talvi tulossa?

to 13.11.2025

MARRASKUUN TUNNELMAKUVA

Talven tuloa on odoteltu tänä syksynä harvinaisen kauan. En kaipaa lunta muuta kuin valon takia, sillä pakkasten myötä ulkoilukelit muuttuvat epävakaiksi. En todellakaan tiedä, miten nykyään tuiki tarpeelliseksi osoittautunut menopeli pelittää jääkeleillä.

EI VIELÄ LUNTA

Päivät ovat olleet sateentihkuisia ja harmaita. Olen yrittänyt ulkoilla ahkerasti nyt kun ei ole vielä liukasta.

ROVOS RAIL JUNAMATKA ALKAMASSA

Jaanan ryhmän matka Etelä-Afrikasta Zimbabween taittuu ylellisellä junalla.

HÄN ON SUVI – VIIMEISIMMÄN KIRJOITUS- JA MAALAUSPROJEKTINI TÄHTI

Minun akvarelli-innostukseni jatkuu verkkaisena. Onnistuneet työt tuottavat iloa. Koska hehkeät neitoset ovat edelleen lempiaiheita, suunnitteilla on niiden pohjalta uusi projekti. Mukana on tietysti Mama, josta en pääse eroon enkä haluakaan. Hän toimii taustatukena kummitytölleen Suville, joka on valmistunut hyvinvointivalmentajaksi. Suvi kutsuu asiakkaat hemmotteluviikonlopun viettoon ja järjestää juhlat teatterin puvustamossa. Jokainen saa loistaa hetken salamavaloissa. Miltä kuulostaa?

SUOSITTELEN

Sain luettua loppuun ystävä Sirpan suositteleman lämminhenkisen kirjan. ”Silmiä avaava romaani Ukrainan sodan alkuvaiheista ja rauhaa etsivästä mehiläishoitajasta”.

SUOSITTELEN

Hämärän laulu on seuraavana lukuvuorossa. ”Piinaavan jännittävä matka avaruuteen ja ihmisyyden ytimeen”. Olen lukenut kaikki Piia Leinon tulevaisuuteen sijoittuvat huikeat romaanit. Nyt matkustetaan Marsiin.

TORSTAIPÄIVÄN SÄÄKUVA

pe 14.11.2025

PERJANTAIPÄIVÄN SÄÄKUVA KERTOO ALKAVASTA TALVESTA

Uskaltauduin ulos vasta lähellä puoltapäivää. Yöllä oli pakkasta ja jälkiä oli vielä näkyvissä. Sorapiha ei onneksi ollut liukas.

TUOKIOKUVA KOTIPIHALTA

Auringonsäteet tuntuivat pitkän tauon jälkeen suloisilta.

JAANAN JUNAMATKA ETENEE

TÄSSÄ MINUN TUNNELMAKUVANI, HALUAISIN VAIPUA TALVIUNEEN

PARIN VIIME PÄIVÄN AHERRUSTA

Talviunen sijaan olen jatkanut akvarellien maalaamista ohuelle kuitupaperille. Kiitos Lauran, joka löysi sellaista omista kätköistään. Seuraavaksi siirryn taas tukevampaan materiaaliin.

NO NIIN, ENSILUMI ON SATANUT

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.