdi kiertää katselemassa nähtävyyksiä, sillä vapaa-aikaa ei ole. Tiesin sen jo, kun allekirjoitin sopimuksen. Ehkä tulemme tänne joskus lomamatkalle!

Lähetän teille auringonsäteitä, Salut Quu.

KYNÄILIJÄT

Tähti luki kirjoitusryhmän tapaamisessa valittuja otteita Quun raportista kysyttyään tältä luvan.

”Vain tunnelmapaloja, ei juoruja”, Quu vastasi puhelinviestissä.

Tähti kyseli, miten lavarunoillan kirjoitukset edistyivät. Hän oli pettynyt, kun kukaan ei ollut lähettänyt tekstiä Elliä lukuun ottamatta, eikä sekään sopinut esitykseen.

– Pitäisikö meidän vaihtaa aihetta? hän kysyi turhautuneena.

– Olet aina sanonut, että saa käyttää mielikuvitusta. Miten olisi teema millainen haluaisit olla, Pete kysyi.

– Jos siitä on helpompi kirjoittaa, sopii hyvin, Tähti sanoi helpottuneena.

Hän oli keskustellut Miron kanssa tätösten suunnitelmasta, joka vaikutti toimivalta. Aihetta ei oltu vielä julkistettu, joten muutokset olivat mahdollisia.

MILLAN TARINA – TÄLLAINEN HALUAISIN OLLA

Rohkea, päättäväinen, kaunis, haluttu, rakastettu, siis tiivistettynä rikas ja rakas. Kukapa ei haluaisi? Mutta jos sattuu olemaan arkisen näköinen, pullea, keskinkertainen ja huonosti palkatussa ammatissa, siitä ei ole paljon riemua. Yritän ajatella, että olen terve, minulla on maailman paras poikakaveri ja hyviä ystäviä. Innostun musiikista, kirjoittamisesta ja nykyään myös kokkaamisesta.

Mutta jos siis olisin rikas, lähtisimme Peten kanssa maailmanympärimatkalle. Kirjoittaisin raportteja taidekuvien kera, ostelisin matkamuistoja ja tutustuisin vieraisiin kulttuureihin. Opiskelisin laulua ja tanssia, saavuttaisin kuuluisuutta. Pukeutuisin muotivaatteisiin, asuisin hienoissa hotelleissa ja nauttisin kalliita viinejä.

Tarkemmin ajatellen, ehkä tämä arki pienine iloineen sopii sittenkin paremmin. Tulisin vain ylpeäksi ja epäilisin, että saan ystäviä vain omaisuuteni takia. Onneksi ei tarvitse päättää, ainakaan vielä.

Milla luki kirjoituksen ryhmälle ja sai raikuvat kättentaputukset.

– En minä osaa kirjoittaa runomuodossa, mutta epäilen, että Pete osaa. Hän on ollut viime aikoina salaperäinen, Milla kertoi.

– Joo, yritystä on, Pete vahvisti tyytyväinen hymy kasvoillaan.

PETEN TARINA – TÄLLAINEN HALUAISIN OLLA

Minäkö, villi poika metsäläinen, voisin saada haltijaprinsessa Millan omaksi, enhän minä, voi uskallanko sittenkin?

Milla unelmieni kohde, otatko minut, metsän pojan omaksesi? En ole karhun kaataja, en puiden hakkaaja, olen tavallinen samoilija, luonnossa viihtyvä, lintuja tarkkaileva.

Milla, sydämeni valittu, jos minut huolit, kannan käsilläni, ruokin mesimarjoilla, juotan lähdevedellä, kutsun lampeen uimaan, lämmitän saunan, pesen sinut puhtaaksi, kannan vuoteelle, rakastan, rakastelen, olethan omani?

Pete lausui säkeet intohimoisesti. Milla tunsi punastuvansa. Hänen Petensä oli yllättänyt. Kuinka monella oli näin runollinen miesystävä. Millasta hänen oma kirjoituksensa tuntui lapselliselta.

– Teillä kaikilla on oma käsiala. Toivon kuulevani seuraavalla kerralla muidenkin tarinat, Tähti sanoi illan päätteeksi.

Hänellä oli ikävä Quuta. Tuntui, että tämän elämässä oli iloa ja surua ylen määrin toisin kuin hänellä. Elämä oli tasaista eikä siinä juuri ollut kohokohtia. Hän mietti, millainen ihminen itse haluaisi olla. Ehkä luovempi. Maalaaminen oli ilon aihe, mutta opetustunnit ja niiden valmistelu sekä kirjoituskurssilaisten tekstien lukeminen veivät ajan. Hän jäi kaipaamaan lomamatkan kiihkeää ja rentoa tunnelmaa. Ehkä keksin kesällä jotain haastetta, hän pohti toiveikkaana.

MAMAN TARINA – TÄLLAINEN OLEN

Minusta piti tulla isona kirjailija tai taiteilija. Ei tullut, tuli vain tällainen tavallinen höppänä. Taiteilun olen unohtanut, mutta kirjoittaminen tuntuu hyvältä, siis omaksi iloksi. Lähetin nuorempana mielestäni kelvollisia tekeleitä kustantajille, mutta sain vain kohteliaita hylkäyksiä. Elämä ei hemmottele.

Olen löytänyt iloa taikuuden maailmasta. Tarotkortit kulkevat aina mukana. Niistä on moneksi. Osallistuin etäkurssille, jossa kortteja käytettiin inspiraation lähteinä. Sain kiitosta rohkeasta narrin matkasta. Kirjoitin, miten kohtasin elämääni vaikuttaneita henkilöitä. Joukossa oli opettajia, oli pappi ja oli nuoruuden rakastajia.

En tiedä miksi jäin yksin. Ottajia olisi ollut, mutta taisin olla liian valikoiva. Juttelen nykyään Pörrö-kissalle. Se on yleensä samaa mieltä kanssani. Ystävyys Ellinooran ja tämän siskojen kanssa kirkastaa päiväni, vaikka en enää odota seikkailuja. Olenko luovuttanut? Taidan olla.

Tähti lähetti Mamalle vastausviestin, jossa kehotti tätä olemaan rohkeampi. Hänen mielestään Mama oli turhan vaatimaton. Samassa hän muisti Miron kertoneen, että tätöset kirjoittivat toisistaan. Tähti lähetti Mamalle ja Ellinooralle viestin, jossa toivoi heiltä uudet tarinat. ”Mama, Elli on ystäväsi, kirjoita siitä ja Elli, samat sanat, kirjoita, mitä Maman ystävyys merkitsee sinulle”.

KYNÄILIJÄT

Tähti huokasi lukiessaan Maman ja Ellinooran viimeisimmät tekstit.

Elli, Ellinoora, paras ystäväni. En tiedä, miten tulisin toimeen ilman sinua. Jaksat kuunnella murheitani. Kun vierailen luonasi, tarjoat kuplivaa samppanjaa ja suussa sulavia leivoksia. Minusta on tullut pulskanpyöreä, eikä se haittaa. Muistelen lämmöllä Henrikiä, hänellä oli sana hallussaan. Vietimme iloisia illanistujaisia yhdessä. Rapujuhlat huvilallanne olivat ihania.

Mama, olet ihana. En ymmärrä, miten jaksaisin ilman sinua. Olemme sielunsiskoja, voi miten iloinen olenkaan, että jaksat kuunnella minua.

Tähti keskeytti lukemisen turhautuneena. Ei tällaista siirappia voi esittää. Ensin he vähättelevät itseään ja seuraavissa viesteissä hehkuttavat ikuista ystävyyttä. Se ei vain toimi, hän tuskaili.

Tähti valitti Mirolle tilannetta. Tämä nauroi ja kertoi, että hän oli antanut tätösille vapaat kädet esittää potpurina ihan mitä nämä haluavat.

– Ajattelin, ettei tilanne tästä enää pahene. Kuuntelijat ovat takuulla heidän ystäviään, jotka tietävät, että heiltä voi odottaa yllätyksiä. Anna Ellin ja Maman esittää spontaani dialogi. Tai vielä parempi, jos he kyselisivät thaitytöiltä, miten meidät tapamme eroavat aasialaisista tyyliin kulttuurit kohtaavat.

Tähti huomasi, että Miron sanoissa oli järkeä. Oli hyvä laajentaa näkökulmaa ja hänen ryhmällään oli siihen mainiot edellytykset.

LAVARUNOILTA

Kirjastoon oli kerääntynyt hyvissä ajoin kuulijoita. Tuolit oli aseteltu puolikaaren muotoon. Henkilökunta toi huomaavaisesti niitä lisää sitä mukaa, kun vieraita tuli paikalle. Esiintyjät odottivat malttamattomina sivummalla. Tätöset halusivat esiintyä ensimmäisenä.

Miro astui yleisön eteen mikrofoni kädessä.

– Hyvä yleisö, lämpimästi tervetuloa. Kirjoittajaryhmämme on valmis viihdyttämään teitä menneen ajan tunnelmissa. Mirkku, Sirkku, Torkku, Hille ja Pirkko, olkaa hyvät.

Rouvat saivat aikaan kohahduksen. He olivat pukeutuneet kukkamekkoihin ja leveälierisiin hattuihin. Kengänkorot kopisivat, kun he ryhmittäytyivät suoraan riviin.

– Esityksemme nimi on Kaakattavat kanaset. Olemme kirjoittaneet kevään aikana naisten asemasta. Ilahdutamme teitä nyt joka naisen niksikirjan tapaan vinkeillä, miten lapset kasvatetaan, miten valmistetaan taloudellista ruokaa, siivotaan koti puti puhtaaksi ja pidetään aviomies tyytyväisenä.

Miro värähti kuullessaan esityksen nimen. Olivatko rouvat huomanneet, että hän oli verrannut heitä kanalaumaan?

Kuulijat taputtivat hillittömästi esityksen päätyttyä. Rouvat kumarsivat ja poistuivat tyynen arvokkaasti sivummalle.

Tähti astui esiin ja esitteli oman ryhmänsä.

– Aloitamme komeasti Millan ja Peten rakkaustarinalla. Se on ikiaikainen aihe, josta voi kirjoittaa lauluja, runoja ja kokonaisia romaaneja. Jokaisen tarina on ainutkertainen.

Yleisö hiljeni, kun Pete lausui rakkauden sanat Millalle. Tämä halasi miestä ja luki sen jälkeen omat ajatuksensa.

– Yksi ryhmäläisistämme on tutustumassa espanjalaiseen kulttuuriin. Toivottavasti saamme hänet taas syyskaudella mukaan. Otimme vapauden tutkia aasialaisia ja länsimaisia tapoja, sillä meillä on täällä kaksi thaineitosta Pui ja Malee. Ellinoora ja Mama haluavat keskustella heidän kanssaan kulttuurieroista, erityisesti ruokatavoista. Olkaa hyvät, Tähti kertoi.

Yleisö seurasi kiinnostuneena, kun Malee hehkutti Orient-ravintolan herkkuja.

– Taisi kääntyä mainoksen puolelle, Miro kuiskasi Tähdelle.

– Shh, ei se haittaa. Mama pitää puolensa ja ylistää juuri paikallisia lounasravintoloita.

– Kiitos, ruuasta puhuminen ja kirjoittaminen toimii aina, Tähti sanoi, kun esitys oli ohi. – Tämän piti olla runokilpailu, mutta koska esitykset olivat näin laajoja, päätimme antaa kannustuspalkinnon molemmille ryhmille. Ellinooralla on iso talo ja hän on kutsunut ryhmäläiset talkoisiin. Valmistamme sekä suomalaisia että thairuokia ja herkuttelemme. Paikallislehti on kiinnostunut tekemään valokuvien kera jutun kulttuuritapauksesta, Tähti kertoi tilaisuuden lopuksi.

Yleisö taputti ihastuneena.

– Esiintymisestä on tullut jo traditio, Miro tuumi tyytyväisenä, kun Birger tuli onnittelemaan häntä kukkakimpun kera.

– Eiköhän lähdetä koko porukka jatkoille Nooran viinibaariin, Mama ehdotti spontaanisti.

ELLINOORAN KAUPUNKITALO

Quu palasi ruskettuneena kotiin. Hän uhkui tarmoa ja kertoi vuolaasti sisarilleen kuvauspäivistä Espanjassa.

– Ette voi uskoa, miten raskasta ja miten upeaa oli, kun saimme kuvaukset tehtyä ja istuimme Patrikin huoneessa katsomassa otokset. Joimme kuohuviiniä siitä ilosta, ettei seuraavana aamuna tarvinnut herätä ani varhain. En ollut tuntea itseäni, sillä maski ja puvut saivat minut hehkumaan. Eräänä päivänä satoi kaatamalla. Patrik muutti suunnitellun aikataulun ja kehotti minua ja Manuelin kirmaamaan rannalla. Juoksimme vesirajassa ja kastuimme. Märät hiukset olivat silmillä ja tissit näkyivät kostean t-paidan läpi. Melkein punastuin, Quu hihitti.

– Lapissa taitaa olla erilainen tunnelma? Tähti palautti hänet todellisuuteen.

– Niin varmaan, siellä tapahtuu kaikenlaista kamalaa, mutta en halua kertoa etukäteen. Patrik lähetti teille lämpimiä terveisiä, erityisesti sinulle Elli. Olit tehnyt häneen vaikutuksen Teneriffalla, Quu muisti kertoa.

– Mitä vielä, hän näki vain sinut, Elli sanoi nyrpeästi.

– Hän näki minut elokuvaroolin silmin, sinut hän näki ihmisenä, Quu sanoi tyynesti.

Ellinoora jäi miettimään sisaren sanoja. Hän oli todellakin viihtynyt Patrikin seurassa. Keskustelu cavan siivittävänä oli elävästi mielessä.

– Patrik on muuten tulossa käymään kesällä Hämeenlinnassa ja hän haluaa tavata meidät kaikki. Voisit Elli kutsua hänet käymään huvilalla, Quu lisäsi.

– Sopiihan se, varoita etukäteen, niin osaan varautua. Kokki Kekäle on taas tulossa luokseni kesätöihin. Hän sanoo, että se on parasta lomanviettoa, Elli nauroi hyvillä mielin. Olihan se jotain, että komea mies ajatteli häntä lämmöllä.

VILLA ELLINOORA

Patrikin vierailu toteutui heinäkuun helteellä. Kokki Kekäle oli kattanut avaralle lasiverannalle kevyen lounaan.

– Onpa viehättävä huvila, Patrik kehui kierrellessään katsomassa valoisia huoneita ja puiden siimeksessä kimmeltävää järveä.

– Haluatko pulahtaa uimaan ennen ruokailua? Saunalla on pyyhkeitä ja uimahousuja täällä maalla ei tarvita, Ellinoora ehdotti.

– Voisin pulahtaa, päivä on todella hiostava, Patrik sanoi.

– Tuosta rinnettä alas, et pääse eksymään, Quu opasti.

Hän ja Tähti olivat viettäneet jo viikon verran lomaa Ellinooran luona.

– Onpa komea mies, Mama huokasi katsellessaan, kun Patrik harppoi pitkin askelin polulla.

– Olkaa hyvät, istutaan pöytään, Ellinoora kehotti, kun Patrik palasi hiukset kosteina. Hän oli pukeutunut rennosti farkkuihin ja lyhythihaiseen kauluspaitaan.

– Vesi oli virkistävää, kyllä teidän kelpaa, Patrik kiitteli.

– Kesälle ja elokuvalle, Ellinoora kohotti maljan hymyillen.

Kokki Kekäle tarjoili kuhafileitä, kermaista kantarellikastiketta ja kullankeltaisia varhaisperunoita.

– Tästä ei mökkiruoka parane. Ovatko nämä kauniit oliivikuvioiset lautaset Espanjasta? Patrik kysyi ihastuneena.

– Kaikki on luomua ja lähiruokaa ja kyllä, näitä astioita sinä kannoit, kun olin aivan uuvuksissa, Elli vahvisti.

– Minulla on teille yllätys, Patrik sanoi, kun kahvi ja suussa sulava mansikkakakku oli nautittu.

– Saammeko nähdä Espanjan osuuden? Quu kysyi malttamattomana.

– Kyllä vain, Patrik vahvisti ja otti kannettavan tietokoneen salkusta. – Kohtaukset on leikattu ja lopputulos on häikäisevä, jos saan sanoa näin vaatimattomasti.

Kaikki hiljentyivät katsomaan. Quu sävähti nähdessään, miten hän keimaili avoimesti Manuelin kanssa.

– En tiennytkään, että kävitte Granadassa ja Córdobassa? Elli hämmästeli.

– Emme todellakaan ehtineet. Kyseessä on yhteistyö espanjalaisten kanssa. He halusivat esitellä upeaa Andalusiaa. Saimme kuvamateriaalin valmiina, Patrik selitti huvittuneena.

– Entä Lapin kuvaukset? Menettekö sinne oikeasti, vai näytättekö matkailumainoksia? Tähti kysyi.

– Totta kai menemme aitoon ympäristöön. Olen varannut Saariselältä majoituksen kahdeksi viikoksi syyskuun puolessa välissä, Patrik selitti.

– Olen aina halunnut nähdä Lapin ruskan, Mama haaveili.

– Jos ette pane pahaksenne, voisimme varata matkan, Elli mietti.

– Kyllä Lappiin turisteja mahtuu. Pitäkää kiirettä, ruska-aikana majapaikat ovat täynnä, Patrik kehotti.

Quu oli harmissaan. Pitikö Ellin ja Maman tulla hänen reviirilleen? Ei hän ehtisi seurustella heidän kanssaan.

