omatekoisia kortteja
KUKKATERVEHDYS KUKKA-ILOA Askartelu ei todellakaan kysy ikää, sillä se jaksaa viehättää edelleen. Pieniä enkelikortteja syntyi sen verran runsaasti, että siirryin…
KUKKATERVEHDYS KUKKA-ILOA Askartelu ei todellakaan kysy ikää, sillä se jaksaa viehättää edelleen. Pieniä enkelikortteja syntyi sen verran runsaasti, että siirryin…
MINÄKÖ ENKELI? Jouluiset aiheet innostavat vuoden pimeimpänä aikana. Aloitin vaatimattomasti pienillä enkelikorteilla. Isompia töitä on helpompi maalata, joten jatkoin akvarellikollaasien…
KORTTIASKARTELIJA ON NÄIN JOULUN ALLA VAUHDISSA Tutkin kotivarastoja ja totesin, että materiaalia on runsaasti. Löysin pinon korttipohjia, jotka innostivat askartelemaan….
PIGMENTEISTÄ SAA KAIKEN IRTI, KUN VÄRINAPIT SUIHKUTTAA KOSTEIKSI Seurasin kiinnostuneena television alueuutisissa kerrotusta Forssan kuvataidekoulun pilottiohjelmasta. Opettajat videoivat taiteen tekemistä…
MITÄ PIDÄTTE HATUSTANI? Kun elämässä ei tapahdu paljoakaan, täytyy keksiä viihdykettä kotona. Onhan minulla YLE Areena, radio Suomi, e- ja…
LADYT HERRASEURASSA Eläkeläisellä on aikaa tehdä kokeiluja. Pelkään, että akvarellini toistavat itseään, vaikka maalaankin vain omaksi iloksi. Ehkä niistä on…
ME LADYT – AKVARELLI MUOVITETULLE KANKAALLE Kaikkia olen kokeillut ja jokaisessa on hyvät ja huonot puolet. YSTÄVÄT – AKVARELLI KUITUPAPERILLE…
SYKSYN KUKKIA Päivälläkin tarvitsee sähkövaloa, eletäänhän nyt marraskuuta. Lunta ei ole vielä saatu, kelit jatkuvat harmaina ja kosteina. Kollaasikipinän jälkeen…
MAMA TULKITSEE TAROTKORTTEJA En tiedä, mistä näitä hulluja ideoita putkahtaa. Olen maalannut lähes kyllästymiseen asti kukkia ja hurmaavia neitosia. Ne…
KAKSI PAINOTUORETTA KIRJAA Olen hyödyntänyt kollaasi- ja akvarelli-innostukseni painattamalla Ifolorilla kirjat, joissa on silkkimattasivut. AUKEAMA NAAMIOKIRJASTA TOINEN AUKEAMA Laatu on…
SATUPUUTARHA – OHUT KUITUPAPERI (SE PARAS) Sain lahjoituksena kuitupaperia. En heti ymmärtänyt sen arvoa, mutta kokeiltuani ihastuin. Akvarellivärit levisivät ihastuttavan…
UUSIA KOKEILUJA Minulla riittää taas pitkäksi aikaa maalausmateriaaleja, kun keksin käyttää muovitettua pöydän suojaksi tarkoitettua liinaa akvarelleihin. Värit leviävät karhealle…
VAIHTEEKSI MAISEMAKUVA Ohut kuitupaperi kutkuttaa edelleen. Lopputulos menee helposti tukkoon, sillä värit leviävät herkästi. Käytän sitä hyödyksi, mutta paperinvalkoisen jättäminen…
SYYSKIMPPU Olen aina ollut kokeilunhaluinen. Pintarakenteet kiinnostavat ja kotoa löytyy edelleen askartelutarvikkeita. Otin metallinhohtoiset akvarellivärit ja vesiliukoisen tussin käyttöön. Olen…
