su 12.4.2026

VUORIKADUN KOTI ON TYHJÄ!
Täydellinen muuttopäivä. Aurinko paistoi heleästi ja ilmassa oli kevään tuoksua. Tehotiimimme aloitti eilen aamuvarhain. Anna ja Miika tulivat termospullokahvien kera. Heidän lisäkseen muuttomiehiä oli kolme. ”Paljon olet saanut tavaraa mahtumaan kaksioosi”, yksi heistä totesi, kun kannettavaa riitti. Selvisimme puolessatoista tunnissa matkaan.
Laura odotteli jo uudessa kodissani Kivenlahdessa. Hän asetteli parhaillaan viimeisiä puuritilöitä parvekkeelle, kun saavuimme. Muuttomiehiltä tuli yllättäen viesti, että heillä on tunnin tauko. Se sopi meille, sillä oli sopivasti lounasaika. Ravintola Meri tarjosi kanaviillokkia ja kasvispataa. Olin tyytyväinen, että saimme heti muuttopäivänä testattua tarjonnan.

HYVINKÄÄLÄINEN TEHOMUUTTOTIIMI OLI TEHOKAS
Kun muuttomiehet tulivat, rupasi tapahtumaan. Heillä oli sovittu neljä muuttoa samalle päivälle, joten tavaroiden tuominen sisälle sujui huomattavasti pakkausta nopeammin. Olimme tehneet Annan ja Lauran kanssa suunnitelman huonekalujen sijoittamisesta. Se toimi loistavasti. Ruokapöytä, kirjahylly, sohva, sänky ja työpöytä sopivat kohdilleen.
Työnjakokin toimi. Laura otti välittömästi keittiön haltuun ja laittoi tavaroita paikoilleen. Anna ja Miika kiinnittivät hyllyt ja lokerikot seinille. Se oli jatkon kannalta tärkeää, sillä muuten en voisi laittaa niihin mitään.

LUOVA TAUKO
Viiden aikaan olimme niin pitkällä, että sänky oli sijattu, televisio, radio ja tietone toimivat. Totesin, että elämän perusasiat ovat kunnossa. Miika kävi hakemassa kuumat pizzat Saunalahdesta muuton kunniaksi. Siitä on tullut jo perinne.
Uusi koti vaikuttaa oman näköiseltä ja kodikkaalta. Päivystävä hoitaja Kaija kävi illan edellä tervehtimässä ja toi turvarannekkeen. Siitä on iloa minulle sekä nuorisolle, sillä koskaan ei voi tietää, mitä tapahtuu.
Illan hämärtyessä istuin yksin tutulla sohvalla, katsoin Voice of Finlandia ja ihmettelin, miten nopeasti ja yllättävän kevyesti elämänmuutos toteutui. Juttelin siskon kanssa puhelimessa ja päivitin kuulumiset. Suurin kiitos kuuluu huippuhyville apujoukoille. Meillä on Annan kanssa kolme päivää aikaa tyhjentää vihreät muuttolaatikot. Olen luottavainen, että se onnistuu.

TALVIPUUTARHA VAIHTUVINE TAIDENÄYTTELYINEEN ON HUIKAISEVA

PIHAPUUTARHA ODOTTAA VIELÄ KEVÄTTÄ – KAKKOSKERROKSESSA NÄKYY VIHREITÄ LAATIKOITA, SE ON MINUN KESÄKEITAANI
Tein tutustumiskierroksen omin päin. Virallinenkin kierros on luvassa, mutta ei sunnuntaina. Talvipuutarha on ihastuttava, samoin sisäpihan puutarha, kunhan se herää eloon.

HELEÄN KELTAISET PÄÄSIÄISLILJAT OLIVAT PIHAN VALOPILKKU
Jututin aulassa lehteä lukevaa herrahenkilöä, joka sanoi nimekseen Seppo. Kysyin miten hän on viihtynyt ja sain kuulla, että erinomaisesti. Hän innostui kertomaan laveasti asukastoiminnasta ja siinä sivussa omista rempoistaan. Arvaan, että saan kuulla vielä monta tarinaa ikäihmisiä kohtaavista seikkailuista…