– Ei me sinua häiritä, Elli sanoi arvaten Quun ajatukset.

– Käveltäisiin vain helpossa maastossa, otettaisiin valokuvia ja syötäisiin poronkäristystä, Mama rauhoitteli.

Ajatus jäi itämään. Patrik oli lähtenyt katselun jälkeen. Quu ja Tähti lämmittivät saunaa. Mama ja Elli istuivat puutarhakeinussa.

– Olitko tosissasi, mekö lähtisimme Lappiin mäkäröiden syötäviksi, Elli kysyi.

– Miksi ei, se olisi mukavaa vaihtelua. Sitä paitsi syksyllä ei ole enää sääskiä eikä muitakaan ötököitä.

– Entä sudet ja karhut ja äkäiset porot?

– Älä hulluja puhu. Eivät pedot viihdy turistikeskuksissa.

– Kunhan kuvittelen, mutta taidan suostua, Elli nauroi.

SAARISELKÄ

Maaruska oli kauneimmillaan, kun Mama ja Elli saapuivat Saariselälle. He olivat varanneet tilavan kelohonkamökin kylpylän läheltä.

– Päästään nauttimaan saunasta ja porealtaasta maastokävelyiden jälkeen, Elli henkäisi.

Mökki oli hyvin varustettu. Alakerrassa oli kaksi makuuhuonetta, pieni keittiönurkkaus ja ruokapöytä, tilava olohuone ja parasta kaikesta, takka. Seinillä oli värikkäitä raanuja. Punaiset riekonmarjat hehkuivat ruutuikkunoiden takana.

– Näyttää kodikkaalta, Mama sanoi tyytyväisenä ottaessaan laukusta kahvipaketin ja pussillisen kampanisuja. – Juodaan kunnon kahvit ja levätään hetki. Lähdetään illalla syömään hotellille, haluan maistaa aitoa poronkäristystä, hän ehdotti.

Ellille se sopi erinomaisesti. Lentomatka oli sujunut hyvin, mutta pieni lepohetki tuntui hyvältä ajatukselta. Hän vetäytyi toiseen makuuhuoneeseen ja pujahti ylellisen pehmeän untuvapeitteen alle.

Mama seurasi esimerkkiä. Hän näki unta, miten Pörrö kaipasi kotiin. Tähti oli ottanut kissan luokseen ja luvannut antaa sille herkkuja.

– Tiedätkö, missä Quu ja kuvausryhmä majailevat? Mama kysyi, kun he kävelivät illalla Tunturihotellille.

– Heillä on tilava mökki aika lähellä meitä. Quu korosti, että kuvauspäivät ovat pitkiä, eikä vapaa-aikaa juuri ole. Ymmärsin, ettei hän halua tavata meitä, Elli huokasi.

– Pärjätään kahdestaan, älä huoli, Mama rauhoitteli.

Kuvausryhmällä oli todellakin paljon työtä, sillä välimatkat olivat pitkät ja Patrik tahtoi hyödyntää mahdollisimman paljon Lapin maisemia. Kun ensimmäisen viikon kuvaukset oli hoidettu, hän lupasi ryhmälle vapaapäivän.

– Levätkää, olette tehneet hyvää työtä, hän kehui.

Tekniikan pojat vähät välittivät lepokäskystä. He pukeutuivat tavallista juhlavammin ja suuntasivat askeleet hotellin tanssiparketille. Marjut ja Taru lähtivät mukaan. Manuel ja Jarno ilmoittivat menevänsä saunaan ja viettävänsä poikamiesillan.

– Ajattelin käydä tervehtimässä sisartasi ja Mamaa, tuletko mukaan? Patrik kysyi Quulta.

– En todellakaan. Vetäydyn huoneeseeni lukemaan käsikirjoitusta, Quu vastasi nyrpeänä.

Quu harmitteli, että oli kertonut edellisenä iltana Patrikille sisarensa ja Mama saapumisesta ja siitä, että he majailivat kiusallisen lähellä.

Patrik vihelteli koputtaessaan Maman ja Ellin mökin ovelle.

– Iltaa, sopiiko poiketa hetkeksi, minulla on asiaa? Patrik kysyi kohteliaasti.

– Totta kai, pannussa on tuoretta kahvia, Elli vastasi.

– Teillä on kodikasta. Mukava juoda kupponen kynttilänvalossa, Patrik kehui.

– Maistuuko kyytipojaksi tilkka variksenmarjalikööriä? Mama kysyi ja toi koristeellisen pullon pöytään.

– Mikä ettei. Minulla on ongelma. Quu on kertonut, että sinä Mama osaat tulkita tarotkortteja. Minulle on suositeltu täkäläistä lapinmuoria. Kävin tapaamassa häntä, mutta en saanut selvää mummon puheesta, hänellä ei tainnut olla hampaita, Patrik selitti.

– Kyllä minä kortit tunnen. Kenelle pitäisi ennustaa?

– Quulle tietenkin. Hän pähkäilee jatkaako seurustelua Jamin kanssa, vai karkaako Manuelin kanssa Espanjaan. Quu etsii korteista vastausta.

– Mikä sen vastauksen pitäisi olla?

– Olen ymmärtänyt, että kortit tietävät. Quun kohtalo on sinun käsissäsi. Tai ehkä muokkaamme sitä vähän, Patrik hymyili.

– Eiköhän se onnistu. Tuleeko minusta sitten filmitähti? Mama nauroi.

– Totta kai, varastat vielä pääroolin, Patrik kohotti lasiaan.

– Terveydeksi. Anteeksi, puhelimeni taitaa soida, laitoin sen värähtelemään, hän sanoi ja vilkaisi näyttöä. – Quu soittaa, pakko vastata.

– Rauhoitu, tulen viivana, Patrik sanoi puhelimeen ja ryntäsi matkaan.

– Mikä ihme hänelle tuli? Elli sanoi pettyneenä. Hän oli haaveillut, että he istuvat kotoisasti takan äärellä ja muistelevat yhteisiä hetkiä Teneriffalla.

Quu tuli ulko-ovella Patrikia vastaan.

– Mitä täällä tapahtuu, olet aivan kalpea? hän kysyi.

– Kamalia. Pojat tappelevat verissä päin. He olivat saunassa ja näin, että Jarnolla oli koskenkorvapullo. En tiedä, mistä he riitelivät.

– Menen rauhoittelemaan, Patrik sanoi, kun sisältä kuului särkyvän lasin helinää.

Quu kurkisti varovasti tupaan. Jarno makasi lattialla ja hänen nenästään vuoti verta. Manuel oli lyönyt kätensä ikkunalasin läpi ja valitti surkeasti.

– Quu, soita nopeasti hätänumeroon. Tämä on vakavaa, Patrik kehotti ja meni katsomaan Manuelia. Hän sitoi hätäisesti keittiöpyyhkeellä tämän käden. Manuel oli kalpea, mutta tajuissaan.

Ambulanssi tuli nopeasti. Ensihoitajat tutkivat molemmat ja sitoivat haavan.

– Käsivarsi on poissa paikoiltaan, viemme hänet ensiapuun. Tämä toinen herra selviää kyllä. Voi olla, että huomenna toinen puoli kasvoista on mustelmilla, mutta vammat eivät ole vakavia.

– Huh, olipa ilta, Patrik sanoi ja kaatoi itselleen ja Quulle tukevan rommipaukun.

Quu oli kauhuissaan. Hän yski, kun vahva juoma poltti kurkkua.

– Miten kuvausten nyt käy? hän kysyi kuiskaten.

– Muutamme vähän käsikirjoitusta. Jos kuvaaja olisi ollut paikalla, olisimme saaneet ainutkertaisen otoksen. Jatkossa pitää vähän säveltää, Patrik suunnitteli. – Olemme selityksen velkaa Ellille ja Mamalle. Otetaan rommipullo mukaan ja käydään kertomassa.

Quu nyökkäsi. Hän ei halunnut jäädä kahdestaan Jarnon kanssa. Tämä oli ottanut särkylääkettä ja vetäytynyt omaan huoneeseen.

Aamulla tunnelma oli vaisu. Kun tanssiseurue oli palannut, Patrik oli kertonut lyhyesti illan tapahtumat.

– Nyt ei ainakaan tarvitse maskeerata sinua murjotun näköisiksi, Taru näki tilanteen hyvät puolet katsellessaan surkean näköistä Jarnoa.

– Mistä te riitelitte? Patrik kysyi.

– Manuel haukkui minua maalaisjuntiksi. Suivaannuin ja taisin sanoa muutaman valitun sanan espanjalaisista naisten naurattajista. Hän otti sen kunnianloukkauksena ja huitaisi. Löin takaisin ja Manuel singahti päin ikkunaa. Olen harrastanut nyrkkeilyä ja iskuni oli vähän turhan raju, Jarno selitti nolona.

– Soitin aamulla ensiapuun. Manuel pääsee tänään lääkärintarkastuksen jälkeen pois. Hänellä on kantoside, joten joudutte ottelemaan vielä kerran kameran edessä, Patrik selitti.

– Ei kyllä huvittaisi, mutta kaikki elokuvan puolesta, Jarno kuittasi.

Hän oli salaa hyvillään, että oli saanut osoittaa, ettei suomipoikia sovi nimitellä.

ELLINOORAN KAUPUNKITALO

Elokuvasta tuli menestystarina. Quu sai kiitosta luonnollisesta esiintymisestä.

– Hih, Patrik sanoi, ole vaan oma itsesi ja enhän minä muuta osannutkaan, Quu nauroi.

Hän oli poikennut ensi-illan jälkeen Ellinooran luo. Tämä oli kutsunut Maman ja Tähden onnittelemaan elokuvatähteä. Nyt kaikki istuivat takkatulen äärellä ja kohottivat samppanjamaljat.

– Mama, sinä olit verraton ennustajaeukko, Elli kiitteli.

– No jaa, minäkin olin vain oma itseni, Mama sanoi vaatimattomasti, mutta oli tyytyväinen saamastaan huomiosta.

– Mitä jatkossa, onko sinulle tarjottu uusia elokuvarooleja? Tähti kysyi.

Hän oli hieman kateellinen sisarensa menestyksestä. Tuntui, että kaikki jännittävä tapahtui Quulle.

– Itse asiassa on. Patrik neuvottelee parhaillaan jatko-osan rahoituksesta. Tarinahan päättyi siihen, että minä jäin hoitamaan loukkaantunutta Manuelia ja Jami lähti ovet paukkuen. Loppukohtauksessa kilautimme espanjalaisen sulhaseni kanssa kihlajaismaljat.

– Entä miten tarina jatkuu?

– Palaamme Espanjaan, kun Manuel on toipunut. Vietämme ihanan viikon hurjan rakastuneina Puerto de la Cruzissa. Käymme eläinpuistossa katsomassa pingviinejä ja vaellamme Teiden rinteillä.

– Espanjan matkailumainonta siis jatkuu, Elli huomasi.

– Kyllä vain, mutta nyt pääsemme paikan päälle, Quu nauroi.

– Onko elokuva pelkkää siirappia, se ei ole uskottavaa? Mama kysyi.

– Palaamme Manuelin kotitavernaan Fuengirolaan. Mamma on hurjistuneena ovella vastassa. Paikalle ilmestyy Manuelin entinen tyttöystävä, joka on tukevasti raskaana. Lopun voitte arvata.

– Kunnon draama. Palaat Suomeen ja uskollinen Jami ottaa sinut avosylin vastaan, Tähti ehdotti.

– Suurin piirtein niin. Olen aika innoissani, opiskelen parhaillaan espanjan kieltä.

– Entä työsi taidemuseossa?

– Lopetin, pärjään toistaiseksi palkkioilla, Quu sanoi huolettomasti.

– Tarvitaanko ennustajaeukon palveluja? Voisimme hyvin lähteä Ellin kanssa pienelle lomamatkalle? Mama virnisti.

Quu katsoi häneen arvioivasti.

– Niin varmaan, olen huomannut, että seuraatte minua ja Patrikia kuin varjot.

Ilta päättyi iloiseen nauruun. Ellinoora jäi miettimään Maman ehdotusta. Hän oli päässyt matkustamisen makuun ja Mama oli mitä parhainta seuraa.

KYNÄILIJÄT

Tähti katsoi pientä ryhmää. Paikalla olivat vain Mama, Elli, Milla ja Pete. Quu oli ilmoittanut, ettei ehdi enää osallistua. Myös thaineidot puuttuivat. Pui ja Poh olivat muuttaneet paikkakunnalta eikä Malee halunnut jatkaa ilman ystäväänsä.

– Aloitamme näin, mutta olen kuullut huhuja, että kirjaston päättäjät haluavat yhdistää ryhmät. Vuorottelemme todennäköisesti Miron kanssa. Osa tätösistäkään ei jatka, Tähti kertoi.

– Voi ei, juuri kun olemme tottuneet toisiimme, Elli huokasi.

Hän oli ollut järkyttynyt vietettyään kokkausillan tätösten kanssa. Keittiössä oli ollut kaaos, kun kaikki ryntäilivät toistensa tiellä. Kaupunkiuutisissa oli ollut valokuva innokkaista kokeista, mutta todellisuus oli ollut vähemmän idyllinen. Osa keitoksista paloi, osassa oli liikaa suolaa ja mikä pahinta, keittiön siivoaminen jäi Ellinooralle.

– Tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, Elli oli huokaissut puhelimessa Mamalle. Tämä ei ollut paikalla, sillä hän oli ollut hieman huonovointinen.

– Ajattelin, että voisimme miettiä yhteistä teemaa. On kiinnostavaa lukea, miten erilaisia kirjoitukset ovat, vaikka aihe on sama. Onko teillä ehdotuksia? Tähti kysyi.

– Minua kiinnostaa ruokakulttuuri. Sääli, kun thaitytöt hylkäsivät meidät. Voisimme kertoa lempiruuista ja elämyksistä lomamatkoilla, Ellinoora innostui.

– Minusta ruuanlaitto on tylsää. Kuittaamme Peten kanssa ateriat usein pizzalla ja hampurilaisilla, sillä kummallakaan ei ole aikaa kokata. Milla purnasi.

– Minä rakastan hyvää ruokaa, mutta yhdelle hengelle kokkaaminen on turhauttavaa, Mama totesi.

– Jos teille sopii, voidaan kokeilla. Ei tarvitse kertoa omasta kokkauksesta, vaan voitte muistella herkkuhetkiä juhlissa tai matkoilla, Tähti päätti, vaikka hän oli vähän pettynyt kommenteista.

– Mama, mitä jos yhdistämme voimat. Tule minun luokseni, niin herkutellaan yhdessä. Mietitään kolmen ruokalajin menu, Elli ehdotti kotimatkalla.

– Sopii hyvin. Ostan paljon valmisruokaa ja olen toden totta kyllästynyt, kun ne maistuvat samanlaisilta. Ei auta, vaikka yritän lisätä mausteita, Mama vastasi ilahtuneena.

– Sovittu, sopiiko jo huomenna?

– Mikä ettei, saat valita, mitä laitamme. Otan haasteen vastaan ja kutsun sinut myöhemmin kokkaamaan kanssani minun luokseni, Mama hymyili.

ELLINOORAN KAUPUNKITALO

– Seuraan kokkiohjelmia. Niiden teema on yleensä, mitä värikkäämpiä ja tuoreempia raaka-aineet ovat, sitä terveellisempi ja herkullisempi lopputulos on, Ellinoora kertoi.

– Niin ja toinen hyvä ohje kuuluu, maista ja mausta. Kilpailuissa maku ratkaisee, Mama tiesi.

Hän katsoi ihastuneena, kun Elli latoi keittiön pöydälle värikkäitä kasviksia.

– Odotan jännittyneenä, mitä olet keksinyt.

– Tutkin koko illan keittokirjoja. Päädyin helppoon ratkaisuun. Alkuruuaksi avokadokatkarapuja majoneesin kera. Katso, miten hyvän näköisiä nämä ovat, Ellinoora nosti korista syöntikypsiä hedelmiä.

– Kyllä vain, olen tuskastunut, kun ne ovat usein kivikovia, eivätkä suostu kypsymään mustumatta, Mama huokaisi.

– Pääruuaksi ostin kaksi filettä suosikkiani tuoretta tonnikalaa. Ne pitää paistaa oikeaoppisesti vain hetki molemmilta puolilta. Sisus saa jäädä vaaleanpunaiseksi, Elli kertoi silmät säihkyen.

– Tästä taitaa tulla herkkuhetki, Mama myhäili. Saanko arvata, jälkiruuaksi samppanjaa ja leivoksia?

– Voi Mama, totta kai. Tässä sinulle esiliina. Eiköhän kääritä hihat ja aloiteta.

Mama oli täysin voipunut ylellisen lounaan jälkeen. Hän oli iloinen, kun Elli oli ohjannut ammattimaisesti kokkausta. He olivat valmistaneet kalan kanssa kermaperunoita ja vokkivihanneksia. Nyt olo oli raukea.

– Kupillinen espressoa calvadosin kera? Elli kysyi.

– Mikä ettei, sitten minut saa pyöritellä kotiin, Mama nauroi.

Hän mietti illalla, miten yllättäisi Ellin.

– Jotain yksinkertaista, mutta maukasta, mitä sanot Pörrö?

Kissa katseli Mamaa pää kallellaan. Se oli pettynyt, kun herkku-sanaa ei kuulunut.

– Arvaan mitä ajattelet, laitan kyllä sinullekin jotain hyvää, Mama lohdutti.

Pörrö käpertyi sohvalle ja näki unta lentävistä silakoista.

