AURINGON KULTAAMIA HETKIÄ

Mama halasi Umaa, jolla oli viimeinen työpäivä Puistomeressä.

— Mitä aiot tehdä lomalla ennen koulun alkua? hän kysyi.

— Nukun, tyttö virnisti. — Minun piti kirjoittaa lyhyt raportti kesätyöstäni, haluatko lukea?

— Totta kai, toivottavasti kerroit meistä mummoista lempeästi?

— Olen viihtynyt ja minun tulee teitä ikävä. Yritän päästä tänne ensi kesänäkin, Uma sanoi ja antoi Mamalle printin tekstistä.

Sain kiinnostavan pestin kuukaudeksi senioritaloon. Aluksi vähän pelotti, kun en tuntenut ketään. Rinnassa komeili lappu KESÄNUORI. Virikeohjaaja Viivi oli mukavan rento. Hän neuvoi talon tavoille. Saan keksiä itse vanhuksille ohjelmaa. Aloitan aamut kastelemalla pihakukat ja asukkaiden kasvulaatikot. Ne pursuavat kesäkukkia, herneenpalkoja ja papuja. Autan Viiviä toimistotöissä, otan printtejä ja vaihdan ilmoitustauluille ajankohtaiset ohjelmat. Kirjaston järjestämisestä en innostunut, sillä pölyä riitti.

Parasta ovat iltapäivätuokiot pihapelien parissa. Suosituimpia lajeja ovat mölkky, petankki ja tikanheitto. Aktiivisia ikäihmisiä on yllättävän vähän, vaikka asukkaita on yli sata. Heistä suurin osa on leskirouvia. Olen jo huomannut, että useimmilla on oma pieni ryhmänsä. Aulassa on iso lehtienlukupöytä. Kuulin muutamien mummojen sanovan sitä juorukerhoksi. Seinustalla on pieniä pyöreitä pelipöytiä. Yhdessä niistä kolme mummelia pelaa jatkuvasti korttia. En ollut uskoa korviani, kun kuulin pirteän pippurisen Tian olevan lähes satavuotias.

Viihdyn sadepäivinä näiden rouvien seurassa. Mama opetti minut ja Annin pelaamaan Rummikubia. Se on kiehtova lautapeli, jossa pystyy taktikoimaan toisin kun Skip-Bo korttipelissä. Tia ei osallistu, sillä hänen näkönsä on sen verran huono, etteivät toisiaan lähellä olevat värit erotu. Uhosin voittavani, olen nimittäin erittäin kilpailuhenkinen. Mama ja Anni virnuilivat, kun en päässyt avaamaan, sillä sain vain pieniä numeroita. Avaukseen vaaditaan 30 pistettä. Olisittepa nähneet heidän ilmeensä, kun lopulta onnistuin ja ladoin nappulat sujuvasti pelipöydälle!

Kaiken kaikkiaan, olen viettänyt virikkeellisiä kesäpäiviä ja hämmästellyt, miten mukavia ikäihmiset ovat.

Maman silmät kostuivat, kun Uma heilautti kättä hyvästiksi.

***

Mama oli tottunut nopeasti rollaattoriin. Se toi tukea ja turvaa nyt esteettömässä ympäristössä. Ainoa ongelma oli ulkoilu, sillä Puistomeri sijaitsi rinteessä. Joka suuntaan oli mäkiä. Jyrkkiä mäkiä. Mamaa huimasi hänen ajatellessaan, että menopeli karkaa käsistä ja hän kipittää epätoivoisti perässä.

Ei se voi olla näin väikeaa. Otan rauhallisesti, hän päätti ja lähti matkaan. Kannustimena on lähikauppa, jonne matka ei ollut pitkä, mutta yhdestä alamäestä piti selvitä kunnialla.

Sydämestä otti, kun Mama otti varovaisia lyhyitä askeleita. Hän tunsi itsensä voittajaksi selvitessään kaatumatta. Meri kimmalsi loivan alamäen päässä. Mama riemastui huomatessaan pääsevänsä rannan tuntumaan. Hänen silmänsä levisivät, sillä rantabulevardi näytti jatkuvan pitkälle. Hän asteli kävelytietä pitkin läheiselle Tyrskyrannalle. Navakka tuuli toi kyyneleet silmiin, mutta askeleet olivat kevyet. Tänne palaan toistekin, Mama mietti paluumatkalla rollaattorin kori pullollaan herkkuja. Tuntui, kuin maailma olisi hetkessä avartunut.

***

Aktiivisimmat naiset kokoontuivat keskiviikkoisin harrastustilaan. Mama silmäili ympärilleen. Ei edes kymmentä paikalla, hän huomasi. Ja aina ne samat. Hän ei ollut innostunut höpötykestä, jossa kukaan ei kuunnellut toisia, mutta pakotti itsensä osallistumaan, sillä oli hyvä tietää viimeisimmät uutiset. Tapaamiset olivat jämäkämpiä silloin, kun virikeohjaaja ehti mukaan.

