
KOLME NEITOSTA
Olen rytmittänyt eläkeläispäivät tasaisesti kirjoittelun, lukemisen, äänikirjojen kuuntelun, television ja kuvataiteen kesken. Kun kaipaan nollausta, pelaan tietokoneella muutaman pasianssin. Niin ja toki käyn lenkillä, kaupassa ja kokkaan kotiruokaa. Miten sitä on aikoinaan ehtinyt käydä töissä, hoitaa lapset ja koiran miehestä puhumattakaan?

KAKSIN
Kollaasiaskartelu on ainakin hetken tauolla, mutta materiaalia riittää jatkossakin. Palasin akvarellien pariin, sillä niiden tekeminen kotioloissa onnistuu mainiosti.

NELJÄ
Koska maalaan vain omaksi iloksi ja mielen virkistykseksi, tavoitteet eivät ole korkealla. Muistan haikeana, miten ensimmäinen oma näyttely oli Suuri Tapaus.

KEVÄT
Innostuin myös taideverkkokauppa Taikosta, jonka kautta myin yllättävän monta työtä. Olen tyytyväinen, että kaikenlaista on tullut tehtyä, mutta aikansa kutakin…

KESKUSTELU

PUNAPÄÄT

HELEITÄ VÄREJÄ
Maalauskipinä jatkuu, vaikka huteja tulee. Olen repinyt aika monta yritystä, kun en ole ollut tyytyväinen. Yritän pelkistää ja luoda mielenkiintoisia pintoja. Nämä kolme tämän päivän maalausta hyväksyin julkaistaviksi.