VILLA MAMA

Ellinoora toi tuliaisiksi pullollisen kuivaa valkoviiniä sekä toisen pullon täyteläistä punaviiniä.

– Koska en tiennyt, mitä kokkaamme, toin varmuuden vuoksi molempia värejä, hän selitti.

– Kiitos, sinuun voi aina luottaa, Mama vastasi ilahtuneena. Hän oli keskittynyt ruokalistaan ja unohtanut kokonaan ruokajuomat. – Voi minua hupsia. Miten tulisin toimeen ilman sinua Elli?

– Luultavasti mainiosti, mutta kaksin on mukavampaa. Mitä kokkaamme?

– Muistelin, miten vanhoina hyvinä aikoina selvisin sukulaisvierailuista. Tarjosin tortilloja erilaisilla lisukkeilla. Kaikki saivat koota annoksen oman maun mukaan.

– Kuulostaa hyvältä. Entä jälkiruoka?

– Se on vähän kunnianhimoisempi. Katselin Koko Suomi leipoo -kokkauskisaa. Ihastuin, kun kilpailijat tekivät herkullisen näköisiä ranskalaisia tarte tatin -omenapiirakoita.

–  Ne ovat on keikautuskakkuja, eikö vaan? Ellinoora kysyi.

– Kyllä, omenat kuoritaan, pilkotaan ja kuullotetaan voissa ja sokerissa. Katso, ostin kokeeksi tällaista tummaa intiaanisokeria. Ostin myös valmistaikinaa, ei meidän kaikkea tarvitse itse tehdä. Sopiiko, että keskityt omenoihin? Minä avaan valkoviinin meille aperitiiviksi ja valmistan tortillojen täytteet.

Keittiössä oli lämmin tunnelma, kun molemmat keskittyivät askareisiin. Pörrö oli käynyt nuuhkimassa tuoksuja, mutta todennut viisaammaksi vetäytyä sohvalle. Kun torttu saatiin uuniin, Elli istahti keittiön pöydän ääreen valkoviinilasi kädessä.

– Jännittää, millainen siitä tulee, hän sanoi ja maistoi arvostelevasti viiniä.

– Varmasti hyvä. Haluatko vatkata vielä kermavaahdon? Maustamme sen kanelilla, Mama pyysi. Hän kattoi pöytään sinivalkoiset astiat ja tortillojen täytteet. – Tässä on tuoretta salaattia, ranskankermaa, itse tehtyä tomaattisalsaa, maissia ja papuja, hän esitteli ylpeänä.

– Hienoa, minulla onkin jo lupaava nälkä, Elli sanoi ja avasi punaviinipullon.

Molemmat henkäisivät, kun kaikki oli valmista. Torttu onnistui hienosti. Se oli kullanruskea ja omenat kiiltelivät sokerin ansiosta.

– Laitan tämän ihanuuden hetkeksi jäähtymään, Mama sanoi. Hän kuumensi nopeasti ensimmäiset tortillat pannulla.

– Ihanaa, Elli sanoi maistettuaan lettua. Hän oli käärinyt sen oikeaoppisesti ja haukkasi reippaasti. Tomaattikastike pursuili, mutta se ei haitannut. Mama haki talouspaperirullan ja totesi, että se oli kätevämpi kuin liukkaat servietit.

– Olemme olleet reippaita. Mitä tuumit, kirjoitammeko kokkauksesta, vai keksimmekö jotain muuta? Elli kysyi.

– Ehdotan, että kirjoitamme molemmat oman version. On kiinnostava lukea, miten se toimii, Mama ehdotti spontaanisti.

KOTIKOKKAUSTA – MAMAN TARINA

Olen aina ollut kelpo kotikokki, mutta vanhemmiten olen tullut laiskaksi. Kaupasta saa nykyään kaikkea, mitä yksinäinen ihminen kaipaa. Tosin pakkaukset ovat turhan isoja, mutta ainahan voi jatkaa seuraavana päivänä. Mietin lempiruokia. Tuore kala on herkkua, mutta kallista. Voisin elää kesäisin uusilla perunoilla ja sinappisillillä.

Kun saan vieraita, kokkaan mielelläni. Herkuttelin Ellinooran luona tonnikalapihveillä. Itse en olisi raaskinut niitä ostaa. Oma valinani yhteiselle lounaalle oli tortillat, joiden täytteet maistuivat molemmille. Voin kertoa ylpeänä, että jälkiruokamme tarte tatin onnistui yli odotusten. Voi olla, että jatkamme hyvin alkanutta kokeilua. Yhdessä tekeminen ja yhdessä syöminen toimii. Suosittelen muillekin.

HERKKUJA KAHDELLE – ELLINOORAN TARINA

Mama on mainio ruokavieras. Hän arvostaa makua niin kuin minäkin. Ylitin itseni hankkimalla värikkäitä kasviksia ja tonnikalapihvit. Kermassa kypsennetyt perunat olivat oiva lisä. Emme todellakaan jääneet nälkäisiksi.

Jännitin, mitä hyvää Mama keksii. Tortillat olivat hyvä ratkaisu, sillä saimme valita mieleiset lisukkeet. Salsassa oli potkua, mutta kestin urhoollisesti. Olen todella ylpeä omenatortustamme. Se oli kerrassaan herkullista kanelivaahdon kera. Vain calvados puuttui.

Ikävöin miestäni Henrikiä. Hän oli oiva kokki. Istuimme usein kotisohvalla ja söimme sormin rapeita silakkapihvejä, joilla hän hemmotteli minua. Toinen Henrikin bravuuri oli jogurttikala.  Hän paistoi lohifileen pannulla, lisäsi sen pinnalle runsaalla valkosipulilla terästettyä luonnonjogurttia, soijakastiketta ja seesamiöljyä. Maku oli ainutkertainen. Henrik oli myös herkkusuu. Hän pyöräytti joskus pienen sokerikakkutaikinan vain siitä ilosta, että sai rapsia kulhon.

Jäin miettimään, että voisimme jatkaa Maman kanssa kokkaushetkiä. Minulla on ajatus, millä herkuttelemme ensi kerralla, mutta se jääköön salaisuudeksi.

TULEEKO MEISTÄ LIHAVIA? – MILLAN JA PETEN TARINA

Pete laski höyryävän kuuman pizzalaatikon pöydälle. Milla istui olohuoneessa television äärellä. Hän tuli tuoksun kutsumana keittiöön.

– Ihanaa, herkutellaan, Milla sanoi.

– Mitä katselit? Pete kysyi leikatessaan saksilla mozzarellapizzan puoliksi.

– Et usko, mitä näin. Surffailin kanavilla ja jäin hetkeksi hämmästelemään tarinaa hengenvaarallisen lihavista ihmisistä. Ohjelmassa oli kolmekymppinen nainen, joka painoi yli 300 kiloa. Voitko kuvitella? Joka puolella vartaloa oli läskimakkaroita ja hän pystyi hädin tuskin kävelemään. Hän kertoi, että tiesi ylensyömisen olevan vaaraksi terveydelle, mutta ei voinut itselleen mitään. Noutoannokset olivat valtavia.

– Rauhoitu, ne ovat ääri-ilmiöitä. Ei meistä yhden pizzanpuolikkaan takia tule ylilihavia, Pete rauhoitteli.

– Kyllä minä sen tiedän, tämä on vain niin helppoa ja hyvää. Löytyisikö jääkaapista pari oluttölkkiä?

Pete haki oluet ja lasit. Milla hymyili ja antoi miehelle suukon.

– Hemmottelet minua, syödään joku toinen päivä terveellisesti.

Tähti luki kirjoitukset vesi kielellä. Hän huomasi, että ruuasta kirjoittaminen oli erinomainen aihe. Ehkä kokoamme yhteisen keittokirjan? Toivottavasti Mama ja Elli ottivat valokuvat annoksista, hän mietti.

VILLA MAMA

Ellin ja Maman lomamatkasta ei tullut totta, sillä Mama vilustui. Korkea kuume jatkui usean päivän. Elli oli huolissaan. Hän kävi katsomassa Mamaa ja laittoi vahvaa kanakeittoa. Mamalla ei ollut ruokahalua, mutta hän yritti urhoollisesti maistella. Toipuminen kesti kauan. Kevätauringon myötä heräsi usko, että elämä jatkuu. Ellillä oli yllättäviä uutisia.

– Luin juuri Quun matkaraportin Kanarialta. Hän kirjoittaa, että kuvaukset ovat sujuneet hyvin ja päivät ovat olleet rankkoja. Siinä ei ollut mitään uutta. He jatkavat ensi viikolla kuvauksia Espanjassa. Patrik lähettää meille molemmille lämpimiä terveisiä. Hän on pyytänyt Quuta kysymään, vieläkö ennustajaeukko on käytettävissä. Mitä sanot?

– En jaksa lähteä ulkomaille. Hyvä kun jaksan nousta pystyyn, Mama huokasi.

– Ei sinun tarvitse lähteä mihinkään. Kuvausryhmä tulee tänne luoksesi. Kyseessä on kohtaus, jossa Quu pyytää korteilta neuvoa. Se leikataan sopivaan kohtaan, Elli selitti silmät loistaen. Hänestä oli mukava tavata taas Patrikia.

– Miksi ei, totta kai minä suostun, kunhan nyt ensin toivun, Mama hymyili. Tuntui hyvältä, että häntä tarvittiin.

Kuvausryhmä saapui kahden viikon kuluttua. Quu näytti ihastuttavalta. Hän oli ruskettunut ja täynnä elämäniloa. Elli tunsi itsensä kalpeaksi ja värittömäksi kauniin sisarensa rinnalla.

Patrik halasi Ellinooraa ja Mamaa. Hän ojensi molemmille kimpun ruusuja. – Olen kaivannut teitä. Nuoriso haluaa vain juhlia, kun on pienikin tauko. Tosin olen yrittänyt pitää huolta, ettei taukoja juuri ole. Kaipaan aikuisten seuraa ja kunnon keskustelua, hän voihki muka vakavissaan.

– Kyllä juhliminen sinultakin onnistuu, Quu nauroi.

Elli vilkaisi häntä. Ei kai tyttö ollut rakastunut?

– Asiaan. Istutko Mama korituoliin ja levität kortit pöydälle. Suostuisiko kissa tulemaan syliisi?

– Tottahan toki, Mama sanoi ja silitti Pörröä. Kissa käpertyi hänen kainaloonsa.

– Oikein hyvä. Quu, sinun paikkasi on vastapäätä Mamaa. Käytämme kohdevaloa, niin saamme salaperäisen tunnelman.

Maman mielestä kohdevalo oli turhan kirkas, mutta hän arveli, että kuvaaja tiesi, mitä teki. Kohtaus oli nopeasti kuvattu, sillä Mama oli järjestänyt kortit Patrikin toiveiden mukaan. Quu sai kuulla, että hänen elämässään olisi tunteiden myllerrystä ja vain sydämen ääntä kuuntelemalla hän selviytyisi.

– Kiitos Mama, olet loistava näyttelijä, Patrik kehui.

– Enhän minä näytellyt, olin vain oma itseni, Mama myhäili.

– Juuri niin, se tässä olikin parasta. Me jatkamme saman tien matkaa. Loppukohtaus Jamin kanssa on vielä kuvaamatta. Voi olla, että poikkean myöhemmin paremmalla ajalla, Patrik hyvästeli ja katsoi Elliä silmiin.

Tämä pelkäsi punastuvansa kuin nuori tyttö. Miten ihmeessä mies sai hänet tuntemaan itsensä hupsuksi.

VILLA ELLINOORA

Elli asetteli lasiverannan pöydälle aamulenkillä poimimansa kielot. Hän oli ihaillut koivujen hentoa viherrystä. Järveltä puhalsi leuto tuuli. Elli mietti, tarkenevatko he istua puutarhakeinulla kahviaikaan.

– Penni ajatuksistasi, Mama tuli haukotellen vierashuoneesta.

– Nukuit pitkään. Minä olen käynyt jo ulkoilemassa, Elli hymyili.

– Olin unen tarpeessa. Tuntuu, etten ole vieläkään toipunut täysin. Väsyttää jatkuvasti, Mama huokasi.

– Ollaan lomalla. Toivottavasti viihdyt täällä pitkään.

– En voi olla kauan pois Pörrön luota. Hienoa, että Tähti suostui hoitamaan sitä taas. Mietin, voisinko ottaa kissan mukaan, mutta pelkään, että se eksyy metsään.

– Kaikki on hyvin, rauhoitu. Lähetin kokki Kekäleen torille. Haluan tarjota vieraillemme herkkuja, Elli hymyili salaperäisen näköisenä.

– Sopii minulle. Mihin aikaan he tulevat?

– Kutsuin lounasaikaan. Pannussa on tuoretta kahvia. Hae kuppisi tänne verannalle. Liinan alla on vastapaistettuja voisarvia.

Mama istahti mukavaan korituoliin ja nautti tarjoilusta. Oli ylellistä, kun ei tarvinnut huolehtia mistään. Luvassa oli lämmin viikko. Hänestä oli hauska seurata, miten puutarha heräsi eloon. Tulppaanit olivat nupulla ja nurmikolla kukki heleänsinisiä scilloja.

– Täällä on kaunista. Pidän kyllä kesäisestä Hämeenlinnastakin, sillä järvi ja vehreät puistot tekevät siitä idyllisen.

– Ajattelin tulla viimeistään Linnajazzin aikaan kaupunkiin. Voitaisiin mennä yhdessä piknikille linnanpuistoon, Elli suunnitteli.

– Kokki taisi palata, kuulin auton äänen, Mama sanoi.

– Huomenta rouvat, terveisiä torilta, kokki tervehti iloisesti. – Haluatteko mukavaa puuhaa. Toin tuoreita mansikoita, saatte suut makeiksi, kun perkaatte ne. Maistoin varmuuden vuoksi. Ne on kasvatettu kasvihuoneessa ja voisivat olla makeampia, mutta jos lisään pinnalle tomusokeria, maku on mainio, kokki kertoi ja toi heleänpunaisen rasian pöydälle.

– Hienoa, avaa meille samppanjapullo, niin viihdymme täällä emmekä ole tielläsi keittiössä, Elli tilasi.

– Sinä se osaat ottaa tilanteet haltuun, Mama kehui, kun kokki palasi pullon ja korkeiden lasien kanssa.

– Terveydeksi, vetäydyn nyt omaan valtakuntaani, kokki kumarsi.

– Hän on verraton. Odota vaan, mitä hyvää saammekaan, Elli sanoi ja kaatoi lasit piripintaan.

Patrik ja Quu saapuivat sopivasti ruoka-aikaan. Quu oli pukeutunut avokaulaiseen kesämekkoon ja kietonut tummat hiukset sykeröksi niskaan. Hän näytti hurmaavalta. Patrikilla oli farkut, vaaleansininen kauluspaita ja vaalea pellavatakki. Hän taputti salkkua ja hymyili leveästi.

– Taidan arvata, että meillä on tänään katselu, Elli ilahtui ja kurottautui halaamaan miestä.

– Hei sisko, meillä on kiljuva nälkä. Syödäänhän ensin, Quu sanoi.

– Totta kai. Istukaa lasiverannalle. Kokki Kekäle tarjoilee alkukeiton tuossa tuokiossa. Mitä haluatte juoda?

– Sopiiko, että jäämme yöksi? Patrik haluaa vetää hetken henkeä ennen seuraavaa projektia. Minä voin nukkua yläkerrassa ja Patrik saunatuvassa, Quu selitti. Hän oli selvästi suunnitellut kaiken.

– Siis jos meistä ei ole liikaa vaivaa, Patrik sanoi.

– Totta kai voitte jäädä. Olette olleet niin kiireisiä, että emme ole ehtineet jutella pitkään aikaan. Lämmitetään sauna ja istutaan katsomassa auringonlaskua.

– Joko hyttyset ovat heränneet? Quu kysyi huolissaan.

– Ei niitä vielä ole vaivoiksi asti, Mama puuttui puheeseen. Häntä jännitti, miltä tarotkohtaus näyttäisi valmiissa elokuvassa.

Kokki Kekäle tuli keittiöstä höyryävä tarjoilukulho mukanaan.

– Istukaa pöytään olkaa hyvät. Talo tarjoaa tuoretta nokkos-vuohenputkikeittoa. Olen hävinnyt taistelun rikkaruohoja vastaan jo useana keväänä, mutta iloitsen, kun voin tehdä niistä herkullista viherkeittoa runsaan kerman kera. Ohessa on vasta paistettuja kaurasämpylöitä ja kirnuvoita, kokki esitteli.

– Mmm, erinomaisen hyvää, Patrik kiitteli ja voiteli toisen sämpylän.

– Maistuu minullekin, tässä keitossa on hieno aromi, Quu sanoi ja otti toisen kauhallisen.

– Malttakaa, saatte maistaa kohta pääruokaa, Elli hymyili.

– Keittiöstä tulee mahtava tuoksu, Mama sanoi. Hän piti yllätyksistä. Elli ei ollut suostunut kertomaan, mitä oli odotettavissa.

– Kuha Walewska, valmistettu Vanajaveden kuhista, jotka olen hauduttanut kermassa ja valkoviinissä. Vuoan reunoilla on pursotettua perunamuhennosta ja päällä valkokastiketta sekä jättiravunpyrstöjä. Nauttikaa.

Kokki kumarsi ja kaatoi kaikille lisää valkoviiniä.

– Tämä viinikin on ensiluokkaista, mitä juomme? Quu kysyi.

– Australialaista Chardonnayta, Elli tiesi.

