järkytyksiä

SYKSYN KULTAA

Juuri kun Mama ja hänen ystävänsä olivat toipuneet tiedotteesta, jossa varoitettiin Puistomeressä käyneestä sairaanhoitajaksi esittäytyneestä varkaasta, uusi järkytys tärisytti taloa. Ulko-ovi lensi saranoiltaan ja ikkunat räsähtivät säpäleiksi, kun musta volvo peruutti vauhdilla päin pääovea.

Mama istui Annin kanssa ravintolassa aivan vieressä. Korvia huumaava rysähdys heilautti rakennusta. Anni piteli päätä peläten katon putoavan niskaan. Mama tärisi pitkään järkytyksestä ja viimasta, sillä aula oli järkyttävän kylmä. Anni totesi, että aikoihin on eletty, kun maksamme korkeaa vuokraa ja saamme palella. Henkilökunta kiiruhti tuomaan lämpimiä huopia asukkaiden hartioille. Selvisi, että autoa ajaneen vanhemman naisen jalka oli juuttunut polkimien väliin. Mama huokasi kuvitelleensa talon olevan turvallinen, mutta totuus oli toisen näköinen.

***

— Jännittää, olen ensimmäisen kerran bingossa, Maman viereen istahtanut Pike kertoi.

— Tämä on helppo peli, kuuntelet vain tarkasti, minkä numeron Viivi huutaa, Mama rauhoitteli. — Katsohan, tässä lapussa on kolme ruudukkoa. Ensimmäisellä kierroksella pelataan ylintä, ensin yksi rivi vaakaan, pystyyn tai vinoon. Toisella kierroksella pitää saada kolme vaakariviä ja kolmannella koko ruudukko täyteen.

— Selvä, enköhän minä osaa.

— Tervetuloa kaikki, teitä on niin vähän, että palkintoja on luvassa rutkasti, Viivi hymyili.

— Mitä me saadaan?

— Suihkusaippuaa, suklaa-jaffakeksejä ja energiapatukoita. Lopuksi arvotaan kahvipaketti.

Mama oli osallistunut bingoon useita kertoja, mutta arpaonni ei ollut suosinut. Ehkä tänään?

— Gideon 56 – Otto 72 – Berta 1 – Iivari 12 – Niilo 40, Viivi huuteli.

— Bingo, Pike kiljaisi.

— Oikein, Viivi tarkisti tuloksen ja toi omenankukantuoksuisen saippuan.

Peli jatkui tasaisena. Anni voitti kaksi pakkausta energiapatukoita ja Mama keksejä.

— Kirjoittakaa nimet bingolapun taakse. Tia saa toimia onnettarena, Viivi ohjeisti.

— Mama voitti, hän hihkaisi ja ojensi tummapaahtoisen Arabican iloisesti hymyilevälle Mamalle.

— Tia, tiesin, että sinuun voi luottaa, Mama halasi ystävää.

— Muista sitten sopupeli, Tia virnisti.

***

— Tulettehan syntymäpäivilleni, Raikku kutsui jo kolmannen kerran.

Tia tuhahti, Anni vakuutti tulevansa, Mama samoin.

— Minun käy niin sääliksi, kun ihmisellä ei ole ystäviä. Kutsui Tiankin, joka torjuu tylysti hänen pyyntönsä osallistua korttipeliin, Anni sanoi, kun hän jäi kaksin Maman kanssa.

— Järkyttävää, kun on selvinnyt koulu- ja työpaikkakiusaamisesta, niin vielä seniori-iässäkin syrjitään, Mama huokaili ja ehdotti paria Rummikub-lautapelikierrosta.

— Sopii ja otetaan Raikku mukaan, hyväsydäminen Anni sanoi.

Tia ilmoitti kylmäkiskoisesti vetäytyvänsä omaan huoneeseensa. Raikku ilahtui ja nilkutti rollaattoriin nojaten Maman ja Annin perässä ravintolapöydän ääreen. Pelaaminen aulassa ei enää onnistunut, sillä siellä oli kylmä. Annin avustuksella peli sujui tasaisena. Mama voitti ensimmäisen kierroksen, Anni ja Raikku yhteisvoimin toisin.

— Voin tulla toistekin pelaamaan, Raikku innostui. — Tulettehan syntymäpäivilleni.

— Totta kai, paljonko täytät?

— 80 vuotta, sisko on hoitanut järjestelyt.

Mama otti asiakseen lahjakeräyksen. Hän sai kaksitoista nimeä onnittelukorttiin ja sopivan summan jalkahoitoa varten.

Juhlapäivä oli sateisen harmaa ja sateentihkuinen. Talvipuutarhan harrastustilassa oli lämmin tunnelma. Rollaattorit kerättiin seinänvierelle ja vieraat ryhmittyivät pitkän pöydän ääreen. Raikku istui pöydän päässä kuunnellen pää kallellaan onnittelulaulua.

