symbolismi

KOTITEHTÄVÄT KRITIIKISSÄ

pe 22.3.2013
Viiden viikon koulutauon jälkeen oli ilo tavata taas kurssitovereita.  Ajelimme Jussin kanssa Hämeenlinnasta Itä-Pakilaan valoisassa aamuauringossa.  Kevät on tullut, vaikka yöpakkasia riittääkin.  Eila piti kotitehtävistämme.  Hän jakoi kritiikissä anteliaasti hyviä arvosanoja.  Minä olin kovasti tyytyväinen omaan neloseeni (asteikolla 1-5), sillä pidin aihetta itselleni vieraana.  Hobittimaalaukseni herätti hilpeyttä – kollegat näkivät siinä vahvan erottisen latauksen.

Marina piti iltapäivällä meille kuvien kera luennon seuraavasta aiheestamme – symbolismista.  Nyt olen taas vahvoilla, sillä saamme maalata esittäviä, jopa koristeellisia kuvia.  Kyse on mielenmaisemasta ja tunteesta.  Lisäinspiraatioksi saimme kevätaiheisia runoja.  Minä odotan hartaasti kevään tuloa.  Siitä ilosta maalasin viikonlopun ensimmäisen työni kepeään tyyliin.

TANSSI KEVÄÄLLE – akryyli kankaalle

la 23.3.2013
Marina jatkoi koko lauantaipäivän kanssamme.  Hän kannusti tekemään useita maalauksia.  Minä sain valmiiksi kaksi.  Suurin osa ylti kolmeen ja neljään.  Aihevalinnat yltivät kermakakuista pääkalloihin.

KÄÄNNEKOHDASSA – akryyli kankaalle

su 24.3.2013

Sunnuntai oli perinteisesti elävänmallin maalauspäivä.  Pekka kertoi aamukahvikupillisten aikana päivän ohjelman.  Ensin viiden minuutin croquis-harjoituksia kuivapastelleilla, sitten kaksi 20 minuutin asentoa vesiliukoisin värein.  Lopuksi pitkän asennon maalausta.

CROQUIS-PIIRROKSIA – kuivapastelli

  

CROQUIS-PIIRROS – kuivapastelli

 

MALLI – pitkä asento – akryyli paperille (siitä kuprut)

Koko päivän ajan minulla oli tunne, että meillä on kiire.  Ehdin henkästä vasta kotimatkalla junassa.  Kotitehtäviksi saimme kaksi symbolistista maalausta omasta elämästä.  Onneksi niitä ei tarvitse julkisesti selittää.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.