vielä hetki kreikkatunnelmissa
”Maalaa viiden kuvan sarja joko akvarelliväreillä tai pastelliliiduilla”, luki kesätehtäväohjeessa. Olin niin keskittynyt öljyväritöihin, että muut tehtävät olivat unohtua. Maalasin…
”Maalaa viiden kuvan sarja joko akvarelliväreillä tai pastelliliiduilla”, luki kesätehtäväohjeessa. Olin niin keskittynyt öljyväritöihin, että muut tehtävät olivat unohtua. Maalasin…
Kesätehtävien aiheina on luonto sekä ilo. Maalasin kesäkuussa Aulangolla taiteilijaseuran kurssilla luontoa. Iloaihe on mieleinen, sillä sen voi tulkita jälleen…
Minulla on ollut kesäprojektina tehdä ensi lukukautta varten iso määrä puoliöljypohjia. Saimme Jussin kanssa vasta heinäkuun loppupuolella pingotettua pellavakankaat kiilapuille. …
viikonloppu 7-9.6.2013 Kesäkuun kouluviikonloppu oli helteinen. Perjantai-iltana Eila-opettaja piti meille kritiikin kotitehtävistä. Olin erityisen ilahtunut, kun hän kiitti Tasapainoilua –työtäni…
Tunnollisena koululaisena päätin sittenkin tehdä kotityöt tehtävänannon mukaisesti. Eli maalaus Juhliin lähdössä kuvaa rakkautta, ylläoleva Tasapainoilua yhteiskunnallista epäkohtaa. Kyseessä on…
Sain toukokuun kotitehtävät valmiiksi vauhdilla. Maalaaminen ulkoilmassa mökkiterassilla oli sekä mukavaa että tehokasta. Kotitehtävien aiheena oli yhteiskunnallinen epäkohta ja rakkaus. …
pe-la 10-11.5.2013 Toukokuun kouluviikonloppu oli lyhyt, sillä opettajat eivät halunneet työllistää meitä äitienpäivänä. Eila johdatti joukkuettamme sekä perjantain että lauantain. …
Aurinko, vesi, palmut ja thairakennukset toimivat innoittajina, kun yritän maalata kiltisti koulutehtäviä lomanvieton ohessa. Minulla on matkassa kolme niin isoa…
pe-la 19-20.4.2013 Perjantaiaamuna kaikki olivat kiltisti paikalla. Eila piti tuttuun tapaan napakan kritiikin kotitehtävistä. Iltapäivällä Pekka yllätti meidät tuomalla luokkaan…
Huhtikuun kotitehtävät ovat jo lähes valmiit. Halusin kokeilla, miten temperavärit – siis pigmentti, vesi ja kananmunankeltuainen – taipuvat isokokoisille kankaille. …
pe 22.3.2013 Viiden viikon koulutauon jälkeen oli ilo tavata taas kurssitovereita. Ajelimme Jussin kanssa Hämeenlinnasta Itä-Pakilaan valoisassa aamuauringossa. Kevät on…
Otsikkokuvassa IMPRESSIO – öljy kankaalle Wassily Kandinskyn innoittamana. Ihmiselle tekee hyvää käydä kipurajoilla, näin sanovat opettajat. No, ainakin se kirpaisee. …
su 17.2.2013 Helmikuun kotitehtävät ahdistavat. Lohduttauduin hyvällä ruualla. Se tepsii aina. Laitoimme Jussin kanssa kilon sinisimpukoita kerman, sipulin ja fenkolin…
FONEETTINEN RUNO pe 8.2.2013 Aamupäivän kritiikissä tunnelma oli jälleen kerran odottava. Sekä Maarit että Eila olivat paikalla katsastamassa kotitehtävämme. Minun…
Aihe kuulostaa ylimaallisen vaikealta, mutta käytännössä näin ei ollut. Kiitos tammikuun lähiopetusjakson. Teimme innolla kollaaseja, joiden pohjalta maalaaminen sujui sutjakasti. …
pe 18.1.2013 Aloitimme lukukauden paukkupakkasessa. Mittari näytti -24, kun lähdin koulumatkalle. Kevään ensimmäinen lähiopetusjakso vaati käden taitoja. Kaikki kurssilaiset olivat…
Tänään sähköposti toi tuoreen lukujärjestyksen. ” Viikonlopulla katsomme joulutehtävät, Hiljan ohjeistuksessa teette puoliöljypohjia ja teemme paperikollaaseja jotka ovat luonnoksia abstraktiin ekspressionismiin….
”Elämä on yhtä opiskelua”. Työelämässä piti käydä jatkuvasti kursseilla päivittämässä osaamista. Työelämän jälkeen sama tahti jäi päälle. Olen opiskellut verkossa…