akvarelleja tuomarinkylän kartanon pihapiirissä

HARMAA KIVIKKO – akvarelli

viikonloppu 7-9.6.2013
Kesäkuun kouluviikonloppu oli helteinen.  Perjantai-iltana Eila-opettaja piti meille kritiikin kotitehtävistä.  Olin erityisen ilahtunut, kun hän kiitti Tasapainoilua –työtäni hienosti maalatuksi.   Sitähän tässä opiskellaan viimeisen päälle.  Sommittelu tosin kaipasi hieman täsmentämistä.  Se on helposti korjattu.  Juhliin lähdössä –triptyykki kelpasi myös.  Eilalla ei ollut muuta huomautettavaa kuin taustan värisävyjen korjailu.

MALLIKUVA

Lauantaiaamuna suunnistimme akvarellitarvikkeiden kera Tuomarinkylän kartanoon.  Silmäni rekisteröivät heti kauniit vanhat rakennukset ja komeat hevoset aitauksessa.  Ilo oli ennen aikainen, sillä Eila johdatti meidät romukatokseen.  ”Tänään maalaamme roskia, oksia ja pikkukiviä, ei mitään kaunista”.  Idea oli, että rajaamme maasta pienen alueen ja teemme siitä sommitelman.

KELTAINEN KIVIKKO – akvarelli

Suunnitelma toimi.  Kuljimme pää maassa ja löysimme toinen toistaan hienompia malleja.  Iltapäivällä katsastimme koululla työt.  Eila oli tyytyväinen, sillä kaikki olivat saaneet aikaiseksi kiinnostavia akvarelleja.  Minun maalauksistani hän totesi, että ne ovat hyvin arkkitehtoonisia ja muodostavat yhtenäisen sarjan.

Päivän päätteeksi pidimme yhteiset nyyttikestit vuotta meitä myöhemmin aloittaneiden opiskelijoiden kanssa.  Saimme vanhoina konkareina evästää heitä tulevaan vuoteen.

Sunnuntaina 9.6. aurinko helotti taivaan täydeltä.  Kokoonnuimme eiliseen ympäristöön.  Eila johdatti meidät lautakasan luokse.  Saimme evästyksen, yrittäkää löytää hyvä sommitelma ja syvyyttä töihin. 

LAUTAKASAMALLI

Eilisten harjoitusten jälkeen tehtävä tuntui helpolta.  Minä tein paikan päällä luonnoksia ja siirryin maalaamaan aittarakennuksen portaille.  Tässä iässä arvostaa edes jonkinlaista pöytää.

LAUTAKASA – akvarelli

Ensimmäinen akvarelli syntyi vaivattomasti.  Toinen ei.  Maalasin, pesin, maalasin ja pesin taas.  Eila tuli sanomaan, anna kuivua, katsotaan sitten.  Ja niin siinä kävi, että valmis työ siitäkin tuli.

TOINEN LAUTAKASA – akvarelli

Katselun jälkeen huomasimme yllättäen, että kesäloma alkaa ja me olemme kolmasluokkalaisia.  Jee.  Saimme kesätehtäviksi kaksi aihetta : ilo ja luonnossa kotona.  Näistä on tarkoitus tehdä kolme öljyvärimaalausta kummastakin.  Sen lisäksi piirrämme luonnoskirjaan croquis -tutkielmia ja maalaamme lisää akvarelleja.  Tehtävät ovat mieleisiä, sillä ne antavat paljon enemmän liikkumavaraa kuin edelliskesän aiheet pelto, metsä ja vesi.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.