KOTI

Kevätaurinko kultasi maiseman, kun kiidimme huhtikuun puolessa välissä moottoritietä Hämeenlinnasta Espooseen. Tunsin olevani taas kerran paluumuuttaja. Viisitoista vuotta kotikaupungissani oli takana ja paluu lähelle entistä kotia Kauklahdessa oli edessä. Tuskin jaksoin uskoa toiveeni todellakin toteutuneen, sillä olin saanut vasta kuukautta aikaisemmin tiedon Kivenlahdessa sijaitsevasta Merikartosta vapautuneesta kaksiosta.

Olin pelännyt muuton kamaluutta, mutta yllättäen selvisin tavaroiden pakkaamisesta ja uuden kodin järjestämisesta ehjin nahoin. Olihan minulla loistavat apujoukot. Anna, Miika ja Laura olivat korvaamattomia ja ammattitaitoinen muuttofirma hoiti raskaimman työn.

Asun lähes tropiikissa, sillä kakkoskerroksessa sijaitseva kotini on talvipuutarhan kupeessa. Aamupäiväaurinko paistaa puutarhan puolella olevalle parvekkeelleni. Kevät oli loistava aika kotiutua. Ihailin villisti kukkivia koristeomenapuita, laitoin sormet multaan istuttaessani pihan kasvulaatikoihin taimia ja hoidellessani yrttejä ja kesäkukkia tilavalla parvekkeella. Heleänvihreä aurinkovarjo makuuhuoneen ikkunan takana luo aamuisin salaperäisen tunnelman. Olen tyytyväinen, kun minulla on täysin toimiva keittiö, jossa voin kokata entiseen tapaan. Hyvänä vaihtoehtona on alakerran ravintola Meri, jonka ruokalistalta valitsen herkut.

Olen löytänyt ilokseni samanhenkisiä ystäviä. Kolmen hengen kortti- ja lautapeliseurueemme kokoontuu päivittäin alakerran pyören pöydän ääreen. Kesällä meillä oli nimikkopöytä puutarhassa tulipunaisen köynnösruusun katveessa. Suihkulähde solisi ja mustarastas lauloi riemukkaasti.

Merikartanossa on virikeohjelman lisäksi runsaasti liikuntamahdollisuuksia. Pohjakerroksen kuntosali on aina auki ja perjantaisin meillä on ohjattua tuolijumppaa. Lenkkeilen lähimaastossa. Merenranta on vieressä, mutta ennen kuin sinne pääsee, pitää uskaltaa laskeutua jyrkkä mäki. Rollaattaron kanssa se on haastavaa. Lähietäisyydellä on parikin ruokakauppaa, tosin mäki sinnekin. Jännitin ensimmäisiä retkiä, mutta nyt käyn jo sujuvasti. Toinen vaihtoehto on valita palvelulinjan pikkubussi, joka liikennöi arkipäivisin pääoven edestä kauppakeskus Lippulaivaan ja terveyskeskukseen. Toimii hyvin.

Päivät kuluvat vauhdikkaasti toisin kuin hiljaisessa Hämeenlinnan kodissani. Suurin ilonaihe on ollut ikioma talvipuutarhaan ripustamani taidenäyttely otsikolla Oi niitä aikoja. Esillä on 40 akvarellia menneen maailman hengessä. Parasta kaikesta, niistä 12 on varattu ja ne pääsevät tuota pikaa uusiin koteihin. Minulla on näyttelyaikaa kaikkiaan neljä kuukautta. Vaihdan uudet maalaukset puolessa välissä. Tällä hetkellä kotona on jättikasseja, sillä Anna on tuonut tauluja pikku hiljaa Paperihuoneen varastosta. Mihin saan kaikki mahtumaan, kas siinäpä pulma. Uskon kuitenkin, että asioilla on tapana järjestyä.

Olen löytänyt taas kirjaston ja työväenopiston kurssitarjonnan mahdollisuudet. Meneillään on lukupiiri, kolme ruokakurssia sekä Lamppu syttyy -muistinvirkistystapaamiset. Meillä täällä toteutuu myös videoprojekti, jossa saamme kertoa itselle tärkeistä asioista hulppeasti kolmen minuutin verran. Tapasin yllätten entisen työtoverin Ylestä, joka on ohjaamassa hanketta. Tunnen, että elämässä on vielä kiinnostavia mahdollisuuksia!