INSIPIRAATIOKUVA – Patrick Oras, Helsingin kaupunginmuseo

Kirjoita tarina, joka sijoittuu lakkautetun postikonttorin edustalle. Tarinassa esiintyvät ainakin iäkäs nainen, teini-ikäinen poika ja undulaatti. Tarinan tapahtuma-aika on heinäkuinen aamupäivä. Jossakin vaiheessa tarinaa joku henkilöistä huomaa unohtaneensa jotain ja joku lausuu seuraavan repliikin: ”Mutta sehän oli sininen!”

Mama epäili eksyneensä. Hän oli varma nähneensä läheisessä korttelissa postikonttorin. Hän pyyhki hikeä otsalta. Heinäkuinen aamu oli valjennut aurinkoisena. Mama harmitteli huomatessaan unohtaneensa aurinkolasit ja lierihatun. Onneksi vesipullo oli ennestään täpötäydessä käsilaukussa.

— Anteeksi nuori mies, tiedätkö onko lähistöllä postikonttoria? Mama kysyi undulaatin häkkiä kantavalta pojalta.

— Tuossa kadun toisella puolella rakennus on vieläkin, mutta se ei ole enää toiminnassa. Ei kukaan lähetä enää kirjeitä eikä kortteja, poika vastasi ja viittasi rapistuneeseen harmaaseen taloon.

— No voi, en tunnistanut, sehän oli heleänsininen. Aika on tehnyt tehtävänsä vähän samaan tapaan kuin meille ikäihmisille. Osaatko neuvoa, missä on lähin posti?

— Ostoskeskuksesta saa postimerkkejä ja siellä on myös pakettiautomaatti. Pääset palvelulinjan pikkubussilla. Pysäkki näkyy tuolla, poika neuvoi auliisti.

Onhan näitä kohteliaita nuuoria vielä olemassa, Mama myhäili kiitollisena.

su 26.7.2026

Sukupolvihyppy

Sain kiinnostavan pestin kuukaudeksi senioritaloon. Aluksi vähän pelotti, kun en tuntenut ketään. Rinnassa komeili lappu KESÄNUORI. Virikeohjaaja Viivi oli mukavan rento. Hän neuvoi talon tavoille. Saan keksiä itse vanhuksille ohjelmaa. Aloitan aamut kastelemalla pihakukat ja asukkaiden kasvulaatikot. Ne pursuavat kesäkukkia, herneenpalkoja ja papuja. Autan Viiviä toimistotöissä, otan printtejä ja vaihdan ilmoitustauluille ajankohtaiset ohjelmat. Kirjaston järjestämisestä en innostunut, sillä pölyä riitti.

Parasta ovat iltapäivätuokiot pihapelien parissa. Suosituimpia lajeja ovat mölkky, petankki ja tikanheitto. Aktiivisia ikäihmisiä on yllättävän vähän, vaikka asukkaita on lähes sata. Heistä suurin osa on leskirouvia. Olen jo huomannut, että useimmilla on oma pieni ryhmänsä. Aulassa on iso lehtienlukupöytä. Kuulin muutamien mummojen sanovan sitä juorukerhoksi. Seinustalla on pieniä pyöreitä pelipöytiä. Yhdessä niistä kolme mummelia pelaa jatkuvasti korttia. En ollut uskoa korviani, kun kuulin pirteän pippurisen Tian olevan lähes satavuotias.

Viihdyn sadepäivinä näiden rouvien seurassa. Mama opetti minut ja Annin pelaamaan Rummikubia. Se on kiehtova lautapeli, jossa pystyy taktikoimaan toisin kun Skip-Bo korttipelissä. Tia ei osallistu, sillä hänen näkönsä on sen verran huono, etteivät toisiaan lähellä olevat värit erotu. Uhosin voittavani, olen nimittäin erittäin kilpailuhenkinen. Mama ja Anni virnuilivat, kun en päässyt avaamaan, sillä sain vain pieniä numeroita. Avaukseen vaaditaan 30 pistettä. Olisittepa nähneet heidän ilmeensä, kun lopulta onnistuin ja ladoin nappulat sujuvasti pelipöydälle!

Kaiken kaikkiaan, olen viettänyt virikkeellisiä kesäpäiviä ja hämmästellyt, miten mukavia ikäihmiset ovat.

ma 27.7.2026

Kirjoita runo tai muu teksti, jossa käytät vähintään kerran kutakin seuraavista sanoista: raapaista, pohjamuta, heleä, piikkimonni ja hiukoa. Sanoja saa vapaasti taivuttaa.

