bangkokin kautta kotisuomeen

BUDDHA

ke 8.5.2013
Bangkok-päivä

Matkan viimeinen päivä kului shoppaillessa.  Kävelimme hotellilta Siam Centerin ostoskeskukseen paahtavassa 37 asteen helteessä.  Ensimmäinen kulttuurinähtävyys oli wat, jonka nimeä emme todellakaan osanneet lausua.

WAT SIAM PARAGONIN VIERELLÄ

Olimme lähes ainoat turistit paikalla.  Se ei tahtia haitannut, sillä keskipäivän kuumuus houkutteli kauppakeskusten viileyteen.

TURISTIT TEMPPELIVIERAILULLA

Siam Paragonin aulassa Otso kohasi Rauskun.

OTSO KOHTASI RAUSKUN

Minä löysin edelliseltä matkalta tutun taidetarvikekaupan, josta matkaan tarttui pigmenttivärejä sekä edullisia siveltimiä.  Ostimme herkkuruokaosastolta tom yam-aineksia sekä kuivattuja hedelmiä.  Ilta sujui pakkaamisen sekä sushien merkeissä.

LENTOKENTTÄTAKSIN IKKUNASSA OLI EKSOOTTISIA KIELTOMERKKEJÄ

Lento Suomeen kesti runsaasti yli kymmenen tuntia voimakkaan vastatuulen vuoksi.  Ehdimme lukea kaikki matkakirjat kannesta kanteen ja katsoa elokuvia niin että silmiä särki.  Huhti-toukokuu on oivallista kaukomatka-aikaa, sillä Suomeen oli tullut kukkiva kevät.  Olimme kovasti tyytyväsiä lomaamme, sillä kaikki sujui mainiosti eikä vatsataudit vaivanneet.  Tästä on hyvä jatkaa.
matkablogin päivitti Leena, innokas thaimatkaaja

SUOMEEN OLI TULLUT MATKAMME AIKANA KEVÄT

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.