– Tästä ei ruoka parane, olen häikäistynyt, Patrik sanoi maistaessaan kuumaa paistosta.

– Olisit varoittanut, söin aivan liikaa alkukeittoa, Quu harmitteli.

– Älä huoli, tätä riittää vielä huomiseksi. Jälkiruoka on kevyt, Elli rauhoitti.

Espresso ja mansikkavaahto marenkien kera ei Maman mielestä ollut kovin kevyt, mutta sitäkin maittavampi.

– Ehdotan pientä ruokalepoa halukkaille, Elli sanoi ja katsoi Mamaa. Tämä nyökkäsi kiitollisena.

– Sopiiko, että minä menen lämmittämään saunaa? Kaipaan pientä puuhaa, Patrik kysyi.

– Minä tulen oppaaksi, Quu sanoi nopeasti.

Elli jäi katsomaan heidän peräänsä. Hän oli toivonut rauhallista juttutuokiota miehen kanssa, mutta Quu tuntui omivan hänet. Elli kaatoi valkoviinin lopun lasiinsa. Hänellä oli oudon haikea olo.

Kun Quu ja Patrik palasivat saunalta, oli katselun aika. Patrik kytki elokuvan televisioon. Kaikki hiljenivät, kun alkutekstit pyörivät ruudulla. Kokki Kekäle nojaili ovella valmiina tuomaan virkistystä, jos joku sitä kaipaisi.

– Quu, näytät enemmänkin maailmannaiselta kuin viattomalta Lapin tytöltä, Elli kommentoi.

– Tämä on kehityskertomus. Olen saanut itseluottamusta ja elämän kokemusta, Quu selitti.

– Hiljaa, nyt tulee Maman kohtaus, Elli innostui.

– Näytän vanhalta ja pullealta, Mama valitti.

– Olet juuri sellaisena uskottava, Patrik rauhoitteli.

– Upeat maisemat, Elli kehui, kun nuoret kiipesivät reput selässä Teiden rinteellä.

– Oli aikamoinen vaellus. Polku oli liukas ja kivinen. Edellisenä päivänä oli satanut. Kuvaaja oli innoissaan tasaisesta valosta, Quu kertoi.

– Hän on taiteilija ja luottokuvaajani, Patrik vahvisti.

Elokuvan draamakohtaus oli vaikuttava. Quu pakeni itkien Manuelin luota. Mamma huusi hänen peräänsä solvauksia. Manuel piti kättä espanjalaistytön harteilla eikä vilkaissutkaan Quun suuntaan.

– Juoksin itseni läkähdyksiin, kohtauksesta otettiin ainakin kolme ottoa, Quu nauroi.

– Aika hurja tarina. Onneksi sinulla oli Suomessa varasulho.

– No jaa, pärjäsin kyllä Jarnon kanssa, mutta ei hän ollut ihannemieheni, Quu kommentoi vaisusti.

– Arvon rouvat, sauna taitaa olla valmis, haluatteko mennä ensin? Patrik palautti heidät todellisuuteen.

– Sopiiko, että käyn pikaisesti uimassa ja löylyissä? Tähti soitti, kun olimme rannassa. Hän kutsui minut luokseen yöksi. Menemme illalla vähän bailaamaan. Tuletko Patrik mukaan? Quu kysyi.

– En taida. Juuri nyt tuntuu hyvältä viettää rauhallinen ilta Ellinooran ja Maman hyvässä seurassa, Patrik vastasi.

Quu näytti hetken nyrpeältä. Hän riensi polkua alas rantaan kysymättä, halusivatko Elli ja Mama tulla saman tien.

– Antaa tytön rauhoittua, hän on ollut aina äkkipikainen ja nopea liikkeissään, Elli huokasi. Hän oli salaa tyytyväinen, että Patrik halusi jäädä.

Illasta tuli ikimuistoinen. Elli ja Mama kävivät yhdessä saunassa. He istuivat froteetakit yllä rantakeinulla, kun Patrik otti viimeisenä löylyt. Hän oli kietonut pyyhkeen vyötäisilleen, mutta sukelsi tyylikkäästi laiturin päästä alasti uimaan.

– Tällaista silmäniloa täällä ei ole ollutkaan sitten Henrikin, Elli nauroi.

– Muistan hyvin, että hän oli komea, Mama sanoi.

– Tule nauttimaan saunaolutta kanssamme tänne keinulle, Elli huhuili, kun Patrik kuivatteli itseään verannalla. – Siellä pukuhuoneen naulassa on Henrikin saunatakki, ei tarvitse pukeutua.

– Haenko rouville lisää olutta? Patrik kysyi.

– Meillä on täällä jääpalaämpärissä sinullekin, Elli vastasi.

– Hienoa, ajattelette kaikkea.

– Korissa on kaurasämpylöitä ja fetasalaattia. Voimme grillata makkaraa takassa, kun menemme takaisin huvilalle.

– Kuulostaa hyvältä, Patrik sanoi ja kasasi lautaselle salaattia ja pari sämpylää. – Kuvausmatkoilla on jatkuva kiire. Hotkimme pikaruokaa tauoilla. Olen melkein unohtanut, miten hyvää kotiruoka on, Patrik kiitteli.

Kun aurinko laski punaisena pallona vastarannan taakse, Elli, Mama ja Patrik siirtyivät huvilalle. Kokki Kekäle oli sytyttänyt takkatulen ja varannut sen viereen makkaranpätkiä ja vahvaa sinappia.

– Minä jätän väliin, olen aivan pyörryksissä jännittävän päivän jälkeen, Mama sanoi ja vetäytyi vierashuoneeseen.

– Sinä Patrik voit nukkua yläkerrassa, siellä on vuode valmiina, kun Quu päätti jäädä kaupunkiin, Elli sanoi.

– Sopii minulle. Istutaan kuitenkin tovi tässä takan lämmössä ja herkutellaan, en muista, koska olen viimeksi paistanut makkaroita, Patrik ehdotti.

– Etkö pitkästy meidän vanhojen seuraan? Elli kysyi epäröiden.

– Päinvastoin, tämä on rentouttavaa. Ei tarvitse pinnistellä jaksaakseen nuorempien vauhdissa. Siskosi Quu on todellinen ikiliikkuja. En tiedä koska hän nukkuu, mutta hän hoitaa osuutensa tunnollisesti.

– Mukava kuulla. Onko teillä jatkosuunnitelmia?

– Voi olla, mutta mitään ei ole vielä sovittu. Jatko riippuu elokuvan suosiosta. Rahoitus on aina tiukalla, Patrik kertoi.

– Voin kuvitella, onneksi ei tarvitse enää tuskailla toimeentulon takia.

– Olet onnekas. Minä olen aika väsynyt elämään jatkuvassa epävarmuudessa. Toivoisin voivani ottaa rennommin, mutta en voi vielä. Joudun maksamaan ex-puolisolle elatusmaksua, vaikka hänellä on hyvät tulot.

– Kurjaa. Miehelläni Henrikillä oli tapana sanoa, että elämä on epävarmaa, syö ensin jälkiruoka.

– Fiksu mies. Nyt makkarat näyttävät kypsiltä, maistetaan ennen kuin ne palavat.

Elli ei saanut heti unta, sillä hän halusi muistella ihastuttavaa iltaa. Hän oli ehdottanut Patrikille, että tämä voisi tulla viettämään lomaa huvilalle koska vain. Patrik oli rutistanut häntä ja sanonut, että tulee todella mielellään.

PUISTOKLUBI

Tähti ja Quu istuivat baaritiskin ääressä ja maistelivat gin tonicia. Jääpalat kilisivät laseissa.

– Kerro kaikki hurjat kokemukset matkoiltasi, löysitkö ihania rakastajia? Tähti kysyi silmät tuikkien.

– Mitä vielä, sillä tehtiin töitä vuorotta eikä romansseille ollut aikaa. Eikä sen puoleen ketään kiinnostavaakaan. Patrik on liian vanha, Manuel lipevä ja Jarno juntti, hän jaksoi kertoa samoja kaksimielisisiä vitsejä jatkuvasti ja nauroi liian kovaa, Quu kertoi.

– Entä tekniikan pojat?

He viihtyivät Marjutin ja Tarun kanssa, olin vähän kateellinen lemmekkäistä silmäyksistä, muusta en tiedä, Quu nauroi.

– Hei, tuolta tulee tuttuja, Tähti huomasi.

– Miro ja Birger, ovatko he rakastavaisia? Quu kysyi kuiskaten.

– Kyllä vain, Miro ainakin. Hän kirjoittaa runoja Birgerille.

– Tervehdys, kauniit neiditkin ovat löytäneet tien tänne hämärään baariin, Miro tervehti.

– Pelättiin raitisilmamyrkytystä, istukaa seuraan, Tähti kutsui.

– Mennään terassille, ilta on kaunis, Birger ehdotti ja katsoi Quuta ihailevasti.

– Miro, kerro mitä tätösille kuuluu? Tähti kysyi, kun he istuivat olutlasit edessään ulkopöydän äärellä.

– He ovat hylänneet minut. Saivat päähänsä, että kirjoittaminen on nähty. Nyt heillä on personal trainer ja nyrkkeilyvalmentaja.

– Oho, aikamoinen hyppäys. Entä sinä, saatko uuden kirjoittajaryhmän?

– Ryhdyn kirjoittamaan. Sain apurahan. Romaanin otsikko on ”Miehen pahin painajainen” ja alaotsikko ”Miten herranterttuset kesyttivät minut”.

Quu ja Tähti purskahtivat nauruun.

– Vetäydymme loman ajaksi Valamoon retriittiin. Miro saa kirjoittaa rauhassa ja minä lataan akkuja syyskauden varalle, Birger kertoi.

– Mitä elokuvarintamalle? Miro kysyi Quulta.

– Se on aika hektistä puuhaa. Sopii kuitenkin minulle. Ikävystyn, jos mitään ei tapahdu. Päivystys taidemuseolla oli minun pahin painajaiseni, Quu nauroi.

– Aiotko jäädä alalle? Birger kysyi.

– Rakastan näyttelemistä, vaikka minulla ei ole muodollista koulutusta. Patrikin mielestä se oli Ilonan tarinassa vain etu. Näyttelin itseäni, Quu hymyili.

– Onnea matkaan, ala on epävarma. Aina saa olla huolissaan rooleista ja elokuvien rahoituksesta. Lavastajan työ on kunnianhimoista, mutta mitä teet, kun määrärahoja supistetaan. Pitää keksiä luovia ratkaisuja. Olen joutunut jopa omakätisestä maalaamaan abstrakteja tauluja lavasteisiin.

– Rakastaisin sellaista puuhaa, Tähti sanoi spontaanisti.

Birger katsoi häntä kummastuneena. – Sinähän vedät kirjoittajakurssia, miten maalaus siihen liittyy?

– Olen opiskellut taidekoulussa ja opetan kuvataidetta Vanajaveden opistossa, Tähti selitti nolostuneena.

– Pidän mielessä, ehkä yhdistämme voimat jossain vaiheessa, Birger sanoi.

– Oli mukava ilta, kiva kun tulit luokseni yöksi, Tähti kiitteli, kun he kävelivät valomerkin jälkeen Tähden asunnolle.

– Joo, olen antanut vuokra-asuntoni pois. Kuvausmatkoilla asumme hotelleissa ja Helsingissä ollessani majailen tuttujen luona, Quu kertoi.

– Tule useammin käymään. Voidaan mennä lomalla Ellin huvilalle.

– Pitkästyn siellä, mutta täysihoito kyllä kelpaa, Quu hymyili.

VILLA ELLINOORA

– Elli, näytät säteilevältä. Patrikin vierailu teki hyvää, Mama kehui.

He olivat syöneet yhdessä maittavan aamiaisen. Patrik oli hyvästellyt sen jälkeen ja kertonut hakevansa Quun kaupungista.

– Emme ole vielä lomalla. Suunnittelemme parhaillaan lehdistönäytöstä ja kotimaan kiertuetta. Espanjaan emme voi lähteä, sillä budjetti on lähes käytetty, Patrik kertoi.

– Toivottavasti ehdit lomailla jossain vaiheessa, Elli sanoi haikeana.

– Kyllä vain, pidetään yhteyttä. Viihdyin täällä maalla erinomaisesti.

– Hän on vanhan ajan kohtelias herrasmies, Mama totesi Patrikin lähdettyä.

– Niin ja kiireinen ja stressaantunut, Elli huokasi. – Minusta oli muuten outoa, että Quu lähti kiireellä kaupunkiin. Annoin hänelle taksirahat. Ihmettelen, mistä Tähti tiesi, että hän oli täällä.

– No, soitin Tähdelle ja kysyin, miten Pörrö jakselee. Voi olla, että mainitsin sivumennen, että Quu varmaan ikävystyy täällä meidän vanhojen seurassa, Mama tunnusti.

– Voi, olet mainio. Olisihan se pitänyt arvata. Kiitos Mama, olet rakas, Elli halasi ystäväänsä silmät kosteina.

PATRIKIN VIESTI ELLINOORALLE

Rakas Elli, tuhannet kiitokset ihastuttavasta vierailusta huvilallasi. Ruoka oli taivaallista ja seura mitä parhainta. Odotan jo innolla, koska pääsen taas käymään luonasi. Kesäkiertueemme on loppusuoralla. Kirjoitan tätä viestiä Rovaniemellä. Ajattelin pitää elokuussa viikon loman. Se on harvinaista herkkua ja haluaisin jakaa tämän ilon kanssasi. Onko liian rohkeaa kysyä, saanko tulla luoksesi? Jos se sopii, ilmoitan tarkemmin, koska pääsen lähtemään. Ystävyydellä Patrik.

Ellinoora soitti Mamalle ja kertoi kiihtyneenä Patrikin ehdotuksesta.

– Kuule Elli, tuo kuulostaa vähän liian hyvältä ollakseen totta. Oletko varma, ettei mies halua vain ilmaista täysihoitoa? Mama kysyi.

– Voi ei sillä ole väliä. Saan seuraa ja minusta on ihana hemmotella häntä, Elli vastasi innoissaan.

– Itsepä tiedät, mutta ole varovainen. Et tunne miestä. Ehkä hän on vain onnenonkija, joka näkee sinussa varakkaan ja hyväuskoisen lesken.

– Mama, älä ole ilonpilaaja. Minulle ei koskaan tapahdu mitään. Patrik on parasta, mitä minulle on sattunut Henrikin kuoleman jälkeen.

– Älä sitten sano, etten ole varoittanut.

VILLA ELLINOORA

Ellinoora hyräili asetellessaan kehäkukkia lasiverannalle. Keittiöstä kantautui houkutteleva tuoksu. Kokki Kekäle keitti parhaillaan tillikermaista ahvenkeittoa.  Elli oli istunut edellisenä iltana hänen kansaan ja suunnitellut ruokalistaa.

– Lähiruokaa täältä maalta, hän oli ehdottanut.

– Totta kai, torilta saa kaikkea hyvää. Tuoretta kalaa, vihanneksia ja marjoja. Vadelmat ovat jo kypsiä, suosittelen niitä.

– Oikein hyvä. Minulla on ajatus. Mitä jos ostaisit kotimaisia rapuja. Voisimme herkutella niillä illalla.

– Ostanko myös snapsit?

– Tarvitseeko sitä kysyä? Lisäksi kylmää valkoviiniä, paahtoleipää, voita ja tuoretta tilliä.

Patrik tuli väsyneen näköisenä. Hän halasi Ellinoora ja ojensi tälle kylmälaukun, josta löytyi pullollinen samppanjaa.

– Juhlitaan, tämä on ensimmäinen lomani pitkään aikaan, hän kertoi.

– Pulahda ensin uimaan, näytät rasittuneelta.

– Se sopii, tule sinäkin rannalle. Istutaan keinulla ja haaveillaan, niin kuin viimeksi.

Ellin posket punoittivat, kun hän pakkasi mukaan korkeat lasit ja suolapähkinöitä. Hän mietti, tohtiko Patrik uida tälläkin kerralla alasti.

– Olen uneksinut tästä, Patrik sanoi, kun istuutui Ellin viereen pelkkä pyyhe vyötäisillään. Hiuksista tippui vesipisaroita. Elli kaatoi kuplivaa juomaan laseihin ja kohotti maljan.

– Olen iloinen, että tulit. Olen viettänyt lähes koko kesän täällä huvilalla. Mama on käynyt luonani, mutta Quuta ei ole näkynyt. Mitä hänelle kuuluu?

– Sisaresi on Helsingin lumoissa. Hänellä on ollut kysyntää, kun olemme mainostaneet elokuvaa. Ensi-ilta on piakkoin. Haluatko tulla pääkaupunkiin juhlimaan kanssamme?

– En usko. Viihdyn täällä maalla niin kauan, kun on lämmintä. Heinäkuussa oli pari sateista viikkoa, jolloin harkitsin lähteväni kaupunkiin. Ei ollut mukava värjötellä sisällä takkatulen äärellä. Onneksi nyt elokuussa on ollut mukavan lämmintä.

– Kyllä minäkin viihtyisin täällä. Joko sienet ovat putkahtaneet pinnalle?

– Olen nähnyt ensimmäiset kantarellit ja tatit lenkkipolun varrella.

– Levätään tänään, mutta jos huomenna on hyvä ilma, otetaan sienikorit mukaan ja mennään metsään, Patrik ehdotti.

Ellin sydän hypähti. Hän oli kuvitellut, että Patrik oli niin kaupunkilainen, ettei ymmärtänyt maaseudun iloista.