Mama ojensi hänelle kukkia pursuvan kortin ja kehotti varaamaan ajan jalkahoitoon. Mansikkakakku oli mitoitettu 20 hengelle ja riitti sopivasti myös myöhään tulleille asukkaille. Keskustelu polveili syntymäpäiväjuhlien muisteluissa. Raikku kuunteli vaiti, mutta yllätti sitten kertomalla käyneensä kaikissa Helsingin parhaissa ravintoloissa. Niin moni muukin. Kaivohuonee, Kalastajatorppa. Kulosaaren kasino, Kämp ja Kappeli saivat pisteitä, Auli oli ainoa, joka tunnusti, ettei ollut koskaan käynyt ensimmäisessäkään. Mama muisteli haikeana opiskelijatansseja Bottalla ja Hämiksellä.

— Mukavia nämä juhlahetket, Anni kehui laulettuaan päivänsankarille serenadin ”Sä kasvoit neito kaunoinen”. — Mutta täytekakku oli liian makeaa.

Mama ja Tia katsoivat toisiaan hämmästyneinä. Heidän mielestään kakku oli mehevää ja maistuvaa hyvän tummapaahtoisen kahvin kaverina.

— Makuasioista ei kannata kiistellä, Mama totesi, sillä hänestä jokapäiväinen ruokakeskustelu oli turhauttavaa.

***

— Tuttu jengi koolla, Viivi tervehti saapuessaan jokatorstaiseen tapaan tukihenkilöksi kuntosalille. Paljonko Mike olet soutanut?

— Viisi kilometriä, hoikka tiukkoihin trikoihin pukeutunut nauravasilmäinen mies vastasi.

— Huh, minä jaksan hädin tuskin soutaa kilometrin, Mama huokasi.

— Inkku, hienoa kun käyt ahkerasti, Viivi kehui ja auttoi hauraan vanhanrouvan pyörätuolista jalkaprässiin. — Tiedättekö, että tämä on kuningaslaite. Ikäihmisten lihaskunto heikkenee. On ensiarvoisen tärkeää vahvistaa jalkoja, sillä liikkuminen helpottuu ja pääsette ylös tuolista.

— Yritetään, Mama totesi ja teki vauhdilla jalkojen loitonnus- ja lähentämisliikkeitä.

— Jatka niin kauan kuin jaksat, sarja kannattaa lopettaa ähkäisyyn, Viivi virnisti.

— Yritetään, Mama voihkaisi.

Hän todellakin yritti. Aamuisin television jumppahetki virkisti, käytävän varrella oleva stepperi oli sekin käytössä samoin kuin kuntopyörä. Päivittäinen ulkoilu onnistui hyvällä säällä. Mama ajatteli kauhulla tulevia liukkaita kelejä. Pääovelta kadulle oli loiva alamäki, mutta sekin pelotti nyt, kun kaide ei ollut käytössä auto-onnettomuuden jälkeen.

Elämästä on tullut selviämistaistelu, Mama kirjoitti päiväkirjaan.

***

Lamppu syttyy -muistinvirkistysryhmä kokoontui Lippulaivan kirjastossa. Iloinen puheensorina tervehti Mamaa ja Annia, kun he saapuivat paikalle punaposkisena kirpeänä marraskuisena aamuna.

— Tämä on jo toiseksi viimeinen kerta, toinen vapaaehtoistyöntekijöistä kertoi.

— Jatkammeko keväällä? Mama kysyi toiveikkaana.

— Kukaan ei tiedä. Toivomme tietysti, että saamme jatkaa, mutta se riippuu, saammeko tilat käyttöön, Päivi kertoi. — Aloitetaan isänpäivätunnelmissa. Käydään kierros, niin saatte kertoa muistoja rakkaistanne ja mietitään myös isistä kertovia lauluja.

Lauluja löytyi yllättävän vähän. Mama ehdotti kappaletta Oi katsopas vaari tuota hauvaa. Se kelpasi, samoin Vaarilla on saari. Isiähän ne vaaritkin ovat. Anni keksi kappaleen Aja hiljaa isi.

Päivi jakoi seuraavaksi kynät ja paperit.

— Kirjoittakaa niin monta sanaa kuin keksitte kirjaimista IKKUNAVERHO.

Tehtävä oli helppo. Sanoja kertyi yllättävän paljon.

— Jatketaan, kääntäkää paperit ja kirjoittakaa sanoja, jotka päättyvät sanaan MIES.

Kokoushuoneessa nauru raikui, kun jokainen luetteli omat miehensä. Maman suosikkeja olivat herrasmies, supermies ja naistenmies. Annin luettelossa oli lautamies, putkimies, työmies ja laulumies.

— Nyt olemme ansainneet isot kupilliset lattea ja syntiset croissantit, Mama virnisti kirjoittaessaan listaan vielä pelimies ja tosimies.