Hiukoo,
jääkaapissa vilkkuu vain valo,
raapaisen päänahkaa,
mikä neuvoksi,
tilipäivään on aikaa.

Heleä auringonsäde osuu akvaarioon,
pohjamudasta tuijottaa pullea piikkimonni,
voisinko?

ti 28.7.2026

Tunsin itseni ensimmäisen kerran vanhaksi täyttäessäni 35 vuotta. Olin kuvauskeikalla Savonlinnan oopperajuhlilla. Televisiotiimi kokoontui juhlimaan syntymäpäivääni Vuorilinnan pieneen hotellihuoneeseen. Kollegat kostuttivat kakun koskenkorvalla ja tarjoilivat boolia aamuyön tunneille. Laulu raikui valoisassa kesäyössä.

Kului toiset 35 vuotta. Hämmästelin, kuinka ikätoverit juhlivat seitsemäkymppisiään järjestämällä näyttäviä juhlia. Itse halusin vetäytyä matkoille ja välttää muodollisuudet. Vietin vähin äänin perheen kanssa helteisen juhlaviikon Espanjassa.

Seuraavat vuodet olivat raskaita miehen sairastuttua ja kuoltua. Kahdeksan vuotta nuorempi sisko muutti naapuriin. Tunsin itseni entistä vanhemmaksi hänen seurassaan. Tulevat vuodet näyttivät harmailta.

Kunnes kaikki muuttui. Sisko muutti pois ja jäin yksin. Se sai puhtia hakeutua yhteisölliseen asumiseen. Nyt senioritalossa olen nuortunut, sillä keski-ikä täällä on 86 vuotta. Elämä hymyilee ja osaan nauttia siitä täysin rinnoin.

ke 29.7.2026

Kuvassa valitaan Miss Kesää Hangossa vuonna 1962

Olen luottavainen. Rakastajani Kauko on kaupungin merkkihenkilöitä. Hän oli viime viikolla hyvällä tuulella ja kehui istuneensa päättäjien kanssa jatkoilla kaupunginvaltuuston kokouksen jälkeen. Konjakkia oli otettu reippaasti. Hän oli ylistänyt sulojani ja älykkyyttäni. Kävin kosmetologilla ja muodikkaalla kampaajalla. Itsetuntoni on kohdillaan. Kuulen ihailijoiden kannustushuudot. Kuiskasin Kaukolle, että jos voitan, yöstä tulee kuuma. Hän iski silmää. Jännittää.

to 30.7.2026

Ihastelin iki-ihanassa Wallace ja Gromit animaatiossa loistavaa keksintöä. Wallace venytteli ja ryhtyi aamutoimiin. Liukurata alakertaan päätyi sukelluksella housuihin. Olisipa minullakin siististi silitetyt puhtaat vaatteet vuoteen vieressä odottamassa, suihku säädetty hivelevän lämpimälle, reipas marssimusiikki siivittämässä aamujumppaa, tuore kahvi tuoksumassa, rapea paahtoleipä valmiina ja kuohkea munakas pannulla. Herra Tekoäly, käännyn toiveikkaana puoleesi.

pe 31.7.2026

VALITSE PORTTI TULEVAISUUTEEN

Seniori-iässä katsee kääntyy menneisyyteen. Porttikuvat herättivät kaihoisia muistoja. Jäädessäni eläkkeelle toteutin unelmamatkan Japaniin, Hiroshiman lähellä Miyajiman saarella sijaitseva Itsukushiman pyhäkön valtava punainen portti teki vaikutuksen.

Päivä oli sateentihkuinen ja viileä. Onneksi mukana oli sadetakit. Olimme kiertäneet ystävien kanssa edellisen päivän Hiroshimassa. Olo oli epätodellinen kauhukuvien keskellä. Sadat ja tuhannet paperikurjet antoivot toivoa paremmasta. Epätodellinen oli tunnelma saarellakin, jossa kesyt kauriit kävelivät luonnon keskellä.

Mietin elämän sattumanvaraisuutta. Miten onnekas olin, kun sain tilaisuuden tutustua japanilaiseen kulttuuriin. Matkasta jäi pysyvät muistot, jotka ovat innoittaneet maalaamaan kuvankauniita japanittaria kimonoissaan ja uskomattoman taidokkaita temppeleiden puutarhoja. Minulla on ilo ripustaa niitä esille viikon kuluttua avautuvassa taidenäyttelyssäni ”Oi niitä aikoja” Espoossa.