– Kalastatko? Venevajassa on soutuvene, jota kukaan ei ole käyttänyt Henrikin kuoleman jälkeen.

– Voisin kokeilla. Löytyykö täältä onki tai virveli?

– Käy katsomassa vajasta, eiköhän siellä ole kaikkea tarpeellista. Voit etsiä kasvimaalta matoja.

– Täydellistä, Patrik sanoi ja meni pukeutumaan. Kalakeitto oli kypsää, kun he palasivat huvilalle.

– En ole tottunut ottamaan ruokalepoa, mutta voisin heittäytyä hetkeksi tuonne puutarhakeinulle, jos et pane pahaksesi.

– Ole kuin kotonasi, Elli sanoi hyvillään, kun Patrik oli kehunut keittoa ja jälkiruuaksi tarjottua vadelmapiirasta.

VILLA MAMA

– Tähti, mikä sinut tänne lennätti?

– Mama, olen huolissani Ellinoorasta. Quu kertoi, että Patrik viettää huvilalla lomaviikon hänen kanssaan. En ymmärrä, mitä he näkevät toisissaan, Tähti valitti.

– Rauhoitu, he ovat aikuisia ihmisiä. Kyllä Elli osaa pitää huolta itsestään ja onhan kokki Kekäle siellä.

– Mutta silti. Emme tiedä, mikä Patrik on miehiään. Yritin kysellä Quulta, mutta hän totesi vain, että mies on kiireinen ja vaikutusvaltainen päättäjä. Ehkä sellaisetkin kaipaavat välillä lepoa.

– Niin juuri, mutta voimme kyllä soittaa Ellille ja kysellä vaivihkaa, mitä sinne kuuluu.

– Hyvä ajatus, laitan kaiuttimen päälle.

– Hei Mama ja hei Tähti. Ajattelinkin juuri teitä. Kokki Kekäle on ostanut torilta kasan rapuja. Tulisitteko illalla herkuttelemaan kanssamme? Elli kutsui.

– Vau, ei tuollaista kutsua voi vastustaa. Tuommeko jotain tuliaisia?

– Täällä on kaikkea. Kävimme Patrikin kanssa aamupäivällä sienessä. Saatte alkuruuaksi kantarellikeittoa. Tulkaa ajoissa ja voitte toki jäädä yöksi. Patrik nukkuu saunakamarissa, joten vierashuoneet ovat vapaat.

VILLA ELLINOORA

Kokki Kekäle oli sytyttänyt ulkotulet, sillä elokuun illat olivat jo hämäriä. Kynttilät hehkuivat lasiverannalla. Elli oli laittanut tuoleilla pehmeitä shaaleja siltä varalta, että vieraille tulisi kylmä.

– Mukava nähdä taas teitä, Patrik tuli kumartamaan.

– Mukava nähdä sinuakin, Mama sanoi ja tarkoitti sitä. Hän toivoi, että Patrikin ystävyys Ellin kanssa oli vilpitöntä.

– Olet hurmannut isosiskoni, Tähti totesi. Hän kietoi shaalin ympärilleen ja istuutui pöytään.

– Kuumaa keittoa ja kylmiä rapuja, kuulostaa hyvältä, Mama huokasi ja seurasi Tähden esimerkkiä.

– Miten Pörrö, jätitkö sen yksin? Elli huolestui.

– Se pärjää mainiosti yön yli kotona. Laitoin tarjolle sen lempiruokia, Mama kertoi.

Ilta venyi myöhään, ennen kuin ravut oli syöty. Elli oli kaatanut avokätisesti snapseja halukkaille. Nyt kaikki olivat raukeita.

– Vetäydytään vielä hetkeksi takan ääreen, Tähti ehdotti.

Mama ilmoitti menevänsä suosiolla nukkumaan. Myös Patrik halusi saunamökille. Hän haukotteli ja ilmoitti, että raikas maalaisilma oli hänelle kerralla liikaa.

– Elli, oletko onnellinen? Tähti kysyi, kun he istuivat kahdestaan takkatulen loimussa.

– Onnellisempi kuin aikoihin. Ei tämä ole vakavaa, mutta minusta on hauska saada puheseuraa. Olemme lenkkeilleet, uineet, saunoneet ja syöneet hyvin. Mitä muuta ihminen voi kaivata?

– Ehkä rakkautta, Tähti ehdotti hiljaa.

Ellin silmät kostuivat.

– Niin, hän sanoi hiljaa.

ELLINOORAN KAUPUNKITALO

Syksy tuli aikaisin. Ellinoora palasi kaupunkiin aikaisemmin, kuin oli ajatellut. Kokki Kekäle oli hyvästellyt hänet lämpimästi ja ojentanut pussillisen voisarvia.

– Nämä ovat lohturuokaa. Tulen taas ensi kesänä, hän oli luvannut.

Elli oli soittanut Mamalle ja pyytänyt tätä luokseen.

– Voi Mama, olen niin onneton. En ole kuullut mitään Patrikista elokuun lomaviikon jälkeen. Olen yrittänyt soittaa, mutta hän ei vastaa puhelimeen. En ymmärrä, teinkö jotain väärin.

– Oletko kysynyt Quulta?

– Tyttökään ei tiedä mitään. Hän kertoi, että Patrikia ei ole näkynyt elokuvan ensi-illan jälkeen. Mitä, jos hänelle on tapahtunut jotain kamalaa?

– Tietäisimme kyllä. Ehkä hän haluaa pitää vain välimatkaa.

– Luulin, että hän on elämäni mies, mutta sain taas kerran pettyä.

– Älä menetä toivoa. Tälle on varmastikin luonnollinen selitys.

– En keksi mitään. Ainahan voi soittaa tai lähettää viesti.

– Ehkä hän on sairastunut. Ei silloin viestit ole ensimmäisenä mielessä. Rauhoitu, Mama lohdutti ja otti toisen voisarven. Mitä Quulle kuuluu? Jäikö hän pysyvästi elokuvien pariin?

– Hän on saanut jotain pieniä avustajan rooleja. Valittaa, että palkka on pieni ja eläminen kallista. Lähetin vähän avustusta, Elli kertoi.

– Ehkä hän saa elokuvaroolien myötä lisää kuuluisuutta ja parempia työtarjouksia, Mama mietti.

– Kilpailu on kovaa, mutta tyttö on sinnikäs. Luin lehdestä, ettei elokuva saanut juurikaan kehuja. Juonta pidettiin ennalta arvattavana, edellisen toistona ja matkailumainoksia turistien kosiskeluna, Elli kertoi surullisena.

– Olisikohan siinä syy Patrikin hiljaisuuteen. Ehkä hän on masentunut tai talousvaikeuksissa? Mama mietti.

Elli purskahti itkuun. – Aavistan, että jotain pahaa on tapahtunut.

– Älä sure ennen kuin tiedämme enemmän, Mama yritti lohduttaa, mutta hänenkin mielensä oli raskas.

KYNÄILIJÄT

Kirjastossa oli odottava tunnelma. Tähti oli kutsunut kynäilijät koolle kertoen, että odotettavissa oli muutoksia.

– Koska Miron ryhmä on lopettanut ja meitä on näin vähän, kirjaston päättäjät ehdottavat, että jatkamme etänä. Vaihdamme tekstejä sähköpostin välityksellä niin kuin ennenkin, mutta nyt kaikki saavat antaa palautetta spontaanisti. Voitte edelleen ehdottaa aiheita ja minä lupaan antaa henkilökohtaista palautetta, Tähti kertoi huolestuneen näköisenä.

– Kurjaa, tänne on ollut aina virkistävä tulla, Milla purnasi.

– Joo, kurssi on ollut meille henkireikä, Pete jatkoi.

– Tiloja tarvitaan muuhun käyttöön. Kokeillaan syyskausi näin ja katsotaan sitten, onko mitään tehtävissä. Kirjoittamisesta emme luovu, Tähti sanoi ja levitti inspiraatiokortit kokoushuoneen pöydälle. – Valitkaa yksi tai useampia ja liittäkää kuva tarinan oheen, niin olemme kartalla, hän jatkoi.

– Pahus, juuri kun olin tottunut ryhmään, Elli valitti kotimatkalla.

– Niinpä, ei juuri ole sosiaalista elämää, onneksi minulla on sinut, Mama hymyili.

– Minulla on ajatus. Kokeillaanko inspiraatiokortteja yhdessä? Elli ehdotti.

– Mitä tarkoitat?

– Kirjoitetaan samoista kuvista ja katsotaan, mitä syntyy.

– Hauska idea, mennään kahville ja katsotaan kortit. Otetaan valokuvat, niin meillä on samat kuvat.

Ellinooran korteissa oli vihreä papukaija ja pianoa soittava valkopukuinen neitonen. Mama oli valinnut keltaisen jugendhuvilan ja värikkäitä sateenvarjoja, jotka liitelivät tuulen mukana.

– Aika erilaisia. En yhtään tiedä, mitä näistä syntyy. Kiitos, kun piristit minua, en ole vieläkään kuullut mitään Patrikista.

– Kyllä hän vielä ilmaantuu, usko pois, Mama sanoi ja kastoi sokerimunkin kahvikuppiin.

ELLINOORAN TARINA – TALO JÄRVEN RANNALLA

Haaveilin nuorena jugendhuvilasta jossain hienossa kaupunginosassa Helsingissä, Eirassa tai Kaivopuistossa. Sain vanhan kunnostusta kaipaavan talon Hämeenlinnassa. Monelle tämä olisi unelma, oma koti järven rannalla melkein keskellä kaupunkia. Viihdyin täällä mieheni Henrikin kanssa, mutta yksin on ankeaa. Vaellan huoneesta toiseen enkä ole näkevinäni, että ikkunat pitäisi pestä ja hämähäkin seitit pyyhkiä.

En myöskään ole näkevinäni olohuoneen nurkassa nököttävää mustaa pianoa. Otin alkuvuosina soittotunteja, sillä kuvittelin olevani hyväkin. Toisin kävi. En jaksanut tylsiä sormiharjoituksia. Opettaja tyrmäsi haaveet sanomalla, ettei minusta tule koskaan tähtipianistia. Se siitä. Lopetin suosiolla.

Haaveilin lapsista. Kuvittelin, miten pikkuiset kirmaavat pihapiirissä. Itkin, kun lääkäri totesi tylysti, ettei lapsia tulisi. Emme voineet hankkia koiraakaan, sillä Henrik oli allerginen. Hän yllätti minut eräänä kauniina päivänä tuomalla kotiin vihreän papukaijan. Olin ihaillut lintuja jollain etelän matkallamme. Inhosin sitä pirulaista, se suorastaan kirkui. En ole ylpeä, että avasin eräänä päivänä kaikki ikkunat ja päästin papukaijan vapaaksi. Se rääkäisi ja häipyi. Pelkäsin puistossa kävellessämme, että näen sen vaanivan puun oksalla. Onneksi niin ei käynyt.

Henrik halusi järjestää joka syksy puutarhajuhlat mökkikauden päätyttyä. Tilasin pitopalvelusta tarjottavat, sillä en todellakaan ole mikään leipoja. Eräänä syksynä sääennuste lupasi sitkeää sadetta. Henrik oli sitä mieltä, että juhlat pidetään ulkona, satoi tai paistoi. Hän pystytti teltan ja minä hankin vieraille pehmeät huovat harteille. Kaikki hytisivät siitä huolimatta kylmästä. Äkäinen tuulenpuuska ravisteli telttaa ja nosti kuivumaan levitetyt sateenvarjot ilmaan. Ilta päättyi yleiseen hälinään, kun karkulaisia metsästettiin. Seuraavana syksynä juhlia ei enää järjestetty.

MAMAN TARINA – HAAVEITA

Olen syntynyt väärään aikakauteen. Haaveilen olevani linnanneito, joka asuu huikean hienossa huvilassa, soittaa sulokkaasti pianoa, pukeutuu elegantisti ja osallistuu seurapiiritanssiaisiin. Katselen luultavasti liian paljon television epookkisarjoja.

Tosielämässä asun tylsässä kerrostalossa, en soita enkä tanssi, enää. Nuoruudessa tuli vietettyä välillä villejä öitä. Naapurissa asui ihastukseni kohde, haaveissani melkein prinssi. Hänellä oli kiharat hiukset ja puhuva papukaija. En tosin saanut selvää, mitä se sanoi, mutta prinssi tulkkasi, että olet sievä, olet sievä. Halusin uskoa, minä hupakko.

Tarinalla ei ollut onnellista loppua. Prinssini ihastui toiseen. Itkin itseni uneen. Uneksin, että lennän tuulen mukana. Pidin kiinni sateenvarjosta kuin Maija Poppanen ja annoin mennä. Tömähdin todellisuuteen, kun putosin sängystä.

Tähti antoi Ellille ja Mamalle palautetta. Hänen mielestään heidän tarinansa olivat hersyviä ja niissä oli löytämisen iloa, koska molemmilla oli samat kuvat.

PATRIKIN KIRJE

Vaaleansininen Espanjan postileimalla varustettu kirje putosi lokakuun alkupuolella postiluukusta kynnysmatolle. Elli nosti sen hämmästyneenä. Hän ei muistanut, koska oli viimeksi saanut muuta postia kuin mainoslehtisiä ja satunnaisia postikortteja. Hän istahti sohvalle ja avasi kuoren jännittyneenä.

Rakas Ellinoora, olet varmaan ihmetellyt, mihin olen hävinnyt. Pyydän anteeksi, tässä on sattunut kaikenlaista ja olen nyt ystäväperheen luona Fuengirolassa Espanjan aurinkorannikolla. Kyseessä on Manuelin koti, jonka yhteydessä on perheen omistama taverna. Manuelin vanhemmat ovat vanhoja tuttuja. Hänen äitinsä on suomalainen ja minun koulukaverini. He ottivat minut avosylin vastaan kuultuaan vaikeuksistani.

Olet varmaan lukenut lehdistä, että elokuva sai huonot arvostelut ja katsojaluvut ovat alhaiset. Olin ottanut pankkilainan tuotantoa varten, sillä uskoin elokuvan menestyvän. Toisin kävi, tein henkilökohtaisen konkurssin ja pankki lunasti Helsingin asuntoni.

Järkytyin enkä halunnut tavata ketään. Suljin puhelimen, nostin viimeiset rahani ja lensin Malagaan, josta Manuel kävi hakemassa minut. En kertonut kenellekään. Olin häpeissäni, sillä vaikka olin tottunut vastoinkäymisiin, tämä oli ylivoimaista. Nukuin viikon ja ryyppäsin ankarasti. Isä Thomas otti minut puhutteluun ja sanoi, että nyt on aika ryhdistäytyä.

Sain käyttööni perheen vierasmajan ja lupauduin auttamaan arkiaskareissa. Olen käytännössä talonmies, joka hoitaa puutarhaa ja osallistuu ravintolan pyörittämiseen ruokapalkalla. Olen tyytyväinen, että minua tarvitaan varsinkin nyt, kun Manuel ja hänen ihastuttava vaimonsa Maria ovat saaneet suloisen tyttövauvan. Apukädet ovat tarpeen, vaikka en minä ymmärrä mitään lastenhoidosta.

Mutta asiaan. Elli, voisitko kuvitella tulevasi katsomaan minua? Vierasmajassa on tilaa sinullekin. Täällä on vielä kesäisen lämmintä, meri on vieressä ja tavernan kotiruoka on erinomaista. Minulla on ollut ikävä sinua. Olen monesti kaivannut seuraasi ja muistellut ihanaa lomaviikkoa huvilallasi.

Varaa lentolippu Malagaan, niin tulen hakemaan sinut. Voit olla täällä niin kauan kuin viihdyt. Matkapuhelimeni on edelleen suljettu, mutta voit soittaa tavernan numeroon. Isäntäväki kutsuu minut paikalle. Olen kertonut sinusta ja he ovat ihastuneita ajatuksesta, että saisin seuraa ja he ehkä lisää apukäsiä.

Jutellaan lisää, jos haluat tulla. Odotan soittoasi, sinun Patrik

Elli ei tiennyt mitä ajatella. Uutiset olivat sekä huonoja että hyviä. Hän oli surullinen Patrikin epäonnesta, mutta lohduttautui ajatuksella, että tämä oli kertonut haluavansa rauhallisempaa elämää.

Elli päätti nukkua yön yli, ennen kuin ryntäisi matkaan. Hän soitti Mamalle ja kertoi Patrikin tarjouksesta.

– Muistatko Elli, että haikailit lähteväsi kolmen viikon lomamatkalle Espanjaan, mutta peruit sen, koska sinulla ei ollut seuraa. Tämä on toinen mahdollisuus, Mama kannusti.

– Uskallanko minä? Mitä, jos petyn taas?

– Elämässä pitää ottaa riskejä. Voit varata paluulipun koska tahansa, Mama totesi järkevästi.

Elli joi illalla tukevan konjakin ja unelmoi huojuvista palmuista, meren aalloista ja lempeistä käsivarsista ympärillään.

ELLINOORAN VIESTI MAMALLE

Hola. Täällä on ihmeellistä. Ei uskoisi, että on jo syksy, sillä kukat kukkivat upeasti ja ilma on lämmintä. Mereltä puhaltaa suolainen tuuli, joka vilvoittaa mukavasti. Asumme aivan rannan tuntumassa ja vieressä on palmujen reunustama kävelykatu. Sen varrella on baareja ja ruokapaikkoja sekä pieniä putiikkeja. Karkaamme hiljaisina aikoina Patrikin kanssa kävelylenkille ja nautimme samppanjasangriaa ja pieniä tapaksia. Vierasmajassa on kaksi makuuhuonetta. Paljastan salaisuuden, älä kerro siskoille, että käytämme vain toista. En olisi uskonut, että löydän unelmien miehen Espanjasta.

