AURINKO JA KUU

Uusi jäsen on Kynäilijöiden kirjoitushaaste marraskuun puolessa välissä. Innoittajana ryhmään liittynyt uusi jäsen, mutta aiheen käsittely on toki vapaa. Minä ammennan voimaa iki-ihanalta Mamalta. Tässä vaihteeksi hieman mystinen lyhyt tarina.

Mama oli saanut uuden menopelin.

— Onpa sinulla komea Ferrari, Helli ihasteli.

— Annoin tälle nimeksi Musta Pantteri. Katso, miten iloisesti se heiluttaa häntää päästessään lenkille. Isot pyörät ja tilava ostoskori. Tai ei minulla enää mitään ostettavaa taida olla, Mama sanoi hieman haikeana.

Helli hymyili ja lupasi lähteä kaveriksi.

Marraskuun ilma oli kylmänkostea, hoivakodin piha oli täynnä kuralätäköitä ja upottavia kuoppia.

— Hyvä kun ulkoeteisessä on tumma matto. Saan rullattua pyörät kuiviksi palattuamme. Tarvitsen tätä menopeliä jo sisälläkin. Jalat eivät kanna niin kuin nuorempana, Mama jutteli.

Helli nyökkäsi hajamielisesti.

— Penni ajatuksistasi tai senttejäkö ne nykyään ovat?

— Valtterista ei ole enää seuraa. Hän on vaipunut syvälle lapsuuteen eikä tiedä, missä on, Helli huokaisi.

— Ehkä se on onnellinen olotila. Mutta jatketaan me kaksi kirjoittelua, Mama ehdotti. — Voisin päivittää ensi kokemuksia pantterin kanssa. Testasin sitä kapuamalla lähikorttelin jyrkän mäen. Vastaan tuli vähintään satavuotias muori, joka pysähtyi ja kehui, kun pääsin ylös. Hölmistyin, näytinkö todella liikuntavammaiselta? Muori oli juttutuulella ja siinä sitten tutkittiin pantterin kaikki hienoudet. Tuli sama tunne kuin nuorena koiraa ulkoiluttaessa, että samanhenkiset ihmiset uskaltautuvat juttusille.

Helliä nauratti.

— Minulle riittää toistaiseksi kävelysauvat. Kun katselin vanhoja valokuvia, tuntui hurjalta muistella Lapin patikkaretkiä ja laskettelua Alpeilla. Silloin ei tullut mieleen, että kävelen joskus vanhana varovaisesti ja pysyttelen liukkaalla kelillä sisällä.

— Sama täällä, ei minullakaan nuorempana ollut mitään ongelmia. Vanheneminen on kurjaa, mutta on meillä ainakin aiheita varastossa, Mama hymähti.

— Mitä sanot, jos kutsumme uuden jäsenen kirjoittajaryhmäämme. Olen jututtanut muutaman kerran Matildaa, joka muutti naapurihuoneeseen pari päivää sitten. Hän vaikuttaa virkeältä.

— Ja vauhdikkaalta, kun liikkuu sähkökäyttöisellä rollaattorilla, Mama sanoi. — Hyvä ajatus, ryhmämme on todellakin jäänyt pieneksi nyt, kun Valtterikaan ei enää osallistu.

***

Kahvikupit höyrysivät, kun naiset istuutuivat pöydän ääreen.

— Johan nyt, en ole kirjoittanut muuta kuin joulukortteja viime aikoina, mutta voinhan yrittää, Matilda kertoi. — Mieheni kuoli yllättäen ja jätti minut yksin, vaikka lupasi olla loppuun asti rinnallani. Elämästä putosi pohja. Suru painoi ja sydän petti. En tullut enää yksin kotona toimeen, hän jatkoi silmissään vaikeasti tulkittava ilme. Surua, epätoivoa, uhmaa?

Mama ja Helli olivat myötätuntoisia. Jokaisella oli oma tarinansa eivätkä ne hoivakodissa olleet iloisia.

***

Seuraavana päivänä Helli meni hakemaan Matildaa. Ovi oli auki, mutta häntä ei näkynyt. Pöydällä oli vihko, jonka kannessa luki Uusi jäsen.

Helli avasi sen. Teksti kertoi kolmesta hoivakodin asukkaasta, jotka päättivät kirjoittaa yhdessä. Tarina seurasi heidän keskustelujaan sanasta sanaan. Viimeinen lause pysäytti.

Tänään hän tulee hakemaan minut, pysyvästi.

Matildaa ei näkynyt koko päivänä. Mama ja Helli olivat huolissaan. Mama sekoitti tarotpakan ja nosti ohjekortin. Hän hymähti, olisihan se pitänyt arvata. Kortti oli Kohtalonpyörä, joka kertoi, että elämä jatkuu omaa rataansa odottamattomista tapahtumista huolimatta.

***

Mama ja Helli koputtivat jo varhain Matildan ovelle.

— Matilda, oletko valmis? Musta Pantteri odottaa kaveria lenkille.

Huone oli tyhjä. Vihko oli edelleen pöydällä ja sen viimeiselle sivulle oli yön aikana ilmestynyt uusi rivi.

Lähdin jo. Kiitos seurasta.

Mama ja Helli olivat ihmeissään. Hoitajat pyörittelivät vain päätään, kun he kysyivät, mihin Matilda oli mennyt.

Hoivakodissa vallitsi omituinen levottomuus. Kukaan ei nukkunut kunnolla, sillä yöllä käytävällä oli kuulunut outoa surinaa ja näkynyt valonvälähdyksiä aivan kuin joku olisi liikkunut pimeässä.

Mama lähti aamukahvin jälkeen tavalliseen tapaan ulos. Helli oli ilmoittanut haluavansa nukkua pitkään. Eteisessä hän hämmästyi nähdessään uutuuttaan kiiltävän sähköisen menopelin. Ohjaustankoon oli sidottu Matildan kirjava huivi ja kiinnitetty hopeanauhalla kortti, jossa oli tunnus MP-2 (Musta Pantteri 2) sekä tervehdys Mamalle.

En tarvitse tätä enää itse. Kiitos kaikesta, seuraan kirjoitteluanne etänä!