Tämä on ensimmäinen – toivottavasti ei ainoa – pitkä kertomus. Olen haaveillut, että saisin julkaistua oman kirjan. Sitten keksin, että minullahan on ikioma julkaisukanava. Luen nykyään mielelläni e-kirjoja, koska paperiversioihin tarvitsen hyvän valon.

Olen osallistunut lukuisille kirjoittajakursseille ja saanut hyvää palautetta. Jos joku jaksaa lukea tämän tarinan, otan mielelläni vastaan kommentteja. Kirjoittaminen on terapeutteista varsinkin nyt, kun olen yksin.

Jaden ystävät on fiktiota, mutta ne jotka tuntevat minut, löytävät ehkä tuttuja elementtejä:)

JADEN YSTÄVÄT

Prinsessa Jade kuljeskeli ikävissään kotilinnan rehevässä puutarhassa. Hänen tummat hiuksensa olivat pörrössä, sillä ulkona oli kosteaa. Olisipa minulla sisaruksia tai edes joku kaveri, hän tuskaili.

– Tule tänne, seuraa meitä, viemme sinut seikkailulle, pikkulinnut visersivät hänen päänsä yläpuolella. Niiden heleä sirkutus johti prinsessan askeleet puutarhan pienestä portista alas kukkulan rinteelle. Jade seurasi saniaismättäiden keskellä lintujen viitoittamaa polkua.

– Hei tyttöseni, tule rohkeasti peremmälle, iloinen ääni kutsui ruusutarhan keskellä sijaitsevan huvilan terassilta. – Tarotkortit tiesivät, että saan tänään vieraan, pyöreäposkinen mummo huhuili.

Jade astui varovasti pihamaalle. Villiviini kierteli terassin pylväillä ja peitti lasikaton. Muori istui mukavassa korituolissa ja virkkasi pörröisestä langasta harmaata huivia.

– Istu hetkeksi seurakseni. Haluatko lasillisen kylmää mehua?

Muori heilautti kättään ja hetkessä pöydälle ilmestyi lasikannu täynnä kuplivaa vadelmamehua ja kaksi lasia. – Ole hyvä, olet aivan kuumissasi.

Prinsessa Jade istahti hämmästyneenä tuolille. Kuka tämä muori oli ja miten ihmeessä mehukannu laskeutui pöytään kuin taikaiskusta?

– Älä pelkää, minä olen vain tällainen tavallinen taikuri. Voit sanoa minua Mamaksi. Tykkään tehdä temppuja ja samalla se säästää jalkoja, reumatismi vaivaa. Kerro nyt, mistä tulet?

– Kuulin ihmeen ihanaa liverrystä ja lähdin seuraamaan lintuja. Ne johdattivat minut tänne.

– Lähetin kerttuset noutamaan sinut, sillä arvelin, että kaipaat ystäviä. Lapseni Milla ja Ville tulevat kohta koulusta. Miksi sinä et ole koulussa?

– Minulla on kotiopettaja. Meillä on nyt loma ja minulla ei ole mitään tekemistä. Läksyt ovat tylsiä. Äidillä ja isällä ei ole aikaa minulle, eikä linnassa ole muita lapsia.

– Mama, meillä on loppuviikko lomaa, lapset kirmasivat pihaan ja heittivät koulureppunsa kaaressa terassille. – Hei kuka sinä olet?

Millalla oli valtoimenaan kihartuvat kuparinpunaiset hiukset. Ville oli solminut oljenvaaleat rastahiuksensa solmulle.

– Minä olen Jade tuolta naapurista. Äitinne kutsui minut juomaan kanssaan mehua.

– Mekin halutaan ja herkkuja myös.

– Senkin ahmatit, käykää hakemassa keittiöstä tuoreita korvapuusteja. Leivoin aamulla, Mama hymyili.

– Älä paljasta minua, teen taikoja vain vieraille. Jos lapset tietäisivät, että voin siivota heidän huoneensa kättä heilauttamalla, he eivät tekisi itse mitään.

Prinsessa Jade oli ihmeissään. Pullantuoksuinen koti, jossa oli elämää. Se oli hänelle aivan uusi kokemus. Linnassa kuningataräiti Maria-Elena puuhasi hyväntekeväisyysjärjestöjen Tärkeissä asioissa ja kuningas Juha-Henrik keskittyi historiankirjoitukseen ja sukututkimukseen. Hovineidot ja kokki hoitivat käytännön asiat. Salit kiiltelivät puhtautta ja kaikuivat askelista. Ilta-ateriat syötiin ruokasalin pyöreän pöydän ääressä. Äiti, isä ja Jade istuivat aina parhaimpiinsa pukeutuneina. Silloinkin, kun heillä ei ollut vieraita.

– Oletko ihan oikea prinsessa? lapset kyselivät. – Onko sinulla kruunu ja hienoja vaatteita?

– Onhan minulla, mutta käytän niitä vain juhlissa. Haluatteko nähdä kuvia?

Jade otti kännykän taskustaan ja näytti otoksia linnan tanssiaisista.

– Juku, ei ole todellista, Milla huokasi. – Me on harjoiteltu koulussa vanhojen tanssia varten. Mama on luvannut ommella minulle pitkän puvun. Haluan samanlaisen kuin tuo sinun.

Mama iski vaivihkaa silmää Jadelle. – Ompelen Milla sen sinulle valmiiksi sillä aikaa, kun menette leikkimään. Takapihan puussa on kypsiä omenoita, poimikaa korillinen piirakkaa varten. Jätätkö Jaden puhelimen kuvan esille, niin saan siitä mallin Millan pukuun.

– Minä voin kiivetä yläoksille, Ville uhosi.

– Kyllä mekin voidaan, vai mitä Jade, Milla sanoi.

– En ole ikinä kiivennyt puuhun, mutta voin yrittää, Jade lupasi vaikka häntä pelotti.

– Mama, tämä on ihana. Miten ihmeessä sait sen näin nopeasti valmiiksi? Milla ihmetteli, kun lapset palasivat kukkuraisen omenakorin kanssa.

Jaden silmät loistivat. Hän oli kiipeillyt puussa kilpaa Millan ja Villen kanssa. Mekko oli repeytynyt ja polvet naarmulla. Näin hauskaa päivää hän ei ollut ennen kokenut.

– Nyt lapset käsipesulle ja syömään. Jäätkö Jade kanssamme illalliselle, vai pitääkö sinun rientää kotiin?

– Äiti ja isä hermostuvat, jos huomaavat minun kadonneen. Saanko tulla taas huomenna?

– Totta kai saat. Seuraa vain omenapiirakan tuoksua.

2.

– Mama, saavathan Milla ja Ville luvan tulla linnaan tanssiaisiin? Ne ovat naamiaiset. Minulla on viikon kuluttua syntymäpäivä ja vanhemmat lupasivat järjestää juhlat. Sinne tulee paljon tylsiä aikuisia, mutta saan kutsua myös omia kavereita.

– Totta kai, nyt lapsilla on hienot asutkin. Milla näyttää uudessa mekossaan lähes aikuiselta ja Villellä on hyvin istuva tumma puku. Hankin heille naamiot kasvoille.

– Ihanaa ja kuule Mama, tiedän että osaat tulkita tarotkortteja taikomisen lisäksi. Haluaisitko tulla linnaan ennustamaan juhlavieraille? Se olisi heille jännittävä elämys.

– Tulen mielelläni. Löytyykö sieltä minulle joku rauhallinen soppi?

– Pihalla on Sininen Huvimaja. Se on äidin lempipaikka. Hän vetäytyy sinne vapaa-aikoinaan lueskelemaan ja juomaan kahvia. Siellä on myös hieno baarikaappi, jossa on aina kylmää samppanjaa. Se on äidin lempijuoma. Maistoin kerran. Minusta se oli hapanta. Tykkään enemmän limpparista. Jade puhua pulputti innoissaan.

Juhlapäivä oli kuulaan kaunis. Linnan pihalle oli rakennettu tanssilava. Pitkät pöydät oli katettu valkoisin liinoin ja koristeltu muratinoksin. Kokki Immanuel ja apupojat kantoivat tarjottavia samaan aikaan, kun orkesteri viritti soittimiaan.

Vieraita alkoi saapua. Kuningatar Maria-Elena ja kuningas Juha-Henrik kättelivät heidät. Prinsessa Jade seisoi vieressä merenvihreässä pitkässä puvussa ja otti onnitteluja vastaan.

– Neito on kauneimmillaan seitsemäntoista vuoden iässä, vieraat kehuivat.

Jade punasteli naamion takana, kun nuoret ja vähän vanhemmatkin miehet halasivat häntä. Milla ja Ville tulivat ujon näköisinä viimeisten vieraiden joukossa.

– Vau, miten hienoa täällä on, he henkäisivät. – Pitääkö sinun seisoa tuossa koko ilta?

– Ei tietenkään, olen kohta vapaalla, tavataan huvimajassa. Käydään tervehtimässä Mamaa.

– Mama, oletpa sinä hieno, tähtiviitta ja strutsinsulkahattu, lapset nauroivat tunnistaessaan äitinsä.

– Tämä on glamouria lapsukaiset, Mama nauroi. – Teille en ennusta. Menkää nauttimaan tarjoilusta ja tanssista.

Mama kohotti samppanjalasiaan. – Kiitos Jade, viihdyn täällä hyvin, maja tuntuu kotoisalta. Lähetä tänne pikkuhiljaa vieraita. Ennustan, että juhlista tulee ikimuistoiset.

– Hyvänen aika, itse Kuningataräiti. Tämä on minulle kunnia, Mama kumarsi.

– Tyttäreni kertoi, että olet taitava ennustaja. Haluaisin kuulla, mitä minun, kuninkaan ja Jaden elämään kuuluu jatkossa. Juha-Henrik ei ennustuksiin usko ja toivon, että et ennusta Jadelle mitään pelottavaa. Minä suhtaudun tulevaisuuteen luottavaisesti.

– Sopiiko, että sekoitat pakan ja nostat onnenkortit teille kolmelle.

– Kuningatar, sinun korttisi on Mielihyvä. Nauti juhlista ja muista, että sinulla on ystäviä. Seuraava kortti on miehellesi. Se on Tiede. Kortti kertoo, että hän viihtyy tutkimustyössään. Anna hänelle tilaa, niin teillä menee hyvin. Sitten vielä kortti tyttärellesi. Katso, kuvassa on Sauvojen prinsessa. Hän on alaston, avoin ja luottavainen tulevaisuuden suhteen. Hän on voittanut pelon tiikerin.

– Kiitos Mama, kaikki on siis hyvin?

– Kyllä vain, kortit tietävät.

Jadella oli suunnitelma. – Milla, haluatko leikkiä tämän illan prinsessaa? Meillä on lähes samanlaiset juhlapuvut ja naamiot kasvoilla. Kas tässä, ota kruununi ja nauti, Jade sanoi.

Milla painoi hämillään kullankimalteisen kruunun kiharoilleen.

– Varoitan sinua, täällä on paljon innokkaita prinssejä, jotka ovat kovia liehittelemään. Isä sanoo aina, että he tavoittelevat rahaa. Kannusta heitä ja jätä sitten kylmästi, Jade neuvoi.

Milla näytti kauhistuneelta.

– Hei älä huoli, pidä hauskaa, nyt on juhlat, Jade hihitti. Miten ihanaa oli olla vapaalla. Hän latoi tarjoilupöydästä lautaselleen leivoksia ja mansikoita. Istahdan tuonne tammen varjoon ja seuraan tilannetta, hän päätti.

– Kaunis neito, saanko tarjota lasillisen kuohuvaa? Narriksi pukeutunut naurava poika kumarsi Jadelle.

– Sopii, haluatko istua viereeni? Minä olen hovineito Jasmiini, Jade esittäytyi. Narri kumarsi ja suuteli hänen kättään.

– Hei, minä olen Ping. Kuuntele, miten heleästi tiukuni soi.

– Toden totta, se sanoo ping, Jade nauroi. – Oletko oikeasti hovinarri?

– Vain näin juhlissa. Saan tästä muutaman pennosen palkaksi, kun viihdytän vieraita. Niin ja saan syödä herkkuja ja juoda mainiota sahtia. Saanhan antaa sinulle suukon?

Jade haukkoi henkeä. Ping-pojan pehmeä suu maistui maltailta. Tämä oli hänen ensisuudelmansa.

– Jade, lupasit minulle tanssin. Nyt soi cicapo, tuletko?

Ville oli tarkkaillut tilannetta puiden varjossa, mutta suudelma oli hänelle liikaa. Hän oli salaa ihastunut Jadeen.

– Ping, nähdään, minun täytyy kiitää, Jade sanoi.

Ville vei hänet parketille. Heidän askeleensa sopivat hyvin yhteen. Jade huomasi, että Milla tanssi tärkeän näköisen prinssin kainalossa.

– Apua, Jade, pelasta minut. Nämä prinssit ovat aivan kamalia. Puristelevat ja yrittävät pussata. Ei ole prinsessan elämä helppoa, Milla voihki muka kauhuissaan. Hän oli ensi järkytyksen jälkeen nauttinut suosiosta.

Jade taputti käsiään. – Tulkaa tanssimaan piirileikkiä. Luvassa on ilotulitus.

Hänellä oli taas kruunu päässään. Ping räpytteli silmiään. Hovineito vai prinsessa? No, mukavia molemmat. Taidan kallistaa vielä tuopin sahtia.

Mama oli antanut illan mittaan vieraille vain hyviä ennustuksia. Sana oli kiirinyt ja huvimajaan oli ollut pitkä jono.

– Hohhoijaa, nyt maistuisi yömyssy, hän tuumi katsellessaan taivaalla säkenöivää ilotulitusta.

– Mama, kiitos ennustuksista, kuningataräiti sanoi. Olen kyllästynyt kuuntelemaan sukulaisten rahahuolia. Haluatko istahtaa seuraani ja nauttia lasillisen portviiniä? Sinulla on saman ikäinen tytär kuin minulla ja poikakin vielä. Meillä on paljon yhteisiä kokemuksia. Elämä ei ole aina helppoa.

– Kuningatar Maria-Elena, olen aina valmis jakamaan huolesi. Kilistetään nyt onnistuneelle illalle.

Maria-Elena soitti Mamalle ääni väristen pari päivää myöhemmin.

– Tyttäreni on kadonnut. Se ei ole hänen tapaistaan. Hän on jättänyt kirjelappusen, jossa lukee, että käy retkellä ystävänsä Pingin kanssa ja palaa illalla. Nyt on aamu eikä tyttöä näy. Olen valtavan huolissani.

– Kuningatar Maria-Elena, tulen luoksesi. Mennään katsomaan yläkerran kaukoputkella. Ehkä onnistumme näkemään Jaden.

Kuningatar seurasi Mamaa kierrerappuja tornikamariin. Lyijylasisista ikkunoista avautui huikaisevan vihreä maisema alas laaksoon. Sen läpi virtasi vuolas joki.

– Tuolla he istuvat sillankaiteella. Poika soittaa huilua. Tyttäresi nojaa häneen haaveellisen näköisenä, Mama raportoi ja antoi kaukoputken kuningattarelle. Tämä räpytteli silmiään.

– Minun pikku Jadeni. Miten hänestä on kasvanut aikuinen näin pian?

– Älä huoli Maria, muistele omaa nuoruuttasi. Ihastumisen tunne on parasta, mitä ihminen voi kokea. Jos se johtaa sydänsuruihin, sille ei voi mitään. Odottele rauhassa, tyttö tulee kyllä aamupuurolle.

– Äiti, anteeksi että tulen näin myöhään. En yhtään huomannut ajan kulua. Yö oli ihanan lämmin. Lenkkeiltiin kukkulan rinteillä Pingin kanssa ja torkuttiin muutama tunti tomaatintaimien keskellä kasvihuoneessa. Siellä oli ihanan lämmin. Ping on puutarhalla töissä. Hänellä oli mukana eväät ja huopa. Puhelimestani oli akku lopussa, en voinut soittaa.

Maria-Elena halasi Jadea ja torui. – Muista että tämä oli viimeinen kerta, kun saat minut huolestumaan. Kutsu poika linnaan illalliselle, niin voimme jutella. Nyt pian läksyjen ääreen. Opettajasi odottaa jo karttakepin kanssa.

Ping tuli illalla nolon näköisenä. Hän oli pukenut pyhäpuvun ylleen ja sukinut veden avulla kurittomat hiuksensa suoriksi. Sylissä oli valtava ruusukimppu. Hän kumarsi ja ojensi kukat kuningattarelle.

– Mikä mies sinä olet, kun olet hurmannut nirppanokka tyttäreni? Kuningas Juha-Henrik kysyi ankaralla äänellä.

– Älä nyt Jussi, jutellaan rauhassa. Tässä Ping, ota vähän iltapalaa ja istuudu mukavasti, Maria-Elena sanoi. – Ja sinä Jade, kerro miten tutustuitte.

Nuoret selostivat yhteen ääneen naamiaistanssiaisten kepposta.

– En olisi ikinä uskaltanut puhutella prinsessaa, luulin häntä hovineidoksi, Ping kertoi.

– Meillä oli tosi hauskaa, mutta Ville kaappasi minut tanssin pyörteisiin, enkä nähnyt Pingiä enää sinä iltana. Kuulin eilen viheltelyä puutarhan portin takaa ja menin katsomaan. Ping kutsui seikkailulle ja lähdin uteliaisuudesta. Jaden posket punoittivat, kun hän kertoi retkestä.

– Kyllä mekin olemme olleet nuoria. Muistatko Juha-Henrik, kun vaelsimme käsi kädessä, emmekä muistaneet ilmoittaa vanhemmille. He olivat huolesta soikeina, Maria-Elena sanoi.

– Muistan toki. Sinä olit kaunis ja suloinen, Juha-Henrik katsoi vaimoaan hellästi. – Kaunis ja suloinen olet vieläkin, mitä nyt vähän pyöreämpi kuin siihen aikaan.

– Oli mukava tutustua sinuun Ping. Vie mummolle terveisiä ja ota tästä lämpimäisiä mukaan. Hyvää yötä.

3.

– Jade, meillä on koulussa myyjäiset. Haluatko tulla mukaan? Saadaan kutsua kavereita talkoisiin, Milla ja Ville kertoivat.

– Mitä siellä myydään?

– Omatekoisia leivonnaisia ja käsitöitä, piirustuksia ja joulukortteja.

– En osaa leipoa. Meillä kokki tekee kaiken eikä minulla ei ole mitään asiaa keittiöön. Käsityötkään ei innosta, mutta tykkään kyllä piirtää ja maalata.

– Lapset, ehdotan että kokkaatte täällä meidän keittiössä. Milla ja Ville ovat mestareita leipomaan piparkakkuja, Mama sanoi.

– Kiva ja me voidaan mennä porukalla linnaan piirtämään kortteja. Kotiopettajallani on varastossa askartelutarvikkeita.

Jade oli kuin kuumeessa. Hän oppi Maman ja ystäviensä avulla muotoilemaan ja paistamaan upeita piparkakkuja. Mallit he keksivät itse. Uunissa kypsyivät yksisarviset, muumit ja hattivatit.

– Mitä aiheita keksimme kortteihin? Jade kysyi.

– Jotain omaperäistä, Ville ehdotti. – Miten olisi traktorit ja lentokoneet ja monsteriautot?

– Sovitaan, että kaikki saavat tehdä mitä haluavat. Minun kortteihini tulee prinsessoja, Milla päätti.

– Minä piirrän kukkia, Jade sanoi ja ryhtyi puuhaan.

Kortit leiskuivat sateenkaaren väreissä. Niistä välittyi tekemisen ilo.

– Nähdään aamulla koululla, tule Jade ajoissa. Ehditään koristella myyntipöydät ennen asiakkaiden tuloa.

Myyjäiset olivat menestys. Koululaiset kilpailivat, kuka saa eniten rahaa kasaan. Milla, Jade ja Ville pudottivat kolikon toisensa jälkeen kahvipurkkiin. Sieltä kuului iloinen kilinä sitä mukaa kun piparit ja kortit tekivät kauppansa.

Opettaja kierteli tarkkailemassa.

– Milla ja Ville, olette kohta myyneet kaiken, hienoa. Päivää, oletko sinä näiden sisarusten kaveri, hän kysyi Jadelta.

Prinsessa niiasi. – Olen, kiitos kun sain tulla. Minulla on kotiopettaja eikä linnassa tapahdu ikinä mitään jännittävää.

– Voit tulla mukaan koulun tapahtumiin, opettaja lupasi. – Laskekaa nyt kassa, niin tiedetään, ketkä voittivat kisan.

– Mitä ihmettä, täällä piti olla paljon enemmän rahaa, Milla voihki, kun huomasi että purkin pohjalla oli vain muutama kolikko.

– Tässä pyöri äsken tyttöjoukko, Ville kertoi. – Te juttelitte opettajan kanssa. Yksi tytöistä veti minua hihasta ja kyseli kuulumisia. Joku niistä on takuulla näpistänyt rahat.

Opettaja taputti käsiään. – Rahat on laskettu. Olette olleet ahkeria. Luokan virkistysrahasto karttui hienosti. Ylivoimaisesti parhaan tuloksen saivat Kerttu ja Pirkko.

– Pahus, meidän luokan tyhmimmät tytöt. Ei voi olla todellista, Milla voihki. – Ne vohki taatusti meidän rahat.

– Olisipa täällä ollut valvontakamera. Ei voida todistaa mitään, Ville sanoi. – Onneksi rahat menevät yhteiseen kassaan.

– Epäreilua, Jade sanoi. Luulin että koulussa kaikki ovat kavereita.

– Ei sinne päinkään. Täällä on kateutta ja riitoja ja kiusaamista. Pirkko ja Kerttu pitävät itseään muita parempina. Minulla on idea, Milla sanoi. Hänen silmänsä loistivat vihreinä. – Teen niille pientä kiusaa. Saavat tuntea nahoissaan.

Seuraavana koulupäivänä Kerttu ja Pirkko kihisivät kiukusta.

– Kuka peijakas oli sitonut välitunnilla takkien hihat solmuun? Lenkkarimme olivat täynnä hiekkaa ja pipot kuraisia.

He eivät olleet tottuneet kiusaamiseen.

Milla myhäili. – Pojat varmaan, hän vakuutti.

Rauha palasi, mutta epäluulo jäi kytemään.

– Miten ihmeessä teit kepposet? Ville kysyi siskoltaan.

– Miten niin minä? Milla kysyi viattoman näköisenä.

– Näin kun heilautit kättä vaatenaulakossa. Et millään ehtinyt tehdä kolttosia ennen tunnin alkua.

– En tietenkään, joku muu se oli, Milla sanoi nopeasti.

– Tyttöseni, kuulin että koululla on kiusantekoa. Oletko ollut siinä mukana? Mama kysyi illalla.

Hän istui Millan kanssa keittiössä. Ville oli häipynyt pelaamaan palloa kavereiden kanssa.

– Äiti, tiedän, että sinä osaat taikoa. Minäkin osaan. Olen huomannut, että jos vain ajattelenkin jotakin pahaa kavereista, tapahtuu kummia. Tuumin, että Kerttu ja Pirkko ansaitsevat rangaistuksen. Suunnittelin pientä kepposta ja yhtäkkiä hihat menivät solmuun, hiekka rapisi kenkiin ja pipoista tuli suihkumyssyt, Milla parahti.

– Milla, tiedätkö, että suvussamme on taikuutta? En ole halunnut kertoa sinulle ennen kuin olet täysi-ikäinen. Se periytyy äidiltä tyttärille. Villelle et saa sanoa mitään. Voimme ajatuksen voimalla saada aikaan hyvää tai pahaa. Ole varovainen, käytä lahjaasi hyvään. Pahalla on ikävät seuraukset. Nämä jutut olivat pientä, mutta olet vaarallisella tiellä. Lupaa, että et kiusaa muita, vaikka koetkin kärsineesi vääryyttä.

Milla purskahti itkuun. – Lupaan Mama. Se ei ollut kiva tunne. Tytöt ovat inhottavia, mutta jätän heidät rauhaan. Saanko nyt kokeilla, osaanko taikoa meille palat pannukakkua?

Hetkessä keittiöön levisi huumaava tuoksu. Mama ja Milla herkuttelivat kullanruskeilla pannukakuilla ja mansikkahillolla, kun Ville tuli kotiin.

– Mama, olet aarre. Juuri tätä kaipasin, poika halasi äitiään.

Milla ja Mama iskivät silmää.

– Ota toinenkin pala, tätä riittää.

4.

– Saamme lomavieraiksi serkkusi Kanelin ja Marengin. Heidän vanhempansa ovat matkoilla ja lupasin, että pidät heille seuraa, Maria-Elena kertoi Jadelle.

– Apua äiti, et ole tosissasi. Ne ovat oikeita riiviöitä. Tappelevat keskenään ja haluavat, että koko ajan on jotain kivaa tekemistä.

– Lomalla on aikaa puuhastella. Voitte ulkoilla ja pelata lautapelejä ja katsella videoita tai mitä nyt keksittekään.

– Saavatko Milla ja Ville tulla seuraksi? Niin ja Ping myös, tiedän että hänelläkin on loma.

– Tietysti, olen iloinen, että sinulla on ystäviä. Ping on kohtelias poika ja pidän Maman nuorista. Suunnittele teille mukavaa tekemistä.

Prinsessa Jade kiiruhti alas kukkulan rinnettä. Maman savupiipusta nousi kiehkura taivaalle.

– Paahdamme kastanjoita, tule maistamaan, Milla kehotti, kun Jade riisui takkinsa naulakkoon.

– Teillä on kotoisaa. Takassa on tuli ja täällä tuoksuu hyvälle, Jade huomasi. – Minulla on kamalaa kerrottavaa. Serkkuni Kinuski ja Marenki tulevat huomenna koko loman ajaksi meille kylään. Pikkutyöt ovat oikeita kiusankappaleita. Autatteko minua viihdyttämään heitä? Mama, onko sinulla hyviä ideoita?

– Mietitään yhdessä. Minkä ikäisiä he ovat?

– Kinuski on 16 ja Marenki 14. He ovat tottuneet kaikkeen hyvään. Kiukuttelevat, jos eivät saa tarpeeksi makeisia.

Maman silmät välähtivät. – Meillä on herkkuja ylen määrin. Tehdäänkö jekku? Tarjotaan serkuillesi pelkästään makeaa. He saavat tavallista ruokaa vasta, kun oppivat valmistamaan sitä itse.

– Mahtavaa, veikkaan että he eivät ole koskaan kokanneet mitään.

Serkut saapuivat seuraavana iltana. Ulkona satoi. Kuningatar Maria-Elena ja kuningas Juha-Henrik sekä prinsessa Jade olivat vastassa.

– Tulkaa reippaasti sisään lämpimään. Istukaa tuonne takan ääreen. Mitä haluatte iltapalaksi?

– Kuumaa kaakaota kermavaahdon kera ja vohveleita ja mansikkahilloa, tytöt toivoivat.

He olivat pukeutuneet juhla-asuihin, vaikka oli arki-ilta. Maria-Elena kietoi huovat heidän hartioilleen.

– Olkaa kuin kotonanne. Täällä ei tarvitse hienostella. Suunnitellaan huomenna aamupuuron jälkeen teille mukavaa lomaohjelmaa.

– Ei me syödä puuroa. Haluamme aamulla hunajalla voideltuja paahtoleipiä ja appelsiinimehua ja muroja.

– Olette vieraitamme, saatte toki kaikkea mitä toivotte, Maria-Elena lupasi.

Hänelle oli kunnia-asia, että Jaden serkut viihtyivät.

Tytöt nukkuivat aamulla myöhään. He tulivat silmiään hieroen aamiaispöytään.

– Kuulkaa tyttöset. Meillä on kuninkaan kanssa tärkeä meno. Haluatteko jäädä keskenänne linnaan vai menisittekö Maman luo leikkimään? Tiedän, että Milla ja Ville kaipaavat seuraa, kuningatar kysyi.

Kinuski ja Marenki näyttivät nyrpeiltä. – Ei me tunneta niitä. Mutta ei täälläkään ole mitään tekemistä.

– Tutustutte pian. Laittakaa sadevaatteet päälle. Ulkona tuulee ja polku kukkulan rinteellä on liukas. Olkaa varovaisia.

Mama oli ovella vastassa. Sisältä tulviva lämmin höyry sai hänen hiuksensa hohtamaan. Milla ja Ville kopistelivat yläkerrasta paikalle. Molemmilla oli trikoiset kotihaalarit päällä.

– Moi, kiva kun tulitte. Ajateltiin viettää kotipäivä. Mama on luvannut kokata kanssamme. Saamme toivoa lempiruokia. Sopiiko se teille?

Kinuski ja Marenki innostuivat. – Lempiruokia, ihanaa. Me halutaan leipoa kakkuja.

– Sopii, entä sinä Jade?

– Minä toivoisin spagettia ja jauhelihakastiketta. Linnassa syödään aina paistia ja lohta, olen kyllästynyt niihin.

– Minullekin sopii Jaden ehdotus, voidaan tehdä yhdessä, Ville sanoi vikkelästi.

– Sinä Milla saat kattaa salin ison ruokapöydän. Valitse joku värikäs liina ja siihen sopivat astiat. Voit myös valmistaa salaatin, Mama ohjeisti. – Nyt pikkuneidit, selataan yhdessä keittokirjaa. Mitä jos leivotte nimikkoannoksenne. Kinuskikakun ja marenkitortun? Hakekaa keittiöstä essut. Sitten kaikki käsipesulle, niin voimme aloittaa.

Keittiössä alkoi vilkas hyörinä. Kinuski ja Marenki tunsivat olonsa kotoisiksi. Maman seurassa ei tullut ikävä.

– Aloitetaan marengista, vatkaa sinä Marenkineiti kananmunan valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Pursotetaan ne uunipellille ihan ensimmäiseksi, sillä niiden pitää paistua uunissa lähes tunti. Sen jälkeen pääsette molemmat kakkutaikinan kimppuun.

Tytöt vatkasivat ranteet hellinä kananmunia ja sokeria.

– Tämä on kivaa, miksi me olla koskaan leivottu kotona? he hämmästelivät.

– Saanko tulla rapsimaan? Ville kysyi toivorikkaana.

– Arvasin, että kaikki haluavat maistella kakkutaikinaa. Sitä riittää, Mama lupasi.

Kun kakut olivat uunissa, Mama näytti, miten kinuskikastike valmistetaan.

– Neiti Kinuski, mittaa kerma ja sokeri kattilaan ja keitä miedolla lämmöllä. Sekoita kunnes se sakenee. Lisää lopuksi teelusikallinen vaniljasokeria ja nokare voita.

– Saanko maistella?

– Totta kai saat, mutta varo kieltäsi, seos on polttavan kuuma.

Milla kurkisti salin puolelta. – Täältä tulee ihania tuoksuja. Saanko minäkin jotain?

