
AVAJAISPÖYTÄ ON KATETTU
Kun teemana on sykettä, pitää kattauksenkin olla saman henkinen. Kävin koulukaveri Kirsin kanssa kaupassa. Minä hoidin viinipuolen – ei mitään sykähdyttävää, vain punaista ja valkoista. Kirsi irrotteli. Hän valitsi tarjolle pikkunaposteltavaa värien mukaan. Katoimme yhteistuumin mustalle pöytäliinalle värikkäitä astioita ja niille värikkäitä herkkuja. Punaisia ja keltaisia minitomaatteja, makeita oransseja miniporkkanoita, valkoista fetaa ja sitruunankeltaisia huulikarkkeja. Sopiviin väleihin ripottelimme vihreää.

NUORIN NÄYTTELYVIERAS SAMU, 9,5 kk
Avajaiset olivat lämminhenkiset – ulkona oli lähes helleasteita. Minä tapasin ilokseni vanhoja tuttuja vuosien takaa. