
VUOKOT – etsaus ja akvatinta
Minä, joka taideharrastukseni alkutaipaleella olin vannoutunut akvarellisti, huomasin grafiikan myötä uudet mahdollisuudet. Aloitin opiskelun Espoossa grafiikkapaja Iikassa Teija Immosen hyvässä ohjauksessa. Ensikosketus carborundumiin vei heti mennessään.

KEVÄT – carborundum
Perinteinen metalligrafiikka – etsaus ja erityisesti akvatinta ovat lempitekniikoitani. Pehmeäpohja antaa siihen hauskan lisäsäväyksen. Olen kursseilla kokeillut myös puupiirrosta (fyysisesti raskasta) ja linoleikkausta (helppoa) sekä kollagrafiaa (hauskaa) ja chine colléta (esteettistä).

KABARET – kollagrafia

KOLME KEIJUA – etsaus ja akvatinta, pehmeäpohja
Muutto keväällä 2012 Hämeenlinnaan ei onneksi haitannut grafiikkainnostusta, päin vastoin. Olin haaveillut työhuoneesta, jossa voisin sekä maalata että vedostaa prässillä. Työhuone löytyi kulttuurikeidas Verkatehtaalta. Uudesta kodistamme on sinne vain kymmenen minuutin kävelymatka. Hämeenlinnassa toimii pieni vireä graafikoiden ryhmä Paperihuone, jonka paja sijaitsee vanhassa puutalossa Poltinaholla. Kyselin varovasti, pääseekö tällainen amatööri mukaan. Ja pääsinhän minä. Vanha kotikaupunkini on ottanut minut avosylin vastaan. Marraskuussa hain graafikkosiskojen kannustuksesta ammattilaisseuraan. Sydämeni hypähti ilosta, kun sihteeri Pirjo soitti kokouksen jälkeen ”Tervetuloa Hämeenlinnan taiteilijaseuraan”.

BALLERINAT – etsaus ja akvatinta kahdella laatalla
Ballerinat oli ensimmäinen Hämeenlinnassa tekemäni grafiikanvedos. Olen muutostamme asti osallistunut innokkaasti Anne Tammisen vetämille kursseille Vanajaveden opistossa. Espoossa sai vuodesta toiseen olla huolissaan, mahtuuko kursseille mukaan. Täällä tilanne on toinen. Grafiikantekijät viestittävät toisilleen – osallistu, että kurssi toteutuu.

VALOKEILASSA – etsaus ja akvatinta, pehmeäpohja
Espoossa taiteen perusopetuksen lopputyöaiheeni oli pitsi. Hyödynsin sitä eri tekniikoilla. Pehmeäpohja kuparilaatalle on mitä oivallisin alusta sekä pitseille että erilaisille struktuureille. Moni aloittaa kokeilut painamalla luonnonkasveja laatalle. Niin minäkin.

METSÄKUKAT – etsaus ja akvatinta, pehmeäpohja

NEITO – etsaus ja akvatinta, pehmeäpohja
Myöhemmin hyödynsin hulvattomasti pehmeäpohjaa neitosten asusteissa.

MORSIUSNEIDOT – etsaus ja akvatinta, pehmeäpohja
Tanssiteema jatkuu edelleen. Sen rinnalla olen tehnyt nostalgiakuvia menneestä maailmasta. Vintage kiinnostaa kovasti. Onneksi kirjastosta löytyy laaja valikoima mallikuvia inspiraation lähteeksi.

TYTTÖ RANNALLA – etsaus ja akvatinta

HERRASEURASSA – etsaus ja akvatinta, pehmeäpohja
Olen toki irrotellutkin. Kissaystävät ovat sanoneet, ettei kissoja ole koskaan liikaa. Niinpä maalaan kissa-akvarelleja ja vedostan kissagrafiikaa joka vuosi pelkästään siitä ilosta, että on kysyntää.
Peikonpojat ja satumetsä ovat uusimpia laattojani. Palaan takuuvarmasti tanssiteemaan, mutta välillä on hauska kokeilla leikkimielisiä aiheita. Mallikuva ”tre små troll” löytyi ikivanhasta Femina-lehdestä, jossa neuvottiin valmistamaan nahkapaloista pehmoeläimiä.

PEIKONPOJAT – etsaus ja akvatinta
Uusi kokeilutekniikka on kopiosiirto. Se on yllättävän yksinkertainen menetelmä, kunhan löytää jostain mustavalkoisen laserkopiokoneen. Kuva siirretään asetonilla kuparille ja syövytetään. Sen jälkeen se onkin valmis vedostukseen.

UNIKOT – kopiosiirto omasta akvarellista

LUMPEET – kopiosiirto omasta akvarellista
Yksi hieno mahdollisuus grafiikassa on vedostaa samaa tai eri laattoja yhdelle paperille. Siksi prässin vapaa käyttö työpajalla on kullanarvoinen, sillä kokeilut vaativat tilaa ja aikaa.
Leena, intohimoinen graafikko
Hienoja grafiikan teoksia! Onnittelut!
Olen eläkkeelle jäätyäni aloittanut toisen elämän ja ryhtynyt taideopiskelijaksi sillä tässä riittää opiskeltavaa loppuelämäksi!
Olen yrittänyt etsiä tietoa carborundum-tekniikasta ja katsellut lähinnä ulkomaisia youtube-opastuksia. Huomasin sinun Kevät-teoksesi sillä tehdyn.
Nyt kysynkin miten pääsit tuohon herkkään lopputulokseen?
Ystävällisin terveisin
Kerttuli Saajoranta
Oulu
TykkääLiked by 1 henkilö
Olen tehnyt kuvan offsetpellille carborundumhiekan ja gesson myötävaikutuksella. Olen jatkanut kukkien työstämistä akvarelliväreillä valmiiseen vedokseen.
TykkääTykkää