tammikuun sadepäiviä

la 25.1.2025

LAUANTAIAAMUN SADEKUVA

Outo talvi jatkuu sadepisaroiden ja puuskaisen tuulen merkeissä. On lauantaiaamu ja Umberto Marcato laulaa radiossa Onni unta vain on, nyt sen tiedämme Marja-Leena.

Päivän kirjoitushaasteen aihe oli muistella jotain käännekohtaa elämässä ja kirjoittaa loppu uusiksi. En usko kohtaloon, vai uskonko sittenkin, sillä elämässä yksi asia on johtanut toiseen. Kirjoitin aiheesta tarinan otsikolla Sattumia elämän matkalla.

Eläkepäivät ovat soljuneet tasaiseen tahtiin, mutta Jussin kuolema pysäytti. Suren edelleen menetystä. Yritän löytää innoitusta kirjoittamisesta ja kokkauksesta sekä perheen ja ystävien tapaamisesta. Siskon muutto lähelle ja ihanan Fidelin ilo lähes päivittäisistä tapaamisista ovat tärkeitä.

Palo taiteen tekemiseen on sammunut. Tammikuun suurin saavutus oli, kun sain apujoukkojen kanssa tyhjennettyä työhuoneeni Galleria Paperihuoneen alakerrasta. Yksi aikakausi päättyi sen myötä, vaikka voin toki jatkaa maalaamista kotioloissa. Ehkä vielä joku kaunis päivä?

su 26.1.2025

SUNNUNTAIPÄIVÄN SÄÄKUVA

Kävin puolen päivän aikaan siskon luona saunassa. Ulkona tuoksui keväiseltä. Lumet sulavat, sillä keli on ollut plussan puolella ja sadetta on riittänyt. Tuntui ylelliseltä kävellä ilman liukastumisvaaraa.

PAISTETTU RIISI VALMISTUU TUOTA PIKAA

Keittiössä tuoksuu taas kerran herkulliselta. Tarjosin eilen ystävä Ilmalle ja Jaanalle vokkipataa. Keittelin basmatiriisiä niin runsaasti, että lupasin kokata lopusta herkkulounaan. Paistettu riisi on ollut yksi kestosuosikeista Aasian matkoilla. Otin katkarapuja sulamaan ja pilkoin vihannekset. Kypsennys hoituu nopeasti, kun sisko tulee.

PAISTETTUA RIISIÄ KAHDELLE

Näin tapahtui ja olimme molemmat tyytyväisiä makuun. Uusi viikko tuo uudet haasteet, mutta olemme edelleen terveellisen kotiruoan kannalla.

ULPU MAJANRAKENTAJA

POJAT RETKELLÄ KIVENLAHDESSA

Sain iltapäivällä ihastuttavia kuvia nuorison sunnuntaipäivän vietosta.

ti 28.1.2025

Kuvittelin eilen, että talvi on peruutettu, sillä katukäytävät olivat sulat. Yöllä oli kuitenkin pakkasasteita ja aamulla maa valkoinen.

TIISTAIPÄIVÄN LOSKAKELI

Kävelin loskakelissä kuntosalille. Päivän teema oli NNH. Teimme laitteilla kolme sarjaa, joista ensimmäinen oli normaali, toinen nopea ja kolmas hidas. Viimeisin versio oli vaikein. Polvet olivat taas kerran pehmeät kotimatkalla.

GOURMETLOUNAS – LEENA-SISKO KIITTÄÄ

Pääsin ylelliseen lounaspöytään siskon luona. Tarjolla oli Jaanan itsensä graavaamaa lohta ja myös paistetut versiot. Arvostin. Olen ollut pienestä pitäen tuoreen kalan ystävä.

Jussi oli kalamies ja loistava kokki. Olen jäänyt kaipaamaan hänen bravuureitaan rapeiksi paistettuja silakkafileitä ja maukasta jogurttikalaa. En ole suostunut kokeilemaan niitä itse, sillä muistot ovat katkeransuloisia.

ke 29.1.2025

Olen viettänyt aamuhetkiä oikolukien vanhoja tarinoitani. Vaikka ne ovat fiktiota, aineksia on eletystä elämästä. Seurasin jännittyneenä ensimmäisen julkaisemani tekstin tapahtumia runsaan kolmen vuoden jälkeen. Olin unohtanut suurimman osan, mutta yllätyin, miten omat tapahtumat olivat taipuneet tarinaan. Suosittelen ystäville kertomusta JADEN YSTÄVÄT, sillä siitä löytyy elämän koko kirjo.

Seuraava haaste on lukea vielä kerran ehkä omakohtaisin tarina TAROTKORTIT ENNUSTAVAT INTOHIMOA. En ole julkaissut sitä vielä, mutta ehkä jonain kauniina päivänä…

KESKIVIIKKOILLAN SADEKUVA

Tänään taitaa olla kotipäivä, sillä ulkona sataa silkkaa vettä. Ei aina ole pakko ulkoilla, eihän?

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.