ke 24.12.2025

LAHJAPAJA ON AVATTU
Jouluaatto ja maa on valkoinen, vaikka lumisadetta ei ollut luvassa. Vietämme pyhät perinteiseen tapaan. Anna, Samu, Miska ja Pipa tulevat illan edellä. Miikan perhe poikkeaa loppuviikolla päiväseltään, sillä pieneen kotiini ei mahdu kovin monta yövierasta.

JOULUKORTIT LÖYSIVÄT PERILLE, KIITOS LÄHETTÄJILLE!
Jouluruokatilaus Prismasta ei onnistunut, sillä olin liian myöhään asialla. Anna lupasi tulla kaupan kautta. Onneksi minulla on ainekset sienisalaattiin, joka sopii laatikoiden lisukkeeksi samoin kuin kirpeä mustaherukkahillo (kiitos sisko) ja purkkiherneet. Luovuimme suosiolla haudutetusta punakaalista, koska sitä tulee tehtyä aina liikaa.

JAANAN AATTOAAMUN TERVEHDYS
Radiossa puhuttiin vähän harvinaisemmista joulumuistoista. Minulla ne liittyvät lumeen ja paukkupakkasiin. Niitä riitti mökkijouluissa, jolloin oli ihana istua takkatulen lämmössä, katsella klassikkoelokuvia ja pelata lasten kanssa lautapelejä.
Aulangontiellä asuessamme jouluvalmiselut olivat kesken, kun uuni hajosi. Ihmettelin, miten kypsennän omatekoiset laatikot. Ladoin ne uunipellille, nostin sen hellan päälle, kuumensin kaikki neljä levyä, lisäsin vähän vettä pohjalle ja haudutin laatikot kypsiksi. Toimi hyvin. Illalla on luvassa kuvia Hämeenlinnan ja Espoon joulupöydistä vuosimallia 2025.

JOULUAATON SÄÄKUVA
Suomen Turku on julistanut tänäkin vuonna joulurauhan. Minulla on riittänyt pientä puuhaa. Sienisalaatti on tehty, nuorison petivaatteet ovat parvekkeella palelemassa ja koti on siisti.

ASKARTELUUN TULEE PIENI TAUKO
No, enkelit liihottavat vielä ruokapöydällä, mutta joutuvat väistymään tuota pikaa. Löysin komeron perältä nostalgisen joululiinan. Tänään on tarjolla kalavalikoima, huomenna sitten täydellinen kattaus.

MIIKAN PERHEEN JOULUTERVEHDYS
Anna kaipasi tuttua joulurunoa, jota äitini tapasi lausua aattoisin.
Oli jouluaatto
kainosti valaisi kuu autiota kangasta,
pieni mierolainen kulki tietä pitkin,
sudet ulvoivat luolassaan…
Olen yrittänyt selvittää, miten se jatkuu, mutta ei edes kaikkitietävä tekoäly pystynyt auttamaan.

JAANAN AATTOTUNNELMIA

MIIKAN PERHEEN JOULUATERIA ON KATETTU

ANNAN PERHE TULI MUUTTOKUORMAN KERA

MEIDÄN KEVYT KALAPÖYTÄ

MISKA SAI KUUELÄIMEN KURKKUMAASTA