ME TYTÖT Olen maalannut nämä tyttöset jo elokuun alkupuolella, aikana ennen kukkainnostusta. Hellepäivät sopivat mainiosti akvarellikokeiluihin, sillä kostea pinta kuivui…
TAVOITTEENA RENTO OTE Kyllä vain. Kukat ovat loistavia malleja, pysyvät paikallaan ja värit hehkuvat. PÄIVÄNKAKKARAT RUUSUT PUNAHATUT
KULTAKUTRI Olen jatkanut kollaasihulluttelun jälkeen akvarellien maalaamista. Koska olen viikon yksin ilman ruokavierasta (siis siskoa), levittäydyin keittiön pöydän ääreen. Tarvikkeet…
PARHAAT TAIDEKUVAT OVAT NYT KANSIEN VÄLISSÄ Innostuin kokoamaan lukuisista kuvistani pienen taidekirjan. Sen tekeminen tuntui nostalgiselta, sillä muistoja ihanista maalaustuokioista…
Ilottelu jatkuu sarjatyönä! MINNE MATKA? ME KOLME YSTÄVYKSET KULTAKUTRI KULTAKUTRI HÄNKIN
PIRPANA HALUSI MUOTOKUVAMALLIKSI Kokeilin, miten ihana Pirpana taipuu akvarelliksi. Pelkistin, mutta aihe on sama. En ole vakuuttunut lopputuloksesta, mutta ainakin…
MATKALLA Akvarellimaalaus on kiehtovaa, jos rakastaa yllätyksiä. Maalaan kerroksittain ja yritän malttaa antaa työn kuivua välillä, jotta värit eivät sekoitu…
KOLME NEITOSTA Olen rytmittänyt eläkeläispäivät tasaisesti kirjoittelun, lukemisen, äänikirjojen kuuntelun, television ja kuvataiteen kesken. Kun kaipaan nollausta, pelaan tietokoneella muutaman…
PIRPANAKORTTEJA Kollaasimateriaali on vallannut ruokapöytäni. Annoin origamityttöselle lempinimen Pirpana, sillä olen mieltynyt hänen pirteisiin kasvoihinsa. LISÄÄ PIRPANOITA Sommittelin sarjan punaisille…
NÄMÄKIN AARTEET LÖYTYIVÄT KOTOA Otsikko on hieman harhaanjohtava, sillä en todellakaan ole innostunut taittelusta. Sen sijaan kauniisti kuvioidut japanilaishenkiset paperit…
KIEHTOVAA HULLUTTELUA Vapaaviikko sujuu vauhdikkaasti, sillä olen levittänyt askartelumateriaalit keittiön pöydälle ja tasoille. En tiedä, mistä kiinnostus mystiikkaan ja taikuuteen…
MITÄ NÄISTÄ SYNTYYKÄÄN… Kotoa löytyy jatkuvasti aarteita. Olen kerännyt vuosien varrella kollaasimateriaalia, josta on edelleen iloa. Nyt vuorossa on sarja…
KOVAKANTISIA IHANUUKSIA Olen tyytyväinen painotuoreisiin Ifolor-kirjoihin. Laatu on ensiluokkainen enkä ainakaan ensi lukemalla löytänyt virheitä. Jaana-sisko sai ensimmäisen kappaleen ja…
HEHKUVAA KELTAISTA Väriteema osoittautui toimivaksi. Oli ilo sommitella uusia kokonaisuuksia. SYKSYN SÄVYJÄ KARVATURRIT KERMANVALKOISTA KELTAISTA JA SINISTÄ SINISTÄ HEHKUVAA PUNAISTA…
UPEITA ASKARTELUMATERIAALEJA Ensimmäinen kuvataidekurssi, jolle osallistuin keväällä 2008 oli nimeltään Iloa väreistä. Kyseessä oli akvarellimaalaus, joka vaikutti aluksi ylitsepääsemättömän vaikealta….
