kuvis kotiin

PIGMENTEISTÄ SAA KAIKEN IRTI, KUN VÄRINAPIT SUIHKUTTAA KOSTEIKSI

Seurasin kiinnostuneena television alueuutisissa kerrotusta Forssan kuvataidekoulun pilottiohjelmasta. Opettajat videoivat taiteen tekemistä ja lapset sekä nuoret voivat kokeilla etänä kotioloissa heidän oppejaan perheen kanssa. Ajatus on hyvä eikä kovinkaan mullistava, mutta jos se saa kiinnostuksen omin käsin tekemiseen heräämään, kannatan lämpimästi. Juttu ei kertonut, saavatko oppilaat palautetta töistään.

LÖYTÖRETKENI ON TALLESSA KANSIEN VÄLISSÄ

Minulle kotona tekeminen on tuttua. Vaikka erillistä työhuonetta ei ole, levittäydyn kätevästi keittiön pöydän ääreen. Se on tarpeeksi iso, jotta voin siirtää keskeneräiset työt sivuun ruokahetkien ajaksi.

KARKEA MERISUOLA TOIMII

Kuvataiteessa jaksaa viehättää yllätyksellisyys. En suunnittele kovinkaan tarkkaan tekemisiä etukäteen, vaan annan värin ja veden viedä. Suosin todellakin vesiliukoisia värejä, sillä välineet on helppo puhdistaa eikä tarvitse käyttää liuottimia.

TEINITYTTÖ

JUHLIIN LÄHDÖSSÄ

Jätin maalaukset tarkoituksella viitteellisiksi enkä lisännyt vahvoja ääriviivoja.

PÄIVITIN KUVAT FACEEN

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.