valokeilassa

la 5.10.2024

MALJAT

LÖYTÖJÄ TYÖHUONEELTA -näyttelyn avajaiset on nyt juhlistettu Paperihuoneella. Meillä oli oikeasti kolmet avajaiset yhtä aikaa, taisi olla ennätys. Gallerian puolella oli neljä taiteilijaneitosta ja Paperikammarissa Hämeenlinnan taiteilijaseuran hiilikerholaisten alastonmallipiirroksia.

TARJOILUA

Tunnelma oli lämmin. Vieraita oli sopivasti. Jopa yllätysvieraita, sillä serkku Liisa tuli Järvenpäästä asti. Arvostin.

AVAJAISVIERAITA

Ilahduin, kun viisi työtäni pääsi uuteen kotiin. Esillä oli taidetta kymmenen viime vuoden ajalta eri tekniikoilla toteutettuina.

AVAJAISKUKKIA

FRESKOJA NÄYTEIKKUNASSA

En todellakaan tiedä vieläkään, mikä on ominta alaani, sillä myydyistä kaksi oli akvarelleja, yksi temperamaalaus lehtikullan kera, yksi akryyli ja yksi grafiikanvedos. Taiteija kiittää.

KULTTUURITAPAUS

Päivystän tänään ja toivon, että tapaan lisää taiteen ystäviä. Odotan myös jännittyneenä tiistain tapahtumaa, jolloin kirjani Taikapölyä ja mystisiä murhia julkaistaan. Sain kustantajalta tiedon, että kirjapaketti on saapunut painosta. Hämeen Sanomat noteerasi jo tapauksen kulttuurisivuilla.

IHANA VALO

Kun heräsin, ihastelin hehkuvaa taivaanrantaa. Oli pakko puikahtaa parvekkeelle ottamaan kuva.

KIITOKSET MUISTAMISESTA!

Sain runsaasti kukkia, lahjoja ja kortteja. Ne ilahduttivat, lämpimät kiitokseni!

There are 2 comments

  1. Immo ja Terttu

    Voi miten upea setti sinulta syksyyn🌸 Olet monilahjakkuus, kun kädenjälkesi näkyy milloin tauluina, milloin paperilla🤗 Nyt vielä samalla viikolla kaikki on esillä.

    Oikein iloista syksyä sinulle 🌸 Nyt emme päässeet avajaisiin, kun tulin rokotuksesta kipeäksi, eikä päästä julkistuksiin, kun toivottavasti olemme jo Riikan kohdalla matkalla Välimeren suuntaan.

    Nautitaan syksyn väreistä🍁🍂 Nyt jo parvekkeen edessä nuo samat värit, jotka on kiinnitetty tuohon isoon olohuoneen tauluun – siis : Siis ”Uskalletaan hypätä” 🍁🍂🦋🌹

    Liked by 1 henkilö

Jätä kommentti marjaleenaetula Cancel

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.