KOTIMAALARI ON PALANNUT TUTTUIHIN AIHEISIIN Paljon on vettä virrannut Vanajassa sen jälkeen, kun viimeksi olen maalannut. En tiedä, onko varhainen…
MATERIAALIA RIITTÄÄ Tarotpakkani on jo ohut. En todellakaan aio tehdä omaa versiota kaikista. Keskityn vain kiinnostavimpiin kiiltävien kuvien innoittamana. Näiden…
UUTTA ASKARTELUMATERIAALIA Inspiroivia tarotkortteja on vielä pino jäljellä, mutta innostus hiipui, kun olin käyttänyt kiehtovimmat kuvat. Anna ja Laura riensivät…
RAUHA Aloitin tarotkollaasit keväällä 2023, kun sain ystävä Raijalta vajaan pakan. PETTYMYS – SURU – VOIMA JA ONNELLISUUS SYNTYIVÄT KAKSI…
NARRI – PELIKORTTIEN JOKERI Iso Arkana eli Suurten salaisuuksien kortit vastaavat valtteja. Ne käsittelevät nimensä mukaisesti elämän suuria linjoja. Aloitin…
SAUVOJEN PRINSESSA Minäkö romanttinen? Kyllä. Löysin tarotkorttien prinsessat, joista olin yrittänyt tehdä kollaaseja. En ollut tyytyväinen. Huomasin kuitenkin, että ne…
KUU Taiderintamalla on ollut todella hiljaista. Suurin saavutukseni tänä keväänä oli työhuoneeni tyhjennys. Paperihuoneen kellarivarastosta löytyy valmiiksi kehystettyjä töitä, mutta…
ASKARTELUA TÄMÄKIN Löysin pinon omatekoisia kortteja, kun siivosin työhuonettani. Kollaasit ovat olleet kestosuosikkeja. Tuntui haikealta muistella, miten innolla sommittelin kuvia….
la 11.1.2025 Uskomatonta, mutta totta. Rehkin tänään apujoukkojen kanssa Paperihuoneella. Alakerran työhuoneeni on nyt tyhjä ja odottaa uutta innokasta taiteen…
TÖITÄNI ON ESILLÄ JATKOSSA AINAKIN RYHMÄNÄYTTELYISSÄ Hyvää joulun aikaa ja mukavaa vuoden vaihdetta! Tammikuussa ensimmäiset avajaiset pe 3.1.2025 klo 18-20….
NEITOSET PÄÄSIVÄT TAAS PÄIVÄNVALOON TÄSSÄ HE OVAT, VIERESSÄ TIINA-KATRIINAN PUUPIIRROKSIA Ilahduin Tiina-Katriinan Faccebook-päivityksestä.
VAIKEA VALINTA, MITÄ VIEN TARJOLLE Kuvittelin, että syksyn näyttelyt minun osaltani loppuivat, kun purin löytöjä työhuoneelta teokset grafiikanpaja Paperihuoneelta. Avoimet…
pe 25.10.2024 PIENET ELEFANTIT Löytöjä työhuoneelta on ollut pienimuotoinen menestystarina. Olen ollut valokeilassa ja nauttinut hyvien ystävien seurasta. Teoksia on…
su 6.10.2024 VIIDAKKO En muistanutkaan, miten kiihottavaa on olla valokeilassa. Löytöjä työhuoneelta -näyttelyni avajaiset sujuivat hyvin, sillä Galleria Paperihuoneella oli…
to 26.9.2024 TERVETULOA TYÖHUONEELLENI ARVI KARISTONKATU 9, HÄMEENLINNA Viikon kuluttua jännitys tiivistyy, sillä oma näyttelyni LÖYTÖJÄ TYÖHUONEELTA on silloin ripustettu….
to 12.9.2024 JULISTEET ON PRINTATTU, KIITOKSET ASKARTELUKAUPAN LEILALLE Olemme riehuneet sisko Jaanan kanssa työhuoneellani jo parina päivänä ja olemme saaneet…
la 24.8.2024 LÖYTÖJÄ TYÖHUONEELTA YSTÄVÄHINTAAN Olen pähkäillyt, missä järjestän tulevan kirjani Taikapölyä ja mystisiä murhia julkaisutilaisuuden. Suunittelin, että Galleria Paperihuoneen…
EHDOTUKSIA PAJANÄYTTELYYN Koska olen jättänyt menoja, omaa aikaa on entistä enemmän. Kirjoittelen aamuisin tarinoita, joita löytyy Sanataidetta -osiosta. Yritän käydä…
TERVETULOA AVAJAISIIN perjantaina 3.5.2024 klo 18-20 Lähestyvä pienimuotoinen näyttely grafiikanpaja Paperihuoneella sai minuun vauhtia pitkän tauon jälkeen. Otin maalaustarvikkeet esiin…
PUNATUKAT Linnan Marttojen kädentaito- ja taidenäyttely Oivalluksen iloa lähestyy. Olen yrittänyt vähentää osallistumista ryhmänäytteilyihin, mutta tätä en voi välttää, sillä…
50 KAPPALETTA A3 JULISTEITA Olen saanut kyseenalaisen kunnian suunnitella ja toteuttaa Linnan Marttojen kädentaito- ja taidenäyttelyn julisteen jo toisen kerran….