— Oletteko kuulleet, Mai on kaatunut, eikä hänellä ole mitään muistikuvaa. Taksi oli tuonut takaisin, kaikkitietävä Auli kertoi lievästi vahingoniloisen näköisenä.

— Hyvänen aika, miten kävi? Mama kysyi.

— Huonosti, leuka on mustana ja hampaat lohkesivat. Se oli kunnon tälli.

— Kamalaa, Anni totesi ja vakutti pitävänsä entistä tiukemmin rollaattorista kiinni.

— Minulla on iloisia uutisia, Viivi tuli paikalle. — Pääsette tutustumaan ostoskeskuksen vierellä olevaan Helmipuistoon. Luvassa on matalalaitabussikuljetus, kierros talossa ja kahvihetki asukkaiden kanssa. He tulevat seuraavana päivänä tänne vieraiksemme.

— Oi, kuulostaa kiinnostavalta. Onko ohjelmaa? Auli tiedusteli.

— Heillä on laulukuoro, lupasivat esiintyä. Miettikää, mitä me voisimme esittää.

— Kyllä täältäkin laulutaitoisia löytyy, Auli oli heti tilanteen tasalla. — Kerään porukan.

Anni nosti kätensä.

— Olen mukana, esitetään hauska seniorilaulu, minulla on sanat ja kaikki osaavat Kotkan ruusun, jonka sävelellä se lauletaan.. Sen lisäksi Karjalan kunnailla meidän karjalaisten kunniaksi ja kolmantena joku tuttu, vaikka Kultainen nuoruus.

— Hyvä, sehän ratkesi helposti. Minulla on lisääkin hyviä uutisia. Talo tarjoaa vielä tänä kesänä lettuja ja makkaroita sisäpihalla.

Tuokio päättyi iloiseen puheensorinaan.

***

Mama hykerteli radiota kuunnellessaan. Juontaja pyysi lähettämään yllättäviä selityksiä sanalle etätyö. ”Se on työtä, joka etäisesti muistuttaa työntekoa”, toteamus voitti.

Lisää tällaista, hän toivoi. Tialla oli ehtymätön mietelausevarasto. Kun tuli puhe vanhenemisesta, hän totesi yksikantaan, että ikääntyminen kuuluu elämään, sillä ei vanhene jos ei elä pitkään. Toinen viisaus oli ennestään tuttu. ”Elämässä tärkeää on vain puutarhanhoito, eikä sekään ole kovin tärkeää.” Niin ikään hän laukoi pelien tuoksinnassa ”Kortti tuo ja kortti vie, mutta maanviljely on onnenkauppaa”.

Sen Mama allekirjoitti, sillä viljelmät pihalaatikoissa tuottivat epätasaista satoa. Retiisestä ei tullut mitään ja lupaavasti itäneet pavut eivät edistyneet. Posittivista oli, että ensimmäiset herneenpalot olivat pullistuneet ja niitä oli päästy jo maistelemaan. Parhaiten tuottivat mustaherukkapensaat, joiden satoa he kävivät verottamassa päivittäin. Pian olisi jo omenoidenkin aika.

Urheilusta innostunut Anni virnisti ja kysyi, missä urheilulajissa tarvitaan kirvestä.

— Vähän kaikissa, jos epäonnistuu, on valmis heittämään kirveen kaivoon, Mama lohkaisi

— Kyllä niinkin, mutta oikea vastaus on tietysti seipään karsinnassa, Anni nauroi hersyvästi.

***

Tarkkasilmäinen Mama oli seurannut kiinnostuneena Puistomeren romansseja. Mitä yllättävimpiä pareja oli muodostunut. Hän mietti jo edesmenneen ystävänsä toteamusta, ettei koskaan voi tietää, kuka kenellekin kirkastetaan.

Maija ja Matti viihtyivät yhdessä. He istuivat television äärellä nojatuoleissa vierekkäin, kävivät yhdessä syömässä ja ulkoilivat päivittäin. Matti oli tyystin unohtanut, että hän oli naimisissa, vaikka vaimo kävi usean kerran viikossa tapaamassa häntä.

Mama kohotti katseensa pelipöydästä, jossa hän istui kahdesaan Tian kanssa. Maija ja Matti olivat juuri tulleet sisään palattuaan kävelyretkeltä. Matin rouva porhalsi myrskytuulen lailla aulan poikki pieni valkoinen villakoira hihnassa. Hetken kuluttua Maijan puhelin soi. Tämä ponkaisi pystyyn ja näytti kauhistuneelta. Mama kuuli, kun hän yritti puolustauua, mutta luovutti ja antoi puhelimen Matille.

Kun Anni kuuli tapauksesta, hän kertoi, että rouvan auto oli ollut parkkipaikalla vielä yhdentoista aikaan illalla.

— Minä en moista ukkoa huolisi nurkkiini, Anni totesi vakaumuksen syvällä rintaäänellä.

Mama oli samaa mieltä. Oma rauha tuntui entistä paremmalta.