Patrik on ruskettunut ja nauttii selvästi ulkohommista. Hän leikkaa ruohon ja huolehtii istutuksista. En edes tunne kaikkia kasveja. Pihassa kukkii ainakin kiinanruusu ja oleanteri. Viiniköynnös kiemurtelee tavernan katoksessa. Istumme iltaisin pienellä patiolla ja nautimme gin tonicit, joita nimitämme siirtomaajuomiksi. Patrik käy noutamassa pihapuusta tuoreita sitruunoita.

Ulkona on kymmenkunta pientä pöytää ja sisällä saman verran. Äiti Sofia puhuu suomea, joten minun on ollut helppo oppia talon tavoille. Hän on mainio kokki. Isä Thomas hoitelee baaria, Manuel tarjoilee ja hänen vaimonsa Maria auttaa silloin, kun vauva nukkuu. Otan usein pienokaisen vaunuissa mukaan, kun lähden aamukävelylle.

Tunnen olevani tervetullut vieras, sillä autan kiireaikoina ravintolassa. Olen oppinut jo tervehdykset espanjan kielellä. Sofia laittaa perinteisiä herkkuja. Viikonloppuisin pihaan viritellään tuli ja Thomas kokkaa paellaa valtavassa pannussa. Silloin on tarjolla myös livemusiikkia. Manuel soittaa kitaraa ja Maria laulaa. En tiennyt, että elämä voi tarjota tällaisia iloja.

En todellakaan ole vielä varannut paluulippua. Voi olla, että vietän täällä talvikuukaudet. Toivoisin, että pääset käymään luonamme. Ehkä Tähti voisi hoitaa taas Pörröä?

Salut, onnellinen Ellinoora

VILLA MAMA

Mama luki silmät kosteina Ellinooran viestin. Hän oli vilpittömän onnellinen, että ystävä ei ollut pettynyt.

Ovikello pirahti. Tähti tuli punaposkisena sisälle.

– Kaamea tuuli, en yhtään pidä syksystä, hän valitti.

– Niin ja pahemmaksi muuttuu, kun saadaan lunta ja loskakeli, Mama ennakoi.

– Näytät iloiselta, onko jotain tapahtunut?

– Sain hyviä uutisia. Sisaresi Ellinoora viihtyy mainiosti Espanjassa.

– Saisi kirjoittaa minullekin ja Quulle. Sisko kyseli hiljattain, tiedänkö, miten matka on sujunut.

– Kyllä hän varmasti kirjoittaa. Voit kertoa Quulle, että kaikki on hyvin, Mama kuittasi.

– On minulla asiaakin. Nyt kun kirjoittajakurssi toimii vain sähköpostin välityksellä, minulla on enemmän aikaa iltaisin. Mietin, mitä haluaisin tehdä. Taide ja kulttuuri ovat sydäntä lähellä. Olisiko sinulla ehdotuksia?

– Kyllä minullakin on aikaa. Olimme Ellin kanssa paljon tekemisissä. Nyt tuntuu tyhjältä, kun hän on siellä kaukana.

– Niin ja Quu näyttää jäävän Helsinkiin. Mutta voihan täällä harrastaa kaikenlaista. Voitaisiinko tehdä yhdessä jotain mukavaa?

– Mietin sinun taideharrastustasi. Oletko maalannut pitkään aikaan?

– En todellakaan. Pitäisi keksiä joku kiinnostava projekti. Ongelma on se, ettei minulla ole työhuonetta.

– Minulla on ehdotus. Sinullahan on avaimet Ellinooran kaupunkitaloon?

– Kyllä vain, olen luvannut käydä kastelemassa kukat ja katsomassa, että paikat ovat kunnossa. Miksi kysyt?

– Ellillähän on alakerrassa tilava askarteluhuone. Se oli Henrikin käytössä, mutta nykyään varastona. Voisit kysyä sisareltasi, saatko käyttää sitä työskentelytilana.

– Mama, ihana ajatus. En usko, että Ellillä on mitään sitä vastaan. Vien sienne maalaustelineen, Tähti suunnitteli innoissaan.

Ellillä ei todellakaan ollut mitään hanketta vastaan. Hän oli päinvastoin tyytyväinen, ettei talo olisi aivan asumaton.

– Puhuit projektista. Kelpaisinko minä malliksi? Mama yllätti Tähden.

– Oletko tosissasi?

– Olen aina toivonut, että joku maalaisi minusta muotokuvan. Istuisin aluksi luonasi, mutta voit jatkaa valokuvan perusteella aina kun sinulle sopii, Mama suunnitteli.

– Sovittu, en vain tiedä, olenko tarpeeksi hyvä.

– Olen kuullut, että aina voi korjailla, Mama nauroi.

ATELJEE

Tähti katseli arvostelevasti ympärilleen. Askarteluhuoneessa oli pienet ikkunat ja keinovalo. Hän suunnitteli asentavansa muutamia kohdevaloja, jotta Maman piirteet olisivat pehmeämmät. He olivat kalustaneet huoneen kodikkaaksi. Lattialla oli pehmeä matto, pyöreä pöytä ja sen ääressä korituoli. Mama oli tuonut yläkerrasta värikkäitä tyynyjä. Hän oli levittänyt tarotkortit pöydälle viuhkan muotoon.

– Täydellistä, vain Pörrö puuttuu, Tähti sanoi.

– Mietin, voisinko ottaa sen mukaan, mutta arvelin, ettei se viihdy täällä maalin hajussa.

– Voin ottaa siitä kuvan luonasi. Pidät kissaa sylissä ja minä maalaan sen, Tähti ehdotti.

– Hauska idea, se voisi toimia, Mama ilahtui.

Maman muotokuva valmistui ennätysajassa, sillä Tähti oli hankkeesta niin innostunut, että vietti tuntikausia maalaustelineen ääressä.

– Ei tämä ehkä ole kovinkaan sinun näköisesi, mutta tavoittelin taianomaista tunnelmaa, Tähti katsoi arvostelevasti kuvaa.

– Pidän siitä, ehkä siksi, että näytän nuoremmalta kuin olenkaan. Olet maalannut Pörrön hienosti, Mama kehui.

– Hyvä, kun olet tyytyväinen. Tuon maalauksen luoksesi, kun se on kunnolla kuivunut, Tähti lupasi.

– Olen katsonut jo paikan valmiiksi, Mama kertoi. Mitä aiot seuraavaksi?

– Ajattelin yllättää Ellin. Katselin viime kesänä otettuja valokuvia. Tässä Ellinoora hymyilee huvilalla samppanjalasi kädessä. Yritän maalata siitä kuvan.

Tähti näytti kännykästä aurinkoista valokuvaa.

– Hieno yllätys, meillä on syytä juhlaan, kun hän palaa.

– Jos palaa, hän on täysin Espanjan ja Patrikin lumoissa, Tähti tuhahti.

– Jos näin on, ehkä poikkeamme katsomassa nuorenparin onnea, Mama myhäili.

TV-KESKUS, HELSINKI

Quun sydän hakkasi. Hän puristi olkalaukkua sylissä ja koputti kulttuuritoimituksen päällikkö Ainon oveen.

– Tule sisään, Aino kutsui ja osoitti tuolia työpöydän toisella puolella. – Olen kuullut sinusta ja nähnyt elokuvat, joissa esiinnyit. Olet hyvin kuvauksellinen, entä koulutus? Aino kysyi ja katsoi Quuta tutkivasti.

– Olen suorittanut maisterintutkinnon, työskennellyt äidinkielen opettajana ja päivystäjänä taidemuseossa, seuraan kulttuuria ja olen kiinnostunut uusista haasteista, Quu luetteli nopeasti.

– Haemme tänne kulttuuritoimitukseen freelanceria, joka osallistuu viikoittaisen makasiiniohjelman tekoon. Kyseessä on taidekatsaus tavallisen turistin näkökulmasta. Tunnetko Helsinkiä?

– Kyllä vain, asuin täällä opiskeluaikana, olin hetken Hämeenlinnassa, mutta palasin elokuvaprojektin myötä, Quu kertoi.

– Hyvä, se auttaa, sillä ohjaaja toivoo tuoretta ja ehkä vähän yllättävääkin näkökulmaa taide-elämään. Ei museokierroksia, vaan pieniä löytöjä. Kiinnostaako?

– Kyllä vain, Quu henkäisi.

– Hyvä, allekirjoita työsopimus, niin voit aloittaa kuvaukset ensi viikolla. Kuvaussihteeri Kaisla opastaa sinut alkuun, Aino sanoi ja kutsui tytön paikalle.

Kaislalla oli veikeät saparot ja pyöreät silmälasit. Hän näytti Quun mielestä kovin nuorelta.

– Älä anna ulkonäön pettää. Minulla on jo monen vuoden kokemus, tervetuloa Pasilan sirkukseen, Kaisla nauroi. –  Tule, esittelen sinut työtovereille ja näytän tilat, tyttö sanoi.

Quu seurasi häntä häkeltyneenä. Kaikki oli käynyt nopeasti. Hän hädin tuskin ymmärsi, että oli saanut unelmien työpaikan.

– Meillä on avokonttori, jota kaikki inhoavat, sillä täällä ei ole mitään yksityisyyttä. Älä välitä, suurin osan työn teosta tapahtuu kentällä, siis ulkona tai studioilla. Tässä on pöytäsi, tietokone ja puhelin, Kaisla opasti. – Sukunimesi on käyttäjätunnus, mutta sinun pitää keksiä vahva salasana, hän jatkoi.

– Sekin vielä, Quu tuskaili.

– Saat sähköisen kulkukortin, väliovet pidetään lukossa. Tuliko liikaa infoa? Näytän sinulle taukohuoneen, siellä on kahviautomaatti.

Quu irvisti maistaessaan muovimukista kitkerää juomaa.

– Siihen tottuu, kahvi on ilmaista, Kaisla nauroi nähdessään Quun ilmeen.

– Mitä sinun työhösi kuuluu? Quu kysyi.

– Hoidan kulttuurimakasiinin käytännön järjestelyjä, siis kuvausten ja inserttien editoinnin aikatauluja, pidän yhteyttä toimittajien, tekniikan ja esiintyjien välillä, kirjoitan ajolistoja ja skriptaan suorat lähetykset. Pääset tutustumaan studiolle aikanaan. Se on kiehtovaa, Kaisla selitti.

– Vaikuttavaa, näyttää siltä, että pidät työstäsi.

– Tämä on välillä hektistä ja pitää selvitä, jos tapahtuu jotain odottamatonta. Kuvaussihteerin tärkein tehtävä on ennakoida tuleva tilanne ja saada kaikki sujumaan, Kaisla kiteytti.

Quu istahti työpöydän ääreen ja ihmetteli, mistä aloittaisi. Aino oli sanonut, että hän voi tehdä ensimmäiset päivät suunnitelmia ja hyväksyttää ne työryhmällä. Quu tunsi kosketuksen olkapäällä ja kääntyi.

– Hei, kuulin Ainolta, että olemme saaneet uuden työntekijän, tervetuloa, minä olen kulttuurimakasiinin ohjaaja Jaska.

Pitkä mies, jonka hiukset valahtivat silmille, katseli intensiivisesti Quuta. Hän oli pukeutunut mustavalkoiseen maripaitaan. Kaulassa oli punainen silkkihuivi.

– Ai hei, olen vähän pyörällä päästä. Kerro, miten pääsen alkuun.

– Se on helppoa, suosittelen googlea. Selaile menoinfoa, sieltä löytyy Helsingin kulttuuritarjonta. Aino varmaan kertoi, että kaipaamme vinkkejä turisteille. Saat tehdä viikoittain viidentoista minuutin insertin, jossa kerrot, mitä on tarjolla. Ei itsestään selvyyksiä, vaan löytöjä.

– Vaikuttaa kiinnostavalta. Haluat varmaan tietää etukäteen suunnitelmista?

– Totta kai, meillä on aina maanantaisin kokous. Saat tiistaisin kuvaajan käyttöön ja editoit jutut torstaina. Suora lähetys on perjantaisin. Seuraavalla viikolla taas sama rumba. Kaisla kertoo sinulle tarkat aikataulut.

– Tämä selkiytti, kiitos.

– Niin ja vielä yksi juttu. Haluan, että juonnat juttusi itse. Voit käydä vilkaisemassa puvustossa, jos löydät jotain sopivaa päälle pantavaa. Meikin saat tehdä itse, mutta voit käyttää kampaamon palveluja. Toivon, että saamme lisärahoitusta budjettiin. Nyt jutut pitää tehdä lähialueella, mutta jatkoissa voisit kierrellä myös maakunnissa. Onnea matkaan, Jaska toivotti ja harppoi tiehensä.

Quu jäi katsomaan hänen peräänsä. Mies vaikutti kiireiseltä. Toivottavasti työkaverit ovat mukavia, hän toivoi. Uusi elämä tuntui kiehtovalta ja hieman pelottavalta.

KUVAUSKIERROKSIA HELSINGISSÄ

Quu tutustui seuraavana päivänä kuvaaja Pekkaan. Tämä oli pulska ja punakka, mutta liikkui yllättävän ketterästi. Kaisla kehui, että Pekalla on taikasormi, sillä hänen taideotoksensa olivat ihastuttaneet katsojia. Editoija Janne oli hiljainen ja vakavan oloinen.

Ensimmäinen kuvauspäivä oli sateentihkuinen. Se ei Pekkaa haitannut, sillä hän piti tasaisesta valosta.

– Saadaan tunnelmakuvia. Voit tehdä alkuspiikin sateenvarjon alla, hän kehotti.

Quu oli harjoitellut tekstin peilin edessä, mutta nyt häntä jännitti.

– Relaa, otetaan uusiksi ja muista hymyillä, Pekka sanoi ja antoi merkin.

– Hyvinhän se meni, hän kehui, kun otos oli kuvattu.

Kauppatorilla oli sateen vuoksi hiljaista. Quu ei ollut kiinnostunut vettä notkuvista vihanneksista eikä kahvikojusta.

– Kuvaa taidekäsitöitä, uskon, että kiinnostavat turisteja, hän sanoi.

Kierros jatkui Esplanadin puistoon. Quu kertoi muutaman sanan vastaremontoidun Kappelin historiasta. Kuva kääntyi soittolavalle, jossa torvimusiikki raikui.

– Eiköhän tämä riitä, Quu sanoi kysyttyään muusikoilta kappaleen tiedot ja saatuaan julkaisuluvan. Kaisla oli korostanut, että hänen täytyi tehdä musiikista teostoilmoitus eikä se ollut helppoa ilman täsmällisiä tietoja.

Quu sai palautetta seuraavassa työryhmän kokouksessa.

– Aika rahvaanomaista, toritaidetta ja torvisoittoa, Jaska kommentoi. – Yritä löytää seuraavalla kerralla vähän korkeatasoisempaa tarjontaa. Olit muuten hyvännäköinen ja selkeäsanainen juonnoissa.

Quu harmistui, sillä hän oli kuvitellut Jaskan haluavan helppoja käytännön vinkkejä.

– Pekka, varaudu ottamaan kamera käsivaralle. Kierrämme vauhdilla kaikki Uudenmaankadun pienet taidegalleriat. Jaska saa kunnon potpurin, Quu selitti.

Janne ihastui kuvamateriaaliin. Quu oli valinnut taustalle heleää pianomusiikkia. Janne editoi kuvat vauhdikkaaksi potpuriksi värien ja muotojen mukaan.

– Oli oikea ilotulitus, hyvä Quu, Pekka ja Janne, Jaska kehui. – Olet ymmärtänyt, että kuvalla voi tehdä taidetta. Pidin erityisesti komeista susista, jotka olivat Galleria Heinossa. Olisi kiinnostavaa kuulla taiteilijan haastattelu.

– Selvä, jatkamme Pekan kanssa ensi viikolla. Sovin, että ystäväni Samuli tulee paikalle. Tutustuin häneen Hämeenlinnan taidemuseossa.

– Hienoa. Yksi ohjelman tavoitteista on kannustaa nuoria taiteilijoita, Jaska sanoi tyytyväisenä.

QUUN VIESTI ELLINOORALLE

Hei sisko sinne lämpimään. Suomeen on tullut jo ensilumi. Olen ihastunut uuteen työhöni television kulttuuritoimituksessa. Saan tehdä omia juttuja, tai siis ainakin ehdottaa omia aiheita. Vietän iltakaudet tietokoneen ääressä ja tutkin tarjontaa. Meillä on vuoden vaihteessa joulutauko. Sopiiko, että poikkean katsomaan sinua ja Patrikia? Ilmoittelen tarkemmin, kiireessä Quu

ELLINOORAN VIESTI QUULLE

Siskokulta, olet tervetullut. Hotellissa on vapaita huoneita, sillä talvikausi on hiljainen. Haluatko vinkin? Täällä Fuengirolassa on paljon suomalaisia. Heillä on jopa oma taidegalleria. Sopisiko Suomi-Espanja -yhteys ohjelmaasi?

Odotan viestiäsi, Patrik, Manuel ja perhe lähettävät terveisiä, Ellinoora

TV-KESKUS, HELSINKI

Quu kertoi Jaskalle suunnitelmasta. Tämä innostui ajatuksesta, että saisi kansainvälistä kuvamateriaalia.

– Meillä on täällä toimituksessa pieni digikamera. Pyydä, että Pekka kurssittaa sinut. Voit kuvata taidenäyttelyä ja tehdä juonnot myöhemmin.