– Tule ensin maistamaan jauhelihakastiketta. Lisäsimme siihen salottisipulia, paseerattuja tomaatteja ja kermaa. Maustoimme suolalla ja sitruunapippurilla sekä timjamilla, Jade selosti Maman ohjetta.

– Onpa hyvää. Mutta tämä kinuskikastike on yliveto. Milla oli herkkusuu. – Odotan kovasti jo jälkiruokaa.

– Kakkupohjien pitää antaa jäähtyä, samoin marengin ja kinuskin. Ehdotan, että käytte vähän ulkoilemassa ja hakemassa ruokahalua, sade on lakannut, Mama sanoi.

Nuoriso yritti vastustella, mutta Mama nauroi ja patisti heidät pihalle.

– Paremmalta maistuu, kun saatte vähän liikuntaa.

Mama sytytti saliin kynttilät. Milla oli kattanut pöytään punaisen liinan ja valkoiset astiat. Kullanväriset servietit loivat juhlavan tunnelman. Keskellä pöytää oli upea kimppu valkoisia ruusuja. Tyttö on kokeillut taikavoimia, tästä minä pidän, Mama myhäili. Hän laittoi radion soimaan. Sieltä tuli raikuvaa torvimusiikkia.

Mama katseli tyytyväisenä, kun nuoriso kopisteli jonkin ajan kuluttua saappaitaan ikkunan takana.

– Oliko teillä hauskaa?

– Oli, mäki oli hurjan jyrkkä, mutta ei meitä pelottanut, Jaden serkut selittivät innoissaan. Kokeiltiin potkupyöriä.

– Riisukaa nyt ulkovaatteet. Milla lainaa teille tytöt mukavat oloasut. Tulkaa sitten koristelemaan kakut keittiöön.

Kakuista tuli huippuhienot. Valuva kinuski oli kiiltävää ja huikean makeaa. Marenkitortun välissä oli tuoretta kirsikkahilloa ja päällä kermavaahtoa sekä nonparelleja.

– Ei olla koskaan syöty näin hyvää, vieraat kiittelivät.

Kinuski ja Marenki olivat vain maistelleet suolaisia annoksia. Molempien silmät kiiltelivät kakkujen odotuksesta.

– Saadaanko ottaa vielä yhdet palat? he kysyivät suut kermavaahdossa.

– Syökää niin paljon kuin haluatte, mutta älkää valittako, jos saatte vatsanne kipeiksi, Mama nauroi.

Varoitus oli aiheellinen. Molemmat tytöt olivat illalla kalpeita. He pitelivät vatsojaan ja olivat surkean näköisiä.

– Haluatteko iltapalaksi tänäänkin kaakaota kermavaahdon kera ja vohveleita ja mansikkahilloa? Maria-Elena kysyi. Hän oli saapunut illansuussa miehensä kanssa. Päivää oli varjostanut huoli, miten vieraat olivat viihtyneet. Olivatko he saaneet mieleistään ruokaa ja oliko heillä ollut mukavaa seuraa.

– Ei kiitos täti, me ei haluta mitään. Syötiin päivällä ihan liikaa kakkua. Voitaisiin maistaa aamulla puuroa. Meillä oli ihana päivä, mutta tämä vatsakipu ei ole kivaa.

Maria-Elena nauroi. – Olette varmasti aamulla kunnossa. Keksitään huomenna jotain mukavaa. Nyt hyvää yötä.

5.

– Äiti, Ping soitti ja kutsui meidät katsomaan kasvihuoneita. Siellä on valtavasti kukkia.

– Menkää vaan, jos serkkusi ovat terveitä.

Kinuski ja Marenki näyttivät edelleen kalpeita, mutta lähtivät mukaan. Molemmat olivat lusikoineet kiltisti lautasellisen puuroa.

Kävelypolku alas laaksossa sijaitsevaan kylään oli kivinen. Lapset astelivat varovasti kapeaa uraa. Kasvihuoneen valot loistivat kauas. Sisällä ei näkynyt ketään. Vieno huilunsoitto kuului jostain kaukaa.

– Ping, missä sinä olet?

– Seuratkaa soittoa, minulla on yllätys.

Jade, Kinuski ja Marenki kiertelivät kukkien lomassa. Hehkuvanpunaisten ruusujen tuoksu huumasi. Ilma oli kostean lämmintä ja ikkunat höyryssä. Pojan soitto kuului välillä läheltä, välillä kaukaa. Ruusun terälehtiä putoili heidän ylleen.

– Minua pyörryttää, Marenki voihki.

– Tänne päin, ääni kuului heidän yläpuoleltaan.

Nuoret kurkistelivat kohti lasihuoneen kattoa. Siellä liikkui pieni vene vaijereiden varassa.

Ping kurkisti laidan yli ja huhuili, tervetuloa venhooni.

Jade huudahti hämmästyneenä ja serkut taputtivat käsiään.

– Tuolla seinän vierellä on tikapuut. Kiivetkää kyytiin.

Hetkessä kaikki olivat tyynyillä vuoratussa veneessä. Vene leijaili kukkien yläpuolella. Siinä oli sähkömoottori, joka ei pitänyt minkäänlaista ääntä.

– Rakensin tämän itse. Eikö ole hieno? Ping esitteli. – Kun kukkamyymälässä on hiljaista, vetäydyn tänne soittamaan ja lueskelemaan. Voin ottaa torkutkin, sillä ovessa on hälytin. Kuulen kyllä, kun joku tulee.

– Sinulla on upea työpaikka. Mummosi on varmasti sinusta ylpeä.

– No, tämä on väliaikainen homma. Tienaan vähän rahaa vuokranmaksuun, sillä mummon eläke on pieni. Ajattelin opiskella keksijäksi ja hankkia patentteja. Sitten mummolla ei ole enää rahahuolia, Ping suunnitteli.

– Viekää linnaan kimppu ruusuja. Oli kiva, kun kävitte.

Ping heilutti, kun tytöt lähtivät iso paketti kainalossaan.

– Olipa poika herttainen, kun lähetti mukananne näin paljon kukkia, Maria-Elena kiitteli. – Marenki, mikä sinulla on? Kasvosi ovat aivan punaiset, hän huolestui.

Tyttö aivasteli. – Taidan olla allerginen. Kurkkuni on tulessa.

– Hyvänen aika, viedään kukat terassille. Annan sinulle antihistamiinia, sen pitäisi tepsiä. Teillä on ollut koettelemuksia. Ensin vatsakipua ja nyt vielä tämä.

Kinuski ja Marenki lähtivät seuraavana aamuna kotimatkalle. Molemmat voivat taas hyvin.

Tyttöjen äiti soitti päivällä. – Hei kiitokset, kun tytöt saivat olla teillä lomalla. Molemmat puhkuvat intoa ja puhuvat vain Mamasta, Millasta, Villestä ja jostain Pingistä. Heillä oli hauskaa.

Maria-Elena oli tyytyväinen. Hänellä oli ollut epäilys, että Jaden serkut aiheuttaisivat hankaluuksia.

– Jade, hienoa kun otit tytöt mukaan leikkeihin. He lupasivat tulla seuraavalla lomalla uudelleen. Mitä se puhe kukkien yläpuolella purjehtivasta veneestä oli?

– Se on salaisuus, Jade hymyili.

6.

Ylioppilaskirjoitukset olivat ohi. Jade, Milla ja Ville olivat selvinneet niistä kohtuullisesti. Suurin yllätys oli ollut, kun myös Ping sai valkolakin.

– Miten tämä on mahdollista, sinähän olet ollut päivät töissä? Jade hämmästeli.

– Kävin iltakoulua, Ping kertoi. Päivät olivat pitkiä, mutta pärjäsin. Halusin yllättää teidät. Nyt olen menossa Villen kanssa armeijaan. Päästiin molemmat merivoimiin. Hyvä kun harjoittelin lentävällä veneelläni, hän virnisti.

– Äiti, me halutaan pitää Millan kanssa välivuosi. Saadaanhan?

Jade oli kuin kuumilla hiilillä. Hän ja Milla olivat suunnitelleet työharjoittelua ulkomailla.

– Mama, mitä mieltä olet? Maria-Elena istui Maman kanssa tämän valoisalla terassilla. Molemmilla oli kädessä höyryävän kuumat mukit vihreää teetä.

– Meidän pitää luottaa tyttöihin. Heidän pitää päästä kokeilemaan Elämää, vaikka pitäisin tyttöni vielä luonani, Mama sanoi.

– Jade kertoi, että heillä on tiedossa paikka Wienissä pienessä hoitokodissa. Sinne kaivataan apukäsiä. Tytöt saavat majoituksen, opastuksen, vähän taskurahaa ja lämpimän aterian päivittäin.

– Kuulostaa hyvältä. Oppivat samalla kieltä. Onhan meillä kännykät ja skypeyhteys. Voidaan käydä katsomassa, miten he pärjäävät, Maria-Elena suunnitteli.

– Ei ihan heti, antaa tyttöjen ensin kotiutua. Noloa, jos äidit tulevat heti tarkastuskäynnille.

7.

Jade tunsi ensimmäistä kertaa elämässään itsensä epävarmaksi. Hän ja Milla olivat matkustaneet junalla toista vuorokautta. Wien näytti pelottavalta. Molemmat olivat opiskelleet saksaa, mutta ihmisten puhe kuulosti oudolta.

– Grüss Gott, ystävällinen vanha herra vihreä huopahattu päässään tervehti. – Näytätte eksyneiltä, voinko auttaa?

Milla otti johdon ja kertoi, että he olivat menossa Rosenhügel nimiseen hoivakotiin, mutta eivät tienneet, miten löytäisivät perille.

Mies katsoi osoitteen kirjeestä, jota Milla näytti. Hän ohjasi heidät lähimmälle raitiovaunupysäkille ja kehotti seuraamaan kuulutuksia.

Jaden polvet tärisivät, kun he hyppäsivät Hiezingissa pois. Molemmilla oli painavat reput. He olivat näännyksissä, kun löysivät opastekyltin hoivakodin alueelle.

– Hieno puutarha, Milla ihasteli, kun portinvartija oli tutkinut kirjeen, jonka he olivat saaneet johtajalta.

Jade katseli otsatukkansa alta vanhoja lehmuksia ja niiden välissä kiemurtelevia kävelyteitä. Hyvin hoidettuja kukkaistutuksia oli joka puolella. Alueeseen kuului useita valkoisiksi kalkittuja rakennuksia. He seurasivat kylttiä, jossa luki konttori.

– Tervetuloa, tukeva valkoiseen takkiin pukeutunut hoitaja tervehti. – Meillä on ollut harjoittelijoita ennenkin. Toivon, että viihdytte. Saatte majoittua vanhalle puolelle. Tässä on avaimet huoneeseenne. Voitte levätä tänään matkan jälkeen. Ilmoittautukaa aamulla osastolle.

Tytöt olivat ulkona, ennen kuin ehtivät kysellä mitään. Tilava huone löytyi vanhan kivitalon kakkoskerroksesta. Kalustuksena oli vain kaksi rautasänkyä huoneen laidoilla, neliskulmainen pöytä, kaksi tuolia, tilava vaatekaappi sekä lavuaari. Wc ja suihku sekä pieni keittiö olivat käytävällä. Ikkunasta avautui upea maisema puutarhaan.

Milla heittäytyi toisen sängyn päälle ja hihkaisi. – Täällä ollaan, seikkailu voi alkaa.

Jade nauroi ja halasi ystäväänsä. – Pärjäsit hyvin. En olisi saanut saksan sanaa suustani, hän tunnusti.

– Tästä on hyvä jatkaa. Veikkaan, että parin kuukauden kuluttua puhumme sujuvasti, hän sanoi.

– Puretaan reput ja tehdään pieni kierros ulkona. Ilta on vielä valoisa, Jade ehdotti.

Aamulla molempia jännitti. Milla kiehautti kupilliset vahvaa teetä kaapista löytyneistä pusseista. Korppujakin oli, joten he olivat reippaina valmiit ottamaan haasteet vastaan.

– Hei, olen Ann-Lis ja opastan teidät alkuun, hymyilevä tummahiuksinen nuori hoitaja tervehti.

– Hei, minä olen Milla ja ystäväni on Jade.

– Teitä kutsutaan täällä Schwestereiksi. Käydään ensimmäiseksi hakemassa työasut.

Jade ihasteli peilikuvaansa, kun hän ja Milla olivat pukeutuneet vaaleansinisiin pukuihin ja valkoisiin esiliinoihin. Päähänsä he saivat kovaksi tärkätyt myssyt. He ottivat pikaisesti kännykkäkameralla selfien.

– Opitte jatkossa tärkkäämään ja taittelemaan nämä itse, Ann-Lis kertoi. – Tässä on vielä tummansiniset viitat ulkokäyttöön. Suosittelen, että hankitte tukevat jalkineet, sillä päivän aikana askeleita kertyy.

– Pääsemmekö samalle osastolle? Jade uskaltautui kysymään.

– Toimitte apuhoitajina. Niitä on osastoilla vain yksi. Yritän kuitenkin järjestää, että saatte samanaikaiset työvuorot. Päivät ovat joko lyhyitä tai pitkiä. Vapaapäiviä on kaksi viikossa, hän selitti.

Tytöt olivat pyörällä päästään jo ruokatuntiin mennessä. Jade pääsi vanhusten osastolle ykköskerrokseen ja Milla suureen saliin kakkoskerrokseen. Heidän tehtäviinsä kuului auttaa ruoan jakelussa ja syöttämisessä, vuoteiden sijauksessa sekä siivouksessa.

Hoivakodin henkilökunnan ruokasali oli kodikas. Se sijaitsi tunnelmallisessa kellariholvissa. Pienistä ikkunoista tuli vain vähän valoa. Emäntä tarjoili lounaaksi lihakeittoa, jossa kellui kierremakaronia. Pinnalla oli rasvahelmiä.

– Ei ainakaan päästä laihtumaan, Jade kuiskasi Millalle.

Kun työpäivä päättyi kuudelta, molemmat olivat väsyneitä.

– Kyllä tämä työstä käy, Milla valitti ja hieroi jalkojaan.

– Minä menen kuumaan suihkuun ja nukkumaan, Jade sanoi ja otti pyyhkeen hartioilleen.

– Samat sanat, älä viivy kauan.

BLOGI Jaden ystävät

Tervehdys Suuresta Maailmasta. Minä ja paras ystäväni Milla olemme kotiutuneet puutarhan keskelle Rosenhügelin hoivakotiin. Asumme sairaalan alueella vanhassa kivitalossa. Huoneemme on korkea ja aika kolkko, mutta Milla sisusti sen yllättävän taidokkaasti. En tiedä miten hän sen teki, mutta yhtäkkiä ikkunoissa oli ruusukukalliset verhot, lattialla punainen matto ja pöydässä pitsiliina. Vuoteiden vieressä on yöpöydät ja hyvät lukuvalot. Keittiön jääkaappiin ilmestyi kuin taikaiskusta virvokkeita ja aamupalaa.

Olemme oppineet ensimmäisen viikon aikana uusia juttuja. Kierrämme aamuisin omilla osastoillamme tervehtimässä potilaita ja auttamassa peseytymisessä. Sen jälkeen viemme aamiaistarjottimet. He saavat kahvia tai teetä ja vehnäsämpylöitä kalpeiden rasvaisten makkarasiivujen kera. Autamme huonokuntoisia ja viemme sen jälkeen astiat keittiöön. Onnistuin ensimmäisenä aamuna kaatamaan painavan tarjottimen ja kahvi levisi lattialle. Schwester Pauline katsoi sen näköisenä, että minusta on enemmän harmia kuin hyötyä.

Sijaamme vuoteet yhdessä hoitajien kanssa. Seuraamme lääkärikierroksella kuunteluoppilaina. Millan potilaat ovat täällä kuntoutuksessa. Minä työskentelen vanhusten osastolla. Heistä suurin osa on vuodepotilaita. Joillakin on tosi kamalia makuuhaavoja. Niitä hoidetaan paksulla pahanhajuisella voiteella. Potilaat kutsuvat minua Schwester Adeksi ja Millaa Schwester Milaksi. Olen pikkuhiljaa alkanut ymmärtää, mitä he puhuvat. Milla – siis Schwester Mila – on minua etevämpi. Hän juttelee reippaasti, minä kuuntelen sujuvasti. Saimme ensi viikon työvuorot ja huomasimme, että vapaapäivämme ovat eri aikaan. Ehdimme jo suunnitella tutustumisretkeä kaupungille. En tiedä, uskallanko lähteä kaupungille yksin. Terveisin apuhoitaja Schwester Ade.

Kommentti: Moi tytöt vai kutsummeko teitä sisariksi. Ping ja minä pääsimme samaan tupaan, mutta emme kahdestaan, vaan seurassamme on kuusi karjua. Meillä on harjoituksia maastossa joka päivä. Öisin täällä haisee jalkahiki. Viikonloput ovat vapaat. Pingin mummo joutui hoitokotiin. Mama lupasi majoittaa meidät molemmat. Ping nukkuu Millan huoneessa vaaleanpunaisten lakanoiden välissä. Hän lähettää terveisiä, niin minäkin Ville.

8.

Talvi Wienissä oli ankea. Lunta satoi harvakseltaan, mutta se suli saman tien pois. Päivät olivat harmaita ja vetisiä. Jade ja Milla tottuivat työrytmiin, mutta päivät tuntuivat raskailta. Kun heillä oli ensimmäinen yhteinen vapaapäivä, he lähtivät innokkaina tutustumaan kaupunkiin. Jadella oli opaskirja, jossa oli listattuna Top10 tärkeintä nähtävyyttä. Valtavan Steffl kirkon torni kohosi maamerkkinä kaupungin ylle. Hauskan näköiset Fiaker hevosajoneuvot kopisivat kivikaduilla.

Tytöt päättivät ottaa rauhallisesti ja kerätä vaikutelmia.

– Tuo Sacherkahvilan näyteikkuna on hurmaava, Milla ihasteli.

– Mennään sisälle ja maistetaan suklaatorttua, Jade päätti.

He saivat tuota pikaa eteensä kupilliset Meindl kahvia ja aimo kimpaleet sachertorttua runsaan kermavaahdon kera. Milla otti selfien niin, että herkut olivat kuvassa etualalla. Hän lähetti kuvan Mamalle ja Maria Elenalle. Nämä vastasivat, että tytöt näyttivät hyvinvoivilta ja posket olivat mukavasti pyöristyneet.

– Jade, mikä sinua vaivaa? Olet jo pitkään ollut kalpea ja vaisu, Milla kysyi pari päivää myöhemmin.

– Äh, tunnen itseni täydeksi idiootiksi. Schwester Pauline on ottanut minut silmätikukseen. Teen kaiken väärin. Olen hidas, rupattelen liikaa potilaiden kanssa, en pese lavuaareja tarpeeksi hyvin ja hiukseni roikkuvat hilkan alta, hän luetteli ääni väristen.

Milla halasi ystäväänsä. – Hei älä sure, tässä taitaa olla kyse jostain muusta. Kerro vähän Paulinesta.

– Sen tiedän, että hän on tiukkapipo ja vanhapiika. Hän yrittää vikitellä tohtori Jürgeniä omatekoisilla leivonnaisilla. Hänen silmänsä salamoivat eilen, kun tohtori ei tullut kahvihuoneeseen maistamaan hänen omenastrudeliaan.

Millan silmät välähtivät. Hän mietti, voisiko lähettää pahansuopia säteitä, mutta muisti lupauksensa Mamalle.

– Minulla on idea, mutta en paljasta sitä vielä. Tule, mennään kävelylle, niin rauhoitut. Käydään lähikuppilassa juomassa kahvit ja struudeli kuulosti herkulliselta.

Jade hyppeli seuraavana iltana kotiin heilutellen munkkipussia.

– Milla, en tiedä mitä on tapahtunut, mutta kahvitauon aikaan huomasin, että Schwester Pauline ja Doktor Jürgen istuivat sulassa sovussa ja herkuttelivat munkeilla. Molemmilla oli suupielet sokerissa. Pauline jakoi jäljelle jääneet meille muille. Hän jopa kiitteli, että potilaat pitävät minusta.

– Hienoa, saanko minäkin maistaa?

– Voi totta kai, nyt tuntuu, että rupean viihtymään, Jade sanoi ja haukkasi puolikkaan hillomunkistaan.

Millaa nauratti. Hän lähetti kiitollisen ajatuksen Mamalle. Tämä oli ollut oikeassa, hyvillä teoilla oli hyvät seuraukset ja bonuksena vielä munkkeja.

9.

– Milla, poskesi punoittavat ja silmät tuikkivat, sinulle on tapahtunut jotain ihanaa, Jade huomasi, kun Milla tuli kotiin kaupunkikierrokselta. Heillä oli eri työvuorot. Millalla oli ollut vapaapäivä, Jadella ei.

– Et ikinä arvaa. Tapasin suloisen pojan. Istuin kahvilassa kaakaon ja aprikoositortun lumoissa. Siellä oli täyttä. Nuori ruskeasilmäinen mies seisoi kahvikuppi kädessä epäröivän näköisenä etsien paikkaa. Täytyy tunnustaa, että iskin silmää. Hän ilahtui ja istuutui vasta päätä. Kertoi olevansa karkuteillä töistä.

– Meillä oli tiimikokous, joka venyi. Työskentelen mainostoimistossa ja se on aika hektistä. Vapaa-aikaa ei ole koskaan, jos ei ota sitä itse. Toimiston naiset pärjäävät tilaajien kanssa mainiosti ilman minua, hän kertoi ja ravisti vallattomia tummia kiharoitaan.

– Kerroin, että olen sairaanhoitaja, pientä liioittelua, myönnän ja olen vapaalla. Bobi, hänen nimensä on Robert, mutta kaikki käyttävät lempinimeä, kyseli mistä olen kotoisin ja mitä pidän Wienistä. Tuijotin hänen suklaanruskeisiin silmiinsä ja vastasin, etten ollut ehtinyt nähdä paljon muuta kuin vähän keskikaupunkia ja paljon sairaalaympäristöä. Bobi nauroi ja kysyi, voisiko hän seuraavana vapaapäivänäni toimia oppaana. Yritin näyttää välinpitämättömältä, mutta eihän se onnistunut. Kuulin itseni sanovan, että se olisi mahtavaa. Meillä on treffit lauantaina, Milla lopetti vuodatuksen.

– Hienoa, olet tehnyt valloituksen. Olen vähän kateellinen.

Milla nauroi ja heitti Jadea tyynyllä. 

Jadellakin oli lauantaina vapaapäivä. Hän päätti käyttää sen pyykinpesuun ja siivoamiseen. Pahuksen Bobi, oltaisiin voitu kierrellä Millan kanssa yhdessä, hän mutisi ja siemaili inkivääriteetä niin, että poltti kielensä.

Milla tuli illalla tyytyväinen hymy huulillaan iso vaaleanpunainen nalle kainalossaan.

– Miten treffit sujuivat?

– Taidan olla vähän ihastunut. Käytiin Praterin huvipuistossa. Bobi heitti yhdessä kojussa palloja ja osui tähän nalleen. Annoin sille nimeksi Pikku-Bobi.

– Kiva, nyt sinulla on unikaveri, Jade sanoi lievää sarkasmia äänessään.

– Kuule, kutsuin Bobin huomenna meille kylään. Eihän sinulla ole mitään sitä vastaan? Hän lupasi ottaa parhaan kaverinsa Leopoldin mukaan.

– Apua, en ole ikinä ollut sokkotreffeillä. Mikä mies tämä kaveri on?

– Minulle ei ihan selvinnyt, mutta he ovat käyneet yhdessä koulua. Huomenna se selviää. Mitä tarjoaisimme?

– Leipomaan en rupea, mutta haetaan konditoriasta jotain hyvää.

– Bobi kertoi, että hänen lempijuomansa on Cherry Brandy. Onkohan meidän lähikaupassa sellaista?

– Käydään huomenna shoppailemassa. Mihin aikaan he tulevat?

– Iltapäivällä, hyvä kun meillä molemmilla on vapaapäivä. Minulla ei kyllä ole mitään kelvollista päälle pantavaa, Milla huokasi.

– Ei minullakaan, ollaan vaan kotoisasti, Jade tuumi.

Hänen vatsanpohjaansa nipisteli. Jos Bobin kaveri osoittautuisi tylsäksi, hän päätti lähteä vaivihkaa karkuun. Puuteroimaan nenää, hän hihitti itsekseen.

– Milla, olet tehnyt ihmeitä, Jade katseli hämmästyneenä, miten kodikkaaksi heidän huoneensa oli muuttunut. He olivat sopineet työnjaosta. Jadella oli kauppakassissa neljä viineriä, kallista kahvia ja pullollinen kirsikkalikööriä. Milla oli jäänyt laittamaan paikkoja kuntoon.

– Heilautin vain taikasauvaa, ikkunat kirkastuivat ja vaihdoin pöydälle punaisen liinan. Kynttilät löysin keittiön kaapista, Milla virnisti.

– Kuvittelen joskus, että sinulla todellakin on taikasauva, Jade sanoi. – Olet ehtinyt kähertää hiuksesikin. Näytät hyvältä.

– Tule, voin taivuttaa sinunkin hiuksesi. Mitä pidät uusista kahvikupeistamme?

– Muumimukit, toitko ne tullessasi?

– Tuolta löytyivät repun pohjalta. Olin unohtanut, että Mama antoi ne läksiäislahjaksi. Valitse nimikkomuki.

– Otan Tiuhtin ja Viuhtin, ne muistuttavat ystävyydestämme.

– Minulle sopii pikku Myy, Milla sanoi. – Pojat saavat valita joko Nuuskamuikkusen tai Mörön.

– Apua, meillä ei ole viinilaseja, Jade huomasi.

– Käyn tutkimassa keittiön kaappeja. Muistan nähneeni sellaiset, joissa on vihreä kierteinen jalka, Milla sanoi.

Hän tuli hetken kuluttua kiiltävän puhtaiden korkeiden lasien kanssa.

– Näyttää hienolta, joko laitan kahvin tulemaan? Jade kysyi.

– Mittaa aineet valmiiksi, tarjotaan kuumana, kun pojat tulevat.

Hetken kuluttua rappukäytävästä kuului kepeitä askeleita. Milla meni ovelle vastaan. Bobi heitti huolettomasti takkinsa sängyn päälle ja ojensi Millalle kimpun tulipunaisia ruusuja. Leopold tuli hämillisen näköisenä perästä. Hän tervehti muodollisesti ja laittoi pöydälle koristeellisen rasian Mozart kuulia.

Jade katseli vaivihkaa vaaleaa leveäharteista Leopoldia. Tämä oli pukeutunut harmaaseen villapaitaan ja farkkuihin. Bobilla oli kirjava flanellipaita ja rennon näköinen huivi kaulassa.

Milla kaatoi neljään lasiin viiniä ja toivotti vieraat tervetulleiksi.

Kun toinen lasillinen oli menossa, tyttöjen posket punoittivat. Jade kiiruhti keittiöön hakemaan kahvipannua. Pojille viinerit maistuivat.

– Leopold, onko sinulla lempinimeä? Jade kysyi ujosti.

– Kaverit kutsuvat Leoksi, kotona mamma sanoo Poldiksi, poika hymyili. – Luen parhaillaan Teknisen korkeakoulun pääsykokeisiin. Joudun keväällä armeijaan, mutta lupasivat, että saan osallistua kokeisiin, hän kertoi.

– Asutko kotona, kun puhut mammasta? Milla uteli.

– Joo, katsotaan sitten armeijan jälkeen, jos pääsen muuttamaan opiskelija-asuntoon.

– Entä sinä Bobi?

– Minulla on pieni vuokrakämppä lähellä keskustaa ja työpaikkaa. Vanhemmat asuvat kaukana. Tapaan heitä vain lomilla.

Puhe kääntyi Itävallan nähtävyyksiin. Bobi kertoi olevansa taitava laskettelija.

– Käyn talvella niin usein kuin ehdin Alpeilla. Laskettelen laudalla, se on mahtavaa. Teidän täytyy tulla joku viikonloppu mukaan.

Milla ilahtui. Hän oli lasketellut Lapissa ja saanut kipinän. Jadea pelkkä ajatuskin huimasi.

Kun kirsikkalikööripullo oli puolillaan, pojat kiittivät ja tekivät lähtöä. Milla sai suukon poskelleen, mutta Leo tyytyi kättelemään Jadea.

– Mitä sanot, eikö ollutkin kiva iltapäivä? Milla kysyi innoissaan.

– Sinun Bobisi vaikutti vähän liiankin hyvältä ollakseen totta, Jade sanoi. – Leo oli hiljainen, mutta mukavan tavallinen.

– Minä tiskaan kupit ja viinilasit, Milla lupasi. – Toivottavasti nähdään poikia jatkossakin.

Jade ei ollut vakuuttunut, mutta oli kuitenkin tyytyväinen, että he olivat saaneet seuraa.

BLOGI Jaden ystävät

Olen vähän hämääntynyt. Milla on rakastunut ja hehkuu intoa. Tuntuu, että olen jäänyt toiseksi. Hän ei muusta puhukaan kuin hurmaavasta Bobista. Tämä on todellakin hurmuri, hukuttaa Millan lahjoihin. Hän tuo kukkia ja suklaata, suutelee kädelle ja ylistää, miten kaunis Milla on. Se tietysti on totta, mutta vähempikin imartelu riittäisi.

Bobin kaveri Leo on hiljainen. Hän ei juurikaan saa puheenvuoroa Millan ja Bobin rupattelun aikana. Minäkin olen hiljainen, seuraan sivusta tilannetta. Pelkään, että Milla polttaa siipensä. Hän on liian luottavainen, liian innoissaan. En yritäkään puhua järkeä, Milla ei kuuntele. Hän liitelee jossain ruusunpunaisessa pilvessä. Ehkä minä olen vain kateellinen.

Tapasin Leon pari päivää sitten läheisessä kahvilassa, kun minulla oli vapaapäivä. Hän kutsui meidät äitinsä luo sunnuntaipäivälliselle. Jännittää, mutta on kiinnostavaa nähdä, miten täällä asutaan. Puhuimme säästä, joka on sateinen ja tuulinen, elokuvista, lempiruoista ja työstäni sairaalassa. Leo lupasi viedä minut elokuviin katsomaan Viidakkokirjaa. Hän kertoi, että täällä kaikki dubataan saksaksi. Onneksi tarina on tuttu, uskon pysyväni kärryillä. Tuntui hyvältä, kun hän halasi minua erotessamme. Terveisin Jade, joka tuntee itsensä pikkutytöksi vieraalla maalla.

Kommentti: Jade, katso villin sisareni perään. Vaikuttaa tosiaan siltä, että hän on hullu ja pahasti hullaantunut, Ville.

Kommentti: Jade, muistatko enää ollenkaan mukavaa Pingiä? Minulla on ollut sinua ikävä. Koska palaatte kotiin? kyselee mustasukkainen Ping.

Kommentti: Hei pojat, ottakaa rauhallisesti. Olemme vain ystäviä Bobin ja Leon kanssa. Saamme hyvää kieliharjoitusta. En ole unohtanut teitä, vaikka olettekin kaukana. Tulemme kevättuulien mukana, Jade.

10.

Jade ei olisi ollut näin luottavainen, jos olisi ollut kärpäsenä katossa Millan ja Bobin treffeillä. Bobi vei Millan pieneen vuokrahuoneeseensa ja vannoi rakkautta. He lepäsivät pojan kapealla vuoteella ja syleilivät.

– Olet uskomattoman kaunis, saanhan pitää sinua hyvänä? Bobi kysyi ja silitti tytön hiuksia.

Millaa pelotti, vatsassa kihelmöi, hänet valtasi outo kiihko. Milla kietoi kätensä Bobin kaulan ympärille ja antoi tämän riisua hänet. Bobi oli yhtä aikaa hellä ja kiihkeä. Milla tunsi hetken kipua, mutta sen jälkeen hän rentoutui ja tunsi itsensä aikuiseksi.

Aamulla Milla oli nolo. Karu huone oli kylmä. Hän värisi ja pukeutui äänettömästi. Bobi käänsi kylkeä eikä herännyt, kun hän lähti vähin äänin.

Raitiovaunumatka Hietzingiin tuntui kestävän loputtomasti. Jade oli lähdössä töihin, kun hän pääsi kotiin.

– Sinullahan meni myöhään, Jade kommentoi ja katsoi kalpeaa ystäväänsä.

– Joo, istuttiin baarissa ja myöhästyin viimeisestä raitiovaunusta. Nukuin Bobin luona, Milla kertoi vaisusti.

– Olisit voinut soittaa, nukuin levottomasti.

– Anteeksi, unohdin.

– Taisit olla Bobin lumoissa, onhan kaikki hyvin?

– Joo, käyn suihkussa ja nukun koko päivän. Onneksi on vapaapäivä.

Jade lähti sininen viitta hulmuten. Milla hautautui untuvatäkin alle. Hän mietti, tohtisiko kertoa ystävälleen, mitä oli tapahtunut.

Jade tuli iltapäivällä hiukset tuulesta sekaisin.

– Herää unikeko. Minulla on kiljuva nälkä. Mennäänkö yhdessä ulos syömään?

Milla räpytteli silmiään. Hän päätti olla puhumatta edellisen yön tapahtumista. Jade katsoi pitkään, kun hän pukeutui hitaasti.

– Oliko eilen hyvät treffit? Jade kysyi.

– Ihan tavalliset, pussattiin, ei sen kummempaa, Milla sanoi vältellen.

– Kiva, kun ollaan taas kahdestaan. Tekee mieli pizzaa.

– Sopii, en ole syönyt tänään mitään. On vähän outo olo.

– Jos pizza ei auta, niin se on vakavaa, Jade nauroi.

Bobi soitti ja kysyi, koska Millalla oli seuraava vapaapäivä. Hän kertoi ostaneensa kaverilta käytetyn auton ja lupasi tulla noutamaan Millan sairaalan portilta.

– Hei, oletko lähdössä kevättakissa? Ulkona on pureva tuuli, Jade sanoi katsoessaan, miten Milla pukeutui uuteen kirsikanpunaiseen tuulitakkiin.

– Menemme autoilemaan, pärjään kyllä, Milla sanoi ja lähti hyväntuulisena.

Jade jäi kirjoittamaan sängyn päälle blogipäivitystä. Hän hätkähti, kun Milla palasi tuntia myöhemmin syväjäässä ja silmät kyynelissä.

– Odotin ja odotin, mutta Bobi ei tullut. Yritin soittaa, mutta hän ei vastannut. En ymmärrä, Milla sanoi ääni väristen.

– Hei, nyt nopeasti kuumaan suihkuun, ettet vilustu ja sitten peiton alle. Keitän kuumaa mehua. Likööriä on vielä jäljellä. Se lämmittää.

Millalla oli aamulla kuumetta ja hän valitti vatsakipua. Jade soitti osastolle. Lääkäri lupasi tulla vilkaisemaan.

Kun Jade poikkesi ruokatunnilla katsomaan ystäväänsä, tämä oli unessa. Otsa hehkui kuumana ja lakanat olivat nihkeät.

Illalla Milla voi jo hieman paremmin, mutta kurkku oli käheä eikä Jaden tuoma kuuma keitto maistunut.

– Sain antibioottikuurin ja viikon sairasloman. Minulla on pissitulehdus, kirveli ensin kamalasti, mutta lääkkeet auttoivat. Haluan vain nukkua, Milla kertoi.

– Tuon sinulle juotavaa, Jade huolehti. – Onko Bobi soittanut?

– Joo, oli pahoillaan ja kertoi, että auto ei lähtenyt käyntiin ja hänen puhelimestaan oli akku tyhjä.

– Kurjaa, yritä nukkua, sammutan valon.

BLOGI Jaden ystävät

Talvi on vaihtumassa kevääksi. Puissa on jo hiirenkorvat ja kadut ovat kuivat. Leppeä tuuli hyväilee kasvoja, kun lähdemme ulos. Tuntuu kuin potilaatkin heräisivät talvihorroksesta. Milla oli viikon sairaana, mutta on nyt toipunut ja työn touhussa. Hän kertoi, että potilaat olivat kaivanneet häntä. Papparaiset laittoivat hänen esiliinansa taskuihin suklaamakeisia ja piparkakkuja.

Minun osastollani kaksi vanhaa rouvaa kuoli viime viikolla. Autoin hoitajia pesemään ruumiit. En ollut ennen nähnyt kuolleita. Tuntui pahalta. Jouduin eilen auttamaan selkäydinpuudutuksessa. Tehtäväni oli pidellä potilasta aloillaan, jotta lääkäri sai pistettyä neulan oikeaan kohtaan. Kaikki meni muuten hyvin, paitsi että minä pyörryin kesken kaiken. Ei minusta taida tulla sairaanhoitajaa.

Olemme pikkuhiljaa tutustuneet Millan kanssa nähtävyyksiin. Olen ihastunut Gustav Klimtin huikean hienoihin kullankimalteisiin maalauksiin. Toinen suosikkini on Egon Schiele. Hänen muotokuvansa ovat todella omaperäisiä. Teimme kevätretken Schönbrunnin linnaan. Muotopuutarha veistoksineen oli vaikuttava. Linnan salit olivat uskomattoman prameita.

Bobi on luvannut viedä Millan Alpeille. Minä kieltäydyin kohteliaasti, vaikka viikonlopun vietto yksin harmittaakin. Leo on armeijassa ja pääsee näin aluksi vain harvoin vapaalle. Olimme Millan ja Bobin kanssa hänen kotonaan päivällisellä. Mamma Gerdl oli iloinen pyöreäposkinen nainen, joka puhui koko ajan. En ymmärtänyt puoliakaan. Pappa Helmut istui keinutuolissa ja poltti piippua.

Me nuoret istuimme neljästään pyöreän pöydän ääressä. Mamma kantoi eteemme knöödelikeittoa, lihapataa, voissa paistettuja perunoita ja kurkkusalaattia. Jälkiruoksi hän oli leiponut lehtevän omenastruudelin. Pappa tarjoili sen kanssa kirschsnapsit. Ne maistuivat järkyttävän pahoilta, mutta joimme kohteliaasti. Mamma kutsui meidät toistekin kylään, vaikka Leo ei olisikaan paikalla. Se tuntui kotoisalta. Mamma Gerdl tuntui Maman sielunsiskolta. Terveisin Jade, yksinäinen.

11.

– Maria Elena, mitä sanoisit kevätretkestä Wieniin? Voisimme käydä oopperassa kuuntelemassa Taikahuilua, Mama soitti ystävälleen.

– Tiedätkö, ajattelin juuri samaa. Tytöt ovat olleet jo puoli vuotta poissa kotoa. Eiköhän äitien seura ja tuliaiset ole jo tervetulleita.

Rouvat panivat toimeksi. He lastasivat herkkukorin, joka pursui hedelmiä ja makeisia.

– Milla on ollut aina herkkusuu, Mama nauroi.

– Kyllä Jadellekin maistuu, Maria Elena myhäili.

Hän varasi ylellisen sviitin hotelli Ritz-Carltonista. Mama katseli ihastuksesta mykkänä ympärilleen. Heillä oli kaksi makuuhuonetta ja tilava oleskeluhuone, jonka korkeista ikkunoista näkyi alla olevan kaupungin valot.

– Tytöillä on viikonloppu vapaata. Käymmekö vierailemassa sairaalassa, vai kutsummeko heidät tänne? Maria Elena mietti.

– Molempi parempi. Haluan nähdä, miten he asuvat. Käydään katsomassa tuliaisten kanssa ja tullaan sitten yhdessä kaupungille, Mama suunnitteli.

Milla oli pannut toimeksi.

– Heilautitko taas taikasauvaa, kun täällä on näin siistiä, Jade ihmetteli tullessaan lauantaiaamuna suihkusta.

– Taikuutta ilmassa, Milla hymyili ja asetteli kukkivan magnolianoksan maljakkoon. – Älä kerro kenellekään, pihistin tämän puutarhasta.

– Onneksi on aurinkoinen päivä. Mama ja äitisi näkevät puutarhan kauneimmillaan, Jade sanoi ja pukeutui dirnd’liin juhlapäivän kunniaksi. Tumman sinisessä polvipituisessa hameessa oli tiukka vyötärö ja avara kaula-aukko. Sen alla oli valkoinen puhvihihainen pusero. Asuun kuului pinkinpunainen kuviollinen esiliina. Valkoiset polvisukat ja korolliset remmikengät täydensivät asun.

– Näytät ihan prinsessalta, Milla kehui. Hän ei ollut hankkinut kansallispukua. Hulmuavahelmainen sitruunankeltainen sifonkimekko näytti tyylikkäältä.

– Voitaisiin mennä vaikka tanssiaisiin, Jade sanoi ja katseli asuaan peilin edessä.

Ovelta kuului reipas koputus.

Mama ja Maria Elena toivat kevättuulen tuoksua tullessaan valtavan herkkukorin kanssa. Tytöt kapsahtivat äitiensä kaulaan.

– Näytätte hehkeiltä, Maria Elena kiitteli katsellessaan hyväksyvästi tyttöjä.

– Milla, sinusta on tullut kaunotar, Mama halasi tytärtään. – Teillä on täällä kodikasta, oletteko ihan itse siivonneet?

Milla iski Mamalle silmää ja kertoi heilauttaneensa taikasauvaa.

– Hyvä tyttö, Mama virnisti.

Jade katsoi epäluuloisena. Hän aavisti, että heillä oli yhteinen salaisuus.

– Ajattelimme, että lähdemme yhdessä kaupungille lounaalle. Meillä on illaksi oopperaliput. Onhan teillä huomennakin vapaata? Saatte tulla oppaiksi, niin tehdään kaupunkikierros, Maria Elena ehdotti.

– Tulimme taksilla, millä te liikutte? Maria Elena kysyi, kun he tekivät lähtöä.

– Raitiovaunulla, pysäkki on aivan portin takana, Jade kertoi.

– Mitä sanot Mama, kokeillaanko?

– Se on uusi elämys, kokeillaan vaan.

Raitiovaunu huojui kaarteissa ja Mamaa otti sydänalasta. Väkeä oli niin paljon, että he joutuivat seisomaan.

– Menemme hotellimme ravintolaan. Sali näytti upealta kristallikruunujen valossa, Maria Elena kertoi, kun he poistuivat raitiovaunusta.

Milla ja Jade tunsivat itsensä pikkutytöiksi, kun tyylikäs mustiin pukeutunut hovimestari johdatti heidät pöytään.

– Mitä suosittelette? Maria Elena kysyi.

– Ovatko rouvat ja neidit maistaneet wienerleikettä? Se on ravintolamme erikoisuus, hovimestari kumarsi ja ojensi heille ruokalistat.

– Kiitos, otamme sellaiset, sopiihan se teillekin tytöt, vai oletteko ruvenneet kasvissyöjiksi?

– Sopii, täällä on jatkuvasti tarjolla lihaa, vegaanit ovat vaikeuksissa, Milla kertoi.

– Entä ruokajuomaksi? Suosittelen paikallista valkoviiniä Grüner Weltlineria.

– Hyvä, tuokaa koko pullo ja mineraalivettä, Maria Elena tilasi.

Hovimestari kiidätti pöytään vadillisen tuoretta maalaisleipää, lastuiksi vuoltua voita ja kullankeltaista viiniä. Tytöt maistelivat laseistaan varovasti. Jaden mielestä viini maistui happamelta. Milla kehui sen aromia.

– Olen istunut Bobin kanssa viinituvissa ja maistellut paikallisia juomia. Yleensä niihin sekoitetaan kivennäisvettä. Tämä on oikein hyvää.

Mama henkäisi, kun tarjoilija toi leikkeet pöytään. Pihvit oli hakattu ohuiksi ja leivitetty. Päällä oli sitruunaviipale. Pihvit pursuilivat lautasten reunojen yli. Niiden kanssa tarjolla oli etikkaista perunasalaattia.

– Nämä olivat hyviä, mutta en millään jaksa syödä kaikkea, Mama huokasi ja silmäili jälkiruokalistaa. – Liekitettyjä pannukakkuja kirsikoiden kera, kuulostaa houkuttelevalta. Syödäänkö annos puoliksi, Milla?

– Sopii, minäkin olen ihan täynnä, mutta pannukakkuja en voi vastustaa.

– Minulle suklaamoussea, Jade tilasi.

Maria Elena tyytyi espressoon ja lasilliseen brandya.

– Kuulkaa tytöt, me olemme nyt päiväunien tarpeessa. En halua nukkua oopperassa, Mama sanoi, kun kaikki olivat lopettaneet. – Milla, haluaisin kovasti tavata sinun poikaystäväsi.

– Bobi on työmatkalla, Milla sanoi nopeasti. Hän ei halunnut esitellä vilkkusilmäistä ystäväänsä äidille, jolla oli turhan tarkka vaisto.

– Harmi, mutta me tapaamme huomenna. Tulkaa hotelliaamiaiselle, Mama sanoi ja haukotteli leveästi.

Taikahuilun sävelet olivat unenomaisia. Mama ja Maria Elena istuivat aitiossa takit sylissään. Sali oli turhankin lämmin. Mama uneksi liitelevänsä tiukujen helinässä satumetsässä. Maria Elena tönäisi häntä kylkeen.

– Mama, älä kuorsaa. Kohta on väliaika.

Rouvat katselivat samppanjalasit käsissään ympärilleen lämpiössä. Vanhempi väki oli pukeutunut juhla-asuihin. Nuorilla näki pitkävartisia saappaita ja farkkuja.

– Oltaisiin voitu kutsua Jade ja Milla mukaan, mitä oikein ajattelimme, Maria Elena puuskahti.

– Minulla on aavistus, että heillä on parempaa seuraa, Mama sanoi.

– Nautitaan, musiikki on ihmeen kaunista.

– Niin ja nukuttavaa, Mama nauroi.

Hotelliaamiaisen buffetpöytä oli uskomaton. Jade ja Milla katselivat silmät ympyröinä leivosvateja.

– Voitaisiin elää näillä. Ei mitään tylsää puuroa, Jade sanoi.

– Tänään on sunnuntai, herkutelkaa vaan, Maria Elena hymyili. Hän oli kasannut lautaselleen tuoreita hedelmiä, jogurttia ja mysliä. Mama virnisti kukkuraisen munakokkeli- ja pekoniannoksen takaa.

– Mitä te syötte yleensä aamuisin?

– Teetä ja korppuja. Käymme ruokatunnilla sairaalan ravintolassa. Siellä on yleensä tarjolla rasvaisia keittoja ja vehnäsämpylöitä. Tiedättekö, mitä knöödelit ovat?

– Emme, kerro.

– Ne ovat rasvassa paistettuja taikinanyyttejä. Aika outoja, mutta olemme tottuneet makuun, Jade kertoi.

– Mitä muuta paikallista olette maistaneet.

– Liptaueria, siinä on tuorejuustoa ja runsaasti kuivattua paprikaa ja sipulia. Sitä levitetään leivän päälle ja se on oikeasti hyvää.

– Toinen yllätys oli, kun maistoimme ensimmäisen kerran Schmelzia. Se on sianihraa ja kuulostaa kamalalta, mutta maistuu oluen kanssa herkulliselta, Milla kertoi.

Päivästä tuli vauhdikas. Mama, Maria Elena, Jade ja Milla nousivat Hop on Hop off bussin yläkertaan ja tekivät täyden kierroksen. Tytöt olivat tyytyväisiä, että sää suosi. Kaupunki oli ehtinyt näyttää kurjat puolensa sateella. Nyt ilmassa oli lupaus raikkaasta keväästä.

– Teillä on työviikko edessä. Me palaamme kotiin ja odottelemme teitä kesän kynnyksellä takaisin, Maria Elena halasi molempia. Mama heilautti kättään ja tilasi taksin.

– Ei enää heiluvia raitiovaunuja. Pitäkää huolta toisistanne, hän toivotti hymy huulilla.

12.

Milla henkäisi helpotuksesta, kun kuukautiset tulivat säännöllisesti. Hän ei ollut enää suostunut menemään Bobin luo yöksi. Tapaamiset jatkuivat harvakseltaan. Bobi oli kiireinen ja unohti usein sovitut treffit. Millaa harmitti, kun uutuuden viehätys oli kadonnut. Bobi oli kysynyt, oliko hän katunut yhteistä yötä. Milla ei tiennyt mitä vastata. Hän oli vieläkin hämillään omasta kiihkostaan.

– Oletko käynyt ripittäytymässä? Bobi oli kysynyt.

Millan piti tarkistaa sanakirjasta, mitä ripittäytyminen tarkoitti.

– Me katolilaiset saamme syntimme anteeksi, kun tunnustamme ne rippi-isälle, Bobi oli kertonut huolettomasti.

Milla oli sanaton. Voiko se olla niin helppoa?

Mamma Gerdl soitti Jadelle.

– Oletko kuullut mitään Leosta? Sotilaspoliisit kävivät kysymässä, tiedänkö, missä poika on. Hän on karannut armeijasta.

Jade hätääntyi. Leo ei ollut ottanut yhteyttä pitkään aikaan.

– En todellakaan tiedä, haluatko että tulen käymään?

– Tule vaan, olen kovasti huolissani.

Jade istui seuraavana iltana mamman luona ja piti tätä kädestä.

– Poika on niin arvaamaton. Hän on ainoa lapsi eikä kestä käskyttämistä. Arvaan, että hän on suivaantunut komentoon. Minne ihmeeseen hän on voinut mennä?

– Voin kysyä Bobilta. Ehkä hän tietää, Jade yritti lohduttaa.

Hänen sydäntään kylmäsi mahdollisuus, että Leo oli tehnyt jotain peruuttamatonta.

– Kiitos, olet hyvä tyttö, mamma sanoi ja halasi Jadea.

Bobi vakuutti, ettei tiennyt Leon liikkeistä mitään. Jadelle jäi epäilys, että hän kertonut kaikkea.

Sotilaspoliisit tulivat seuraavalla viikolla sairaalaan. Schwester Pauline tuli hakemaan Jadea kansliaan. Hänen silmissään oli vahingoniloinen pilkahdus.

– Olet kuulemma Leopoldin tyttöystävä. Tiedätkö, missä hän on? sotilasasuun pukeutunut tiukkasilmäinen nuori mies kysyi.

– Olemme vain ystäviä, en tietääkseni ole tyttöystävä, Jade vastasi posket punehtuneina.

– Onko hän ollut yhteydessä sinuun?

– Olemme tavanneet viimeksi kuukausi sitten. En tiennyt hänen karkaamisestaan ennen kuin Leon äiti soitti, Jade selitti kiihtyneenä.

– Hyvä on, mutta jos piilottelet häntä, joudut vaikeuksiin, sotilaspoliisi sanoi pahanenteisesti ja lähti.

Jaden sydän tykytti. Leo oli vaikeuksissa, eikä hän voinut auttaa. Hän tunsi myötätuntoa poikaa kohtaan. Tuntui julmalta, että tämän tulevaisuus oli vaarassa karkuruuden vuoksi.

13.

Wieniin saapui jo huhtikuussa aurinkoinen kevät. Jade ja Milla viettivät vapaapäivät ulkosalla. He retkeilivät lähiseudulla ja nauttivat upeista maisemista. Milla ei ollut tavannut Bobia moneen viikkoon. Tämä oli omien sanojensa mukaan työmatkoilla. Jade ei kertonut Millalle, että oli nähnyt Bobin kaupungilla käsi muodikkaasti pukeutuneen tytön hartioilla.

 Leon äiti soitti Jadelle ja kertoi, että poika oli löydetty alppimajasta, jonne hän oli paennut. Nyt Leo oli arestissa eikä saanut poistua kasarmilta. Puhelinkin oli takavarikoitu. Jade pyysi kertomaan terveisiä. Äidin ääni oli ollut itkuinen. Hän toivotti Jadelle hyvää loppuelämää.

Milla ja Jade eivät jaksaneet kauan surra, vaan viettivät viimeiset Wienin viikot shoppaillen säästämillään taskurahoilla. He ostivat tuliaisiksi Mozart kuulia ja taidekirjoja. Maria Elena lähetti lentoliput eikä kuunnellut vastaväitteitä. Hänen mielestään junamatka oli turhan pitkä.

Leon äiti kutsui tytöt syömään lähtöä edeltävänä päivänä. Hän ojensi Jadelle pienen rasian, kun tytöt halasivat häntä ja pappa Helmutia jäähyväisiksi. Rasiasta löytyi punaisella sydämenkuvalla varustettu kortti Leolta ja kultainen riipus, jossa oli madonnan kuva. Jade oli liikuttunut ja ripusti ketjun kaulaan. Milla yritti ajatella, ettei välittänyt, vaikka Bobista ei kuulunut mitään. Oli heillä ollut hyviäkin hetkiä, mutta tunteiden viileneminen oli ollut masentavaa.

Milla ja Jade saivat viimeisenä työpäivänä makeisia ja suukkoja potilailta. Hoitajat ojensivat molemmille juhlallisesti omistuskirjoituksilla varustetut kuvakirjat Wienin nähtävyyksistä.

Tytöistä tuntui haikealta, kun monen kuukauden yhteistyö loppui kerralla. Ann-Lis kuiskasi heidän korviinsa, että he olivat tervetulleita takaisin koska vain.

14.

Maria Elena ja Mama Maddalena olivat lentokentällä vastassa. He sulkivat tytöt syliinsä.

– Olette kuin muuttolinnut. Lensitte syksyllä etelään ja palasitte suotuisten tuulien mukana, Maria Elena sanoi silmät kyynelissä.

– Näytätte hyviltä. Olette molemmat hieman pyöristyneet, Mama katseli arvostelevasti tyttöjä.

– Ruoat olivat kamalan rasvaisia, mutta maistuivat hyviltä, Milla kertoi.

– Suklaatortut ja kermavaahto olivat ihan parasta, Jade lisäsi.

– Meillä on auto odottamassa. Maltattehan viettää kesälomaa? Ville ja Ping pääsevät muutaman viikon kuluttua armeijasta. Hekin ovat luvanneet hengähtää hetken, ennen kuin opiskelu alkaa, Mama kertoi.

– Minä aion pyrkiä taidekouluun. Katsoin netistä, että ehdin pääsykokeisiin, Jade ilmoitti.

Maria Elena katsoi häneen hämmästyneenä.

– Tiesitkö, että se oli minunkin haaveeni joskus kauan sitten. Entä sinä Milla? Oletko miettinyt, mitä haluat tehdä?

– Ihastuin saksan kieleen. Tai oikeammin Itävallan murteeseen. Se kuulosti aluksi käsittämättömältä, mutta opin nopeasti. Voisin jatkaa kieli-instituutissa, jos selviän karsinnoista.

– Kuulostaa hyvältä. Mutta ensin vietätte hetken lomaa. Kokki on luvannut laittaa lempiruokiasi, Jade.

– Meillä paistetaan lettuja, Mama nauroi.

– Mama, ihana kun hemmottelut minua, Milla sanoi ja halasi äitiään.

BLOGI Jaden ystävät

Talvi Wienissä sujui hyvin ja huonosti. Opimme ystäväni Millan kanssa kieltä ja oikeaa työntekoa sairaalassa. Päivät olivat välillä pitkiä ja raskaita. Moni vanhuksista kuoli kevään tultua. Tuntui, että auringonvalo oli heille liikaa. Hoitajat olivat ystävällisiä, vaikka olimme aluksi kömpelöitä. Seurustelimme wieniläispoikien Bobin ja Leon kanssa. Aluksi kaikki oli ihmeen ihanaa, mutta tiemme erosivat surullisesti. Olemme kuitenkin kokemusta rikkaampia. Jäin eniten kaipaamaan Leon suloista äiti Gerdlia. Hän huolehti minusta kuin omasta tyttärestä.

Millalla ja minulla on nyt haasteita. Jännitän parhaillaan, miten taidekoulu MagicArtin pääsykokeet sujuivat. Koulu on kolmevuotinen ja mainostaa, että perusopintojen jälkeen pääsemme toteuttamaan vapaasti itseämme. Äiti jännittää vähintään yhtä paljon kuin minäkin. Hän kertoi maalanneensa nuorena akvarelleja, mutta isän tapaamisen ja minun syntymäni jälkeen se jäi.

Milla sai jo tulokset kieli-instituutista. Hän pääsi parhailla pisteillä kouluun. Jos minun opiskeluni toteutuu, vuokraamme yhdessä asunnon kaupungista. Pitäkää peukkuja, Jade sydän pamppaillen.

Kommentti: Hei Jade, minäkin muutan syksyllä kaupunkiin. Pääsin opiskelemaan insinööriksi. Sähkövempeleet kiinnostavat. Voisin hankkia patentin lentävälle veneelleni, terveisin Ping.

Kommentti: Moi, minä hain toimittajakouluun ja pääsin varasijalle. Pahus vieköön, olen nyt löysässä hirressä. Toivottavasti joku peruuttaa, en tiedä mitä muuta haluaisin tehdä, Ville.

15.

Milla ja Jade viettivät kesäloman viimeistä iltaa Maman luona. Jade oli katsellut silmät pyöreinä, kun Mama loihti ennätysvauhtia terassin pöydälle feta-pinaattipiirakan ja kupilliset tuoksuvaa jasmiiniteetä

– Teillä on edessä opiskelusyksy, jännittääkö? Mama kysyi ja sekoitti korttipakan, kun viimeinen piirakanpala oli syöty.

– Jännittää, suostutko ennustamaan meille? Milla kysyi.

– Olette jo isoja ja teillä on elämä edessä. Katsotaan, mitä kortit lupaavat, Mama sanoi. – Nostakaa onnenkortti sydämen puoleisella kädellä. Sinä ensin Jade.

Jade laittoi silmät kiinni ja tunnusteli, halusiko joku korteista nousta.

Mama käänsi kuvapuolen esiin.

– Tämä kortti on Tähti. Se on yksi pakan kauneimmista.  Tähtien jumalatar Nut suojelee sinua. Säteilet ja tuot iloa ympärillesi. Usko itseesi, niin ovet aukeavat.

Jade kuunteli tarkkaavaisesti ja halusi uskoa Maman sanat itseluottamuksesta ja avoimuudesta.

– Sinun vuorosi Milla.

Tyttö nosti ensimmäisen kortin, joka erottui joukosta. Millan silmät levisivät, kun hän näki suurisarvisen pukin. Mamaa nauratti.

– Tämä sopii sinulle hyvin rakkaani. Se on Paholainen. Pan-jumala on kuvattu valkoisena vuorikauriina. Se edustaa luovaa energiaa. Siinä on huumoria ja se on myös hyvin eroottinen kortti, joka lupaa elämän nautintoja. Tulet kokemaan aistillisia hetkiä, Mama sanoi pilke silmissään.

– Mama, kiusaat minua. Mutta olet oikeassa, elämä tuntuu ihmeelliseltä. En vain vielä ole löytänyt sitä oikeaa.

– Älä pidä kiirettä. Lähtekää nyt hyvästelemään Maria-Elena. Olen kuullut, että Juha-Henrik ei ole terve. Hän on laihtunut ja päänsärky valvottaa öisin. Maria-Elena on kovasti huolissaan.

Jade halasi aamulla vanhempiaan. Hän ei aavistanut, että näki isänsä viimeisen kerran.

Ping odotti Millan kanssa pihalla. Poika oli lainannut ystävältään auton. Hän lastasi laukut tavaratilaan. Jade istuutui hänen viereensä ja Milla ahtautui takapenkille.

Uusi elämä oli alkamassa.

16.

Ville pääsi kuin pääsikin opiskelemaan. Hän ja Ping muuttivat soluasuntoon. Molemmilla oli oma huone, mutta oleskelutilan ja pienen keittiön he jakoivat kolmen muun pojan kanssa. Yksi heistä oli intialainen Namir. Kun Jade ja Milla saapuivat tupaantuliaisiin, keittiössä tuoksui basmatiriisi ja curry.

Illasta tuli riehakas. Pojat olivat valmistaneet rusinoista ja puistosta keräämistään ruusunmarjoista kotiviiniä. Tytöt maistelivat sitä varovasti. Maku oli mukavan kirpeä.

– Ottakaa joukkoon tilkka pontikkaa, Ping kehotti hilpeästi. Tuoksusta päätellen hän oli nauttinut jo muutaman lasillisen.

Jadea pelkkä haju kammotti, mutta Milla maistoi reippaasti.

Pojat laittoivat musiikkia soimaan ja sammuttivat valot. Jade oli katsellut illan mittaan vaaleatukkaista hiljaista poikaa, joka soitti kitaraa. Tämä laski soittimen kädestään ja tuli Jaden luo. Hän kumarsi kohteliaasti ja kutsui tämän tanssiin.

Jadesta tuntui, kuin he olisivat tunteneet aina. Tomi muistutti hieman Leoa. Hän tuoksui hiusvedeltä ja hikipisaroilta. Pienet viikset kutittivat, kun hän suuteli kevyesti Jadea tanssin päätteeksi.

Ville tuli kumartamaan.

 – Jade, tämä seuraava tanssi on meidän, hän vaati ja vei Jaden tangon pyörteisiin.

Jade oli tanssin jälkeen niin kuumissaan, että joi janoonsa ison lasillisen kotiviiniä. Päässä pyöri. Huone oli kuuma ja Namirin sytyttämät suitsukkeet saivat hänet voimaan huonosti.

– Tule minun huoneeseeni, laitetaan ikkuna auki, Tomi pyysi huomatessaan kärsivän ilmeen Jaden kasvoilla.

– Kiitos, tuotko vielä lasin vettä. Kaikki nämä tuoksut ja viini olivat kerralla liikaa, Jade sanoi kiitollisena.

Tomi haki kitaran ja näppäili hiljaa.

– Kaunis kappale, mikä se on?

– Surujen kitara, soitan sitä, kun minulla on haikea olo.

Jade istuutui pojan sängylle ja nojasi pään tyynyyn. Hän silmäili puna-vihreäruudullista seinävaatetta.

– Äiti lähetti sen pohjanmaalta. Sanoi, että tunnen oloni kotoisaksi, paketti tuli eilen. Haluatko maistaa ropsua?

– Mitä se on?

– Täälläpäin sitä taidetaan kutsua pannukakuksi. Minulla on vielä pari palaa jäljellä.

Jade ihmetteli, mitä hän teki keskellä yötä vieraan pojan sängyllä pala pannukakkua ja maitolasi kädessään.

Milla kurkisti ovelta.

– Hei, saadaanko tulla sisään. Tämä Into on aivan mahtava tyyppi.

Hän veti kädestä iloisessa huppelissa olevaa tummaa kiharatukkaista kaveria. Tämän nenä punoitti.

– Moro, Into vaan, poika sanoi ja otti reippaan kulauksen pontikkapullosta.

Millan posket hehkuivat ja ripsiväri valui poskille. Hänellä oli kotiviinilasi kädessä. Jade tunsi pontikan tuoksun.

Jade antoi heille tilaa sängyn päällä ja siirtyi kovalle tuolille. Into syleili Millaa ja suuteli tätä rajusti.

– Kuule Jade, jätetään nuo kyyhkyläiset. Mennään hetkeksi ulos kävelemään, Tomi ehdotti kiusaantuneena. Ville katsoi pitkään heidän peräänsä. Jade huomasi, että Ping oli nukahtanut sohvalle.

– Aikamoiset bileet. Pontikka oli turhan vahvaa, Tomi sanoi.

– Maistoitko?

– Vähän, mutta se oli niin pahaa, ettei tehnyt mieli. Kiivetäänkö Pyynikille? Aamu sarastaa kohta.

Jade virkistyi ulkoilmassa. Hänen askeleensa olivat kevyet, kun he kulkivat käsi kädessä rinnettä ylös. Syysilma tuoksui kastepisaroille ja kuolleille lehdille. Näkymä alas Näsijärvelle oli henkeä salpaava. Nousevan auringon säteet kultasivat puiden latvat.

Jade muisti vielä vuosia myöhemmin, miten ilmassa oli taikaa. Tomi oli valloittanut hetkessä hänen sydämensä.

17.

Milla tuli kotiin vasta iltapäivällä. Jade oli ehtinyt käydä suihkussa ja nukkua muutaman tunnin. Keittiössä tuoksui tuore kahvi ja paahtoleipä.

Milla puhkui tarmoa. Edellisen yön viinan huuruista ei näkynyt jälkeäkään. Jade ei saanut suunvuoroa, kun Milla vuodatti, miten ihana yö hänellä oli ollut Inton sylissä.

– En tiennyt, että tällaista tunnetta voi olla. Olen mielettömän rakastunut. Into tulee illalla hakemaan minut ulos. Sitä ennen täytyy nukkua hetki, mutta en millään malta.

– Ota kuppi kahvia ja rauhoitu. Olet aivan sekaisin, Jade sanoi järkevästi.

– Joo joo, elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa, Milla nauroi ja söi paahtoleivän seisovillaan.

Pian hänen huoneesta kuului tasainen tuhina. Jade kävi laittamassa peiton ystävänsä päälle. Hän aavisti, että heidän hyvin alkanut yhteisasumisensa olisi kohta vain muisto.

BLOGI Jaden ystävät

Olen kotiutunut Tampereelle. Taidekoulu MagicArt on loistava. Opettajat teettävät harjoituksia viikosta toiseen. Piirrämme kipsipäitä, maalaamme alastonmallia, opettelemme ismejä ja käymme läpi väriteorioita. Olen innoissani ja opin koko ajan uutta. Kurssitoverit ovat ärsyttävän taitavia. Tunnen välillä epätoivoa, kun mittasuhteet tai sommittelu eivät osu kohdilleen. Huomaan yhteisissä katseluissa muiden virheet, mutta omat vasta sitten, kun opettaja osoittaa sormella. Kotona maalaaminen ei onnistu, sillä liuottimet haisevat. Toivon löytäväni lähistöltä pienen työhuoneen.

Ystäväni Milla opiskelee saksaa. Minäkin opin sivussa, sillä kuulustelen häneltä sanoja ennen tenttejä. Hän on todella lahjakas. Milla kertoi, että opettajat hymyilevät hänen ääntämiselleen. Heidän mukaansa siinä kuuluu wieniläismurre.

Millan veli Ville lukee tiedotusoppia. Hän on onnistunut julkaisemaan kantaa ottavia lehtiartikkeleita. Luonnonsuojelu ja ilmastonmuutos ovat kantavia teemoja. Ystävämme Ping opiskelee insinööriksi. Hän tekee jatkuvasti kokeiluja sähkölaitteiden parissa. Pojat asuvat opiskelijakämpässä. Molemmilla on onneksi oma huone, sillä yhteisessä olohuoneessa opiskelurauhaa ei juuri ole. Milla ja minä käymme siellä usein. Insinööriksi opiskeleva Tomi on suloinen. Olen vähän pihkassa. Milla suunnittelee, että hänen rakastettunsa Into voisi muuttaa meille. En tiedä, miten siihen suhtautuisin. Olen iloinen Millan puolesta, mutta pelkään, että meille tulee ahdasta ja opiskelu kärsii.

18.

Jaden epäilyistä huolimatta elämä vakiintui. Milla ja Into jakoivat toisen makuuhuoneen. Jade nukkui seinän takana ja laittoi korvatulpat, kun naapurihuoneessa peuhattiin aamuyön tunneille asti. Positiivista sen sijaan oli, että Into oli innokas kokki. Jade huomasi nauttivansa, kun sai aamuisin tuoretta kahvia ja meheviä munakkaita. Into oli myös huomaavainen seuramies. Vaikka hän vietti lemmenöitä Millan kanssa, hän muisti kysellä Jaden opinnoista, kävi kaupassa, tiskasi ja jakoi mukisematta vuokrakustannukset.

Tomi oli säännöllinen vieras, mutta pysytteli koulupäivät omassa rauhassa opiskelija-asunnossa. Hänellä oli tapana tulla viikonloppuisin kylään mukanaan viinipullo, tuore patonki, rypäleitä ja Camembert juustoa. Nuoret kävivät yhdessä opiskelijatansseissa ja viettivät leppoisia kotipäiviä. Sunnuntaiden parasta ajanviettoa oli levittäytyä olohuoneen lattialle tyynyjen päälle katsomaan piirrettyjä elokuvia popcorn pussit käden ulottuvilla.

Kun tenttikausi lähestyi, Tomia ei näkynyt pariin viikkoon. Jade oli tyytyväinen, kun sai vuokrattua koulun läheltä työhuoneen. Hän vetäytyi maalaamaan tuntikausiksi. Jade havahtui vasta, kun Milla soitti ja kysyi, oliko hän unohtanut kotiosoitteen.

Jade oli eräänä sateisena syyslauantaina kahdestaan kotosalla Millan kanssa. Ovikello pirahti.

– Miten valtava paketti, onko ne meille? Jade huudahti, kun Ping tuli sisälle salaperäinen virne kasvoillaan.

– Kyllä vain, toin pari prototyyppiä. Saatte testata uutta keksintöäni.

Milla taputti käsiään. – Ihanaa, rakastan lahjoja. Saadaanko avata heti?

– Totta kai, tunnistatte kyllä, kumpi on kummalle.

Tytöt henkäisivät ihastuksesta, kun paketista löytyi kaksi noin metrin korkuista nukkea. Ping oli maalannut niille Jaden ja Millan kasvot. Molemmilla oli kädet ojossa kuin odottaen jotain.

– Nämä ovat hurmaavia. Onko ne tarkoitettu koristeiksi?

– Voi sitä niinkin sanoa, mutta ne ovat aitoja robotteja. Tai siis koekappaleita. Ne osaavat lukea ja puhua, Ping selosti ja laittoi pöydällä lojuvan saksankirjan nuken käteen. Hän painoi vihreää nappia ja nukke heräsi henkiin. Sen silmiin syttyi valo, joka kohdistui tekstiin. Se alkoi luetella saksan epäsäännöllisiä verbejä.

– Ei ole todellista, se lukee.

– Niin tekee, se lukee sujuvasti mitä vain tekstiä. Ota tästä kaukosäädin. Voit keskeyttää koska vain ja toistaa sanoja.

– Entä minun nukkeni? Jade kysyi malttamattomana.

– Laita esimerkiksi taidehistorian kirja nuken käteen. Kun painat videonäppäimestä, kuva yhdistyy televisioon. Nukke lukee ääneen ja sinä näet samalla taideteokset. Mitä tuumit?

– Mahtavaa. Opiskelusta tulee hauskaa, Jade sanoi ilahtuneena.

– Testatkaa ja kertokaa puutteista. Ajattelin kehitellä nukkeja päiväkoteihin. Lapset saavat kuunnella satuja silloinkin, kun hoitajilla on muuta puuhaa.

– Voi Ping, olet suloinen, Jade suukotti poikaa poskelle. Ping lehahti punaiseksi ja lähti nopeasti valitellen kiireitä.

Jade ja Milla hihittivät ja laittoivat nuket lukemaan keittokirjaa. Pian asuntoon levisi houkutteleva porkkanakakun tuoksu.

Syyslomalla Milla yllätti Jaden kertomalla, että hän ja Into olivat lähdössä patikoimaan Lappiin.

– Mennään yöjunalla Rovaniemelle ja jatketaan bussilla Saariselälle. Asutaan tunturimajassa ja retkeillään lähimaastossa, hän selitti tarmoa puhkuen.

– Minä taidan viettää lomaviikon työhuoneella. Meillä on harjoitustehtäviä, jotka vievät aikaa, Jade sanoi nopeasti. Hän oli yllättynyt, kun Milla ei ollut maininnut suunnitelmista aikaisemmin.

– Haluavat kuherrella rauhassa, Tomi nauroi, kun Jade kertoi lapinmatkasta. – Minähän voisin muuttaa sinun luoksesi viikoksi.

– Se olisi ihanaa. Mekin voitaisiin kuherrella, Jade nauroi.

Oikeastaan asuintovereiden poissaolo tuntui hyvältä ajatukselta.

Jaden harjoitustyöt olivat pahasti kesken, kun oli aika palata kouluun. Hän oli viettänyt ihanan kotiviikon Tomin kanssa. He olivat nukkuneet aamuisin pitkään, kokanneet yhdessä ja lenkkeilleet iltapäivisin. Yöunet olivat jääneet vähäisiksi.

Kun Milla ja Into palasivat, Tomi vetäytyi opiskelija-asuntoon. Jade tunsi itsensä yksinäiseksi, vaikka Milla ja Into yrittivät pitää iltaisin hänelle seuraa. Hänestä tuntui, että he viihtyisivät paremmin kahdestaan. Niinpä hän vietti entistä enemmän aikaa työhuoneella. Opettajat kiittelivät, kun harjoitustyöt valmistuivat hyvissä ajoin.

19.

– Mitä teet joululomalla? Jade kysyi Tomilta, kun tämä tuli taas käymään.

– Äiti ja isä odottavat minua kotiin. Voin tulla kyllä jo uudeksi vuodeksi takaisin. Voitaisiin juhlia vuoden vaihtumista porukalla.

– Minäkin lupasin viettää joulun kotona. Isä on sairaana ja äidillä on minua ikävä. Milla ja Into menevät Maman luokse. Ville ja Ping lupasivat käydä siellä jouluaterialla.

Jade sai surusanoman vähän ennen joulua. Juha-Henrik oli saanut aivoinfarktin ja menehtynyt matkalla sairaalaan. Maria-Elena oli lohduton.

Jade lähti saman tien matkaan. Äiti kietoi hänet syleilyyn ja itki haikeasti. Jade yritti lohduttaa, mutta oli sanaton. Joulusta tuli ankea. Mama soitti joulupäivänä ja kutsui heidät luokseen päivälliselle.

Jade purskahti itkuun, kun keittiöstä tulvi kalkkunapaistin tuoksu. Joulukuusi oli koristeltu hopeapalloin. Pöydällä oli punainen liina ja kynttilät loivat kodikasta tunnelmaa. Mama halasi Jadea ja tämän äitiä. Milla ja Into toivat heille kuumat glögilasit. Maria-Elena istuutui nojatuoliin. Hän oli kiitollinen ystävistä. Joulupäivän vietto autiossa linnassa oli tuntunut ylivoimaiselta.

Ville kantoi kalkkunapaistin pöytään. Tarjolla oli kirpeää karpalohilloa ja uunissa haudutettuja peruna-, porkkana- ja lanttulaatikkoa, rosollia, vihreitä herneitä sekä voissa haudutettuja ruusukaaleja.

Jadella ei ollut nälkä, mutta hän maisteli kohteliaasti kaikkea. Iloinen puheensorina sai Maria-Elenankin hymyilemään. Tuntui hyvältä, kun oli ystäviä.

– Missä Ping on? Eikö hänenkin pitänyt tulla päivälliselle? Jade kysyi, kun pöytään oli katettu jälkiruokakahvit ja iso vadillinen luumurahkaa.

– Hän meni hoivakotiin katsomaan mummoa. Tällä on paha dementia, mutta hän tunnisti kuitenkin pojan, Mama kertoi. – Sielläkin on tarjolla jouluruokaa. Ping päätti jäädä mummon seuraksi.

– Milla, sinä varmaan hoidat tiskin käden käänteessä? Mama ehdotti aterian päätteeksi.

Milla virnisti ja kantoi astiat tarjottimella keittiöön.  Pian sieltä kuului iloista hyräilyä.

Hän palasi kymmenen minuutin kuluttua.

– Olitpa vikkelä, Jade hämmästeli.

– Heilautin vain kättä ja astiat puhdistuivat kuin taikaiskusta, Milla nauroi. – Sopiiko, että leiriydytään television ääreen. Joulun lempiohjelmani Lumiukko alkaa pian.

– Maistuuko suklaakonvehdit? Mama kysyi ja toi jättisuuren rasian pöydälle. – Viihtykää, minä vetäydyn Maria-Elenan kanssa viereiseen huoneeseen rupattelemaan.

Mama kaatoi kahteen kristallilasiin tummanpunaista portviiniä.

– Terveydeksi, hän sanoi ja kohotti lasiaan.

– Terveydeksi, voi olen niin yksin, Maria-Elena sanoi.

– Olenhan minä täällä, voit tulla koska vain luokseni, Mama lohdutti ja halasi ystäväänsä.

Joulun pyhät kuluivat vauhdikkaasti. Jade jätti haikein mielin hyvästit äidille. Tämä lupasi tulla käymään kevään aikana Tampereella. Milla ja Into halasivat Mamaa. Tämä antoi heille kylmälaatikollisen eväitä matkaan.

– Teidän ei tarvitse heti kokata. Siellä on vielä kalkkunaa ja muita herkkuja. Voikaa hyvin ja pitäkää huolta Jadesta.

– Mama, olet ihana. Tule yhdessä Jaden äidin kanssa käymään, Milla sanoi. Hän kietoi Maman neuloman villahuivin kaulaan ja lähetti lentosuukon.

20.

Jade vietti uuden vuoden jälkeen entistä enemmän aikaa Tomin kanssa. Tämä oli saanut tarpeekseen soluasumisesta ja ehdotti Jaden yllätykseksi, että he voisivat vuokrata yhdessä pienen asunnon. Jadesta ajatus oli mainio, sillä Milla keskittyi entistä enemmän seurusteluun Inton kanssa.

– Hän tuskin huomaa, etten ole paikalla, Jade sanoi happamasti ja suukotti Tomia.

– Olen vähän kysellyt. Eräs vanhempieni tuttu vuokraa Tammelan torin läheltä yksiötä. Edellinen vuokralainen on muuttanut pois ja se on nyt vapaa. Isä lupasi avustaa kuluissa, Tomi kertoi.

– Tietävätkö vanhempasi, että olen olemassa? Jade kysyi.

– Arvaa vaan. Näytin valokuvia. He palavat halusta tavata sinut. Mennäänkö katsomaan kämppää?

– Tämä tuli aika äkkiä, oletko varma, että haluat asua kanssani? Siellä ei pääse omaan huoneeseen karkuun.

– Kyllä vain, älä kuvittelekaan, että haluan sinua karkuun, Tomi sanoi ja sulki Jaden suun pehmeällä suudelmalla.

Yksiöstä avautui näköala pihalla kasvaviin lehmuksiin. Siellä oli pieni keittonurkkaus, tilava ruokapöytä ikkunan edessä, ruskea samettipäällysteinen sohva ja leveä nukkumaparvi. Kylpyhuoneessa oli hauska tassullinen amme. Jade näki välittömästi itsensä vaahtokylvyssä. Verhot olivat auringonkeltaiset ja lattialla oli viininpunainen itämainen matto.

– Näyttää kodikkaalta, Jade sanoi.

– Vuokra on kohtuullinen ja kaupat ovat lähellä, Tomi sanoi käytännöllisesti.

– Voidaanko muuttaa heti?

– Kyllä vain, tämä on ollut tyhjillään jo muutaman viikon, omistaja kertoi ja antoi nuorille avaimet. – Muistakaa maksaa vuokra säännöllisesti, tehkää muuttoilmoitus ja sähkösopimus, hän huikkasi lähtiessään.

Ping sai pakettiauton käyttöön ja hoiti muuton hetkessä. Milla ei tiennyt mitä ajatella Jaden nopeasta lähdöstä.

– Ethän ole minulle vihainen? Into on sekoittanut pääni, mutta sinä olet minulle tärkeä, hän kysyi surullinen ilme silmissään.

– Älä puhu hassuja, olet aina paras ystäväni. Nyt teillä on enemmän tilaa ja minä kokeilen perhe-elämää Tomin kanssa. Tervetuloa tupareihin.

Jade leipoi tupaantuliaisiin sieni- ja fetapinaattipiirakoita. Tomi sekoitti pastasalaatin, jossa oli tomaatinlohkoja, punasipulia ja mustia oliiveja. Hän haki läheisestä Alkosta helmeilevää omenaviiniä ja halpaa algerialaista punaviiniä. Parvekkeella oli jääpaloilla täytetty saavi, josta sai onkia olut- ja siideritölkkejä.

Milla ja Into toivat tuliaisiksi valtavan palmun. Sen latvat kaareutuivat pöydän päälle. Tomi keksi laittaa kaljakorin ruukun alle. Se näytti komealta ikkunan edessä.

– Vähän eksotiikkaa, Milla nauroi ja pyöritti Jadea. – Sinusta on tullut oikea perheenemäntä, olet leiponutkin, hän kehui.

– Kaikkea oppii, kun oikein yrittää, Jade nauroi.

Ville ja Ping tulivat yhtä matkaa. Heillä oli mukanaan ruskeaan paperiin kääritty valtava paketti.

– Avatkaa vaan, ei se pure, Ville kehotti malttamattomana.

Jade repi paperin auki ja huudahti.

– Jättitelevisio, ei voi olla totta.

– Joo, ajateltiin tulla teille elokuviin, Ping ilmoitti. – Tässä on myös popcornia ja suklaapatukoita.

– Voi kiitos, olette ihania, Tomi sanoi liikuttuneena. Hän kaatoi kaikille kuplivat maljat.

Jade hämmästeli, kun Milla kieltäytyi toisesta lasillisesta. Se ei ollut hänen tapaistaan.

– Oletko sairas? hän kysyi, kun he jäivät kahden.

– Päinvastoin, olen terveempi kuin koskaan. Voitko uskoa, odotan vauvaa.

Jade kietoi kädet ystävän kaulaan.

– Olen onnellinen puolestasi. Minäkin haluaisin, olen poistattanut kierukan, mutta kuukautiset tulevat ärsyttävän säännöllisesti. Tomi epäilee, onko hän liian nuori isäksi, mutta minä uskon, että vauva olisi parasta, mitä meille voi tapahtua. Tiedän, että äitikin kaipaa lapsenlapsia. Pääsenkö kummiksi?

– Tarvitseeko sitä kysyä? Totta kai.

– Piirakat ovat kuumia, tulkaa maistamaan, Tomi huhuili pöydän äärestä.

Vieraita ei tarvinnut kahta kertaa kutsua. Jade harmitteli, ettei ollut ymmärtänyt leipoa enempää. Onneksi pastasalaattia riitti iltamyöhään. Juomat maistuivat turhankin hyvin. Kukaan ei kiinnittänyt huomiota Millaan, joka lipitti vesilasillisen toisensa jälkeen. Hän ja Into lähtivät samalla ovenavauksella kuin Ville ja Ping. Pojat pyysivät Jadea ja Tomia jatkoille, mutta nämä kieltäytyivät.

– Jääkää sitten kuhertelemaan, Ville sanoi ja loi kaipaavan katseen Jaden suuntaan. Ping hörppäsi kaljatölkkinsä tyhjäksi ja lähti vihellellen.

Tomi haki kitaran ja istuutui Jaden viereen sohvalle. Jade heittäytyi pitkäkseen tyytyväisenä onnistuneeseen iltaan. Hetken Millan vauvaonni tuntui katkeralta. Hän ei halunnut kertoa siitä vielä Tomille.

21.

Talvi kallistui kevään puolelle, mutta Jade ei tullut raskaaksi. Hän tuskastui, kun kuukaudet kuluivat. Maria-Elena lohdutti. – Jade kulta, olet vielä kovin nuori. Ehdit kyllä. Käy taidekoulu loppuun rauhassa.

Tomin vanhemmat tulivat käymään. He ihastelivat nuorten pientä sievää kotia. Jade oli imuroinut ja pessyt lattiat. Pöydällä oli uusi Marimekon liina ja hohtavan valkoiset astiat. Ne olivat Maria-Elenan tupaantuliaislahja.

– Tyttökulta, olet liian laiha. Tuotiin lämpimäisiä, Tomin Lyyti-äiti toimitti. – Tule pappa istumaan, nyt kahvi maistuisi.

Jade riensi laittamaan kahvinkeittimen päälle. Lyyti kattoi pöytään korvapuusteja ja tuoretta hiivaleipää.  Jukka-pappa katseli arvioivasti ympärilleen. Tomi esitteli vanhemmilleen ylpeänä paikkoja.

– Sohva on levitettävä, saatte nukkua täällä, hän sanoi.

– Voi veikkonen, oltaisiin voitu mennä hotelliinkin, vaikka on se aika kallista, Lyyti toimitti.

– Mitä turhia, sopu sijaa antaa, vaikka asunto onkin pieni.

Sunnuntai-ilta kului rattoisasti, kun Tomi kyseli kotipaikan kuulumisia ja vanhemmat selostivat, mitä sukulaiset ja naapurit olivat puuhanneet. Heillä oli mukana valokuva-albumi. Jadea nauratti, kun hän näki, miten herttainen valkotukkainen pikkupoika Tomi oli ollut. Hän vertasi omaa prinsessapukuista lapsuuttaan polvihousuissa kulkeneen Tomin kouluaikaan.

Jade kiiruhti aamulla taidekouluun, mutta Tomi jäi pitämään vanhemmilleen seuraa. Hän lupasi näyttää heille kaupunkia.

– Käydään torilla ja kauppahallissa, ehkä Näsinneulassakin ja jossain syömässä, hän suunnitteli.

Jade toivotti heille hauskaa päivää ja pakeni. Hän poskiaan oli poltellut, kun hän huomasi miten Lyyti oli katsellut hänen vatsanseutuaan. Hän ymmärsi, että hekin kaipasivat lapsenlapsia. Kun Jade ja Tomi olivat muuttaneet yhteen, se oli heidän mielestään varma merkki raskaudesta.

22.

Millan ja Inton poikavauva syntyi elokuussa. Kesä oli ollut harvinaisen kuuma. Milla vietti raskausajan viimeiset kuukaudet Maman luona täysihoidossa. Hänellä oli tapana istua ulkona omenapuun varjossa. Ping oli vetänyt ulos sähköjohdon ja asentanut tuulettimen viilentämään Millan oloa. Mama touhusi hänen ympärillään mehukannun kanssa.

– Hei, en minä ole kipeä, raskaana vaan, Milla yritti rauhoitella äitiään.

Tämä nauroi ja taikoi kannuun lisää mehua.

Into oli kesätöissä K-Marketissa ja pääsi vain viikonloppuvierailuille. Kun laskettu aika lähestyi, hän lopetti työt ja vietti päivät Millan seurana. Ping oli säännöllinen vieras, sillä hän asui kesäloman ajan mummonsa mökissä ja kävi tutulla puutarhalla töissä. Hän oli valmis viemään Millan sairaalaan heti, kun vauva ilmoittaisi tulostaan.

Ensimmäiset poltot alkoivat hikisen päivän jälkeen. Taivaalle oli kerääntynyt mustia pilviä. Kun Ping saapui autolla, sade alkoi. Salamat leiskuivat mustassa yössä.

– Vauva tulee myrskypilven harjalla, Ping nauroi.

Into piti Millaa kädestä ja pyyhki kostealla liinalla tämän otsaa.

Poika syntyi aamuauringon ensisäteiden myötä. Hän sai nimekseen Oula Lapin lemmenöiden suloisten muistojen innoittamana.

Jade kävi katsomassa Millaa ja Oulaa sairaalassa. Hän rutisti ystäväänsä ja toi Oulalle pörröisen nappisilmäisen nallen.

– Sinusta on tullut äiti. Olen onnellinen puolestasi.

– Voi Jade, toivon, että sinäkin saat pian vauvan. Tämä töpötintti on hellyttävä.

Jade katsoi Millan kainalossa tuhisevaa nyyttiä. Se oli käsittämättömän pieni. Milla avasi paitansa napit ja auttoi nänninpään pojan suuhun. Pikkumies alkoi välittömästi imeä.

Jade toivotti onnea ja lähti haikein mielin. Millan onni tuntui liian suurelta ymmärrettäväksi. Hän ja Tomi olivat yrittäneet lasta tuloksetta pian vuoden. Jade mietti jo lapsettomuushoitoja tai jopa adoptiota. Tomi yritti rauhoitella. Mukavaahan tämä on, hän kiusoitteli, mutta Jaden huumorintaju uhkasi loppua.

Oulan nimiäisten aikaan toivon pilke heräsi. Jade kuukautiset olivat myöhässä. Hän haki sydän pamppaillen apteekista raskaustestin. Hän ei ollut uskoa silmiään, kun se näytti positiivista. Jade kertoi silmät kyynelissä uutisen. Tomi silitti hänen poskeaan ja näytti helpottuneelta. Hän oli täysin kyllästynyt Jaden epätoivoon.

23.

Henri syntyi, kun Oula täytti vuoden. Jade oli voinut koko raskausajan hyvin. Maria Elena toi tuliaisina korillisen Linnan marttojen neulomia nuttuja ja töppösiä. Lyyti ja Jukka lähettivät tukevia ruokapaketteja, joista löytyi kotitekoisia hilloja ja tuoreita leivonnaisia. Jade oli liikuttunut huolenpidosta.

Henrillä oli Jaden tuikkivat silmät ja Tomin oljenvaaleat hiukset. Jade katseli häntä kuin ihmettä. Hän huokasi voipuneena, kun lasta katsomaan tulleet isovanhemmat malttoivat jättää hänet ja vauvan Tomin seuraan. Tämä oli valmistunut insinööriksi ja saanut harjoittelupaikan rakennusvirastosta.

Jade oli ollut viimeisillään raskaana, kun oli taidekoulun lopputyönäyttelyn aika. Hän sai hyvät arvosanat ja opettajilta kiitosta maalauksista, mutta yhtään työtä ei myyty.

– Tomi, äitiysloma tuli hyvään aikaan. Vietän vapaavuoden vauvan kanssa, mutta jatkossa pitää keksiä, mistä saan töitä. Taiteen tekemisellä ei todellakaan elä.

– Älä vielä sure. Maailma on täynnä mahdollisuuksia, Tomi virnisti huolettomasti. – Voidaanhan me tehdä lisää lapsia.

Milla oli täsmälleen samaa mieltä. Hän oli huomannut, että äitiys sopi hänelle mainiosti. Into suunnitteli työkseen kauppaketjulle nettimyyntiä. Hän oli innostunut ja vakuutti, että se olisi tulevaisuuden visio. Ei kestänyt kauankaan, kun hänen työpanoksensa sai odottamattoman suosion.

24.

Jade työnsi eräänä aurinkoisena kevätpäivänä Henriä rattaissa. Oula juoksenteli malttamattomana Millan vierellä. Tytöt olivat matkalla leikkipuistoon. Henri lapioi tyytyväisenä hiekkaa ämpäriin ja välillä suuhunkin. Oula kippasi kukkurallisia lasteja kuorma-auton kyydistä valtavaksi kasaksi. Jade ja Milla istuivat penkillä ja antoivat auringonsäteiden hivellä talvikalpeita kasvojaan.

– Minulla on kerrottavaa, Jade sanoi salaperäisen näköisenä.

– Anna minun arvata, olet taas raskaana?

– Mistä ihmeestä tiesit, eihän se näy vielä?

– Ilmeestäsi kulta, näytät kissalta, joka on nuollut lautasellisen kermaa. Onneksi olkoon, mutta arvaa mitä, minäkin olen raskaana.

Pojat nostivat katseensa leikeistä, kun äidit kikattivat hysteerisinä.

– Eikä, meidän vauvat syntyvät keväällä. Tästä tulee huikea odotusaika. Voidaan jakaa tuntemuksia, Milla iloitsi.

– Tomi on innoissaan. Hän leikkii iltaisin Henrin kanssa. Minä pääsen käymään lenkillä ja uimassa, Jade kertoi.

– Into oli aluksi pelokas, miten hän uskaltaa pidellä Oulaa. Huomasi pian, ettei poika ollut särkyväistä laatua. Meillä on nykyään olohuoneen lattialla valtava sähköjunarata. Molemmat ovat sen lumoissa. Ping on vielä pahempi. Hän käy usein leikkimässä kummipojan kanssa. Ping on rakentanut siltoja ja tunneleita. Minulla on tapana paeta keittiöön laittamaan pojille herkkuja. Se on ainoa tapa saada heidät lopettamaan, Milla nauroi.

– Mitä Villelle kuuluu? En ole nähnyt häntä aikoihin.

– Villestä on tullut kiireinen toimittaja. Hän sai harjoittelupaikan TV2:n Ajankohtaisesta kakkosesta. Teki taustatöitä. Nyt hän on dokumenttiohjelmissa ja valmistelee ensimmäistä omaa juttuaan, Milla tiesi.

– Ville taitaa olla unelma-ammatissa. Olen miettinyt, mitä itse haluaisin tehdä, kun vauva-aika on ohi. Maalaaminen on jäänyt, sillä kotona se ei onnistu enkä halua viedä vielä poikaa hoitoon, Jade mietti.

– Nauti, kun saat olla kotona, Milla sanoi ja otti repusta termospullon. – Minulle ei kahvi maistu, mutta keitin kaakaota.

– Samat sanat. Pelkkä kahvin ajatteleminenkin tekee huonoa. Imetän vielä Henriä ja syön koko ajan suklaata. Olen varmaan pyöreä pallo ennen kuin vauva syntyy.

– Kyllä minullekin makea maistuu. Onneksi Oulalle kelpaa välipalaksi pala leipää ja hedelmät, Milla sanoi.

Oula vilisti äitinsä luo ja mutusteli tyytyväisenä banaania. Jade otti Henrin syliinsä ja imetti pojan. Tämän silmät lupsahtivat kiinni. Jade laski hänet varovasti rattaisiin ja peitteli hellästi.

– Oli ihana retki, tullaan toistekin, hän huikkasi, kun Milla jäi jatkamaan hiekkaleikkejä Oulan kanssa.

25.

Jaden ja Tomin yksiö oli jäänyt Henrin syntymän myötä pieneksi. Maria-Elena tuli apuun ja järjesti heille kolmen huoneen kerrostaloasunnon.

– Jos saatte lisää lapsia, mahdutte tähän mainiosti, hän hymyili.

Jade oli kiitollinen. Hän ei ollut koskaan lapsena ajatellut, että juoksentelu linnan lukemattomissa saleissa oli etuoikeus. Elämä yksiössä Tomin ja kahden lapsen kanssa olisi ollut ahdistavaa. Nyt hän kulki hyräillen upouudessa kodissa ja kalusti sen mieleisekseen. Maria-Elena nautti, kun sai kulkea Jaden kanssa kangas- ja huonekalukaupoissa. Olohuoneeseen ilmestyi uusi levitettävä beige sohva, jossa oli mukava divaani. Henrin pinnasänky sijoitettiin leveän parivuoteen viereen. Toisessa makuuhuoneessa oli tukeva työpöytä ja tietokone. Tomilla oli tapana vetäytyä sinne iltaisin, kun Jade nukutti Henriä. Keittiössä oli astioille valkoiset vitriinikaapit ja levitettävän ruokapöydän ääreen mahtui hyvinkin kymmenen henkeä. Yksiöstä kannettu jättitelevisio sijoitettiin sohvan eteen. Palmu oli pysynyt hengissä, vaikka tiputtikin välillä lehtiään.

– Onpa teillä kodikasta, Ville kehui. Hän oli poikennut Millan kehotuksesta katsomaan, miten Jaden perhe voi. Hän toi tuliaisiksi jättikimpun värikkäitä tulppaaneja.

– Ollaan tyytyväisiä. Meillä on nyt reippaasti tilaa.

– Kuulin, että saatte perheenlisäystä, onneksi olkoon.

– Joo, vauvan pitäisi syntyä samoihin aikoihin Millan pienokaisen kanssa. Suostuisitko kummiksi?

– Mikäs siinä. Olen kyllä jatkuvasti menossa, mutta lupaan tulla nimiäisiin.

– Maistuuko tulevalle kummille paukku? Tomi kysyi ja kurotti kätensä yläkaappiin.

– Kiitos, tulin pyörällä. Enköhän minä yhden voi nauttia.

Tomi kaatoi kahteen lasiin gin tonicit ja otti pakastimesta jääpaloja. Jade joi Lyytin tekemää punaherukkamehua. Hänestä oli hauska kuunnella Villen hersyviä tarinoita televisiomaailmasta.

– Minusta työnteko kuulostaa enemmänkin hauskanpidolta, hän kommentoi.

– Välillä on puuduttavan pitkiä toimistopäiviä, mutta matkoilla irrottelemme, Ville kertoi.

Hän kieltäytyi toisesta lasillisesta ja lähti pyöräilemään asunnolleen.

– En muista, koska olen viimeksi nauranut yhtä paljon, Jade sanoi haettuaan Henrin päiväunilta

Tomi katsoi häntä pitkään.

– Teillä tuntuu olevan samanlainen huumorintaju. Minä en ymmärtänyt kaikkia juttuja.

– Ville taisi vähän liioitella, Jade sanoi ja nosti Henrin syöttötuoliin. Tämä poimi näppärästi herneitä ja porkkanapaloja lautaseltaan.

– Pojasta sormiruoka on parasta, Jade nauroi ja pilkkoi kurkkua kuutioiksi.

26.

Jade ja Milla saivat molemmat tyttären. Ne syntyivät kolmen viikon ikäerolla. Jaden ja Tomin Juni oli aivan veljensä näköinen. Hänellä oli hauska nykerönenä ja vaaleita untuvaisia hiuksia päälaella. Henri kävi silittämässä siskoa, mutta oli pettynyt, kun ei saanut tästä heti leikkikaveria.

Millan ja Inton Sallalla oli yllättäen paksu tumma tukka. Tyttö oli ponteva ja kiljui ääni kimeänä, jos ei heti herättyään saanut maitoa. Oula piti korviaan ja pakeni omaan huoneeseen. Milla ja Into olivat muuttaneet vanhaan rintamiestaloon. Millan mielestä oli tärkeää, että lapset saivat juoksennella pihapiirissä niin kuin hän ja Villekin aikanaan. Hän katseli tyytyväisenä vanhoja omenapuita ja viinimarjapensaita. Ne toivat mieleen onnellisia muistoja.

Mama kävi ahkerasti katsomassa lapsenlapsia. Hän mietti, oliko Sallakin saanut taikavoimia syntymälahjana, mutta ei kertonut Millalle epäilyistään. Kaikki aikanaan, hän päätti ja hemmotteli häpeämättä pikkuisia.

Kun Milla kertoi odottavansa kolmatta lasta, Jade hämmästyi. Hän oli tuudittautunut ajatukseen, että kaksi oli juuri sopiva määrä. Henri oli ollut helppo lapsi, kun taas Juni valvotti öisin. Tomi jakoi hoitovastuun, mutta niin kauan, kun Jade imetti, hänestä ei ollut paljon apua.

– Miten sinä jaksat? Minä olen välillä hermoromahduksen partaalla, kun en saa riittävästi yöunta, Jade kysyi.

– Oula ja Salla nukkuvat hyvin. Tosin he ovat täynnä tarmoa jo aamukuudelta. Into kääntää kylkeä, kun minä nousen. Yritän ottaa päivätorkut samaan aikaan, kun lapset nukkuvat päiväunet, Milla kertoi.

Jade kertoi illalla Tomille vauvauutisista. Tämä kohotti kulmiaan ja ilmoitti, että yövalvomiset riittävät.

– Hankitaan mieluummin koiranpentu. Henri on vinkunut lemmikkiä jo pitkään, hän ehdotti tarkemmin miettimättä.

Samoihin aikoihin, kun Niila syntyi, Jaden perheen koirakuume oli huipussa. Nekku löytyi Lahdesta. Tomi lähti katsomaan Henrin kanssa koiravauvoja. Pienin niistä oli hellyttävä mustavalkoinen hännänheiluttaja. Henri ihastui siihen välittömästi. Tomi lähetti Jadelle kännykkäkuvan, jossa poika piteli haltioitunut ilme silmissään pentua sylissä.

Nekusta tuli perheenjäsen. Se roikkui nilkoissa, pureskeli leluja ja jätti pissilätäköitä ympäri kotia. Jade levitteli sanomalehtiä ja torui. Koira katsoi surullinen ilme ruskeissa silmissään ja pinkaisi sohvan alle pakoon.

Parin kuukauden kuluttua tilanne helpottui, kun Nekku oppi sisäsiistiksi. Se meni iltaisin nukkumaan Henrin sängyn jalkopäähän. Jadea hymyilytti, kun hän löysi aamuisin koiran tyynyltä pojan vierestä.

– Mitä rotua tämä hurmuri on? Milla kysyi tullessaan lasten kanssa käymään. Oula ja Salla juoksivat heti silittelemään Nekkua. Niila nukkui tyytyväisenä kantokopassa.

– Tiibetinterrieri. Se vahtii mustasukkaisesti lapsia. Antakaa sen haistella rauhassa, kyllä teistä ystäviä tulee, Jade sanoi ja rapsutti Nekkua korvan takaa. Koira kuunteli pää kallellaan, kun Jade kertoi, että Oula ja Salla ovat kavereita. Pian olohuoneesta kuului iloisia kiljahduksia, kun Nekku osallistui innokkaasti pallopeliin.

27.

Jaden päätä särki. Hän istui voipuneena keittiön pöydän ääressä. Väsytti, mutta oli liian aikaista vetäytyä nukkumaan. Kun hän etsi särkylääkettä, katse osui kaapin perälle unohtuneeseen minttulikööripulloon. Miksi ei, hän oli yksin. Tomi oli vienyt Junin ja Henrin pihalle leikkimään. Tai jäähtymään, niin kuin hän sanoi kyllästyttyään kuuntelemaan lasten kinastelua. Jade näki ikkunasta, miten Nekku juoksi hulluna pallon perässä.

Tomi oli katsonut pitkään, kun Jade kieltäytyi lähtemästä mukaan.

– Sinulla on nykyään usein päänsärkyä. Pitäisikö käydä lääkärissä? Et kai vaan ole raskaana?

– Ei tässä mitään, univelkaa ja yleistä väsymystä, Jade kuittasi.

Likööripullo oli vajentunut puolilleen, kun lapset palasivat punaposkisina.

– Moi äiti, mitä meillä on iltapalaksi? Henri kysyi ja riisui ulkovaatteet eteisen lattialle. Juni seurasi esimerkkiä. Tomi poimi kiltisti haalarit naulakkoon ja laittoi märät kumisaappaat kuivumaan. Nekku pudisti turkkiaan niin, että lapset pakenivat kauemmas.

– Lämmitän nopeasti poppiksia ja ranskalaisia, niistähän te pidätte, Jade havahtui ja vei liköörin lopun nopeasti takaisin kaappiin.

– Onko olosi jo parempi? Tomi kysyi.

– Otin vähän lääkettä, voin mainiosti.

– Sen huomaa, tuoksut minttutarhalta.

Kun lapset olivat menneet nukkumaan, Tomi istuutui Jaden viereen sohvalle.

– Maistuuko minttutee hunajan kera yömyssyksi? hän kysyi ja toi höyryävän kupillisen Jadelle.

– En ymmärrä mikä minua väsyttää. Meillä on kaikki hyvin. Lapset kasvavat ja sinulla on hyvä työpaikka. Tuntuu vain, että en jaksa ja koko elämä pyörii kodin ympärillä.

– Haluaisitko mennä töihin?

– Haluaisin vaihtelua, mutta Henri ja Juni ovat vielä kovasti pieniä päivähoitoon.

– Mietitään rauhassa, mitä jos kaadan tilkan likööriä teen joukkoon, Tomi ehdotti ja suukotti Jadea nenänpäähän.

Ratkaisu löytyi yllättäen. Milla kutsui Jaden ja lapset käymään. Hän hääräili kodikkaassa keittiössä punaruutuinen esiliina edessä.

– Hei Juni ja Henri, voitte mennä lastenhuoneeseen. Huutelen kohta välipalalle, hän tervehti ja rutisti lapsia.

– Täällä tuoksuu ihanalle, Jade sanoi ja istuutui Millan seuraksi.

– Saat kupillisen tuoretta kahvia ja kohta korvapuusteja. Niiden pitää olla vielä hetki uunissa.

– Sinusta on tullut kodin hengetär. Minä ostan kaupasta lasten suosikkiruokia kuten lihapullia, nakkeja ja pakastepizzaa. Ruoanlaitto ei ole innostanut enää aikoihin.

– Tiedätkö, olen suunnitellut, että rupean perhepäivähoitajaksi. Voisin ottaa kaksi tai kolme meille kotiin, niin saisin vähän tuloja ja pikkuväellä olisi seuraa. Ajattelin kysyä ensimmäiseksi sinulta, haluaisitko tuoda Henrin ja Junin minulle hoitoon. Saisit levätä ja tehdä jotain mielekästä. Opiskella, maalata tai mennä oikeisiin töihin.

Jaden silmät sumenivat. Lukiko Milla hänen ajatuksiaan?

– Milla, mistä tiesit, että olen tuskastunut viettämään päivät kotosalla? Lapsillekin seura tekisi hyvää. Työpaikka olisi hieno juttu, mutta minun taidoillani ei sellaista ole helppo löytää.

– Mieti rauhassa, juodaan kahvit ja herkutellaan, eiköhän pullat ole nyt kypsiä.

Ovikello pirahti. Lapsijoukko ryntäsi hälisten avaamaan.

– Ville-eno, Oula hihkaisi tunnistaessaan vieraan.

– Pihalla oli houkutteleva pullantuoksu ja se johdatti suoraan tänne, Ville nauroi ja pyöritti Oulaa ilmassa.

– Minä kanssa ja minä, Salla ja Niila hihkuivat.

Juni ja Henri kurkkivat ujoina oven raosta.

– Hei muksut, haluatteko tekin pyörähtää?

Jade ja Milla nauroivat, kun lapset roikkuivat Villen harteilla tämän tullessa keittiöön.

Kun korvapuustit oli syöty ja iloinen hälinä siirtynyt leikkihuoneeseen, Ville kyseli kuulumisia. Millan suunnitelmat perhepäivähoitajaksi ryhtymisestä saivat hänet kohottamaan kulmakarvoja.

– Miten ihmeessä jaksat päivästä toiseen muksujen kanssa? Eihän sinulla ole koskaan omaa aikaa, hän hämmästeli.

– Uskoisitko, että minusta on mukava puuhailla lasten kanssa. Kokkaamme ja leivomme yhdessä, askartelemme ja ulkoilemme. Pihassa on hiekkalaatikko ja leikkipuisto on lähellä. Sitten kun lapset rupeavat riehumaan, heilautan taikasauvaa ja he nukahtavat suloisille päiväunille.

– Siskoseni, uskon kaiken. Voisit tulla heilauttamaan taikasauvaa minullekin, sillä valvon usein yömyöhään, kun suunnittelen tulevia ohjelmia.

– Olet menestynyt hyvin, tapaat kiinnostavia ihmisiä ja saat tehdä luovaa työtä, olen vähän kateellinen, Jade puuttui puheeseen.

– Tule mukaan television ihmemaahan. Keksin juuri, että siellä olisi sinulle sopiva työpaikka. Kävin eilen kahvilla maskeeraajien esimiehen, tai oikeammin naisen kanssa ja hän kertoi, että heillä on paikka vapaana harjoittelijalle. Olisitko kiinnostunut?

– Voi Ville, kuulostaa ihanalta. Maalaamistahan sekin on. Minulla ei kyllä ole kokemusta.

– Odota, minulla on repussa viimeisin Linkki-lehti.

Jade kumartui Villen viereen lukemaan työpaikkailmoitusta. Villen hiukset tuoksuivat miedosti omenashampoolle. Jade tunsi oudon värähdyksen toisen läheisyydestä. Hän ryhdistäytyi ja luki tekstin. Harjoittelija saisi opiskella ammatin työn lomassa. Alussa palkka olisi pieni, mutta taidon kehittyessä se nousisi. Hakuaika oli parhaillaan menossa.

– Sinne on varmasti kamalasti tulijoita, Jade sanoi epäilevästi.

– Voin sanoa pari kaunista sanaa Lillille puolestasi, Ville nauroi ja iski silmää. – Hei, kiitos tarjoilusta, minun pitää nyt kiitää. Jade, tsemppiä, laita rohkeasti hakemus matkaan.

Jade kertoi illalla suunnitelmista Tomille. Tällä ei ollut mitään lasten hoitopaikkasuunnitelmaa vastaan. Jaden töihin meno tuli sitä vastoin yllätyksenä.

– Totta kai sinun pitää päästä pois kotoa, jos kerran haluat. Ehkä töihin menollasi katetaan hoitomaksut. Minun pitää hetken totutella ajatukseen, että elämä muuttuu. On ollut kiva tulla kotiin, kun ruoka on valmis ja lapset iloisia. Miten ajattelit, että matkat sujuvat?

– Sinähän voit heittää lapset aamuisin autolla Millalle. Jos saan paikan, työvuorot alkavat ainakin näin aluksi varhain. Voin töiden jälkeen hakea heidät ja käydä samalla kaupassa.

– Eiköhän se onnistu, haluan että olet tyytyväinen elämään. Vieläkö sitä kaameaa minttulikööriä on jäljellä?

28.

Jade sai paikan. Ville myhäili tyytyväisenä, kun Jade soitti kiittääkseen vinkistä.

– Tervetuloa työkaveriksi. Muista sitten puuteroida minut iskevän näköiseksi.

– Sitähän sinä olet ilman puuteriakin. Olen oikeasti innoissani. Aloitan jo maanantaina. Haluaisitko tulla sunnuntaina meille syömään? Voin tarjota iltapalaksi jotain hyvää ja vähän viiniäkin.

– Tuollaisesta kutsusta ei voi kieltäytyä. Miten Tomi on suhtautunut uutiseen?

– Toistaiseksi hyvin, mutta minua askarruttaa mahdolliset ilta- ja viikonlopputyöt.

– Eiköhän Milla jousta hoitoajoissa.

– Sitä minäkin toivon. Niin ja äiti on luvannut tulla avuksi, jos tulee tiukka paikka.

– Hienoa, tavataan viikonloppuna.

Jade selaili Pirkka-lehdestä piirakkaohjeita. Kinkku-juustopaistos kuulosti hyvältä ja maistuisi lapsillekin. Hän osti paketin valmista voitaikinaa ja kaulitsi sen vuoan pohjalle. Sen jälkeen piti kuullottaa kirsikkatomaatteja ja salottisipuleita tilkassa oliiviöljyä. Sitten vuorossa oli purkillinen creme fraisea ja suikaloidut kinkkuviipaleet. Jade sekoitti ainekset, lisäsi ne esipaistetun pohjan päälle, maustoi suolalla ja mustapippurilla. Kun uuni oli kuuma, hän laittoi koko komeuden paistumaan. Loppuvaiheessa hän ripotteli vahvaa juustoraastetta pinnalle. Nekku oli polttaa nenänsä, kun se kurkki uuninluukun edessä.

– Jade kultaseni, en voinut vastustaa tuoksua, Tomi tuli keittiöön.

– Hyvä kun tulit, voitko hakea olohuoneen vitriinistä paremmat viinilasit ja avata punaviinipullon ilmoittumaan. Ville tulee kohta.

– Onpa meillä hienoa. Pitsipöytäliinakin ja korkeat kynttilät.

– Äiti on tuonut liinan joskus juhlatilaisuuksia varten. Nyt on sellainen. Toivottavasti lapset eivät sotke pahasti.

Ville tuli ruusukimpun kera. Hän halasi Jadea ja kätteli Tomia. Juni ja Henri pyrkivät syliin. Ville nauroi ja pyöräytti kumpaakin.

– Tulkaa saman tien pöytään. Piirakka on kuuma eikä odota syöjiä, Jade huhuili ja kantoi höyryävän paistoksen juhlapaikalle. Hän oli laittanut sen kanssa fetasalaattia.

Lapset pistelivät piirakkapalat vauhdilla ja häipyivät sen jälkeen television ääreen katsomaan Itse ilkimystä. Jade oli luvannut, että he saavat valvoa elokuvan ajan.

– Teillä on lämmintä ja kodikasta, Ville kiitteli ja otti toisen palan piirakkaa. Tomi kaatoi huomaavaisesti lisää viiniä kaikille.

– Joo, viihdytään, vaikka kokkaus ei ole vahvinta osaamisaluettani, Jade hymyili.

– Ei minunkaan. Syön turhan paljon roskaruokaa, Ville tunnusti.

– Olet pysynyt kuitenkin solakkana, mikä on kuntosi salaisuus? Tomi kysyi.

– Pyöräilen työmatkat, tanssitan matkoilla tyttöjä ja käyn salilla.

– Kerro nyt jotain tulevasta työpaikastani, Jade uteli silmät odotuksesta loistaen.

Tomi vetäytyi laittamaan lapset nukkumaan, kun Jaden ja Villen jutustelusta ei tullut loppua. Viinipullo oli tyhjentynyt aikoja sitten, mutta se ei haitannut. Jade halusi olla aamulla virkeä. Hän haukotteli leveästi, kun Ville malttoi lopulta lähteä.

– Aika värikästä tuo televisiomaailma ainakin Villen puheiden mukaan, Tomi sanoi, kun Jade pujahti hänen viereensä peiton alle.

– Minua jännittää huominen, Jade sanoi ja rutisti Tomia.

29.

Jade katseli uteliaana ympärilleen. Maskeeraustila oli joka tytön unelma. Kaksi nuorta naista työskenteli jo aamuvarhaisella kiiltävien peilien äärellä. He levittivät aamuohjelman juontajien kasvoille meikkivoidetta. Lilli kertoi, että televisiovalot olivat niin kovia, että tarvittiin puuteria tasoittamaan ihon punoitusta. Työtasoilla oli erivärisiä meikkivalikoimia ja tuuheita siveltimiä. Viereisessä huoneessa oli seinän täydeltä peruukkeja.

– Saat näin aluksi seurata Marin työskentelyä. Opit pian rutiinit. Seuraa monitoreista, mitä studioilla tapahtuu. Jos joku esiintyjistä rupeaa hikoilemaan tai hiukset ovat huonosti, kiiruhda korjaamaan tilanne tauon aikana, hän opasti.

Jade oli jo puolen päivän aikaan voipunut. Hän lähti kiitollisena ruokatauolle Marin kanssa.

– Ota rauhallisesti, tämä on kiinnostavaa työtä. Huomaat pian, että julkkikset ovat tavallisia ihmisiä. Kaikki haluavat näyttää kuvissa hyvältä. Juttele mukavia, niin saat heidät rentoutumaan, Mari opasti.

– Miten meni? Tomi kysyi illalla, kun lapset olivat malttaneet mennä ensimmäisen hoitopäivän jälkeen nukkumaan. Jade oli päässyt lähtemään töistä ajoissa. Juni ja Henri kertoivat kilvan, mitä olivat tehneet Millan, Oulan, Sallan ja Niilan kanssa.

– Me saatiin leipoa pipareita. Ne oli hurjan hyviä, mutta taikina oli kyllä ihan parasta, Juni kertoi.

– Hyvä, nyt käsipesulle ja sitten iltapalalle. Saatte nauravia nakkeja.

– Onko ketsuppia? Henri kysyi.

– On ja ranskiksia myös.

– Kiva äiti kun teet hyvää ruokaa, mutta Millan makkarakeitto oli kanssa hyvää. Me syötiin kaksi lautasellista.

Jadea hymyilytti lasten riemu. Tuntui, että elämänmuutos oli onnistunut.

– Tomi, en olisi ikinä uskonut, miten työlästä maskeeraus on. Kuvittelin, että tupsutamme esiintyjille vain puuteria poskille ja se on siinä. Ei sinne päinkään. Naiset saivat täydellisen käsittelyn. Ensin pohjavoide, sitten täsmämeikki ja valokynää uurteisiin. Silmät rajattiin ja luomiin sekä kulmakarvoihin laitettiin väriä. Vanhoille naisille mattaa, etteivät rypyt näy. Läheltä katsottuna meikki oli aika raju, mutta näytti kuvissa hyvältä.

– En minä tuosta mitään ymmärrä, mutta näytät olevan innoissasi. Onnea uudelle uralle.

Tomi halasi Jadea, mutta tämä huomasi hänen silmissään huolen häivähdyksen.

BLOGI Jaden ystävät

Blogikirjoittelu on ollut pitkällä tauolla. Lasten syntymä ja koiranpennun hankinta mullistivat täysin rauhallisen elämän. Kuvittelin, että sen ihanampaa ei voi ollakaan, kun aika lasten kanssa kotona. Erehdyin, tunsin itseni vain väsyneeksi ja sen myötä huonoksi äidiksi. Tietenkin yövalvomiset vaikuttivat alakuloon, vaikka kultainen aviomieheni Tomi oli tukena. Kun sydänystäväni Milla tarjoutui ottamaan Henrin ja Junin päivähoitoon, elämä muuttui kerralla. Nekku-koira protestoi aluksi, mutta tottui pian jäämään sohvan nurkkaan päiväunille.

Hämmästyin, kun minulla oli yhtäkkiä Oma Elämä. Sain harjoittelupaikan TV2:n meikkiosastolta ja nautin pitkästä aikaa siitä, että olen omillani. Haaveeni taiteilijan urasta olen haudannut aikoja sitten. Elämässä pitää olla realisti, vaikka se välillä kirpaisee.

Tässä tärkeimmät, lupaan päivittää kiinnostavia tietoja televisiomaailmasta, riehakkain terveisin Jade

30.

Jade osti vadelmaleivoksia kotiin viemisiksi. Sydän jyskytti ja kädet tärisivät. Tieto kuvauskeikasta oli tullut yllätyksenä. Marin piti lähteä matkalle, mutta hän oli yllättäen sairastunut.

– Olet ollut hyvä oppilas. Viikon työmatka on hyvää harjoitusta. Riittää, että hoidat näyttelijöiden kasvot ja hiukset siisteiksi. Kyseessä on nykypäivä eikä epookki, Lilli oli ohjeistanut.

Jade ilahtui, kun kuuli Villen lähtevän ohjaajan roolissa matkaan.

– Ehkä saan nyt meikata sinutkin, hän nauroi, kun he joivat päiväkahvit yhdessä televisiokeskuksen ravintolassa.

– En ole kuvissa, turha kuvitella. Pääosaa esittävät nuoret haluavat parantaa maailmaa, kukapa meistä ei tänä päivänä haluaisi. Käymme viikon aikana luonnonsuojelukohteissa. Tapaamme päättäjiä ja ekologisesti ajattelevia ihmisiä. Osa tarinasta dramatisoidaan. Tapaamme paikallisia soittajia ja laulajia.

– Mietin tässä, osaanko riittävän hyvin?

– Totta kai osaat. Saat improvisoida ja taiteilijoilla on omat näkemyksensä. Voitte suunnitella vapaasti yhdessä. Minä hoidan kokonaisilmeen.

Tomi ei ilahtunut, kun kuuli, että Jade olisi kokonaisen viikon pois kotoa.

– Haluatko, että soitan äidille? Hän on luvannut auttaa, Jade kysyi huolissaan.

– Ei, älä soita, eiköhän me pärjätä. Sovin Millan kanssa aikatauluista, Tomi sanoi nopeasti. Jade kuuli hänen äänestään, ettei mies halunnut anopin tulevan heidän kotiinsa.

– Selvä, soitan joka päivä. Tämä tuli minullekin yllätyksenä.

– Toivottavasti tällaisia keikkoja ei tule usein, Tomi sanoi ja vetäytyi vähin äänin makuuhuoneeseen.

Jade jäi istumaan television ääreen, vaikka ei ollut kiinnostunut, mitä sieltä tuli.

31.

Kuvausaikataulu oli kiireinen. Matkassa oli Jaden ja Villen lisäksi kuvaaja Kaarlo, äänittäjä Matti, kuvaussihteeri Marjukka ja toimittaja Marko. Onneksi sääennuste lupasi poutaa, sillä suurin osa kuvauskohteista oli ulkona.

– Pilvipouta on kuvien kannalta paras mahdollinen. Kirkkaassa auringossa kontrastit ovat liian jyrkät, Kalle myhäili.

Marjukka oli tehnyt Villen kanssa tarkan aikataulun. Kuvauskohteita oli päivittäin vain kaksi, mutta ajomatkat olivat pitkiä. He yöpyivät luontokohteiden majoitustiloissa. Jade huomasi yllättäen joutuvansa jakamaan huoneen Marjukan kanssa, sillä tilat olivat rajalliset.

Kuvaussihteeri oli hätkähdyttävän nuori. Jade ihaili, miten tehokkaasti hän hoiti käytännön asiat. Marjukka soitteli iltaisin seuraavan päivän kohteisiin ja sopi aikataulut, kertoi haastattelujen aiheet ja otti selville, missä he voivat ruokailla.

– En tulisi toimeen ilman tuota tyttöä, Marko kehui, kun he istuivat viikon loppupuolella kuvauspäivän päätteeksi baarissa olutkolpakot edessä.

– Huomenna meillä on kunnon rutistus. Toivottavasti tanssikohtaukset metsän keskellä onnistuvat, Ville sanoi ja katsoi kännykästä sääennustetta.

– Ei kai luvassa ole sadetta? Jade pelästyi.

– Sääennuste lupaa satunnaisia sadekuuroja. Pitää varautua kaikkeen. En tosin osaa kuvitella, että tanssijat halaisivat puita muoviset sadetakit yllään.

Aamulla aurinko pilkisteli tummien pilvien raosta. Jadella oli iso laukku, jossa oli tarvittavat meikkivälineet. Tanssitytöt piirittivät hänet ennen harjoituksia.

– Esitämme metsänhenkiä, asumme ovat vihreitä. Voitko meikata myös kasvomme saman sävyisiksi? he kysyivät.

Jade henkäisi. Ei hänellä ollut vihreää meikkivoidetta.

– Marjukka, kuinka pitkä matka täältä on kauppaan tai apteekkiin? Tarvitsisin elintarvikeväriä.

– Et todellakaan ehdi. Aloitamme kuvaukset heti harjoitusten ja ruokatauon jälkeen. Mutta kuule, minulla on hennaa. Se on vihreää, vaikka värjääkin hiukset kuparinpunaisiksi. Mitä jos sekoitat sitä meikkivoiteeseen.

– Pakko kokeilla. Kiitos, olet aarre.

Metsänneidot olivat häikäiseviä seitinohuissa mekoissaan. He olivat punoneet pitkiin hiuksiinsa muratinoksia. Kasvot, kädet ja paljaat jalat olivat Jaden käsittelyn jälkeen sammaleenvihreät.

Ville henkäisi ihastuksesta.

– Marjukka, ota nopeasti puffikuvia. Saamme tytöistä hienon esittelyn lehdistölle.

Ukkonen jyrähti. Hetkessä taivas tummeni ja ensimmäinen salama välähti.

Kaarlo levitti kameran ylle sadesuojan. Matti piteli heidän molempien yllä isoa mustaa sateenvarjoa.

– Mahtavaa, tytöt aloitamme heti. Saamme kuvattua kuin tilauksesta luonnonnäytelmän.

Tytöt aloittivat villin tanssin ukkosenjyrinän säestyksellä. Kun sade yltyi, heidän ohuet mekkonsa liimautuivat ihoon. Ville hykerteli, sillä näky oli sykähdyttävä. Jade sitä vastoin oli kauhuissaan. Henna valui sateen myötä ja jätti ikävän näköiset viirut esiintyjien kasvoille.

– Bravo, Marko taputti käsiään, kun tanssi oli ohi ja tytöt pääsivät kylmästä hytisten suihkuun.

– Emme olisi voineet toivoa hienompaa loppukohtausta, Ville hehkutti.

Kaarlo oli tyytyväinen, sillä hän taiteilijana rakasti dramatiikkaa. Matti protestoi, että musiikki hukkui välillä ukkosen jylyyn.

– Mehän olemme villin luonnon armoilla eikä studiossa, Marko rauhoitteli.

– Nyt kaikki sisälle lämpimään. Käykää vaihtamassa kuivat vaatteet. Tavataan ravintolassa. Talo tarjoaa iltapalaa viimeisen kuvauspäivän kunniaksi, Ville kehotti.

Illasta tuli kostea. Tillikermainen lohikeitto sopi mainiosti tunnelmaan. Sen kanssa oli tarjolla paahdettua ruisleipää, olutta ja viiniä.

Jaden posket hehkuivat, kun hän siirtyi Villen kanssa yömyssyille baarin puolelle. Marjukka jäi tanssimaan kuvausryhmän poikien kanssa. Jade oli viikon aikana huomannut, miten Kalle ja Matti olivat hakeutuneet vapaa-aikoina kauniin kuvaussihteerin seuraan. Marko oli valitellut väsymystä ja vetäytynyt dekkarin kanssa huoneeseensa.

– Mitä pidät keikkaelämästä? Ville kysyi ja kohotti gin tonic lasiaan.

– Kyllä tämä kotielämän voittaa, Jade nauroi ja siemaisi hymy huulilla jääkylmää juomaa.

– Sinun kanssasi on ollut ilo työskennellä, Ville kehui ja siirsi tuoliaan lähemmäs. Hän silitti Jaden polvea. Se tuntui aivan luonnolliselta.

– Hei, ei kai täällä kuherrella? Tulkaa laulamaan kanssamme karaokea, Marjukka pyörähti paikalle Kalle ja Matti perässään.

– Menkää te vain. En ole laulumiehiä, Ville sanoi nopeasti ja veti kätensä vaivihkaa pois.

– Minä olen väsynyt ja lähden kohta nukkumaan, Jade sanoi torjuvasti.

– Ilonpilaajat, me mennään. Pojat ovat luvanneet laulaa kanssani Mörri-Möykyn, Marjukka nauroi.

Pojat seurasivat häntä kuin varjot.

Jade ja Ville olivat ainoat asiakkaat. He huomasivat, että baarimikko haukotteli ja oli valmis sulkemaan paikan.

– Kuule Jade, päästetään tämä nuori mies vapaalle. Minulla on konjakkipullo huoneessa. Tuletko juomaan vielä yömyssyn?

– Tiedän, etten saa heti unta. Viikko on ollut liian jännittävä. Ehkä lasillinen tekisi hyvää, Jade tuumi.

Ilta oli ihmeellinen. Sade oli lakannut ja kuu kurkisteli ohuiden pitsiverhojen takaa. Ville istuutui sängyn päälle ja veti Jaden viereensä. Konjakki oli vahvaa ja sai olon rennoksi.

– Ville, olen onnellinen, että houkuttelit minut töihin televisioon. En olisi ikinä uskonut, miten kiehtovaa tämä on, Jade sanoi ja nojautui miehen kainaloon.

– Olen haaveillut seurastasi siitä lähtien, kun tapasimme Maman luona.

– Olet ollut kuin veli, mutta voisit olla muutakin, Jade sanoi ja suuteli varovasti Villen kuumia huulia.

Enempää ei tarvittu. Molemmat tunsivat hehkun, jonka toisen iho sai sykkimään. Ville oli taitava rakastaja. Hän siveli Jaden selkää ja siirtyi varovasti edemmäs. Jade toivoi, ettei yö loppuisi koskaan.

Aamulla he heräsivät ovenkoputukseen.

– Ville, aamiaisaika on pian ohi. Tule pian, lähdemme sen jälkeen kotimatkalle, Marko huhuili.

Jade pukeutui kiireesti ja kurkisti oven raosta, oliko reitti hänen ja Marjukan yhteiseen huoneeseen vapaa.

Marjukka harjasi hiuksiaan, kun Jade hiipi sisälle.

– Oliko kiihkeä yö? tyttö kysyi ilkikurisesti.

– Ethän kerro kellekään. Olin niin väsynyt, että nukahdin Villen sohvalle, Jade selitti kiireesti.

– En tiennytkään, että herroilla on huoneessa sohvakin, Marjukka hihitti ja valmistautui kotimatkalle. Hänen tavaransa olivat siististi matkalaukussa.

Jade katsoi kauhuissaan ympärilleen. Vaatteet ja meikit olivat levällään. Hän otti pikaisesti suihkun ja pakkasi pikavauhtia. Aamiainen sai jäädä väliin. Hänen sydämensä pamppaili. Mitä hän oli mennyt tekemään? Yö Villen kanssa oli tuntunut niin ihanalta, että hän oli täysin unohtanut arjen. Tomi ei saa ikinä tietää tästä, hän päätti.

Kotimatka sujui hiljaisuudessa. Kalle ajoi ja muut nuokkuivat. Marjukka ja pojat olivat viihtyneet karaokessa valomerkkiin asti.

Jade oli tyytyväinen, että viikonloppu oli vapaa. Hän päätti olla hyvä äiti, laittaa lasten lempiruokia ja olla hellä Tomille. Tämä oli vain harharetki, joka ei saa toistua, hän päätti.

32.

Harharetkiä tuli kuitenkin jatkossakin. Jaden sydän hypähti joka kerran, kun hän tapasi Villen. Heillä oli tapana käydä yhdessä iltapäiväkahvilla. Työtoverit supattivat, että he seurustelevat. Jaden oli myönnettävä, että siitä ei totuus ollut kaukana.

– Jade, haluaisin viettää hellän hetken kanssasi, Ville ehdotti eräänä kauniina kesäpäivänä.

– En tiedä miten se onnistuisi, mutta ajattelen sinua koko ajan, Jade tunnusti ja tunsi punan kohoavan poskilleen.

– Emme voi näyttäytyä yhdessä muuta kuin töissä, eikä täällä ole rauhallista paikkaa, Ville murehti.

Jaden vihreät silmät välähtivät.

– Älä sano, tiedän sviitin, jossa on lukollinen ovi.

– Ei minulla ole toimittajan palkalla varaa hotellihuoneisiin.

– Minullapa on. Yllätän sinut. Tule tänään työpäivän jälkeen hakemaan minua.

– Selvä, kuulostaa jännittävältä.

Jade hyräili levittäessään meikkiä päivän viimeisen esiintyjän kasvoille. Hän oli kertonut Lillille hennakatastrofista. Tämä oli nauranut ja kiitellyt Jaden kekseliäisyyttä. Tämä oli tunnustanut, että idea oli Marjukan.

– Sinä toteutit sen ja kuvista päätellen onnistuit erinomaisesti. Saat jatkossa uusia haasteita. Olet oikealla alalla, Lilli kehui ja lupasi palkankorotuksen.

Ville tuli illan edellä tapaamaan Jadea. Tämä oli juuri sammuttamassa valoja. Muut olivat jo lähteneet.

– Shh, seuraa minua, Jade kuiskasi ja ohjasi Villen käytävälle, jonka varrella pukuhuoneet sijaitsivat.

– Minulla on kotikenttäetu, tai oikeammin avaimet. Ole hyvä, astu ihanaan ikiomaan sviittiimme.

Ville nauroi. Pukuhuone oli pieni ja kalustuksena oli vain suuri peili, työtaso, kapea muovitettu laveri ja vaatekaappi. Hän kaappasi Jaden syliinsä ja kellisti tämän pitkälleen.

– Olet ihana, tämä on enemmän kuin uskalsin toivoa, hän sanoi ja peitti Jaden suukkoihin.

Jade eli kuin sumussa. Työpäivät olivat edelleen kiinnostavia ja hän eli jatkuvassa kiihkossa. Ville oli harmillisen paljon työmatkoilla ilman häntä, sillä dokumenttien teossa ei tarvittu maskeeraajaa. Jade oli Marjukalle kateellinen. Ville oli ottanut hänet lähes omaksi kuvaussihteerikseen. Ville muisti soittaa usein, mutta siitä koitui enemmän harmia kuin iloa. Lilli joutui huomauttamaan, että yksityispuhelut pitää hoitaa työajan ulkopuolella. Iltaisin kotona Jade ei halunnut puhua Villen kanssa siitä pelosta, että Tomi aavistaisi jotain.

Tomi aavisti kuitenkin. Hän kysyi suoraan Jadelta, miksi tämä nykyään oli hajamielinen, unohteli asioita ja oli muutenkin kummallinen. Miksi seksi ei ollut kiinnostanut aikoihin?

– Työ on vienyt mennessään ja olen iltaisin liian väsynyt, Jade puolustautui, mutta punastui harmikseen.

Tomi ei sanonut mitään. Jade näki hänen ilmeestään, että mies epäili jotain.

– Toivottavasti piristyt. Minulla on tiedossa pari työmatkaa syksyn mittaan. Miten ajattelet lastenhoidon sujuvan?

– Jos minulla on päivävuorot, se ei ole ongelma, Jade kuittasi huolettomasti.

Tuntui hyvältä ajatukselta päästä pois Tomin valvovien silmien alta. Silloin hän voisi jutella iltaisin Villen kanssa ja ehkä kutsua tämän käymäänkin.

Milla tuli viikonloppuvierailulle lasten kanssa. Jade piteli korviaan, kun Henri ja Juni toivottivat kaverit riemunhuudoin tervetulleiksi. Oulalla, Sallalla ja Niilalla oli mukavaa, kun he saivat leikkiä tavaroilla, joita ei ollut kotona. Nekku osallistui häntää heiluttaen palikkatornin kaatamiseen.

– Tule, paetaan keittiöön, Jade kehotti ja kaatoi Millalle kupillisen hauduttamaansa inkivääriteetä. – Tämä rauhoittaa hermoja, olen käynyt viime aikoina ylikierroksilla. Töissä on jatkuvasti uutta opittavaa ja illat ovat täynnä kotiaskareita, hän selitti.

– Olen vaistonnut, että olet nykyään kovasti kiireinen. Viihdytkö töissä?

– Tuntuu, että nyt vasta elän. Miten voin kiittää sinua, kun otit lapset hoitoon.

– Esimerkiksi kaatamalla toisenkin kupillisen tätä jumalten juomaa.

– Milla, minun täytyy tunnustaa, että työnteko on vienyt sydämeni. Kotiarki tuntuu kuin toiselta maailmalta. Yritän hoitaa kotihommat niin kuin ennenkin, mutta töissä tunnen eläväni.

– Älä kerro tuota Tomille. Missä hän muuten on?

– Tekee ylitöitä nyt kun olen kotona. Hän lähtee viikon kuluttua työmatkalle Brysseliin. Lupasi tuoda belgialaista suklaata tuliaisiksi. Siitä minun pitikin puhua. Minulla on perjantai-iltana työvuoro. Voinko tuoda lapset silloin myöhemmin?

– Totta kai voit. He viihtyvät meillä mainiosti.

– Milla, miten tulisin toimeen ilman sinua ja Villeä.

– Kuulin, että teillä on ollut yhteinen työmatka. Miten pärjäsit vilkkusilmäveljeni kanssa?

– Mitä luulet, hyvin niin kuin aina. Ville on kunnianhimoinen. Hän tekee erinomaista työtä, Jade kehui.

– Ovatko työvuorosi varmistuneet? Muistathan, että järjestämme Inton kanssa pienet puutarhajuhlat ensi viikonloppuna. Syksy on ollut kaunis ja kasvimaalta löytyy vielä porkkanoita, lehtikaalia ja maa-artisokkaa. Leivotaan lasten kanssa piirakoita. Sopiihan lauantai-iltapäivä sinulle ja perheellesi?

Jade haki kalenterin.

– Sopii, minulla on perjantaina se iltavuoro. Jos käy, Henri ja Juni voisivat osallistua juhlajärjestelyihin. Tomi on koko viikon työmatkalla ja tulee vasta sunnuntaina.

– Hei, minä keksin. Tuo lapset ennen työvuorosi alkua ja vietä vapaailta. He voivat yöpyä meillä. Tulet lauantaiaamuna virkeänä apujoukoiksi.

– Mahtavaa, kiitos Milla. Keitä muita olet kutsunut?

– Into haluaa tavata entiset solukaverit. Ping on tulossa ja tietenkin Ville. Harmi, ettei Tomi pääse. Ajattelin kutsua myös Maman. Haluaisikohan äitisikin tulla?

– Voin kysyä, mutta tiedän, ettei hän ole innokas matkustamaan. Oletko ajatellut muuta ohjelmaa kuin herkuttelua?

– En oikeastaan. Lapset keksivät puuhaa keskenään ja meillä aikuisilla riittää juteltavaa.

– Minä voin järjestää lapsille hauskan yllätyksen. En paljasta sitä vielä, Jade hymyili. Hänen päivänsä oli kirkastunut. Vapaailta ilman perhettä kuulosti ylelliseltä. Ehkä hän saisi yllätysvieraankin.

33.

Tomi lähti maanantaiaamuna taksilla lentoasemalle. Hän lähetti Jadelle lentosuukon ja otti lapset mukaan. Nämä olivat innoissaan päästessään hopeanharmaan Mersun kyytiin.

Oula, Salla ja Niila kurkkivat ikkunasta, kun taksi pysähtyi heidän portilleen.

– Olipa teillä hieno autokyyti, Milla nauroi ja heilautti Tomille kättään.

Jadella on ennakkoaavistus, että viikosta tulisi ikimuistoinen. Ville oli työmatkalla ja oli luvannut palata perjantai-iltana. Jade mietti, että ehtisi tehdä kunnon syyssiivouksen, käydä kampaajalla ja hankkia jonkun tyylikkään asun puutarhajuhliin. Lapset saisivat syödä koko viikon hampurilaisia ja pizzaa.

Viikonloppu tuli nopeasti. Lapset pakkasivat unilelut reppuihin ja moiskauttivat märät suukot Jaden poskelle, kun tämä vei heidät Millan luo.

– Olkaa kiltisti ja totelkaa Milla-tätiä, hän opasti.

– Mene nyt ja nauti vapaaillasta, me pärjätään, Milla nauroi.

– Onko sinulle tapahtunut jotain ihanaa, kun hyräilet koko ajan? Mari kysyi, kun heidän työvuoronsa oli loppumassa.

– Ajattelin viettää rentouttavan koti-illan, kun lapset ovat yökylässä, Jade kertoi.

– Jos minä olisin vapaalla, menisin elokuviin ja sen jälkeen bailaamaan, Mari sanoi ja iski silmää.

– En minä, viikko on ollut raskas ja huomenna on tiedossa ystävän luona juhlat.

– Pidä hauskaa, nähdään maanantaina, Mari kuittasi ja lähti.

Jade sammutti valot ja sulki oven. Hän oli hieman huolissaan, kun Ville ei ollut vastannut puhelinsoittoon. Yritän myöhemmin uudelleen, hän päätti ja poikkesi kotimatkalla viinikaupassa.

Jade katseli kotona ympärilleen. Hän oli siivonnut, lelut olivat siististi koreissa ja olohuoneen pöydällä oli kimppu syyskukkia. Hän oli sopinut Villen kanssa, että tämä oli tervetullut käymään. Ville oli vastannut, että työmatka voisi venyä, mutta hän tekisi parhaansa.

Ilta kului, Villen puhelin pysyi mykkänä ja Jaden vatsassa oli ikävä tunne, että hän viettäisi vapaaillan yksin. Nekku vinkui lenkille. Jade lähti vastahakoisesti ulos. Palattuaan hän avasi kalliin viinipullon ja kaatoi itselleen lasillisen. Televisiosta ei tullut mitään kiinnostavaa.

Olisi sittenkin pitänyt uskoa Maria ja viettää vapaailta ihmisten ilmoilla, Jade mietti ja kaatoi toisen lasillisen. Se sai olon haikeaksi. Miksi avioliitto Tomin kanssa tuntui nykyään painostavalta ja lastenhoito puuduttavalta? Hellät hetket Villen kanssa olivat saaneet hänet syttymään. Oliko se kaikki vain suloista unta?

Puhelin pirahti. Jade havahtui ja vastasi ääni väristen.

– Jade kultaseni anteeksi, minulla on ollut töiden takia puhelin äänettömällä enkä ole kuullut soittojasi. Olen vielä matkalla. Tulethan huomenna Millan juhliin? Tapaamme siellä, Villen hellä ääni soi Jaden korvissa. Hän sai henkäistyä, että odottaa tapaamista. Linja rätisi, taustalta kuului musiikkia, sitten puhelu meni poikki.

Jade kaatoi pullon lopun lasiin ja irvisti peilikuvalleen ja hulluille haaveilleen. Hän oikaisi pitkäkseen. Nekku hyppäsi kainaloon.

Aamulla Jade heräsi sohvalta auringonpilkahdukseen. Nekku käänsi kylkeä hänen vieressään. Jade ryhdistäytyi, otti kylmän suihkun, teki muutaman venyttelyliikkeen ja valmistautui lähtemään aamulenkin jälkeen Millan luo. Syvä yöuni oli tehnyt tehtävänsä. Hän ei tuntenut enää itseään surkeaksi, vaan oli valmis juhlimaan.

– Äiti, meillä on ollut kivaa. Leivottiin koko ilta kasvispiirakoita ja pipareita, Juni kertoi silmät loistaen.

– Huh, en arvannut, että hommia oli niin paljon. Lapsista oli paljon apua, Milla sanoi ja pyyhki otsaansa.

– Näytät kalpealta, et kai ole sairas? Jade kysyi huolestuneena.

– Ei tässä mitään, vähän heikottaa. Taisin ottaa vähän liian kunnianhimoisen urakan ja valvoin liian myöhään.

– Mene hetkeksi lepäämään, minä hoitelen tämän katraan, Jade lupasi ja hätisti lapset keittiöön. Kuuma kaakao ja hunajapaahtoleivät saivat heidät hiljenemään hetkeksi.

– Nyt käsipesulle ja sitten saatte mennä ulos leikkimään. Juhlat ovat vasta iltapäivällä.

Into tuli keittiöön leveästi haukotellen.

– Terve Jade, hyvä kun tulit apuun. Milla on aivan poikki. Yleensä hän oikea tarmonpesä, mutta nyt tuntuu, että puhti on poissa. Olen vähän huolissani.

– Annetaan hänen nukkua rauhassa. Kerro, miten voin auttaa.

– Pihalla on pöytä valmiina ja minulla on sadekatoskin, mutta sääennuste lupaa onneksi poutaa. Levitetään yhdessä vahakangas ja katetaan kertakäyttöastiat. Kenenkään ei tarvitse jäädä tiskaamaan. Olen valmistanut ämpärillisen kotiviiniä vanhojen hyvien aikojen kunniaksi. Lapsille on mehua ja jääkaapista löytyy olutta ja siideriä.

– Kuulostaa hyvältä. Menen katsomaan pihalle, että lapsilla on kaikki hyvin. Voinko sen jälkeen vallata kylpyhuoneen? Lupasin yllätyksen.

– Totta kai. Haluatko maistaa lasillisen kotiviiniä?

– Ilman muuta. Toivottavasti et ole hankkinut pontikkaa.

– Hahaa, muistat ensitapaamisemme. Ne ajat ovat ohi. Olen nykyään kunnollinen perheenisä. Kolme lasta on ollut aikamoinen haaste, mutta onneksi Milla on nauttinut perheenemäntänä olemisesta.

– Entä sinä?

– Kuvittelin olevani liian nuori isäksi, mutta Millaa ei pysäyttänyt mikään. Tässä sitä nyt ollaan. Ole hyvä, lasillinen parasta tämän syksyn satoa.

Jade maisteli makeankirpeää marja-aronioista valmistettua viiniä. Hänen poskensa olivat valmiiksi punaiset, kun Ville saapui. Tämä halasi Jadea ja valitteli, että matka oli kestänyt kauemmin kuin hän oli ennakoinut.

– Teillä taisi olla illalla karonkka tuoksustasi päätellen, Jade sanoi.

– No joo, oli pakko juhlistaa onnistuneita kuvauksia. Marjukka järjesti tarjoilun eikä siitä voinut kieltäytyä, Ville selitti hiukan nolona.

– Juhlat jatkukoot, Jade kuittasi ja haki Villelle lasillisen viiniä. Tämä kumarsi ja meni tervehtimään isäntäväkeä. Milla voi jo paremmin, kun oli saanut nukuttua hetken. Taksi ajoi pihaan. Lapset kiljuivat, kun Mama saapui suuren korin kanssa. Sieltä kuului salaperäistä rapinaa.

– Mummi, toitko lahjoja? Oula, Salla ja Niila olivat innosta piukeina hänen kimpussaan.

– Odottakaahan hetki, vielä ei ole lahjojen aika. Ne ovat yllätys. Mutta mitä ihmettä teille on tapahtunut? Näenkö harhoja. Täällähän on tiikerikissoja ja leijonia.

– Jade-täti teki meille kasvonaamiot, eikö ole hienot.

– Kyllä vain, en ollut tuntea teitä. Ovatko juhlat jo alkaneet?

– Ei ihan vielä, odotetaan Ping-setää.

– Hyvä, ehdin hengähtää hetken, Mama sanoi ja meni sisälle.

– Milla rakas, oletko taikonut kaikki nämä ihanat tarjottavat? Mama kysyi silmäillessään keittiön tasolla olevia piirakoita.

– Uskoisitko äiti, että olen leiponut lasten kanssa omin pikku kätösin, Milla nauroi.

– Uskonhan minä, näytät rasittuneelta. Olet tainnut laihtuakin?

– Äiti, sinulla on tarkat silmät. En ole ihan kunnossa. Olen menossa ensi viikolla lääkäriin. Heikottaa ja väsyttää, en tiedä mikä minua vaivaa.

– Hyvä kun menet tutkimuksiin. Vietetään tänään juhlapäivä ja murehditaan sitten, kun tiedämme enemmän, Mama sanoi ja rutisti Millaa.

– Tulkaa pian, Ping-setä toi suuren paketin. Hän sanoi, että saamme avata sen heti, Oula touhusi.

Keskellä pihaa oli todellakin valtava kirjavaan paperiin kääritty lahja. Lapset repivät kilpaa käärön auki. Sieltä paljastui metallinvärinen pyöreä otus, jolla oli kaninkorvat, naurava suu, nököhampaat ja suuret tassut.

– Mikä se on? lapset kyselivät kilvan.

– Se on Pingpong jänis. Kuka uskaltaa nousta kyytiin?

– Minä, minä!

– Oula, sinä olet vanhin. Saat aloittaa. Istu jäniksen selkään ja kiinnitä turvavyö. Paina sen jälkeen vihreää nappia. Jänis käynnistyy ja kun painat uudelleen, se pysähtyy. Tässä on ratti, jolla voit ohjata, minne menette.

Oulaa jännitti. Hän istuutui pehmustetulle tyynylle ja Ping auttoi turvavyön kiinni. Kun poika painoi nappia, jänis heräsi eloon. Se otti ensin varovaisen loikan. Sen jälkeen vauhti kiihtyi ja poika nauroi, kun hän teki kunniakierroksen pihamaalla.

– Vau, oletko itse suunnitellut tämän pupujussin? Into kysyi ihmeissään.

– Joo, tämä on koekappale. Arvelin, että täältä löytyy innokkaita testaajia. Kuka haluaa olla seuraava?

Kaikki muut paitsi Niila olivat rivissä odottamassa vuoroaan.

– Ei sinun tarvitse pelätä pupujussia, Milla sanoi ja otti itkua tuhertavan pojan syliin. – Voit kokeilla myöhemmin, jos haluat. Antaa noiden hurjapäiden riehua. Tule auttamaan minua keittiössä.

Into puhalsi trumpetilla fanfaarin, kun piirakat olivat pöydässä. Lapset olivat ensimmäisinä paikalla. Milla toi Mamalle tukevan tuolin pöydän päähän. Muut istuivat retkijakkaroilla. Into toimi tarjoilijana ja leikkasi kaikille makupaloja. Jade kaatoi lapsille mehua ja aikuisille viiniä. Milla oli onnellinen, kun kaikki rakkaat olivat paikalla. Hän ei halunnut myöntää, miten peloissaan oli jatkuvasta huonosta olosta.

Mama taputti käsiään, kun jälkiruoka oli syöty.

– Minulla on tuliaisia. Ei kuitenkaan jänistä, vaan jotain muuta. Olen sopinut Millan ja Inton kanssa, että saan tuoda teille lemmikit. Nyt voitte katsoa koriin.

Lapsia jännitti. Oula nosti kannen ja kurkisti ensimmäisenä. Harmaa kissanpentu kurkki uteliaana reunan yli. Sen perässä korista hyppäsi kaksi muuta pentua.

– Ei ole totta, saadaanko me ihan totta kissat, Salla huudahti. Hän oli jo pitkään toivonut lemmikkejä.

– Saatte, tuo isoin harmaa on Oulan, tämä mustavalkoinen on sinun Salla ja pienin vaalea on Niilan. Voitte itse keksiä niille nimet.

– Kiitos Mama, tämä on ollut hieno juhlapäivä. Saanko kaataa kaikille lisää viiniä, Milla sanoi ja halasi äitiään.

Kun lapset olivat hajaantuneet leikkeihin ja kissanpojat viety sisälle, Into tarjoili aikuiselle kahvia ja variksenmarjalikööriä.

– Onko tämäkin omatekoista? Ville kysyi.

– Totta kai, meillä on luomuperhe, Milla nauroi.

Tunnelma oli raukea. Mama päätti piristää juhlia ja lupasi antaa halukkaille hyviä ennustuksia.

– Nostakaa sydämenpuoleisella kädellä onnenkortti. Jos kaikille sopii, voin tulkita ne julkisesti, hän sanoi.

Mama mietti monta kertaa myöhemmin, ettei olisi pitänyt olla niin avoin. Ehkä liköörillä oli osuutta asiaan, hän lohduttautui.

Jade sai Intohimon ja punastui. Hän ei uskaltanut vilkaista Villen suuntaan ja oli tyytyväinen, ettei Tomi ollut paikalla. Villen kortissa luki Irstaus. Mama nauroi ja kertoi, että se tarkoitti, että elämässä oli liikaa menoa ja että olisi aika pysähtyä ja levätä hetki. Ville myönsi kaiken suosiolla todeksi.

– Sinun vuorosi Ping. Olisin voinut arvata, että nostat kortin Saavutus. Olet edistynyt keksinnöissäsi. Seuraavan kerran kun tapaamme, veikkaan, että korttisi on Menestys. Into, et usko ennustuksiin, mutta mielestäni Kohtalonpyörä kertoo, että elämänne Millan kanssa on sujunut niin kuin tähtiin on kirjoitettu.

Kaikki taputtivat. Enää jäljellä oli Milla. Hän nosti kortin käsi vapisten. Kun Mama käänsi sen, hänen kasvojensa yli kulki varjo.

– Tyttäreni, tämä kortti on Taistelu. Se tarkoittaa kamppailua jonkun tärkeän asian puolesta. Lähetän sinulle energiasäteitä, että selviät.

Into yritti keventää tunnelmaa laittamalla musiikkia soimaan. Kukaan ei kuitenkaan halunnut laulaa tai tanssia. Kun tuulenpuuska toi sateentihkua pihalle, vieraat rupesivat keräämään tavaroita ja hankkiutumaan kotimatkalle. Mama lupasi jäädä yöksi, mutta muut lähtivät. Ville laittoi kypärän päähän ja hyppäsi pyörän selkään. Ping tarjosi Jadelle ja lapsille autokyydin kotiin.

Nekku riehaantui vietettyään koko päivän yksin. Jade huokasi ja vei sen iltalenkille. Oli hyvä tuulettaa epämääräisiä ajatuksia. Päivän aikana oli tapahtunut liian paljon yllättävää.

34.

Ville soitti sunnuntaiaamuna. Jaden sydän hypähti ilosta. Hän lupasi tarjota miehelle kotiruokaa. Ville nauroi ja sanoi, että se sopi mainiosti.

– En muista, koska olen syönyt näin hyvää jauhelihakastiketta spagetin kera, Ville kehui ja otti toisen lautasellisen.

– Äidin kastike on ihan hyvää, mutta Milla-täti tekee kyllä parempaa ruokaa, Henri ilmoitti pontevasti. Juni säesti häntä hakkaamalla haarukalla pöytään.

– Hei, nyt pienempää ääntä. Saatte mehujäät jälkiruoksi. Sen jälkeen menette hetkeksi pihalle. Hiekkalaatikolla näkyy olevan kavereita, Jade sanoi vilkaistuaan ikkunasta ulos. Hän oli helpottunut, kun enää ei tarvinnut jatkuvasti vahtia lapsia.

– Maistuuko kuppi kahvia jälkiruoksi? hän kysyi Villeltä lasten lähdettyä.

– Maistuu ja suukko sen kanssa, Ville sanoi ja halasi Jadea.

Kun Tomi tuli matkalaukun kanssa, hän löysi Jaden ja Villen sylikkäin sohvalta. Jade hyppäsi pystyyn säikähtyneenä. Selityksille ei ollut sijaa. Ville lähti vähin äänin.

Tunnelma illalla oli jäätävä. Jade otti unilääkkeen ja pakeni makuuhuoneeseen heti kun sai lapset nukkumaan. Tomi jäi valvomaan television ääreen.

Aamulla kumpikaan ei puhunut tapahtuneesta. Lapset vaistosivat, ettei kaikki ollut hyvin, mutta tuliaissuklaat saivat heidät riemastumaan.

– Saadaanko viedä hoitopaikkaan loput, vaikka ei olekaan karkkipäivä? he pyysivät.

– Viekää vain, mutta kysykää Millalta, voitteko tarjota kavereille.

Tomi lähti lasten kanssa ja Jade jäi Nekun kanssa kahden. Työvuoro alkoi vasta iltapäivällä. Hän oli kiitollinen, että iltatoimet sujuisivat ripeästi.

Lapset istuivat katsomassa piirrettyjä, kun hän tuli kotiin.

– Käyn kavereiden kanssa kaljalla, Tomi ilmoitti ja veti takin niskaansa.

Jade valvoi aamuyön tunneille, mutta miestä ei kuulunut kotiin. Hän mietti, soittaisiko Millalle, mutta ei kehdannut. Villestä hän ei ollut kuullut mitään koko päivänä.

Miten elämästä on tullut tällainen sotku? Jade mietti tuskastuneena. Nekku käänsi kylkeä ja tuhahti.

BLOGI Jaden ystävät

Olen hämmentynyt ja epätoivoinen. Entinen rauhallinen ja tasapainoinen perhe-elämä on nyt kriisissä. Rakastan Tomia ja lapsia. En tiedä, mikä tunnemyrsky sai minut tavoittelemaan onnen huumaa kodin ulkopuolelta. Arki ja työelämä ovat kuin kaksi eri maailmaa. Tomi ei ymmärrä kipuiluani. Hän on sanonut, että minun pitää valita joko koti tai oma elämä. Se tarkoittaisi avioeroa enkä halua edes harkita luopumista lapsista. Niinpä sinnittelemme, mutta mykkäkoulu on raastavaa.

Yritän kuitenkin ajatella, että olen terve eikä meillä ole taloudellisia huolia. Toisin on ystävälläni Millalla. Hänellä todettiin ärhäkkä rintasyöpä. Milla pääsi lyhyen odotusajan jälkeen leikkaukseen. Toinen rinta poistettiin, mutta korjausleikkauksen ansiosta sitä ei huomaa. Nyt hän saa vahvoja sytostaatteja ja on jatkuvasti huonovointinen.

Mama on muuttanut Millan ja Inton luo. Hän on Millan tukena ja hoitaa koko lapsikatrasta, siis myös meidän Henriä ja Junia. Olen alkanut epäillä, että hänellä todellakin on taikasauva, sillä koti on aina siisti ja lapsilla herkkuruokaa. Mama vain myhäilee ja sanoo viihtyvänsä, kun häntä tarvitaan. Kissanpennut Miuku, Mauku ja Tiuku ovat lasten suosikkeja. Ne saavat hymyn minunkin huulilleni, kun seuraan villiä leikkiä.

Odotan, että elämä rauhoittuu talven tulon myötä. Lapset odottavat kovasti lumikelejä. Kun pihanurmikolla oli muutama sentti lunta, pulkat piti hakea esille. Millan pihaan kohosi kokonainen rivi hiekansekaisia lumiukkoja. Isojen lasten leikit sopivat hyvin yhteen, mutta pikku Niila jää usein sivuun. Mama hemmottelee häntä ja varaa erikoisherkkuja, kun muut kiusaavat. Ei ole helppoa olla nuorin, syysterveisin onneton Jade.

Elämä vakiintui lähes entiselleen joulun lähestyessä. Jade ja Tomi tekivät sovinnon, mutta epäluulo jäi leijumaan ilmaan. Jade varoi visusti puhumista työmatkoista ja Villestä. Hän oli luvannut, ettei tapaisi miestä enää, mutta työkuvioissa sitä ei voinut välttää. Eikä hän halunnutkaan. Villen läheisyys antoi voimia jatkaa arjen pyöritystä.

35.

– Jade, tulethan pikkujouluihin? Mari kysyi marraskuun loppupuolella.

– Tulen, kaipaan todella vähän iloa tähän pimeyteen, Jade sanoi.

– Hienoa, meikataan ja kammataan toistemme hiukset täällä töissä. Juodaan kuoharit, niin päästään tunnelmaan, Mari suunnitteli.

Jade katsoi juhlapäivän iltana kuvaansa peilistä. Hiukset oli koottu ylös ja niissä oli glitterin kimallusta. Mari oli meikannut hänen kasvonsa kalpeiksi ja rajannut silmät tummiksi. Jade oli hankkinut kirsikanpunaisen avokaulaisen puvun ja huimaavan korkeakorkoiset kengät.

– Näytät upealta, Mari kehui ja kaatoi molempien laseihin kuplivaa juomaa. Kun pullo oli tyhjä, he tilasivat taksin.

Jade ei ollut tuntea työtovereitaan. Tekniikan pojat olivat komeita tummissa asuissa ja tytöillä oli värikkäitä mekkoja. Kaikki saivat heti ovella terästetyn glögilasin käteen. Kun juhlapuheet olivat ohi, tarjoilu ja tanssi alkoivat. Jade etsi katseellaan Villeä, mutta ei nähnyt tätä. He olivat puhuneet puhelimessa edellisenä päivänä. Ville oli luvannut tulla, mutta valitti työkiireitä.

– Jade, saanko luvan? Marko tuli hakemaan tanssiin.

Jade rentoutui ja nautti. Kotihuolet unohtuivat hetkeksi. Hän kävi virkistäytymässä baarissa, jossa piikki oli avoin. Hän päätti tilata rohkeasti gin tonicin. Se jäi väljähtymään, kun herrahenkilöt houkuttelivat hänet parketille.

– Käyn välillä puuteroimassa nenäni, hän nauroi, kun pelkäsi meikin tuhrautuneen tanssin pyörteissä.

Kun Jade palasi baariin, hän näki Villen tutun selän. Hän oli juuri aikeissa mennä halaamaan, kun Villen käsi hakeutui vieressä istuvan tytön harteille. He kilistivät kuohuviinimaljoja ja vaihtoivat suudelman. Jade tunnisti Marjukan tämän iloisesta kikatuksesta.

Jade pakeni. Silmämeikki valui viiruiksi kasvoille, kun hän pääsi kotiin.

Tomi istui television äärellä ja katsoi pitkään.

– Ei tainnut olla mukava ilta? Tulit aikaisin.

– Ei huvittanut juhlia. Porukka oli humalassa ja kaikki sekoilivat, Jade kuittasi ja meni kuumaan suihkuun.

– Tule juomaan lasillinen viiniä seuraksi, ostin patonkia ja juustoakin, Tomi sanoi ja kaatoi kahteen lasiin tummanpunaista juomaa.

Jade kietoutui kylpytakkiin ja istui Tomin kainaloon. Tuntui, että paha kavala maailma oli kaukana.

Ville soitti muina miehinä Jadelle maanantaina töihin. Hän hämmästeli, miksi Jade ei ollut juhlissa, vaikka oli luvannut tulla.

– Tuli muuta menoa, Jade sanoi kylmästi.

– Tuletko päiväkahville kanssani?

– Sinulla taitaa olla parempaa seuraa.

– Mitä tarkoitat?

– Puskaradio kertoo, että sinulla on suhde Marjukan kanssa.

– Hei, älä kuuntele juoruja. Meillä oli hetken vipinää, mutta hän on kiinnostunut nuoremmista kavereista. Minä jäin jo pikkujouluiltana toiseksi, kun Marjukka lähti tekniikan poikien kanssa jatkoille.

– Ville, en kestä, että te miehet olette vietävissä muutaman silmäniskun jälkeen.

– Jade, rauhoitu, tarjoan munkkikahvit.

Jade leppyi, mutta luottamus oli kadonnut. Hän päätti, että he voivat olla Villen kanssa edelleen ystäviä, mutta rakastavaisia heistä ei enää tule.

36.

Alkavan talven harmaus sai Jaden masentumaan. Päivät kuluivat kuin sumussa. Hän hoiti työt rutiinilla, mutta entinen into oli kadonnut. Lilli huomasi hänen väsymyksensä ja ehdotti käyntiä työterveyslääkärin luona. Tämä määräsi Jadelle mielialalääkkeitä. Ne saivat pahan olon kuriin, mutta väsyttivät.

– Jade, mikä sinun on? Kuljet kuin zombie täällä kotona, Tomi kysyi huolissaan.

– Mikään ei ole niin kuin ennen. Haluaisin vain nukkua, Jade sanoi ja kääriytyi sohvannurkkaan. Nekku hyppäsi viereen ja painautui kainaloon.

– Minulla on ensi viikonloppuna työmatka. Pärjääthän lasten kanssa? Tomi kysyi ja hieroi Jaden hartioita.

– Totta kai pärjään, mene vaan rauhassa.

– Soittelen matkalta.

Juni ja Henri kinastelivat koko lauantaipäivän. Jaden päätä särki. Hän komensi lapset varhain suihkuun ja nukkumaan. Kun koti hiljeni, hän istuutui lempinojatuoliinsa ja kaatoi itselleen lasillisen päivällä ostamaansa punaviiniä. Radiosta kuului tunnelmamusiikkia. Kyyneleet tulivat kuin itsestään. Minun on pakko ryhdistäytyä, Jade mietti kaataessaan toisen lasillisen.

Puhelin soi. Jaden sydän hypähti, soittiko Ville, kun tiesi hänen olevan yksin kotona.

– Hei, olethan vielä hereillä? Tomin tuttu ääni kaikui puhelimesta.

– Olen, lapset nukahtivat hetki sitten.

– Äänesi kuulostaa samealta, onko kaikki hyvin?

– On, istun katselemassa lumisadetta. Saadaan valkoinen joulu.

– Täällä Brysselissä on lämpöasteita ja katukahvilat auki. Istun porukan kanssa ulkona syömässä simpukoita.

– Nauti, me söimme lasten kanssa pakastepizzaa.

– Tuon jotain hyvää tuliaisiksi, mene nukkumaan, suukkoja.

Jade tyhjensi viinipullon ja vaipui uneen. Lapset löysivät hänet aamulla sohvalta.

– Äiti, miksi sinä nukut vaatteet päällä? Tule laittamaan aamupalaa.

Jade olisi halunnut kääntää kylkeä ja jatkaa unia. Hän ennakoi, että päivästä tulisi pitkä ja raskas.

Iltapäivällä ovikello kilahti. Nekku oli ensimmäisenä ovella.

– Hei, oltiin lasten kanssa kaupungilla ja päätettiin tulla käymään, Milla tervehti.

– Ihanaa, kaipasinkin seuraa. Nämä kaksi käyvät hermoille, Jade sanoi. – Minulla ei taida olla mitään tarjottavaa.

– Keitä kuppi kahvia, minä olen ihan poikki. Ostin lapsille pillimehut. Saadaan rupatella hetki rauhassa. Näytät kalpealta, oletko sairas?

– Jos krapula on sairaus, niin olen kyllä. Maailman murheet painoivat ja tyhjensin illalla kokonaisen viinipullon, Jade tunnusti.

– Voi sinua, ehkä olit sen tarpeessa. Mene hetkeksi pitkällesi. Minä keitän kahvit ja pidän lapset hiljaisina. Jos haluat kertoa, mikä sinua painaa, kuuntelen.

– Minulla on syysmasennus, niin lääkäri sanoi. En jaksa innostua mistään. Joulu pelottaa. Lapset odottavat lahjoja ja herkkuja. Tuntuu, että en vain jaksa.

– Olette tervetulleita meille. Minuakin lääkkeet väsyttävät, mutta Mama on apuna. Toivotaan, että kevätaurinko piristää meitä molempia.

Jaden päätös pitää Ville vain ystävänä piti seuraavaan yhteiseen työmatkaan asti. Molemmat tunsivat entisen kiihkon, kun olivat kuvauspäivän jälkeen kahden hotellihuoneessa. Jade hehkui aamulla, vaikka tunsi tehneensä väärin Tomia ja lapsia kohtaan.

– Meillä on vain yksi elämä, nauti, Ville sanoi ja kaatoi molemmille lasillisen minibaarista löytämästään kuohuviinipullollisesta.

– Ihanalle elämälle, Jade hymyili kyynelten lomasta.

37.

Milla piti lupauksensa ja kutsui Jaden perheen joulunviettoon. Jade syleili hauraaksi käynyttä ystäväänsä.

– Miten voit, olet laihtunut hurjasti?

– Sinnittelen, olen seurannassa ja toistaiseksi kaikki on hyvin. Onneksi se kaamea lääkekuuri on ohi, Milla kertoi.

– Jade, onpa ilo nähdä sinua, Mama tuli tervehtimään Niila sylissään. – Missä komea miehesi on ja lapsukaiset?

– Tomi jäi pihalle juttelemaan Inton kanssa. Heillä on kuulemma joulusalaisuuksia. Lapset vilahtivat leikkihuoneeseen.

– Asettukaa taloksi. Olen laittanut teille vierashuoneen valmiiksi. Lapset saavat nukkua Oulan ja Sallan huoneissa.

– Ihanaa, olen odottanut perhejoulua, Jade sanoi ja lähti Maman kanssa keittiöön. Niila toi Millalle satukirjan. Jade katsoi, miten hellästi poika asetti torkkuhuovan heidän polvilleen. Kissanpoikaset olivat livistäneet sohvan alle ja kurkkivat nyt uteliaina.

– Maista omatekoista glögiäni, Mama kehotti ja toi Jadelle kanelilta tuoksuvan mukin. – Ville ja Ping tulevat jouluillalliselle. Kalkkunapaisti on uunissa. Paistoin jo eilen imelletyn perunalaatikon sekä porkkana- ja lanttulaatikot. Autatko minua pilkkomaan rosolliainekset? Mama rupatteli.

Keittiössä oli joulun tuoksua. Jade kietaisi esiliinan eteensä ja tarttui toimeen.

– Kiitos Mama, kun olet hoitanut meidänkin lapset. Soitin äidille, mutta hänellä on kädet täynnä hommia hyväntekeväisyysprojekteissa. Hän lähetti terveisiä ja lupasi viettää joulun pyhät yhdessä Linnan marttojen kanssa kiertelemällä tervehtimässä kyläläisiä.

– Äidilläsi pitää olla tekemistä nyt, kun hän on yksin, Mama sanoi rauhoittavasti.

Lapset pyrähtivät keittiöön.

– Saadaanko herkkuja? he kyselivät silmät kirkkaina.

– Saatte mehua ja piparit. Älkää syökö liikaa makeaa. Jouluillalliseen on vain hetki aikaa.

Millan ja Inton olohuoneessa oli tuuhea joulukuusi. Lapset olivat ripustaneet oksille värikkäitä palloja ja hopeanauhaa. Pienet tuikut saivat sen loistamaan. Milla oli levittänyt Niilan kanssa pitkälle pöydälle punaisen liinan ja kattanut perheen kauneimmat astiat. Into kantoi hurraahuutojen säestyksellä kalkkunan pöytään.

Jade oli tervehtinyt lämpimästi Villeä ja Pingiä. Tomi sitä vastoin mulkoili Villeä ja kätteli muodollisesti. Ping kilisytti kelloa ja houkutteli lapset laulamaan. Näillä oli tonttulakit päässä. Tiukujen helinä sai tunnelman vapautumaan.

Jouluruoat saivat tunteet herkistymään. Milla ja Ville muistelivat lapsuutensa jouluja. Mama myhäili, että oli hauska olla lasten luona jatkamassa perinteitä. Jaden muistot linnan virallisista jouluista tuntuivat kaukaisilta. Tomi kertoi pohjanmaalaisista tavoista. Jadesta tuntui, ettei hän koskaan oppisi ymmärtämään, millaisia herkkuja kaljavelli ja lipeäkala olivat.

– Koska joulupukki tulee? lapset kyselivät malttamattomina, kun jälkiruoaksi tarjottu luumurahka oli syöty.

– Isi taisi mennä katsomaan, joko pukkia näkyy, Milla sanoi ja kaateli kahvia. Hän tarjosi sen kanssa Mozart-kuulia.

Jade liikuttui muistellessaan heidän Wienin kuukausiaan.

– Tuntuu, että niistä ajoista on ikuisuus. Oltiin niin nuoria ja niin viattomia, hän sanoi.

– Niinpä, nyt meillä on oivat aviomiehet ja liuta lapsia, kissoja ja vielä koirakin. Miten muuten Nekku suhtautui kissoihin?

– Nuuhkaisi kerran ja jätti ne rauhaan. Miuku yritti tulla tekemään tuttavuutta, mutta Nekku käänsi selkänsä.

Eteisestä kuului kolinaa. Lapset ryntäsivät paikalle. Niila jäi Millan syliin.

– Onko täällä kilttejä lapsia? römeä-ääninen punapukuinen joulupukki kysyi.

– Me ollaan kaikki oltu kilttejä, Henri hihkaisi.

– Hyvä, hyvä, osaatteko te laulaa pukille?

– Osataan. Me ollaan harjoiteltu, Oula ilmoitti ja aloitti: Joulupukki, joulupukki, valkoparta, vanha ukki. Eikö taakka paina selkää? Käypä tänne, emme pelkää!

– Sehän meni hienosti. Kuka auttaa minua jakamaan lahjat?

– Minä, minä.

Hetkessä paketit oli jaettu. Lapset repivät kiireellä lahjapapereita. Ville otti valokuvia, Nekku pyöri lasten ympärillä ja kissanpojat kurkkivat kirjahyllyn päältä yleistä hyörinää. Into tuli hiukset lumipyrystä märkinä sisälle.

– Isi, missä sinä olit? Joulupukki kävi jo, Salla kysyi.

– No voi harmi, sainko minä yhtään lahjaa?

– Sait, sinun pakettisi ovat äidin vieressä.

Into iski Millalle silmää ja istui tyytyväisenä avaamaan pakettejaan.

Isot lapset hiljenivät uusien pelikoneiden ääreen. Niila oli saanut toivomansa junaradan. Tomi ja Into auttoivat häntä sen kokoamisessa.

Ville ja Ping kiittivät mukavasta illasta ja lähtivät yhdessä ulos lumipyryyn. Jade oli tyytyväinen, että kaikki oli sujunut ilman suurempia tunnemyrskyjä. Hän auttoi Mamaa korjaamaan astiat koneeseen ja ruoanloput kylmään. Milla oli nukahtanut sohvalle. Jade katsoi, kun Into levitti torkkuhuovan hänen ylleen. Radiosta kuului tunnelmallisia joululauluja. Tomi näppäili hiljaa kitaraa niiden tahdissa.

38.

– Kuule Ville, onko mikään kapakka tänään auki? Ping kysyi kylmästä hytisten. Häntä ei huvittanut mennä yksinäiseen kotiin.

– Ei taida olla. Minulla on viskipullo. Mitä jos me kaksi poikamiestä juotaisiin yömyssyt joulun kunniaksi.

– Sait ylipuhuttua.

Ping katseli ympärilleen Villen yksiössä. Näki, että naisen kädenjälki puuttui. Ikkunoissa oli vain säleverhot eikä viherkasveja ollut. Sänky oli petaamatta ja keittiössä oli tyhjiä pizzalaatikoita.

– En tiennyt odottaa vierasta, Ville sanoi nolon näköisenä. – Istu alas ja ole kuin kotonasi.

Hän toi litran viskipullon ja kaksi lasia pöytään.

– Kelpaako raakana, minulla ei taida olla jääpaloja?

– Kelpaa mainiosti.

Kun toinen lasillinen oli juotu, Ping jutteli hiljaisella äänellä, että oli aina rakastanut Jadea, mutta ei ollut koskaan uskaltanut myöntää sitä.

Ville katsoi häntä myötätuntoisena.

– Sama vika. En tiedä, mikä hänen lumonsa salaisuus on. Pääsin hetkeksi lähelle, mutta pilasin mahdollisuuteni. Olen oikea ääliö, Ville tunnusti.

– Eiköhän oteta vielä yksi paukku meille onnettomille tunareille.

39.

Joulunpyhät Millan ja Inton luona jäivät Jaden mieleen yhtenä hänen parhaista hetkistään. Paluu kotiin ja arkeen tuntui raskaalta.  Hän ei tiennyt, kumpi oli kamalampaa, lasten meteli vai Tomin puhumattomuus. Vain Nekku oli turvallisesti oma itsensä, heilutti häntää ja vinkui lenkille. Onneksi työt veivät ajatukset siitä, ettei heillä vallitsi edelleen kireä ilmapiiri, vaikka ulkoisesti kaikki oli hyvin.

Millan vointi heikkeni kevään edetessä. Syöpä uusiutui eikä lääkehoidosta ollut apua. Into kehotti lapsia olemaan metelöimättä, että äiti sai levätä. Mama hyöri entiseen tapaan kodin hengettärenä. Hänen huolensa näkyi vain ylenpalttisena hemmotteluna.  

Eräänä sateentihkuisena iltapäivänä Niila tuli kurahousut vettä tippuen itkien sisälle ja ryntäsi Millan kainaloon.

– Mikä tuli? Onko sinuun sattunut? Milla kysyi huolestuneena.

– Salla kiusaa, poika nyyhkytti.

– Kerro mitä tapahtui.

– Me potkittiin palloa Oulan kanssa. Pallo osui vahingossa Oulan päähän ja se suuttui. Kaatoi minut kuralätäkköön ja hakkasi. Salla kiljaisi ja tuli väliin. Se heitti Oulan ainakin kymmenen metrin päähän ja komensi minut sisälle. Näin miten se potkaisi Oulaa ja huusi, ettei pienempiä saa kiusata.

– Huuda Salla ja Oula sisälle ja mene pyytämään Mamalta kuumaa kaakaota. Haluan jutella sen jälkeen siskosi ja veljesi kanssa.

– Joo, en vaan ymmärrä, miten Salla jaksoi heittää Oulan, Niila pyyhki tuhruisia kasvojaan.

Salla ja Oula tulivat hetken kuluttua Millan luo. Tämä nuhteli Oulaa riehumisesta ja pyysi sen jälkeen Sallaa jäämään kahdestaan hänen kanssaan. Oula lähti ja irvisti mennessään Sallalle. Hän oli pelästynyt ilmalennosta, mutta ei ollut onneksi loukkaantunut.

Salla itki. – Äiti, en tiedä mitä tapahtui. Raivostuin, kun Oula mukiloi Niilaa. Ajattelin, kunpa hän lennähtäisi pois pienemmän kimpusta ja niin siinä kävi. En ymmärrä mitä tapahtui.

– Tyttöseni, en olisi halunnut vielä kertoa tätä sinulle, kun olet lapsi. Tiedätkö, minulle kävi sinun ikäisenäsi samalla tavalla. Ajattelin pahaa kiusaavista kavereista ja heille alkoi tapahtua kummia. Mama voi kertoa sinulle enemmän siitä, että suvussamme on taikavoimia. Niistä on paljon iloa, kun käyttää lahjan hyvän tekemiseen. Lupaathan minulle, ettet ajattele muista pahaa. Heilauta nyt kättä ja ajattele jotain mukavaa. Minun mieleni tekee lasillista kylmää mehua. Kokeile.

Salla katsoi äitiään hämmästyneenä, keskittyi ja heilautti kättä. Salla nauroi kyynelten läpi, kun yöpöydälle ilmestyi lasillinen vadelmamehua.

– Älä kerro tästä muille kuin Mamalle. Isin ja poikien ei tarvitse tietää. Pidetään tämä meidän naisten juttuna.

Salla halasi äitiään. Hän oli edelleen ihmeissään, mutta päätti salassa harjoitella. Mahtavaa, hän voisi taikoa herkkuja silloin kuin halusi.

BLOGI Jaden ystävät

Tuntuu, että kirjoitan vain, kun minulle ja läheisille tapahtuu jotain ikävää. Kirjoittaminen rauhoittaa ja selkiyttää ajatuksia. Olen surun murtama. Sydänystäväni Milla kuoli rintasyöpään, kun kevät oli kauneimmillaan. Vietimme pienet hautajaiset viikko sitten. Lapset olivat poimineet kukkakimput arkun päälle. Millan äiti Mama jää toistaiseksi asumaan Inton ja lasten kanssa. Hän haluaa hoitaa edelleen Oulan, Sallan ja Niilan lisäksi meidänkin lapsia. Olen kiitollinen, sillä lapset viihtyvät yhdessä. Into on murheen murtama. Tuntuu, että hän on aikuistunut tänä keväänä, kun on joutunut ottamaan vastuuta lasten hoidosta.

Meillä Tomin kanssa arki on sujunut tasaisesti. Vaikka molemmilla on ollut työmatkoja, yritämme viettää vapaa-ajat lasten ehdoilla. Suunnittelemme, että käymme kesälomalla tervehtimässä isovanhempia. Tomi on hankkinut käytetyn merensinisen Skodan ja on siitä innoissaan. Kesälomaa odotellen, Jade.

40.

– Minulla on ehdotus. Sain kuulla, että työnantaja on vuokrannut kesäksi mökin Mikkelistä. Saamme käyttää sitä edullisesti. Sopisiko viikon mökkiloma Saimaan rannalla? Tomi kysyi.

Jade mietti hetken. Hän joutuisi olemaan vuorokaudet ympäri Tomin kanssa. Toisaalta lapsille lomanvietto muualla kuin kotona tekisi hyvää.

– Minulla on koko heinäkuu lomaa. Ohjelmasarjat ovat tauolla, Jade kertoi.

– Minä saan järjestettyä lomani samaan aikaan. Mitä sanotte lapset, miltä kuulostaa oma mökki rannalla? Siellä on venekin. Voidaan käydä kalassa.

– Saadaanko karkkia joka päivä? Juni kysyi toiveikkaana.

– Katsotaan, jos olette kilttejä, Jade nauroi.

Heinäkuu oli harvinaisen sateinen ja kolea. Jade pakkasi matkaan villapaitoja ja kumisaappaita. Nekku hääräili hermostuneena ympärillä. Sillä oli kokemusta, että laukkujen esille ottaminen tarkoitti aina jonkun poissaoloa.

– Menkää hetkeksi pihalle Nekun kanssa. Se sekoittaa vaatepinot saman tien, kun olen viikannut ne, Jade hermostui.

Tomi katseli huolestuneena ulos. Sade rummutti ikkunoita ja sääennuste lupasi myrskyä.

– Onkohan tämä hyvä ajatus? hän mietti.

– Ei voida enää peruakaan, vuokra on maksettu, Jade sanoi tomerasti. – Laitan eväsleivät valmiiksi ja meille kahvia termospulloon, niin jaksat ajaa suoraan perille. Onhan sinulla kartta?

– Osoite on navigaattorissa. Eiköhän me selvitä. Pahus, lapset ovat märkiä, huudan heidät vaihtamaan kuivat vaatteet. Sen jälkeen lähdemme, Tomi päätti.

Ajomatka oli rasittava. Lapset kiukuttelivat, ettei heillä ollut mitään tekemistä. Maisemien katselu ei kiinnostanut. Jade keksi, että he voivat kilpailla, kuka näkee ensimmäiseksi keltaisen auton.

Vastaan tuli mustia ja harmaita, jokunen punainenkin, mutta keltaisia ei näkynyt.

– Tyhmä kisa, Henri valitti, kun Juni ja Jade huomasivat yhtä aikaa oranssinkeltaisen pakettiauton.

Tomi pysäytti auton puolimatkassa katoksella varustetulle taukopaikalle. Hän komensi perheen ulos välipalalle.

– Miksei voitu syödä autossa? lapset protestoivat istuttuaan märille penkeille.

– Siksi, etten halua murusia sisälle. Haukatkaa reippaasti, niin pääsemme perille ennen iltaa.

Loppumatka sujui hiljaisuudessa. Lapset ja Nekku torkkuivat takapenkillä. Jade kuunteli kuulokkeet korvilla musiikkia. Tomi seurasi navigaattorin ohjeita. Kun oli aika kääntyä mökkitielle, mieliala kohosi.

Huvila oli uusi ja tuoksui tuoreelle puulle. Hiekkaranta näkyi keittiön ikkunasta. Sade oli vaimentunut tasaiseksi tihkuksi. Tomi sääti patterit täysille, sillä sisällä oli viileää. Jade järjesteli tavaroita kaappeihin ja sijasi vuoteet. Alakerrassa oli makuuhuone, jossa oli leveä kahden hengen sänky. Parvella oli patjat lapsille. He testasivat heti, miten vauhdikkaasti jyrkkää porraskaidetta myöten pystyi laskemaan.

– Kuka auttaa sytyttämään takkatulen? Tomi kysyi löydettyään puukoriin huomaavaisesti jätetyt koivuhalot.

Juni ja Henri kilpailivat, kumpi saa nopeammin tuohenkäppyrät syttymään. Jade keitti teetä lämmikkeeksi ja istuutui kylmästä väristen takan ääreen heti, kun puut olivat syttyneet.

– Mitä meillä on iltaruoksi? lapset kysyivät.

– Haluatteko paistaa takassa makkaroita? Laitoin uunin kuumenemaan, saatte niiden kanssa ranskanperunoita.

– Jee, kunnon mökkiruokaa, Henri hihkaisi tyytyväisenä.

– Maistuu minullekin, onko meillä sinappia? Tomi kysyi.

– On ja ketsuppia myös. Eiköhän me huomiseen asti selvitä näillä.

Sade jatkui aamulla. Jade heräsi ensimmäisenä ja laittoi kahvin tippumaan. Hän katsoi ikkunasta harmaata maisemaa. Aamu-uinnille ei tehnyt mieli, vaikka hän oli kotona kuvitellut nauttivansa auringonpaisteesta ja uimisesta.

Lapset nukkuivat pitkään. Parvelta kuului tasaista tuhinaa. Tomi tuli haukotellen keittiöön.

– Mitä ihmettä me keksitään sadepäivän ratoksi? hän kysyi ja halasi Jadea.

– Juo kuppi kahvia. Mietitään sitten. Huomasin, että televisiohuoneessa on pino lautapelejä.

– Minä tiedän hauskempaa ajanvietettä. Eiköhän vetäydytä kahvin jälkeen hetkeksi makuuhuoneeseen.

Jaden sydän sykähti. Siitä oli kauan, kun he olivat viimeksi rakastelleet. Nyt tuntui hyvältä painautua Tomin kainaloon.

Kun parvelta alkoi kuulua ääniä, Jade havahtui. Hän oli nukahtanut hetkeksi ja olo oli ihanan raukea.

– Käyn pikaisesti suihkussa, katsotko että lapset saavat aamupalaa. Keitin puuron valmiiksi ja kaapissa on mansikkahilloa.

– Homma hoidossa, Tomi sanoi, kietoi aamutakin ympärilleen ja lähti vihellellen keittiöhommiin.

Lapset ja Tomi innostuivat lautapeleistä. Juni kehitteli Carcassonnessa juonia, joilla voitti veljensä. Henri puolestaan loisti korttipeleissä. Jade osallistui mielellään Unoon, sillä sen pelaamisessa ei tarvinnut miettiä strategioita. Tomi yritti opettaa hänelle shakkia, mutta pari peliä hävittyään Jade totesi, ettei se ollut hänen juttunsa.

Sääennusteen lupaama myrsky puhkesi illalla. Kuului mahtava paukahdus ja sähköt menivät poikki. Nekku syöksyi sängyn alle. Tomi kävi pihalla katsomassa, mitä oli tapahtunut. Valtava mänty oli kaatunut salaman iskusta pihatielle. Onneksi ei auton päälle, mutta ajotie oli tukossa.

– Ollaan motissa. Toivottavasti sähköt palaavat pian, hän raportoi.

Jade oli löytänyt keittiön kaapista kynttilöitä. Ne loivat kalpeaa valoa hämärään. Tomi sytytti nopeasti takkatulen. Hän oli tyytyväinen, että kuivia puita oli jäljellä. Juni ja Henri hihkuivat, kun Jade toi pussillisen vaahtokarkkeja.

– Saatte paahtaa näitä takassa, mutta varokaa tiputtelemasta lattialle, hän kehotti.

Mökki jäähtyi hetkessä. Järveltä päin puhalsi vihainen tuuli ja sade yltyi. Jade haki sängyistä peitot ja levitti ne lasten harteille.

– Nyt leikitään leirielämää. Isi saa toimia kipinämikkona ja vahtia tulta. Laitan teille nukkumapaikat tähän takan eteen. Yritetään sinnitellä aamuun. Toivottavasti sähköt palaavat ennen sitä.

Juni, Henri ja Nekku käpertyivät peittojen alle. Jade luki heille iltasadun ja Tomi näppäili kitaraa.

– Nukahtivat, puut riittävät aamuun asti, eiköhän tästä selvitä. Onneksi emme ole telttaretkellä, Tomi arvioi tilannetta.

– Menen keittämään meille lisää teetä. Otin mukaan myös tummaa rommia, nyt se on tarpeeseen, Jade sanoi.

Yöstä tuli pitkä. Jade ja Tomi sopivat vahtivuorot. Rommipullo oli lähes tyhjä, kun aamu valkeni. Mökki oli jääkylmä eivätkä sähköt olleet palanneet. Tomi yritti soittaa sähkölaitokselle, mutta linja tuuttasi varattua. Ilmeisesti moni muukin oli pulassa.

– Lapset, sade on lakannut. Lähdetään reippaalle aamulenkille, Jade sanoi tarjottuaan perheelle kylmää kaakaota ja voileipiä.

Nekku odotti remmi hampaissa eteisessä. Lenkki-sana oli sille tuttu.

– Hyvä, ettei mänty kaatunut mökin päälle, Henri sanoi harppoessaan rungon yli.

Tomi auttoi Junia ja Jadea. Mökkitien varrella kaikki talot olivat pimeitä.

– Onko toivoa sähköistä? Tomi kysyi naapureilta.

– Korjaavat parhaillaan, mutta se voi kestää.

– Pahus, olemme jumissa tuolla tien päässä.

– Ei hätää, minulla on traktori. Voin tulla apuun, naapuri lupasi auliisti.

Ei kestänyt kuin hetken, kun männynlatva oli siirretty sivuun. Tomi kiitti ja kysyi maksua.

– Meillä on tapana auttaa, ei se mitään maksa, naapuri kuittasi ja peruutti traktorin pihaansa.

Tomi oli helpottunut. Jaden mielestä mökkielämästä oli kadonnut viehätys.

– Eiköhän palata kotiin. Siellä on lämmintä ja ruokakaupat lähellä. Meillä ei ole enää kuin mökkikorppuja jäljellä, hän ehdotti.

– Jee, mennään kotiin, lapset säestivät.

Kotimatka tuntui huomattavasti lyhemmältä kuin menomatka. Lapset lauloivat kaikki osaamansa laulut. Jade hyräili mukana.

– Uskoisitteko, että loppuviikoksi on luvassa auringonpaistetta. Voidaan mennä uimarannalle ja Särkänniemeen, Jade lupasi.

– Me halutaan tavata Oula, Salla ja Niila. Voidaanko kutsua heidät mukaan?

– Totta kai. Hyvää kaupunkilomaa kaikille, Jade nauroi.

BLOGI Jaden ystävät

Meidän kesälomamatkamme oli katastrofi. Mikkelin mökki oli ylellinen, mutta sade, myrsky ja sähkökatko saivat meidät kaipaamaan takaisin kotiin. En ymmärrä, miten ihmiset ovat tulleet toimeen luonnon armoilla. Meidän pelastuksemme oli takkatuli. Lapsilla oli paljon kerrottavaa kavereille, kun kävimme tapaamassa Oulaa, Sallaa ja Niilaa.

Ajoimme seuraavalla viikolla pohjanmaalle Tomin vanhempien luokse. He hemmottelivat lapsia leivonnaisilla ja makeisilla. En hennonut kieltää, vaikka meillä kotona on vain kerran viikossa karkkipäivä. Lyyti ja Jukka olivat vanhentuneet. Sydäntä särki katsella, miten kankeasti he kävelivät. Jukalla on rollaattori. Lyyti valitti, että miehen muisti on heikentynyt. Tomi pelkää, että hänen isällään on Alzheimer. En tiedä, onko se perinnöllistä, toivon ettei ole. Olimme kotimatkalla hiljaisia. Näin, että Tomi oli huolissaan.

Kävimme matkalla tervehtimässä äitiäni linnassa. Hän oli täynnä tarmoa. Kertoi, että heillä Linnan marttojen kanssa on meneillään keräys, jonka tuotoilla tuetaan lasten harrastustoimintaa. Kokki Immanuel hemmotteli meitä tarjoamalla lasten herkkuruokia.

Nyt olemme taas kotona. Arki alkaa pian. Se tuntuu helpottavalta, sillä lapset kaipaavat kavereita. Niin minäkin. Kesälomaterveisin Jade.

40.

Syksy sujui rauhallisesti. Kaikki tottuivat pikkuhiljaa ajatukseen, ettei Milla ollut enää jakamassa iloja ja suruja. Vuoden vaihteen jälkeen kuului huhuja Kiinasta alkaneesta viruksesta. Se tuntui olevan mittaamattoman kaukana. Pian kuitenkin uutiset maailmanlaajuisesta pandemiasta pelästyttivät.

Maria Elena riensi apuun. Hän kutsui Jaden perheen sekä Maman, Inton ja lapset turvaan linnaan. Myös Ville ja Ping saivat kutsun, mutta molemmat kieltäytyivät.

Ville oli innoissaan siirryttyään tutkivan journalismin ryhmään. Hän ideoi reportaasia koronaviruksen leviämisestä ja sen maailmanlaajuisista vaikutuksista.

Kun tuli tieto rajoituksista, Ping sai tilauksen roboteista hoivakoteihin. Apurahan ja patentin turvin hän kehitteli lähes ihmisen kokoisia hahmoja, jotka pitivät vanhuksille seuraa. Ne osasivat lukea, silittää hiuksia, hieroa hartioita ja auttaa kävelyssä ja ruokailussa. Roboteista tuli niin suosittuja, että Ping sai tehdä tosissaan töitä vastatakseen kysyntään.

– Saadaanko me linnaan ikioma robotti? Jade kyseli huvittuneena.

– Totta kai saatte. Haluatko tytön vai pojan, vaalea- vai tummahiuksisen? Ping kysyi.

– Toivoisin Pingin näköistä, koska et itse suostu tulemaan.

– Se onkin kysytyin mallini, Ping nauroi ja lupasi toimittaa lähetyksen pikaisesti.

Jade sanoi itsensä irti töistä. Tiedossa oli supistuksia, joten oli todennäköistä, että hän viimeksi tulleena olisi joka tapauksessa saanut potkut. Tomi ja Into pystyivät tekemään linnasta käsin etätöitä. Lapset olivat innoissaan muutosta.

– Saadaanko me ihan oikeasti asua linnassa? he kyselivät.

– Saatte kyllä, mumminne odottaa teitä kovasti. Minäkin asuin siellä lapsena, Jade kertoi.

Hän ei halunnut muistella yksinäisiä päiviä ja ankaraa kotiopettajaa. Millan ja Villen ystävyys oli muuttanut hänen elämänsä.

– Mummi on hankkinut teille opettajan. Saatte opetella lukemaan ja kirjoittamaan yhdessä, Jade suunnitteli.

– Saadaanko leikkiä myös? Juni kysyi huolissaan.

– Totta kai saatte. Tiedättekö, linnassa on loistava kokki Immanuel. Voi olla, että pääsette kokkaamaan linnan keittiöön.

Junin ja Henrin silmät kirkastuivat. Opettaja kuulosti huolestuttavalta, mutta kokkaussuunnitelma hyvältä.

Ping tuli hakemaan heitä suurella pakettiautolla. Lapset olivat pakanneet lempilelut mukaan. Jade epäröi, ottaisiko maalaustarvikkeet matkaan. Lopulta hän päätti, että niistä voisi olla lohtua pitkinä päivinä, kun lapset olisivat oppitunneilla ja miehet etätöissä. Tomi pakkasi vaihtovaatteet ja tietokoneen. Hän oli iloinen vaihtelusta, sillä kotielämä oli ollut hiljaiseloa kesäloman jälkeen.

– Tervetuloa, ihana kun linnaan saadaan elämää, Maria Elena syleili vieraitaan. Jade huomasi, että äiti oli vanhentunut. Hän oli laihtunut eikä ryhti ollut yhtä ylväs kuin ennen.

Mama komensi lapset ripeästi sisälle. Miehet kantoivat matkatavarat linnan eteisaulaan. Ping lupasi jäädä juomaan kahvit ennen paluumatkaa.

– Tässä tämä palvelijanne Pingping nyt on, hän esitteli ja kantoi hämmästyttävästi itsensä näköisen robotin sisälle. Nekku kävi nuuskimassa sitä epäluuloisesti ja perääntyi Junin jalkojen viereen. Kissanpojat, jotka olivat kasvaneet jo isoiksi, olivat hävinneet linnan sokkeloihin.

Lapset katselivat ihmeissään, kun nuken silmiin ilmestyi sininen valo. Se kumarsi ja kiersi kättelemässä.

– Pingping ymmärtää puhetta ja oppii koko ajan lisää. Kokeilkaa, miten pallopeli sen kanssa sujuu. Se osaa myös kortti- ja lautapelejä, kun kerrotte säännöt. Saatte ottaa robotin mukaan luokkahuoneeseen. Se auttaa teitä läksyissä, Ping kertoi. Hän oli selvästi ylpeä keksinnöstään.

– Onko siinä patterit tai ladattava akku? Tomi kysyi kiinnostuneena.

– Pingping toimii aurinkokennolla. Se osaa hakeutua itse valoisiin paikkoihin. Raportoikaa, jos se väsyy. Voin käydä lataamassa miekkosen silloin tällöin. Nyt kun kevät etenee, ei pitäisi olla mitään huolta, Ping selitti.

– Tervetuloa kaikki, olen kattanut salonkiin virvokkeita, kokki Immanuel kumarsi.

Matkalaiset tunsivat itsensä tervetulleiksi herkutellessaan tuoreilla leivonnaisilla. Maria Elena huokaisi, kun lapset kirmasivat katselemaan paikkoja. Hän istui Jaden ja Maman kanssa takan ääressä. Tomi ja Into olivat lähteneet tutkimuskierrokselle.

– Tuntuu uskomattomalta, että te kaikki olette täällä. Minulla on ollut päivät täynnä menoja Linnan marttojen kanssa, mutta illat ovat olleet yksinäisiä. Tämä pirullinen virus on tuonut jotain hyvääkin, kun olemme nyt yhdessä. Lasten opettaja marttasisko Brita aloittaa vasta ensi viikolla. Lapset ehtivät sitä ennen tutustua linnaan ja ympäristöön. Kauppias on luvannut toimittaa ruokatarvikkeet suoraan tänne. Pysytellään omassa rauhassa niin kauan, kun tautitilanne on paha.

– Kiitos äiti, kun saimme tulla. Tämä on kaikille vaihtelua, Jade sanoi.

– Mama, mitä jos ennustaisit meille, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, Maria Elena ehdotti.

– Hyvä on, nostakaa onnenkortit, Mama suostui ja otti korttipakan käsilaukustaan.

Maria Elenan kortissa luki Täyttymys. Hän nauroi ja sanoi, että kortit tietävät. Hän oli jo pitkään toivonut rakkaita ympärilleen.

Jade tunnusteli kortteja pitkään ja nosti lopulta yhden. Se oli Taito. Mama myhäili ja sanoi, että kortti kertoi Jaden kyvystä nauttia omin käsin tekemisestä ja luovuudesta.

– Tiedätkö tyttöseni, että marttojen tunnuslause Elämä on parasta itse tehtynä tarkoittaa, ettet saa jäädä suremaan menneitä, vaan elämän pitää jatkua ja olet itse vastuussa sen laadusta. Sinulla on nyt loistava mahdollisuus jatkaa taiteen tekemistä. Lapsilla on koulu, Tomilla ja Intolla työkuviot, Maria Elena ja minä hemmottelemme lapsia ja kokki hoitaa ruokapuolen. Nauti elämästä, tämä on mahdollisuus.

– Olipa se pitkä mainospuhe, Jade nauroi liikuttuneena. – Näyttää siltä, ettei minulla ole valinnan varaa. Äiti, vieläkö piharakennus on tyhjillään? Voisin vetäytyä sinne maalaamaan. Tärpätti ja öljyvärit tuoksuvat liikaa täällä sisällä.

– Kyllä vain, voit sisustaa itsellesi ateljeen. Aloita siivouksella ja ikkunanpesulla, sillä tilaa ei ole käytetty vuosikausiin. Ikävä kyllä hovineidot ovat jättäneet meidät. He palasivat kotikyläänsä viruksen pelästyttäminä. Meidän pitää selvitä nyt omillamme, Maria Elena kertoi.

– En minä työtä pelkää. On jännittävä olla taas täällä kotona, Jade tuumi ja kaatoi kaikille lisää teetä.

– Kohotetaan maljat portviiniä tulonne kunniaksi, Maria Elena ehdotti onnellisena.

41.

Ville sai käyttöönsä yhtiön auton ja kuvauskaluston. Hän uskoi selviytyvänsä yksin pienen digitaalikameran ja tietokoneen kanssa ja suuntasi reportaasimatkan keski-Eurooppaan.

Kun maiden rajat sulkeutuivat, hän jäi jumiin Espanjaan. Tietoyhteydet toimivat onneksi edelleen, joten hän sai lähetettyä jutut Suomeen. Ville kiersi tekemässä haastatteluja sairaaloissa ja hoivakodeissa, joissa hätä oli käsin kosketeltava. Vanhukset eivät ymmärtäneet, miksi heidän omaisensa olivat hylänneet heidät, kun eivät enää käyneet katsomassa.

Ville vietti illat pienessä hotellihuoneessa editoiden materiaalia tietokoneella. Hän tunsi tekevänsä tärkeää työtä, mutta ikävä vaivasi. Skypeyhteys Maria Elenan linnaan katkeili harmittavan usein.

Mama katsoi tarkkaan särisevää kuvaa ja huolestui.

– Ville, et näytä terveeltä. Oletko varmasti kunnossa?

– Olen valvonut eikä ruoka oikein maita. Unenpuute ja päänsärky vaivaa, ei tässä muuta, Ville kuittasi.

– Oletko käynyt koronatestissä?

– Olen, se näytti negatiivista. Tosin päänsärky alkoi vasta testin jälkeen.

– Käy uudelleen ja muista levätä, Mama huolehti.

Ville ihmetteli itsekin, miten olo oli yhtäkkiä voipunut. Yöllä kohosi kuume. Hän näki unta, että Marjukka kikatti ja nakkeli niskojaan, kun hän pyysi tätä tanssiin. Jaden silmät kiilsivät vihamielisinä, kun hän polvistui tämän eteen tulipunainen ruusukimppu kädessä. Kurkku rahisi eikä ääntä tullut, kun hän yritti pyytää anteeksi ja kertoa, että Jade oli hänen elämänsä rakkaus.

Ville heräsi aamulla hiestä likomärkänä. Hän pelästyi ja ajoi lähimmälle terveysasemalle. Siellä on käsittämättömän pitkä jono. Koronatestin tulos näytti positiivista.

Ville haki apteekista särkylääkettä ja vetäytyi hotellihuoneeseen karanteeniin. Ystävällinen emäntä toi hänelle päivittäin kuumaa keittoa ja kylmää mehua. Ville jaksoi hädin tuskin maistella ruokaa.

Hänen tilansa huononi nopeasti. Emäntä soitti hädissään ambulanssin. Ville joutui tehohoitoon. Painajaiset ja hengenahdistus yltyivät. Mama yritti soittaa Villen puhelimeen, mutta tämä ei jaksanut vastata.

Lääkärit antoivat ylimääräistä happea, mutta mikään ei auttanut.

Surusanoma Villen kuolemasta sai läheiset epätoivon valtaan. Mama ei voinut uskoa, että hänen molemmat lapsensa olivat kuolleet nuorina. Maria Elena ja Jade yrittivät lohduttaa parhaansa mukaan. Vain lasten iloinen nauru auttoi jaksamaan päivästä toiseen.

Jade suri omalla tavallaan Villen kuolemaa. Hän vetäytyi ateljeehen ja maalasi tummasävyisiä kuvia, joissa näkyi valkoisten enkelien hahmoja. Jade halusi uskoa, että Milla ja Ville kohtasivat toisessa todellisuudessa.

42.

Kesällä pahin tautitilanne helpotti ja kaikki iloitsivat vapaudesta. Matkustus oli taas sallittu. Jaden ja Inton perheet olivat kotiutuneet linnaan ja päättivät jäädä Maria Elenan hartaasta pyynnöstä tämän vieraiksi. Mama oli saanut pikkuhiljaa elämänhalun takaisin. Hän jaksoi kertoa lapsille iltasatuja. Pingping kuunteli pää kallellaan ja toisti myöhemmin sadut lapsille, kun nämä halusivat kuulla ne uudelleen.

Jade heräsi aamuisin virkeänä jatkamaan maalaamista. Väriasteikko keveni kesän edistyessä.

– Saammeko tulla katsomaan ateljeehen? Maria Elena ja Mama kysyivät.

– Saatte, mutta osa maalauksista on vielä kesken, Jade sanoi ujosti.

Rouvat katselivat ympärilleen. Jade oli loihtinut ympärilleen satumaailman. Pitsihelmaiset prinsessat hymyilivät tauluissa. Tummasävyiset enkelit loivat kontrastia heleihin töihin.

– Jade, olet löytänyt oman kädenjäljen. Nämä maalaukset ovat ihastuttavia, Maria Elena kiitteli.

– Olen aina tiennyt, että sinulla on rikas tunne-elämä, nämä kuvat todistavat sen, Mama sanoi vilpittömästi.

– Haluaisitko pitää julkisen näyttelyn? Voisimme kutsua Linnan martat ja kyläläiset katsomaan. Ehkä paikallislehden toimittajakin innostuu, Maria Elena suunnitteli.

– En tiedä, haluan vielä viimeistellä näitä. Ehkä syksyllä, Jade mietti. Hänen poskensa olivat punehtuneet. Ajatus omasta näyttelystä tuntui kiihottavalta.

– Luin lehdestä, että meneillään on valtakunnallinen kuvataidekilpailu, jonka teema on Siivet kantavat. Minusta sinun kannattaisi osallistua. Maalaukset sopivat aiheeseen loistavasti, Mama ehdotti.

Jade jäi miettimään. Eihän hänellä ollut mitään menetettävää. Teokset olivat syntyneet sisäisestä palosta.

Jade rohkaisi mielensä.  Hän otti kolmesta parhaimmin onnistuneesta työstä kuvat ja lähetti ne sydän pamppaillen kilpailun tuomareille.

Tulos julkistettiin syksyllä. Jade ei ollut uskoa silmiään, kun hän sai vaaleansinisen kirjeen, jossa raati onnitteli kilpailun voitosta. Perusteluina oli, että Jade oli sisäistänyt kilpailun sanoman ja esittänyt ennen näkemättömän rohkeasti toivon kipinän koronan keskellä. Mukana oli tuntuva stipendi ja kutsu oman näyttelyn pitämiseen Tampereen taidemuseossa.

Valtakunnan sanomalehdet julkaisivat kuvat voittoteoksista. Jade joutui yllättäen huomion kohteeksi. Hän oli hämillään ja onnellinen. Tuntui, että tie kuvataiteilijana oli auennut.

– Sinusta on tullut julkkis, miltä tuntuu? Tomi onnitteli ja kaatoi molempien laseihin kuohuviiniä.

– En vieläkään usko tätä todeksi. Minulla riittää tekemistä, kun valmistelen tulevaa näyttelyä. Kiitos, kun olet kannustanut minua.

– Halusin nähdä sinut onnellisena. Nyt suorastaan kukoistat, Tomi sanoi ja halasi Jadea.

– Tehdään sovinto. Minulla on hyvä olla täällä sinun ja lasten kanssa enkä kaipaa seikkailuja, Jade huokasi hymy huulillaan.

– Sopii, lapsetkin viihtyvät. Minulla on kerrottavaa. Sain kutsun kansainväliseen työryhmään. Jatkan edelleen etätöissä, mutta palavereja on muutaman kerran vuodessa. Ne pidetään Euroopan pääkaupungeissa heti kun koronatilanne sallii. Haluatko tulla avecikseni?

– Tomi, kuulostaa kiehtovalta. Olen haaveillut näkeväni lempitaidettani Rooman, Pariisin ja Lontoon taidemuseoissa.

– Eiköhän se onnistu. Mama ja äitisi kilpailevat, kumpi saa hemmotella enemmän lapsia. He ovat täällä hyvässä hoidossa. Onneksi Into ja Brita pitävät katraan järjestyksessä. Oletko muuten huomannut, että he viihtyvät epäilyttävän hyvin yhdessä?

– Molemmat ovat sinkkuja, hyvä kun heillä on seuraa toisistaan. Niin ja Pingping auttaa, kun aikuiset väsyvät. Tiedätkö, että kokki Immanuel on suunnitellut koulun syyslomaviikolla järjestävänsä lapsille kokkikurssin? He saavat laatia itse ruokalistan.

– Minä voisin osallistua rapsimalla kakkutaikinakulhot, Tomi virnisti.

BLOGI Jaden ystävät

Syksyinen tervehdys kotilinnastani. Äitini Maria Elena on majoittanut meidät koronapakolaiset. Henri ja Juni opiskelevat yhdessä Oulan, Sallan ja Niilan kanssa. Heidän opettajallaan on tiukka ote, läksyt pitää tehdä ennen iltapäivän leikkejä. Isoimmat osaavat jo lukea ja kirjoittaa. Pikku-Niila piirtää hurmaavia kuvia Nekku-koirasta ja linnan saleissa villeinä juoksevista kissoista.

Miehet istuvat päivät etätöissä tietokoneiden äärellä. Iltaisin he pelaavat shakkia ja seuraavat urheilua. Mama ja äiti pitävät seuraa toisilleen ja lapsille. Mama kertoo lapsille turhankin jännittäviä iltasatuja. Onneksi niissä on aina onnellinen loppu. Ystävämme Pingin kehittelemä robotti Pingping on suosikkimme. Se jaksaa yllättää tempuillaan. Nekku tosin murisee sille, sillä koira ei ymmärrä, mikä ihmisen näköinen hajuton otus oikein on.

Syyslomaviikolla linnassa leijaili kiihottavia tuoksuja. Kun piimäkakku otettiin uunista, Nekku tuli hulluksi. Se ulvoi kuin susi. Kokki Immanuel leikkasi koiralle makupalan. Sen jälkeen Nekku linnoittautui keskelle keittiön lattiaa ja lapset joutuivat loikkimaan sen yli.

Immanuel antoi lasten suunnitella ruoat itse. Jouduin vähän avustamaan, sillä toivelistalla oli pelkästään makeita herkkuja. Sovimme, että lapset kokkaavat yhden alku- ja pääruoan ja sen jälkeen jälkiruokia. Kaikista se kuulosti reilulta.

Kun juhlahetki koitti, me aikuiset pukeuduimme parhaimpiimme. Kuljemme täällä linnassa mukavissa kotiasuissa, mutta nyt oli hauska etsiä vaatekomeroista jotain muuta. Maria Elenalla oli kullankimalteinen tyköistuva leninki, Mamalla mustaa samettia, miehillä tummat puvut ja valkoiset paidat sekä kissanrusetit. Minä kiedoin ympärilleni kirjavan sarongin ja kiinnitin hiukset ylös.

Lapset olivat kattaneet salin pitkän pöydän. He olivat levittäneet valkoisen käsin kirjotun liinan ja kattaneet ruusukuvioiset astiat. Tytöt olivat poimineet puutarhasta syyskukkia ja sitoneet niistä pieniä värikkäitä kimppuja koristeiksi.

Keittiöstä kuului kilinää, kun istuuduimme pöytään. Lapset kantoivat tärkeän näköisinä kaikille kulhot tuoksuvaa keittoa.

– Mitä tässä on? kysyin uteliaana.

– Kokki ehdotti, että käytämme puutarhasta löytyviä kasviksia. Saatte maa-artisokkakeittoa ja itse leipomiamme sämpylöitä, Henri esitteli.

Keitto maistui erinomaiselta. En moittinut, vaikka siinä oli vähän kokkareita. Pääruoksi saimme lasten lempiruokaa spagettia ja jauhelihakastiketta runsaan ketsupin kera.

– Nyt jännittää, Mama sanoi odotellessaan jälkiruokaa.

Lapset kikattivat ja työnsivät yhteisvoimin jälkiruokakärryn saliin.

– Me saatiin toivoa lempijälkkäreitä. Kokkasimme suklaamoussea, omatekoista kirsikkajäätelöä strösseleiden kera ja kinuskikastiketta. Aikuisille on kahvia ja piimäkakkua, lapsille kuplivaa vadelmamehua, Salla esitteli ylpeänä.

– Olette erinomaisia kokkeja, Maria Elena kiitteli ja otti toisen annoksen jäätelöä.

Kun lapset pyrähtivät leikkeihin, me aikuiset jäimme istumaan kahvikuppien ääreen. Immanuel tarjoili pulleista kristallilaseista konjakkia. Maria Elenalla ja Mamalla oli silmät kyynelissä. He jaksoivat kehua, miten ihanaa oli, kun linnassa oli taas elämää.

Mama otti Maria Elenan pyynnöstä tarotkortit esiin. Miehet kieltäytyivät yhteistuumin ennustuksesta ja vetäytyivät iänikuisen shakkipelin ääreen. En ole koskaan päässyt selville, mikä siinä viehättää. Onneksi minun ei tarvitsekaan. Olen tyytyväinen, että he viihtyvät keskenään.

Minun korttini lupasi menestystä. Se tuntui hyvältä. Olen vieläkin epävarma taidoistani, vaikka maalaaminen tuo iloa. Äidin kortissa luki onnellisuus. Se näkyi hänen kasvoistaankin. Mama nosti itselleenkin kortin ja ähkäisi, kun siinä luki uupumus. Hän myönsi, että suri edelleen Millan ja Villen kuolemaa. Päivä kerrallaan, hän sanoi ja lähti lepäämään.

Minä jäin istumaan äidin kanssa. Hän halasi ja sanoi, että elämä jatkuu, mutta juuri nyt näin on hyvä. Haikeissa tunnelmissa Jade, uskallanko sanoa, kuvataiteilija.

43.

Television kulttuuriohjelmat kutsuivat Jaden osallistumaan keskusteluun nykytaiteen tilasta. Jadea huvitti, kun hän istui maskeerattavana odotellen suoran lähetyksen alkua.  Ympyrä oli sulkeutunut. Vain Ville puuttui kuvioista.

Tunnelma lähetyksen jälkeen oli riehakas. Tuottaja Marko oli kutsunut esiintyjät kabinettiin jatkoille. Tarjolla oli valkoviiniä ja pieniä bebee leivoksia. Jade oli pyörällä päästään. Ensin kotiarki ja lasten syntymä, työ maskeeraajana, Millan sairastuminen, sitten korona ja pako linnaan, Villen kuolema ja nyt odottamaton menestys kuvataiteilijana tuntuivat epätodellisilta.

– Penni ajatuksistasi? Marko kysyi.

– Olen häkeltynyt. Elämä on ollut vuoristorataa. Nyt tuntuu, että olen löytänyt jotain omaa. Palan halusta jatkaa maalaamista.

– Hienoa, uskon että tämä on sinun juttusi. Vaikka olit sinä hyvä kasvomaalarikin, Marko nauroi ja kaatoi Jadelle lisää viiniä.

BLOGI Jaden ystävät

Minulla on vihdoinkin hyviä uutisia. Olen löytänyt maalaamisen hurmion. Valmistelen parhaillaan omaa näyttelyä. Jännittää ja vähän pelottaakin. Herään aamuöisin miettimään päivän kuvioita. Ateljeessani tuoksuu tärpätti, se saa ajatukset kiitämään. Näyttelyn teema on valonpilkahdus koronan keskellä. Kuvittelin, että virus hiipuu, mutta toisin on käynyt. Tartuntaluvut ovat kammottavia. Haluan silti uskoa, että meillä on toivoa. Lapset ovat terveitä ja viihtyvät linnassa. Miehillä sitä vastoin on vaikeampaa. He kaipaavat sosiaalisia kontakteja, sillä etätyö on yksinäistä ja välillä turhauttavaa puuhaa.

Olemme solmineet Tomin kanssa aselevon. Viihdymme yhdessä, mutta kipinä puuttuu. Olen tainnut kasvaa aikuiseksi, sillä ymmärrän, että ystävyys on hyvä asia. Muisto hekumasta, jonka olen kokenut, kannattelee yhä. En kadu, sillä nyt voin tunnustaa, että olen elänyt.

Maalaaminen kiihottaa lähes samalla tavalla. Olen löytänyt kiihkon, joista en ennen tiennyt mitään. Taiteen tekeminen saa ajantajun unohtumaan. Ei ole nälkä eikä jano. Äiti on ottanut tavaksi tulla rupattelemaan kanssani iltapäivisin. Hän tuo kahvia ja voileipiä ja sanoo, että ilman niitä laihtuisin olemattomiin.

Työpäivien jälkeen käyn kuumassa suihkussa ja vaihdan vaatteet. Illalliset täällä linnassa ovat päivän kohokohta. Lapset ovat ihastuneet kokkaukseen. Immanuel antaa heidän puuhailla keittiössä. Ruokalistalla on lasten suosikkeja jauhelihaa, pastaa ja omatekoisia hampurilaisia. Jälkiruoat ovat luku sinänsä. Meillä syödään jatkuvasti lettuja ja mansikkahilloa sekä jäätelöä.

Mama ja äiti viihtyvät yhdessä. Linnan martat vierailevat ahkerasti luonamme. Täällä kokoontuu kädentaitajia ja lukupiiri. Äiti suostutteli minut ohjaamaan maalausryhmää. Aloitimme akvarelliväreillä ja siirryimme pikkuhiljaa akryylimaaleihin. Nyt kylän kirjastossa on ryhmänäyttelymme. Olen vilpittömän ylpeä, miten nopeasti harrastelijat ovat edistyneet. Elämä on todellakin parasta itse tehtynä. Maalausterveisin Jade.

EPILOGI

Mama ja Maria Elena istuivat televisiolähetyksen jälkeen linnan terassilla. Ilta oli syksyisen kuulas. Molemmilla oli huovat harteilla ja kannullinen kuumaa rommiteetä pöydällä. Lapset olivat jo nukkumassa. Into ja Tomi katselivat urheilua.

– Jade hurmasi katsojat televisiokeskustelussa. Hänestä on kasvanut rohkea aikuinen. Olen tavattoman ylpeä tyttärestäni, Maria Elena sanoi. – Olen muutenkin onnellinen, sillä olen viettänyt elämäni parasta aikaa, kun sain teidät luokseni.

– Minulla on ikävä Millaa ja Villeä. Sinä, Jade ja lapset olette minulle tärkeitä, Mama sanoi ääni liikutuksesta väristen.

– Olen iloinen, että päätit jäädä luokseni. Kun nuoriso aikanaan palaa koteihinsa, meillä kahdella on täällä turvallinen olo ja seuraa toisillemme. Nyt Mama, haluaisin, että nostat meille onnenkortit.

Ilta ehti hämärtyä, ennen kuin rommitee oli juotu ja rouvat malttoivat mennä nukkumaan. Maria Elenan tarotkortti oli luvannut ylitsevuotavia maljoja ja Maman valkoinen kyyhkynen toi kaivatun viestin rauhasta ja ystävyydestä.