Kynäilijät haastoivat elokuva-aiheella. ”Oletko joskus kuvitellut olevasi hobitti, joka vaeltaa erämaassa tai kiehtooko sinua Casablanca-elokuvan haikea romanssi? Nyt on tilaisuutesi tullut, sillä seuraava kirjoitusaihe on Leffa jossa olin mukana. Voit sijoittaa itsesi mihin tahansa elokuvaan tai keksiä ihan oman elokuvatarinan jos se on hauskempaa”.

Sovelsin aihetta kirjoittajan vapaudella ja päätin osallistua hurmaavaan MasterChef Australia -kokkikisaan!

— Lämpimästi tervetuloa MasterChef keittiöön. Meillä on tänään tiedossa mielenkiintoinen ja tavallisuudesta poikkeava päivä, sillä kotikokkijoukkue kilpailee kahta tuomaria vastaan. Jotta Poh ja Jean-Christophe eivät voita liian helposti, he saavat vastaansa kolme kisaajaa. Minä toimin lahjomattomana tuomarina. Joukkue, joka saa eniten pisteitä asteikolla 1-3, voittaa huikean palkinnon, rentoon asuun pukeutunut Andy selittää säännöt.

Olen kauhuissani ja innoissani. Miten minä, tavallinen perheenemäntä, olen onnistunut pääsemään mukaan. No, oli tarvittu hyviä suhteita ja vähän silmien vilkutusta taidoista puhumattakaan. Silmäilen joukkuettamme. Suosikkini Raynold edustaa Indonesiaa ja suloinen viimeisillään raskaana oleva Laura Italiaa. Poh on kotoisin Malesiasta ja Jean-Christophe Ranskasta. Kaikki ovat huikeita kokkeja.

— Kyseessä on todellakin taisto, jossa saatte hehkuttaa kotimaidenne parhailla resepteillä. Kierroksia on kaksi, pääruoka ja jälkiruoka. Odotan uusia makuelämyksiä sekä jälkiruuissa silmän hämäystä. Mikään ei saa olla sitä, miltä näyttää.

Vedän henkeä. Ennakkoon miettimäni herkut eivät täyttäisi tehtävänantoa. Muutkin vilkuilevat toisiaan epäröivinä. Tiedän, että Raynold on jälkiruokamestari. Hänen aikaisemmassa kisassa valmistamansa Harry Potter -kirjojen innoittama siivekäs sieppi oli ollut taideteos. Helpotti ajatella, että kilpailemme joukkueena. Hän on vahvin lenkki.

— Teette jokainen omat annokset, mutta valitkaa ne sopiviksi toisiinsa. En halua syödä viittä pihviä tai viittä jäätelöannosta, Andy varoitti ja ilmoitti, että ruokavarasto on käytössä ja aikaa reilut kaksi tuntia.

Ryntään varastoon ja totean helpottuneena, että sieltä löytyy tarvittavat ainekset. Haluan kokata blinejä, mutta en ollut varma, löytyykö tattarijauhoja. Laura taputtaa käsiä ja kutsuu meidät nopeaan neuvonpitoon. Hän haluaa tehdä tuorepastaa, totta kai, se on hänen vahvuutensa.

— Arvelen, että Poh kokkaa tulista currya ja Jean-Christophe hienostuneen ranskalaisannoksen. Maria, sinun blinisi kuulostavat eksoottisilta ja Raymondin banaaninlehtikala mehevältä, Laura kiteyttää.

— Entä jälkiruuat? kysyn ääni väristen.

— Kukkia ja mehiläisiä, Raynold virnistää.

Punastun, kun hän katsoa minua tummilla silmillä suupielet virneessä.

— Selvä, mietin mämmiä, mutta sen valmistus ei onnistu annetussa ajassa. Mietin vielä.

— Minä kokkaan täsmälleen pääruuan näköisen pasta-annoksen, mutta makeana, Laura nauraa.

— Apua, toivottavasti pärjään, sanon pohtiessani kuumeisesti, mitä perin suomalaista voisin kokata. — Yllätän teidät ja tuomarit, sanon lopulta itsevarmana, vaikka olen hermoromahduksen partaalla.

— Kilpailijat, puoli tuntia aikaa pääruokien maisteluun, Andy kuuluttaa aivan liian pian.

Viimeiset blinit ovat vielä valurautapannulla, kun kuulen korvissani maagiset numerot 10 -9-8-7-6-5-4-3-2-1-0, kädet ylös.

— Maria, tulet kaukaa Skandinaviasta. Mitä tarjoat?

Kädet tärisevät kun kannan tarjottimella kullankeltaisia lettuja, hienoksi hakkaamaani punasipulia, smetanaa, mustaa kaviaaria (sellaista toden totta löytyi ruokavarastosta), pitkittäin leikkaamiani suolakurkkuja ja kullankeltaista hunajaa.

— Maista kaikkea yhdessä. Takaan, että makuelämys on täydellinen, hehkutan.

Andy syö kaikki letut ja pyyhkii huuliaan tyytyväisen näköisenä.

— Paras ikinä maistamani makuyhdistelmä. Suolaista, makeaa, hapanta ja umamia, kaikkea yhdessä suupalassa, hän kehuu.