***

— Kyllä meitä hemmotellaan. Kaksi loistavaa konserttia tällä viikolla, Tia iloitsi.

Mama oli samaa mieltä. Oli hienoa, että Puistomeri tarjosi tasokasta viihdettä. Vanha jazz oli lähellä sydäntä. Kuolleet lehdet ransaksi tulkittuna ja Muistojen Bulevardi olivat liikuttaneet.

Mama ja Anni jäivät hiljentyneeseen ravintolaan pelaaaan lautapeliä. He olivat tasaväkisiä. Mama voitti ensimmäisen erän ja Anni toisen.

— Olen hukannut rollaattorini, Ritu kierteli salissa eksyneen näköisenä. Avulias Anni lähti etsimään karkulaista aulasta.

— Ritu, käydään katsomassa huoneestasi, ystävällinen hoitaja tuli apuun.

— Huh, täällä yllätyksiä riittää, Anni puuskahti palattuaan. — Kärry löytyi ja Ritu rauhoittui. En ole koskaan ennen nähnyt häntä ilman kulkupeliä.

Mamakin turvautui mielellään rollaattoriin, vaikka tiesi pystyvänsä kävelemään vain sauvat tukena. Hän teki päivittäin kierroksen talvipuutarhan yläpuolella olevalla käytävällä. Jatkossa oli tiedossa tapahtumia, joihin kärryllä ei päässyt. Hän muisteli haikeana aikaa, jolloin kävelyä ei tarvinnut jännittää.

***

— Tiedän, että vihaatte tätä tehtävää, mutta se tekee erinomaisen hyvää aivoille, Viivi sanoi ja jakoi värikkään monisteen, jossa oli kaksikymmentä syksyyn liittyvää kuvaa. — Saatte katsoa kaksi minuuttia, sen jälkeen kerään paperit pois ja te kirjoitatte niin monta kuin muistatte,

Mama keskittyi ja yritti panna mieleen sanoja, jotka tukivat toisiaan. Sade – sadetakki – sateenvarjo – kaulaliina, pihlajanmarjat, kirsikat, tammenterho, orava, siili, kurkiaura.

Kaikki voihkivat, kun Viivi jakoi kuvan takaisin. Monta oli unohtunut, mutta Mama oli tyytyväinen muisettuaan kuusitoista. Tialla oli yksitoista ja Annilla kolmetoista.

— Hyvä me, yhdessä muistaisimme kaikki, Mama kitetytti.

***

Mama oli kuullut kohteliaasti puhelevista lääkeroboteista ja nähnyt jalkakäytävällä viipottavan ruokarobotin, mutta Piia Leinon mielikuvitusta kiihottava romaani Yliaika räjäytti tajunnan.

Vuonna 2052 Suomi kukoistaa ja pääkaupungin valkealla asfaltilla kulkee vain nuorekkaita ihmisiä. Hyvinvoinnilla on kuitenkin hintansa: Suomen kansalaisuus on rajattu alle 75-vuotiaille. Hankkeen takana on kansanedustaja Annastiina. Hänellä on tekoälyavustaja amimoni, joka esiintyy näyttelijä Heath Ledgerin näköisenä hologrammina.

—  Jos saisitte valita avuksenne robotin, ketä hän muistuttaisi? Mama kysyi ystäviltään.

—  Tauno Paloa tietysti, Tia vastasi spontaanisti.

—  Minulle kelpaisi Leif Wager. Hän laulaisi minulle serenadin heti herättyäni, Anni virnisti. —  Entä sinun suosikkisi?

—  Ihastuin herra Darcyyn elokuvassa Ylpeys ja ennakkoluulo, Mama mietti ja yritti kuumeisesti muistella näyttelijän nimeä. Hän tiesi, että se putkahtaisi ennen pitkää mieleen. Tai jos ei, aina voi kysyä kohteliaalta herra Tekoälyltä, taisi sekin olla robotti.

—  Muistaminen on vekkuli juttu. Sitä muistaa elävästi tapauksia nuoruudesta, mutta auta armias, jos pitäisi kertoa, mitä teki torstaina viikko sitten, ei harmaata aavistustakaan, Tia pohti.

—  Minä kirjoitan kalenteriin tärkeät menot, joita tosin on huolestuttavan vähän, Anni kertoi.

—  Minulla on viikko-ohjelmamme työtasolla ulko-oven vieressä. Tarkistan aamuisin, mitä mukavaa tänään teemmekään, Mama hymyili.

—  Siitä tuli mieleen, että iltapäivällä pelaamme taas bingoa. En todellakaan halua voittaa enää yhtään keksipakettia enkä suihkusaippuaa, Anni puuskahti.

—  Kahvipaketti kelpaisi, eiköhän haeta kupposet ravintolan puolelta, Mama hymähti ja tarjoutui tuomaan mukilliset kaikille.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.