***

Mama hyräili hääriessään pienessä keittiössä sekoittaen keittokattilaa. Hän oli saanut tuliaisina pussillisen maa-artisokkia. Niiden puhdistaminen oli työlästä, mutta vaivan arvoista. Hän oli kuorinut juurikkaiden joukkoon muutaman perunan, lohkonut tuoretta sipulia ja palan purjoa sekä lisännyt kunnon kimpaleen Koskenlaskija-sulatejuustoa. Parvekkeelta löytyi tuoreita yrttejä antamaan makua.

Tia, Anni ja Ellu tulivat lounasaikaan ja kehuivat, että käytävään asti oli kiirinyt herkullinen tuoksu. Mama toi keittokattilan pöytään ja kehotti maistamaan rohkeasti, sillä kaikille maa-artisokat eivät olleet tuttuja. Lisukkeina oli tummaa leipää, aitoa voita ja kylmäsavulohiviipaleita. Vieraat kehuivat asiaankuuluvasti. Mama oli tyytyväinen. sillä tuskin hän olisi vain itselleen valmistanut suuritöistä herkkua.

— Vävy lupasi tuoda ensi viikolla muikkuja. Tulette seuraavaksi minun luokseni, Anni hehkutti.

Maman sydän läikähti. Paistetut rapeat muikut perunamuhennoksen kera olivat hänen suosikkejaan. Kyllä minun kelpaa, hän huokasi jäätyään yksin. Hän kaatoi tilkan lahjaksi saamaansa portviiniä lasiin ja nautti. Elämässä pienet ilot ovat arvokkaita.

***

Mama oli saanut kyläkutsun Huippuvuorelle, niin hän läheistä jyrkkää mäkeä kutsui. Mama oli yllättäen tavannut kouluajoilta tutun Mimin. Heillä oli ollut runsaasti yhteisiä muistoja. Molemmat halusivat jatkaa juttua ja mikä sen mukavampaa kuin muistella vanhoja hyviä aikoja runsaan ruokapöydän äärellä.

— Tulen hakemaan sinut. Bravuurini on poronkäistys, eikä sitä voi tarjota ilman lasillista punaviiniä.

Mama oli täysin samaa mieltä. Mutta mutta, miten ihmeessä hän selviäisi alamäestä.

— Älä huoli, tulen hakemaan sinut ja saatan takaisin, Mimi lupasi auliisti.

Auto mummoa mäessä, Mama mutisi itsekseen, sillä hän ei ymmärtänyt, miten toinen pystyisi jarruttamaan kiitoon lähtevää rollaattoria.

— Totta kai tulen, kiitos kutsusta, Mama kuuli itsensa vakuuttavan tomerasti, vaikka epämääräinen pelko kouristeli vatsanpohjaa.

***

Sovittu tapaamispäivä oli onneksi poutainen. Kesä oli kääntynyt syyskuun puolelle. Puisto putoili keltaisia lehtiä ja sade huuhteli pihapiiriä lähes päivittäin.

Matka sujui joutuisasti ylämäkeen. Mama ei tohtinut katsoa taakseen. Ehkä se luvattu punaviini rauhoittaa, hän mietti pelonsekaisin tuntein.

MAMA NAUTTII

Lounas oli juuri niin herkullinen kuin Mimi oli luvannut. Poronkäristyksen kera tarjolla oli kuohkeaa perunamuhennosta, vastapoimittuja puolukoita ja suolakurkkuja. Punaviini maistui happamalta, mutta Mama joi urhoollisesti tarjotun lasillisen. Hän rentoutui kuunnellessaan ystävän vuolaita muisteluja kouluvuosilta.

— Laitoin jälkiruoaksi jäätelöä, itsetehtyä kirsikkahilloa ja keksejä, Mimi kertoi ja toi annokset pöytään.

Mama nautti, maut sopivat loistavasti yhteen. Hän katseli Huippuvuoren ikkunasta näkyvää maisemaa ihaillen. Meri kimmalsi ja lähipuut olivat vielä vihreitä.

— Kyllä sinun kelpaa. Kaunis koti ja oma rauha.

— Kyllä vain, nautin vapaudesta. Seurustelen Ollin kanssa, mutta meillä molemmilla on oma koti, leskeksi jäänyt Mimi kertoi.

Maman mielestä ratkaisu oli järkevä. Ei hänkään halunnut jakaa elämäänsä kenenkään kanssa. Ikävä oli Pörrö-kissaa, mutta hän lohduttautui ajattelemalla, että muistot ovat jäljellä.

— Joko olisi aika lähteä paluumatkalle, Mama havahtui ajatuksistaan.

— Sopiihan se, lähden saattamaan, Mimi nousi ja korjasi astiat keittiöön.

Mäki oli edelleen jyrkkä, mutta Mama asteli varovaisesti ja selvisi hämmästyksekseen hengissä. Hän päätti, ettei todellakaan halua uusia vierailua vähään aikaan.

Kotona hän kaatoi tukevan paukun konjakkia ja vajosi television ääreen La Promesan tuttuun ja turvalliseen seuraan.