Kilpakumppanit taputtavat käsiä, kun palaan työpisteelle. Olen haljeta ylpeydestä, mutta yritän tyyntyä, sillä jälkiruoka arveluttaa edelleen.

Andy kiittelee tasapuolisesti Raynoldin banaaninlehteen käärittyä mehevää meriahventa ja Lauran runsaalla chilillä ja valkosipulilla maustettua penne all’arrabbiata pastaa. Hän pyyhkii hikeä otsalta ennen kuin pystyy maistamaan Pohin katkarapucurrya.

— Aiotteko tappaa minut chilillä? Andy kysyy maistettuaan tulista pataa.

— Ota lisää höyrytettyä riisiä, Poh kehoittaa nauraen.

— Jean-Christophe, luotan sinuun, ei enää chiliä, Andy voihkii.

— Tarjoan voissa paistettuja kampasimpukoita, fenkoli-tomaatti-kevätsipulisalaattia sekä tuoretta vihreää parsaa sitruunaisen beurre blanc kastikkeen kera.

— Annos on hienostunut ja herkullinen, Andy sanoo tyytyväisenä. — Saatte viisi minuuttia aikaa laittaa jälkiruuat tarjolle.

Vien käsittämättömän ruman annoksen tarjoilutasolle. Andy katsoo sitä kummastuneena.

— Toit ruttuisia perunoita, oletko nyt ihan varma?

— Kyllä, kotimaassani kahviloissa tarjoillaan perunaleivoksia. Maista, ole hyvä.

Andy ottaa pienen kultaisen haarukan ja lohkaisee palan. Hänen suunsa vetäytyy hymyyn.

— Olet oikeassa, perunasi maistuvat taivaallisilta. Ne ovat sisältä kuohkeita eikä rommia ole säästelty. En ole koskaan ennen maistanut moista. Saanhan reseptin.

Laura ja Raynold kohottavat peukaloita. He ovat olleet huolissaan, petänkö joukkueemme.

— Laura, oletko erehtynyt, olen syönyt jo yhden annoksen mainiota pastaasi enkä todellakaan jaksa toista, Andy virnistää, sillä hän aavistaa, ettei kaikki todellakaan ole sitä miltä näyttää.

Laura myhäilee ja kehoittaa maistamaan.

— Arvasin, pastasi on kuin taikaiskusta muuttunut makeaksi. Ehkä liikaakin, mutta hyvää on. Kiitos Laura. Sitten Raynold.

— Tuon terveiset puutarhasta, Raynold sanoo ja ojentaa näyttävän kukkamaljan Andylle. Kimpun yläpuolella leijailee jättimehiläinen.

— Syötäviä kukkia, mikä ettei, mutta tuosta pistimen varustetusta veikosta en ole ihan varma.

— Mietin kyllä perhosta, mutta mehiläinen on kiinnostavampi, Raynold sanoo ja vilkaisee minua. Punastun taas.

— Maistetaan, kyllä vain, näissä on kukkaisaromia, vain tuoksu puuttuu, Andy sanoo.

— Kiitos, sitten on Pohin vuoro. Annoksesi näyttää aika vaatimattomalta. Koruttomalla lautasella on kuorimaton banaani, ananaksen puolikas ja ruudutettu mango. Hyviähän ne ovat, mutta ei kovin omaperäinen annos.

— Andy, pitäisihän sinun tuntea minut. Maista ja ylläty, Poh hymyilee.

— No niin, banaani maistuu ananakselta, ananas mangolta ja mango banaanilta, olipa ovelaa. Jean-Christophe olet viimeisenä vuorossa, ole hyvä.

— Tarjoan ranskalaiseen tapaan täytetyn patongin, mutta koska on kyseessä jälkiruoka, se on minikokoinen.

Vedän henkeä. Patonki on täydellinen, rapea pinnalta ja pehmeä sisältä. Täytteenä on kananmunaviipaleita, mehevää maalaiskinkkua, vihreitä salaatinlehtiä ja pieniä kirsikkatomaatteja.

— Tällainen patonki kelpaisi joka päivä, Andy ihastelee maistellessaan makeaa taidonnäytettä. — Tulee mieleen éclairit, mutta tämä on vielä parempaa. Kelpaisi minkä tahansa ravintolan listalle, Andy kehuu vuolaasti. — Vetäydyn hetkeksi miettimään ennen kuin kerron pisteet.

Jännitys tiivistyy, kun Andy palaa leveä hymy huulillaan.

— Teitte tehtävästäni vaikean. Niin kuin arvata saattaa, Pohin ja Jean-Christophen annokset olivat moitteettomat. Saatte kumpikin kolme pistettä molemmista. Yhteensä siis 12 pistettä. Sitten kilpaileva joukkue. Annan kaikille tasapuolisesti alkuruuista kaksi pistettä. Jälkiruoka ratkaisee. Lauran pasta-annos oli hyvin keksitty, mutta aivan liian makea. Raynoldin kukat olivat ihastuttavat, annan niistä kolme pistettä. Maria, sinun jälkiruokasi siis ratkaisee. Vaikka se ei ollut kaunis annos, maku korvasi kaiken. Saat kolme pistettä!

Kaikki hurraavat. Olen onnesta mykkä. Minä, hyvänen aika, minä onnistuin yli odotusten. Tästä riittää iloa pitkäksi aikaa ja kerrottavaa Kynäilijöille.