MINUN PIHAPIIRINI

Tai ei ihan tavallinen, sillä turvaverkkoni hajosi eilen. Sisko Jaana on asunut lähes kaksi vuotta naapurikorttelissa. Nyt hän muutti Järvenpäähän ihanan Fidel-koiran kanssa. Siskosta on ollut seuraa ja koirasta vielä enemmän, sillä se on ollut ahkerasti vierihoidossa.

Opettelen olemaan yksin. En tosin tunne itseäni yksinäiseksi, sillä olen asunut omillani jo pitkään. Jussin kuolemasta tulee yli kaksi vuotta. En olisi uskonut, että se ottaa vieläkin koville. Olen kadottanut elämänilon, vaikka yritänkin tehdä asioita, jotka tuottavat mielihyvää.

Herään arkisin viimeistään kahdeksalta, sillä Miika soittaa työmatkalta ja Anna pian sen jälkeen laitettuaan pojat kouluun. Viikonloppuisin annan itselleni luvan nousta myöhemmin. Venyttelen sängyssä ennen aamutoimia. Täytän litran vesikannun ja lataan kahvinkeittimen. Tarkistan sähköpostin. Tammikuun ilona on kaksi luovan kirjoittamisen kurssia, joiden tehtävät tulevat mukavasti aamuisin.

Minulla on kotijumppaohjelma, jonka suoritan – siis todellakin suoritan – päivittäin. Se sisältää kuntosalilta tutut lämmittely- ja venyttelyliikkeet. Sen lisäksi vahvistan jalkoja nousemalla tuolilta niin kauan, että tuntuu ja sen jälkeen punnerran parvekkeen ovea vasten. Harjoittelen myös yhdellä jalalla seisomista, joka sujuu nykyään melko hyvin. Pari-kolme kertaa viikossa käytän apuvälineinä jumppakuminauhaa ja palloa.

Lähden ulkoilemaan kymmenen-yhdentoista aikoihin. Kierrän lähikorttelin. Reitti kulkee Suomen kasarmin katua alas, sitten Eureninkatua pitkin Turuntien ylämäkeen, sieltä Vuorikatua pitkin pihapiiriin. Lenkki kestää vain vajaat puoli tuntia, mutta virkistää. Kaupassa käynti tuo päivärytmiin vaihtelua. Palatessani steppaan alarapulla.

Aamukahvi kaiken tämän jälkeen tuntuu ansaitulta. Paahdan seuraksi viipaleen täysjyväleipää ja laitan päälle avokadoa. Syön välipalaksi maustamatonta jogurttia, rahkaa, pähkinöitä ja banaanin. Totuin kokkaamaan meille kahdelle kelpo aterioita, jotka nautimme lounasaikaan. Nyt yksin ollessani saan syödä samaa ruokaa vähintään kaksi päivää, mutta se on oikeasti vain hyvä asia. Tosin kaunis kattaus ja ruokailu pöydän äärellä ovat historiaa. Otan lautasen syliin ja majoitun sohvan nurkkaan. Tänään lämmitin annoksen eilistä chili-valkosipulimausteista broileripataa ja basmatiriisiä. Katson tuoreen jakson La Promesasta ja juon vielä kupillisen kahvia.

Iltapäivällä levitän askartelu- ja maalaustarvikkeet keittiön pöydälle. Rakastan kollaasien tekemistä ja maalaaminen akvarelliväreillä luonnistuu. Otan valokuvat töistä ja sommittelen parhaista Ifolor-kirjoja. Ulpu sai joululahjaksi Pirpana-kuvakirjan. Viimeisin projekti on ollut enkelikuvakirja, joka valmistui eilen. Mitä seuraavaksi, en tiedä vielä, mutta takuuvarmasti jotain…

Katson kello viiden uutiset ja syön siinä vaiheessa jotain pientä. Jogurttia, hedelmiä, raejuustoa, ehkä munakkaan. Luen e-kirjoja. Olen ahminut lähes kaikki Freida McFaddenin dekkarit. Etsin Yle Areenasta kiinnostavaa katsottavaa. Rakastan klassikkoelokuvia, mutta niitä tulee turhan harvoin. Joulunajan ilo oli ihastuttava sarja Ylpeys ja ennakkoluulo. Parhaillaan esitetään uusintana ties kuinka monennen kerran vanhat Poirotit, mutta ne toimivat edelleen.

Seuraan livenä kokkaus- ja tietokilpailuja. MasterChef Australia on ollut kestosuosikki. Ihastuin myös Suureen ompelukisaan, vaikka en ompelija olekaan. Katson vielä toiset uutiset, yleensä maikkarilta seitsemältä tai Yleltä puoli yhdeksän. Pelaan illan päätteeksi Spider-pasianssia, sillä se nollaa mukavasti ajatukset. Nukkumaan menen kymmenen aikoihin.

Rutiinit tuovat turvallisuuden tunnetta. Tasapaino- ja kävelyvaikeuksien vuoksi en edes kuvittele lähteväni kyläilemään. Otan kyllä mielelläni vieraita vastaan kotona. Elämänpiiri on kaventunut, mutta olen hyväksynyt sen kuuluvan ikääntymiseen. Kotisivuja selatessani haikeansuloiset muistot palaavat mieleen. Paljon olen kokenut ja enimmäkseen hyviä asioita. Vaikeudet alkoivat vasta Jussin sairastuttua, mutta kaikesta on selvitty toistaiseksi hengissä.