Quu oli innoissaan. Pekka palautti hänet maan pinnalle.

– Malta mielesi. Ei mitään käsivarakuvia. Janne inhoaa heiluvia otoksia. Kameraa on helppo käyttää, siinä on erinomainen automatiikka. Zoomiin et sitten koske, vaan menet lähelle kuvauskohteita. Sinun pitää ottaa jalusta mukaan. Se on hankala, mutta välttämätön.

Quu painoi ohjeet mieleen.

–  Ei zoomia, ei heiluvia kuvia, jalusta, selvä, hän kertasi.

– Eikä haastatteluja, se vaatii ammattilaisia. Ota taiteilijoiden tiedot ylös. Voit spiikata jutut täällä editissä palattuasi.

FUENGIROLA

Quu pakkasi matkaan vain lentolaukun ja otti jalustan kainaloon. Sitä oli ikävä kantaa, mutta mitäpä sitä ei tekisi taiteen vuoksi, hän rauhoitti itseään.

Lento Malagaan kesti runsaat kolme tuntia. Quu tiesi, että pääsisi kätevästi junalla Fuengirolaan. Taverna oli kuvausmatkalta tuttu ja kävely asemalta oli lyhyt. Hän nautti etukäteen ajatuksesta, että yllättää Ellin.

Päivä oli hiostava, vaikka oli joulukuu. Quu riisui kevyen tikkitakin ja jatkoi matkaa sinnikkäästi. Teki mieli pysähtyä nauttimaan virvokkeita, mutta hän malttoi mielensä.

–  Ilona, mikä ihana yllätys, tervetuloa! Manuel tervehti ja tuli antamaan suukon poskelle, kun Quu tuli baariin.

–  Hei, halusin todellakin yllättää Ellinooran ja Patrikin. Missä he ovat?

–  Siestalla, meillä on näin talvella ravintola kiinni iltapäivällä. Haluatko juotavaa? Hanassa on lempioluttasi San Miguelia.

–  Kyllä kiitos, kerro, mitä tänne kuuluu?

–  Hiljaista, turisteja on vähän, mutta sinnittelemme. Siskosi auttaa tarvittaessa ja Patrik kuuluu jo perheeseen.

–  Quu, hauska tavata, Maria tuli paikalle vauva kainalossa. Tytöllä oli tummat silmät ja kiharat hiukset pilkistivät röyhelömyssyn alta.

–  Onnittelut, miten pienokaisen kanssa sujuu? Quu kysyi kohteliaasti.

–  Ellinoora on ihastunut tyttöön. Hän hemmottelee lasta aina kun silmä välttää, Maria nauroi. –  Tule, näytän sinulle huoneesi. Haluat varmaan levätä hetken matkan jälkeen.

Quu seurasi Mariaa pieneen päätyhuoneeseen, josta oli näköala pihalle.  Hän oikaisi sängyn päälle ja päätti purkaa laukun vasta myöhemmin.

Päivä oli jo pitkällä, kun Quu heräsi. Hän haukotteli ja ihmetteli hetken, missä oli. Ilta-aurinko valaisi pihapiirin. Hän kävi suihkussa ja vaihtoi nopeasti vaatteet. Mitä Elli ajattelisi, kun hän ei ollut käynyt tervehtimässä?

–  Älä huoli, sinulla on pitkä matka takana. Manuel kertoi, että olet tullut, Elli halasi sisartaan.

–  Kas, elokuvatähti Ilona, Patrik virnisti.

–  Kas kas, elokuvaguru Patrik, olet vaihtanut elämäntyyliä.

–  Parempaan, Patrik myhäili. –  Konkurssi pelasti elämäni. Niin ja Ellinoora. En voisi toivoa parempaa.

–  Näytätte tosiaan kyyhkyläisiltä. Mennäänkö juomaan baarin puolelle maljat? Quu ehdotti.

–  Istutaan puutarhapöytään. Olemme tänään vapaalla sinun kunniaksesi, Elli sanoi ja osoitti kutsuvasti neljän hengen pöydän suuntaan. Manuel kiirehti paikalle ruokalista mukanaan.

–  Tuo meille lasilliset cavaa näin aluksi, Elli tilasi.

–  Tulee heti, suosittelen illalliseksi tuoretta miekkakalaa. Kalastajat saivat kelpo saaliin, Manuel kertoi.

–  Ihanaa, saako sen grillattuna?

–  Totta kai runsaan valkosipuliöljyn kera. Lisäksi vihreää salaattia ja uuniperunoita.

–  Kuulostaa lupaavalta, tuo sen kanssa pullollinen talon valkoviiniä, Patrik pyysi.

–  Kyllä teidän kelpaa, kertokaa kaikki. Näytät Elli onnelliselta, Quu huomasi.

–  En vieläkään voi uskoa, että elämä on näin ihmeellistä. Viihdyn täällä paremmin kuin kylmässä pohjolassa, Elli hehkutti.

–  Koska palaat?

–  En todellakaan tiedä, sitten kun Patrik kyllästyy minuun.

–  Se ei tapahdu ihan äkkiä, mies hymyili ja taputti hellästi Ellinoora olkapäälle. –  Ajattelimme viipyä talvikuukaudet. Palaamme yhdessä kevätauringon myötä, hän jatkoi.

–  Olen kateellinen. Vaikka viihdyn uudessa työssäni, tämä tuntuu idylliltä, Quu sanoi haikeana.

–  Voit tulla käymään koska vain. Olen sanonut saman myös Tähdelle ja Mamalle. Kuinka pitkä loma sinulla on?

–  Ajattelin viipyä viikon, sitten pitää palata tekemään suunnitelmia kevätkaudeksi, Quu kertoi. –  Kuulin, että täällä on suomalaisia taiteilijoita. Tunnetteko heitä?

–  Toki, täällä on toimiva suomalaisyhteisö. Jos olet kiinnostunut, voimme käydä kerhoillassa ja Suomi Centerin galleriassa.

–  Täydellistä, Quu myhäili ja kohotti lasinsa.

QUUN RAPORTTI TÄHDELLE JA MAMALLE

Hola Espanjan aurinkorannikolta. Olen pyörryksissä auringonpaisteesta sekä Ellinooran ja Patrikin lemmestä. Kuka olisi uskonut? Kuvittelin aina, että Elli elää Henrikin muistoissa ja Patrik on tiukka liikemies. Hän on pehmennyt ja katsoo Elliä lammasmaisesti.

Viihdyn täällä perhehotellissa. Sofia, Thomas, Manuel ja Maria pyörittävät sitä ammattimaisesti, mutta kilpailu on kova. Heidän valttejaan on erinomaisen hyvä ruoka, viihtyisä pihapiiri ja ystävällinen palvelu. Täällä käy paljon kanta-asiakkaita. On hauska seurata, kun Patrik kietoo mustan esiliinan vyötärölle ja tarjoilee ravintolassa. Hän puhuu sujuvaa espanjaa toisin kuin Elli. Hän auttaa mielellään keittiön puolella ja pitää huolta pikku Angelikasta kiireisinä aikoina.

Minä olen kierrellyt katsomassa nähtävyyksiä ja tavannut suomalaisia taiteilijoita. Olen kuvannut galleriassa digikameralla. Voi olla, että näette kevätkaudella otoksiani kulttuurimakasiinissa. Siis jos ne ovat kelvollisia. Olen vielä noviisi, mutta opin koko ajan lisää.

Täällä siis kaikki hyvin. Ellinoora odottaa teitä vierailulle. Lämpimin terveisin Quu, espanjatar.

TV-KESKUS, HELSINKI

–  Hyvä Quu, olet ottanut erinomaisia kuvia. Saamme näistä hienon koosteen, miten taidokkaasti suomalaiset ikuistavat Välimeren maisemia, Jaska kehui.

–  Kiitos, Pekka kurssitti minut hyvin. Nyt pitäisi tehdä vielä juonnot.

–  Käy katsomassa puvustossa, löytäisitkö jonkun espanjalaistyylisen asun, Jaska kehotti.

–  Ostin hurmaavan flamencohameen, kelpaisiko se? Quu kysyi ja näytti kännykkäkuvaa, jossa hän pyörähti helmat hulmuten.

–  Vau, Jaska nauroi. Näytät tyylikkäältä.

–  En vain tiedä, missä juonnot tehdään. En sovi mekossani talvimaisemaan.

–  Kokoushuoneessa on joku palmuntapainen, kokeile lavastaa Pekan kanssa vihreä nurkkaus.

–  Ei tuo ole palmu vaan pölyinen peikonlehti, Quu parahti, kun Pekka tuli kameran kanssa paikalle.

–  Tänään on hiljainen päivä, karataan kasvitieteelliseen puutarhaan. Siellä on kuuman kosteaa ja tarpeeksi viherrystä.

Quu kävi nopeasti pukeutumassa ja laittoi runsaasti silmämeikkiä. Pekka katsoi häntä ihastuneena.

–  En ollut tuntea, näytät hyvältä. Olet saanut pukevan rusketuksen.

–  Meikki ja juhla-asu tekevät ihmeitä, Quu kuittasi tyytyväisenä.

Quu istui seuraavana perjantaina studio kolmosen ohjaamossa seuraamassa kulttuurimakasiinin suoraa lähetystä. Kaisla oli ohjeistanut, että hänen piti olla hiljaa, sillä komennot olivat auki ja äänet kantautuivat studio-ohjaajan, kameramiesten, ääni- ja kuvatarkkailijoiden korviin.

Häntä jännitti nähdä, miten Espanjan insertti toimisi. Studiossa oli tutun juontajan Sepen lisäksi uusi kasvo, Meri. Tämä oli laittanut runsaasti meikkiä ja pukeutunut avokaulaiseen tiukkaan mekkoon. Jalassa oli korkeakorkoiset saapikkaat.

–  Seuraavana vuorossa on katsaus suomalaistaiteilijoiden Fuengirolassa sijaitsevaan galleriaan. Sen juontaa freelancetoimittaja Quu, joka harjoittelee flamencon askelia. Toivottavasti hän oppii jatkossa tanssimaan oikeaoppisesti, Meri juonsi.

Quu tunsi häpeän punan kasvoillaan. Miten tyttö kehtasi mollata häntä suorassa lähetyksessä?

Quu sai kuitenkin hyvää palautetta Espanjan insertistä. Aino kutsui hänet huoneeseensa.

–  Olet ansainnut kannustuspalkkion. Yhtiön johtokin on huomannut, että kulttuurimakasiinin katsojaluvut ovat jatkuvassa nousussa. Se ei ole mitenkään itsestään selvää, sillä urheilu, ajankohtaisohjelmat ja uutiset vievät suurimman osan katsojien ajasta. Jatka samaan malliin, mutta nyt voit laajentaa kuvausmatkoja Etelä-Suomeen. Päivän aikana ehditte kiertää Pekan kanssa aika pitkällä. Hotelliyöpymisiin meillä ei ole varaa.

Quu oli mielissään. Hän päätti suunnata ensimmäiseksi Hämeenlinnaan.

–  Tähti, kerro nopeasti kaikki kaupungin kulttuurielämästä, hän soitti sisarelleen.

–  Ei kovin kummoista. Tiedät itsekin, että täällä on taidemuseon lisäksi Taidehalli Häme, Galleria Paperihuone ja RaamiDaamit. Hei, nyt keksin, taiteilijat ovat vallanneet linja-autoaseman. Siitä voisi saada kiinnostavan jutun. Niin ja meillä on myös taianomainen tarotpuoti.

–  Olet aarre, Quu kehui ja ryhtyi tutkimaan tietoja netistä.

–  Pekka, olen huolissani aikataulusta. Matka Hämeenlinnaan ei ole pitkä, mutta minulla on tiedossa lukuisia kuvauskohteita.

Kaisla tuli paikalle ja kuuli keskustelun.

–  Kelpaisiko pikkusihteerin apu? hän kysyi varovasti. –  Pidän kirjaa otoksista ja selvitän puolestasi taiteilijoiden ja taideteosten tiedot, hän lupasi.

–  Quu, ota pikkukamera mukaan. Saat ottaa kuvituskuvia, niin meillä on riittävästi materiaalia editiin, Pekka ehdotti.

Quu huomasi kuvauspäivän aikana, miten työteko helpottui, kun hän voi keskittyä juontoihin ja haastatteluihin. Myös editointi sujui vauhdikkaasti, kun materiaalista oli selkeät listat aikakoodeineen.

–  Kaisla, olet kullanarvoinen, voisitko toistekin tulla mukaan? Quu kysyi mielissään.

–  Tulen mielelläni, jos täällä Pasilassa ei ole kiirettä. Minullekin on henkireikä päästä joskus sinne, missä tapahtuu. Myös jälkitöiden tekeminen on helpompaa, kun tunnen materiaalin.

–  Mitä ne jälkityöt ovat?

–  Teostoilmoituksen tiedätkin, mutta minun pitää tehdä ohjelmista myös arkisto- ja kuvastoilmoitus, maksaa mahdolliset haastattelupalkkiot ja palauttaa lainattu materiaali. Hoidan myös kuvausluvat ja puffikuvat.

–  Huh, en tiennytkään, että toimenkuvasi on noin monipuolinen.

–  Kuvaussihteerit ovat tottuneet hoitamaan käytännön asioita. Jokainen päivä on erilainen, Kaisla hymyili ja kävi hakemassa molemmille mukilliset kitkerää kahvia.

KULTTUURIMAKASIININ TAIKAILTA

Quu jännitti television äärellä, kun kulttuurimakasiinin aiheena oli taikuus. Ohjelma alkoi etäisellä huilumusiikilla. Kuva oli aluksi sumea, sitten se kirkastui ja Quu leijaili viitta hulmuten tarotpuodin läpi. Janne oli käyttänyt mielikuvitusta ja luonut erikoistehosteilla maagisen tunnelman.

Jaska oli kysellyt Quulta, tunteeko hän ketään tarotennustajaa. Quu oli suositellut lämpimästi Mamaa. Nyt hän katseli, miten Mama saapui ryhdikkäänä studioon. Hän oli pukeutunut tyylikkääseen mustaan leninkiin ja kietonut hopealle hohtavan kuunsirpeillä kuvioidun huivin harteille.

–  Tervetuloa Mama Maddalena, olet tutustunut tarotkortteihin. Oletko myös selvänäkijä? Sepi aloitti keskustelun.

–  En veikkonen, tunnen kortit ja kerron niiden merkityksen. Kysyjät tekevät itse tulkinnan oman elämäntilanteen mukaan. Kortit auttavat selkiyttämään ajatuksia, Mama vastasi hymynpilke silmäkulmassa.

–  Suostutko ennustamaan minulle? Meri kysyi spontaanisti.

–  Totta kai tyttöseni, onko sinulla jotain sydämellä?

–  Haluan tietää, miten edistyn uralla ja löydänkö sydämen valitun, Meri vastasi rohkeasti ja katsoi Sepeä.

–  Sopiihan se, Mama sanoi ja sekoitti pakan. –  Nosta kolme korttia, valitse sellaiset, jotka haluavat tulla. Tulkitaan ne yhdessä, Mama kehotti.

Meri ojensi valitsemansa kortit Mamalle ja tämä käänsi ne yksitellen. Katsojat näkivät kortit lähikuvassa.

–  Ensimmäinen kortti kertoo menneisyydestä. Se on Sauvojen kahdeksikko Nopeus. Minulla on tapana tulkita, että se tarkoittaa älyn nopeutta. Olet edennyt tavoitteissasi nopeasti ja tiedät, mitä tahdot. Olet valmis käyttämään naisellisia keinoja saavuttaaksesi tavoitteesi.

Meri katsoi Mamaa yllättyneenä. Sanat osuivat, eikä hän ollut varma, oliko viesti positiivinen.

–  Entä seuraava kortti? hän kysyi epämiellyttävän odotuksen vallassa.

–  Tämän päivän kortti on Miekkojen seitsemän Turhautuminen. Olet tienhaarassa, sillä olet saavuttanut paljon, mutta et osaa nauttia siitä. Haluat enemmän, mutta et itsekään tiedä, mitä.

–  Kaikkihan me haluamme jotain, mitä emme voi saada, Meri kuittasi nopeasti. Häntä kadutti, että oli asettanut itsensä alttiiksi suorassa lähetyksessä.

–  Katsommeko vielä tulevaisuuden kortin? Mama kysyi huomatessaan Merin epäröinnin.

–  Toivottavasti se lupaa mainetta ja kunniaa, Meri onnistui hymyilemään.

–  Tämä on Torni. Olet keskellä myrskyn silmää. Etsit paikkaasi, mutta ympärillä on kaaosta. Itsestäsi riippuu, valitsetko tien valoon vai varjoon, Mama sanoi vakavasti.

–  Kiitos Mama, en odottanut aivan tällaista. Pidän sanasi mielessä, Meri sanoi vaisusti.

Sepi puuttui puheeseen ja pyysi Mamaa kertomaan tarotkorttien historiasta. Keskustelu siirtyi yleiselle tasolle. Mama kertoi hauskoja sattumuksia Hämeen keskiaikafestivaaleilta.

Quu oli salaa tyytyväinen, sillä hänen mielestään Maman ennustus osui kohdalle. Meri oli häikäilemätön ja arvaamaton. Quu oli kysynyt Kaislalta, miksi Meri kohteli häntä alentuvasti.

–  Silkkaa kateutta. Olet saanut julkisuutta enemmän kuin hän, Kaisla oli vastannut ja jatkanut. –  En minäkään pidä hänestä. Juoksuttaa omilla asioillaan. Kuvittelee, että olen hänen yksityissihteerinsä.

–  Älä välitä, näitä prinsessoja taitaa olla kaikissa työyhteisöissä, Quu vastasi, vaikka häntä harmitti Merin asenne. Hän oli huomannut, että Meri vikitteli häpeämättä Sepiä ja Jaskaa. Quuta hän vältteli sen jälkeen, kun tämä oli sanonut, mitä ajatteli tämän epäasiallisesta käytöksestä.

VILLA MAMA

Mama oli tyytyväinen muotokuvaansa. Hän sijoitti sen kunniapaikalle olohuoneeseen. Hän sai lukuisia peukunkuva laitettuaan kuvan someen. Myös Tähti sai suitsutusta ja mikä parasta, muotokuvatilauksia.

–  Mama, en olisi uskonut, että minusta tulee varteen otettava taiteilija. Hauskinta on, että moni tuttava haluaa maalauksen lemmikeistään. Oli hyvä idea laittaa lähikuva Pörröstä Facebookiin, Tähti rupatteli.

–  Pörröstä on paljon iloa, Mama hymyili ja silitti kissan pehmeää turkkia. –  Oletko miettinyt Espanjan matkaa? hän kysyi.

–  Mieli tekisi, mutta minulla on joka viikko opetustunteja, kynäilijöiden kirjoitusten lukeminen vie aikaa enkä malta jättää maalauksia kesken. Intohimon kipinää ei saa sammuttaa, Tähti nauroi.

–  Minä olen kahden vaiheilla, mutta en jaksa lähteä yksin, Mama haikaili. –  Quu oli innoissaan kertoessaan matkasta.

–  Hän on innoissaan kaikesta uudesta. Hehkuttaa kuvauskeikoilla, niin kuin hän niitä kutsuu, Tähti tuhahti. Hän oli odottanut turhaan kiitosta avustaan Hämeenlinnan kuvauksissa.

–  Quu on tuuliviiri. Hänellä menee hyvin tai huonosti, välimuotoja ei ole. Toivotaan, että ura jatkuu suotuisasti. Tv-maailmassa on kilpailua ja kateutta, Mama huokasi.

–  Quu pääsi tosiaan nopeasti yleisön suosikiksi. Toivottavasti se ei mene päähän, Tähti sanoi nyrpeästi.

–  Siskosi on kunnianhimoinen, hänen pitää kokeilla siipiään, Mama rauhoitteli.

–  Kuule Mama, onko enää mielekästä jatkaa kirjoittajapiiriä? Elli ilmoitti, ettei hänellä ole aikaa. Milla ja Pete eivät ole kirjoittaneet aikoihin. Jäljellä olet vain sinä, Tähti mietti.

–  Olen aina sanonut, aikansa kutakin. Ehkä on todellakin aika lopettaa, Mama mietti.

–  Hyvä, pääsen keskittymään maalaamiseen, Tähti sanoi kiitollisena.

Milla ja Pete olivat tyytyväisiä päätökseen. He vastasivat Tähden viestiin, että ryhmän tapaamiset olivat olleet innoittavia, mutta pakertaminen yksin kirjoitusten parissa ahdisti.

FUENGIROLA

Elli istui puutarhassa kirja kädessä. Hän silmäili hellästi vaunuissa nukkuvaa Angelikaa. Sydän oli pakahtua onnesta. Pikkutyttö jumaloi häntä. Pyrki jatkuvasti syliin ja rutisti Elliä. Tuntui, kuin hän olisi saanut oman lapsen. Angelikalla oli temperamenttia. Jos hän ei saanut haluamaansa, kiukku purkautui kimeänä itkuna. Ellillä oli tapana palauttaa tyttö kiireesti äidilleen, joka vain nauroi ja totesi, että sisua piti olla.

Patrik tuli paikalle kahden jääkahvilasillisen kanssa.

–  Virkistystä kultaseni. Mitä luet?

–  Espanjan alkeita, mutta en jaksa keskittyä.

–  Ei se haittaa. Täällä pärjää mainiosti suomen kielelläkin, Patrik nauroi.

–  Oletko ajatellut tulevaisuutta? Elli kysyi.

–  Olen täysin tyytyväinen täällä, mutta eiköhän meidän pitäisi palata pikapuoliin Suomeen. Minulle jäi keskeneräisiä asioita, kun pakenin. En halua ajatella niitä, mutta taitaa olla pakko.

–  Tähti huolehtii talostani, mutta kyllä minunkin pitäisi palata, Ellinoora mietti. –  Missä aiot asua?

–  Hotellissa varmaan, asuntoni on myyty huonekaluineen kaikkineen, Patrik sanoi synkästi.

–  Entä toimeentulo? Olet täällä vain ruokapalkalla.

–  Saan pientä työttömyyskorvausta ja menot ovat minimissä, Patrik kuittasi, mutta vaikutti huolestuneelta.

–  Olen miettinyt, että voisimme perustaa Hämeenlinnaan kesäkahvilan nyt kun meillä on ravintolakokemusta. Minulla on iso piha melkein järven rannalla. Tarvitaan vain kevyt katos, puutarhapöytiä niin kuin täälläkin, kahvia ja leivonnaisia, sadeilmoilla voidaan käyttää lasiverantaa, Elli suunnitteli.

–  Kuka ne pullat leipoo? Sinäkö? Patrik kysyi huvittuneena.

–  Palkataan nuoria kesätöihin. Minulla on riittävästi astioita, jopa oliivikuvioisia, Elli hymyili.

–  Siinä voisi olla ideaa, nukutaan yön yli ja mietitään, Patrik tuumi.

Hän oli ollut huolissaan, mitä rupeaisi tekemään. Talvikuukaudet ystävien luona olivat olleet rauhoittavia, mutta hän ymmärsi, ettei voinut jäädä pysyvästi heidän luokseen.

ELLINOORAN RAPORTTI MAMALLE

Rakas Mama, saa onnitella, olen kihloissa! Patrik kutsui minut eilen romanttiselle illalliselle. Istuimme rannan tuntumassa pienessä mereneläviin erikoistuneessa ravintolassa. Maistelimme grillattua mustekalaa ja joimme helmeilevään valkoviiniä. Kun tuli jälkiruuan aika, Patrik tilasi kupilliset espressoa ja konjakit. Hän ojensi minulle rasian, jossa oli ihastuttava safiirisormus. Se oli kuulunut hänen äidilleen. Ex-vaimolle se ei ollut kelvannut, hänen mielestään sormus oli vanhanaikainen. Minun silmissäni se oli ainutkertainen.

–  Ellinoora, haluatko elää loppuelämän kanssani? hän kysyi.

Olin yllättynyt ja liikuttunut. Vastasin, että se on hartain toiveeni.

Eikö ole ihanan vanhanaikaista ja romanttista? Suunnittelemme paluuta Suomeen. Meillä on haaveita, mutta kerron niistä vasta sitten, jos ja kun ne toteutuvat. Mama, olet sanonut, että elämä yllättää. Minut se on yllättänyt täysin. Älä kerro siskoille vielä. Kutsun teidät kaikki juhlimaan kanssamme, kun tulemme.

Lämpimin ja onnellisin terveisin Ellinoora, morsian

MAMAN VIESTI ELLINOORALLE

Tiedätkö, nostin eilen tarotkortin sinulle. Se oli Onnellisuus. Kortit tietävät. Olen todella iloinen puolestasi, olet ansainnut kaiken hyvän. Uskon, että Patrik on sinulle oiva puoliso. Ihmisen ei ole hyvä olla yksin eikä koskaan voi tietää, kuka kenellekin kirkastetaan.

Odotan kovasti paluutanne, kevätterveisin Mama ja Pörrö

ELLINOORAN KAUPUNKITALO

Elli ja Patrik palasivat kevätauringon säteiden myötä. He asettautuivat Ellinooran kaupunkitaloon. Tähti oli käynyt tekemässä suursiivouksen. Hän oli tuulettanut tärpätin hajut ja asetellut tuoksuvia syreeninoksia maljakoihin. Ellinoora kutsui hänet ja Maman kahville.

–  Olet nuortunut ja ruskettunut kauniisti, Mama kehui halatessaan ystäväänsä.

–  Sinäkin näytät hyvältä. Uusi kampaus, uusi asu, Elli huomasi.

–  Kaipasin vähän piristystä, Mama vastasi.

–  Kas tarottaituri Mama, Patrik tuli tervehtimään.

–  Nostin onnenkortin sinulle, se lupasi arkista aherrusta, Mama hymyili.

–  Sitä kaipaankin. Meillä on suuria suunnitelmia, Patrik vastasi.

–  Tulkaa istumaan lasiverannalle. Tähti oli salaperäinen. Hän ilmoitti hakevansa alakerrasta jotain, Elli kertoi.

–  Kyllä vain, tervetulolahjasi, Tähti tuli paikalle ja ojensi Ellinooralle ruskeaan paperiin käärityn paketin.

–  Hyvänen aika, ei sinun olisi tarvinnut, Elli sanoi ja avasi kääreen varovasti. –  Upea, oletko itse maalannut tämän? hän kysyi ja katsoi ihailevasti muotokuvaa.

–  Kyllä vain, kiitokseksi ateljeen lainasta.

–  Voit käyttää sitä huoletta jatkossakin. Meillä on Patrikin kanssa muuta puuhaa, Elli lupasi.

–  Kertokaa heti, mitä teillä on mielessä.

–  Olen kysellyt meille apukäsiä. Suunnittelemme pihalle ja tänne lasiverannalle pientä kesäkahvilaa. Kokki Kekäle lupautui hoitamaan keittiötä. Hän sanoi, että se on mukavaa vaihtelua. Olen löytänyt kaksi koululaista, jotka ovat kiinnostuneet ravintola-alasta. Tarjoamme lounasaikaan salaattiannoksia, leivonnaisia ja virvokkeita, Elli kertoi.

–  Hyvänen aika, rupeatte yrittäjiksi. Hienoa, Tähti taputti käsiään.

–  Saimme Espanjassa rutkasti kokemusta. Tämä on vain kokeilu, mutta työllistää meidät kesän ajan, Patrik kertoi.

–  Entä huvila, ehdittekö sinne lainkaan?

–  Matka ei ole pitkä. Voimme ajaa sinne aina, kun siltä tuntuu, Elli vastasi. Hän oli selvästi suunnitellut kaiken.

–  Aikamoinen elämänmuutos. Minusta näyttää, että olet ruvennut elämään, Tähti ihmetteli.

–  Kyllä vain ja nyt kohotamme maljan uusille suunnitelmille, Elli sanoi.

–  Hei, sinulla on upea sormus, Tähti huomasi.

–  Kyllä vain, olemme menneet kihloihin. Voi olla, että vietämme kesähäitä, Elli hehkutti.

Patrik antoi hänelle hellän suudelman. Vieraat taputtivat. Auringonsäteet heijastuivat safiirien kiteistä. Ellin silmät olivat kosteat, kun hän kilautti lasia Patrikin kanssa.

Tähti oli vaipunut mietteisiin. Hän katsoi arvioivasti Ellinooraa ja Patrikia.

–  Sain ajatuksen. Kaupungissa on lukuisia kahviloita. Miksi arvelette, että ihmiset löytävät juuri tänne?

–  Mainostamme tietenkin ja pikkukaupungissa puskaradio toimii, Elli vastasi yllättyneenä kysymyksestä.

–  Elli, tiedät hyvin, että täällä Hämeessä mikään ei tapahdu nopeasti. Kesä ehtii mennä, ennen kuin kahvilasta tulee tunnettu. Tarvitaan muutakin. Ehdotan taidekahvilaa. Minulla on lukuisia lahjakkaita oppilaita, jotka voisivat tuoda maalauksia esille. Voisimme myös järjestää teemailtoja, musiikkia, taideluentoja ja Mama voisi tulkita tarotkortteja, Tähti luetteli innoissaan.

–  Tyttö puhuu järkeä, Patrik sanoi mietteliäänä.

–  Mihin se taidenäyttely ripustettaisiin? Elli kysyi hämmästyneenä.

–  Tänne lasiverannalle mahtuu useita töitä ja jos sinulle käy, avataan sali vierailijoille, Tähti keksi.

–  Tätä täytyy harkita. Suunnitelmassa on perää. Taiteilijat tuovat tänne ystäviään ja sana kiertää, Patrik mietti.

–  Sitten ei puutu kuin nimi. Miten olisi Ellinooran kulttuurikahvila, Mama hymyili. Hän näki mielessään, miten istuu aurinkovarjon alla ja antaa vain hyviä ennustuksia.

KULTTUURIKAHVILA ELLINOORA

Quun freelancesopimus loppui toukokuussa. Jatkoa oli luvassa kesän jälkeen, mutta pitkä tauko ilman palkkaa tuntui kurjalta. Hän päätti lähteä yllätysvierailulle Hämeenlinnaan.

–  Quu, mukava kun tulit, Elli tuli halaamaan siskoaan.

–  Mitä täällä tapahtuu? Quu kysyi ihmeissään katsellessaan pihalla olevia pöytiä, joiden ääressä istui vieraita ihmisiä.

–  Kesäkahvila, pyöritämme tätä Patrikin kanssa. Emme tosin kaksin, vaan meillä on apuna kaksi koululaista ja kokki Kekäle. Tervetuloa tiimiin, Elli kertoi innoissaan.

–  Kuvittelin, että vietämme lepolomaa huvilalla niin kuin ennenkin, Quu sanoi hämillään.

–  Kyllä sinä sinne voit mennä, mutta viihdyt tuskin yksin, varsinkaan kun siellä ei ole täysihoitoa, Elli nauroi.

–  Tätä täytyy hetki sulatella.

–  Yläkerrassa on vapaa huone, apu kelpaa. Kahvila on avoinna vain lounasaikaan, joten päivät eivät ole pitkät. Koululaiset paistavat vohveleita, niistä on tullut hittituote. Saamme myös Maleelta tuoreita kevätkääryleitä. Ruokalista on lyhyt, mutta herkullinen, Elli kertoi ylpeänä.

–  Hei Patrik, sinä olet nykyään monitoimimies, Quu tervehti.

–  Kyllä vain, yhtä kiireinen kuin ennenkin, mutta tämä on rentouttavaa. Ainoa huono puoli on, että vohvelit maistuvat turhan hyvin, Patrik nauroi taputtaen vatsaansa.

Quu ei tiennyt, mitä ajatella. Hän oli keskittynyt omaan uraansa, eikä ollut muistanut kysellä sisarten kuulumisia.

–  Onko Tähtikin mukana kuvioissa? hän kysyi.

–  Kyllä ja ei. Tähdellä on ateljee alakerrassa. Hän maalaa tilaustöitä. Kiertele katselemassa. Meillä on taidenäyttely, joka kiinnostaa paikkakuntalaisia. Suunnitteilla on erilaisia tempauksia. Järjestämme viikonloppuna pop up -tapahtuman, jossa taiteilijat esittelevät töitään ja myyvät niitä edullisesti. Kaupunkiuutisten toimittaja on tulossa tekemään jutun, Elli kertoi.

–  En tiedä, mitä sanoisin, Quu ihmetteli.

–  Istu alas, tuon sinulle vohvelin kermavaahdon ja kirsikkahillon kera, Patrik kehotti.

Lehtijutun jälkeen kahvilan suosio oli huipussa. Kesä oli aurinkoinen eikä katosta tarvittu kuin satunnaisesti. Ellinoora ja Patrik saivat nopeasti kanta-asiakkaita, jotka nauttivat myöhäisen aamiaisen puolen päivän aikaan tuoreiden voisarvien ja kahvikupillisten ääressä.

Ellinoora ja Patrik istuivat eräänä elokuun iltana pihakeinussa. Heillä oli gin tonic lasit edessään.

–  Ei puutu kuin sitruunapuu, Patrik haikaili.

–  Minullakin on ikävä Espanjaan. Tämä idylli loppuu pian. Koululaiset lähtevät viikon kuluttua. Pidämmekö kesäkauden päättäjäiset? Ellinoora kysyi.

–  Minulla on parempi idea. Miten olisi kunnon häät täällä pihalla? Patrik ehdotti.

–  Oletko tosissasi? Elli kysyi hämillään. Hän oli miettinyt, tulisiko häitä.

–  Enemmän kuin koskaan. Kesä on ollut kiireinen, mutta nyt meidän on aika miettiä tulevaisuutta. Häät, häämatka ja paluu Fuengirolaan. Olen säästellyt uutista, mutta nyt on sen aika. Sain Sofialta kirjeen, jossa hän kertoo, että Thomas on saanut sydänkohtauksen ja on sairaalahoidossa. Ennuste ei ole hyvä. Sofia ehdottaa minulle osakkuutta tavernassa ja toivottaa sinut lämpimästi tervetulleeksi. Maria odottaa toista lasta ja pikku Angelikalla on ikävä Elli-tätiä, niin hän kertoi.

–  Voi, hyviä ja huonoja uutisia. Oletko vastannut?

–  En ennen kuin kysyn sinulta. Mitä mieltä olet?

–  Ihana ajatus. Tähti voisi muuttaa tänne talveksi ja pitää huolta talosta.

–  Hyvä, sitten häämatkasta. Varataanko lento Teneriffalle? Tapasimme Costa Adejessa, sopiiko nostalgia? Cavaa ja kanapaellaa?

–  Voi sopii, ajattelet kaikkea, Elli huokasi ja kietoi kädet Patrikin ympärille.

Tarina jatkuu otsikolla Kokkikisa kaikilla mausteilla.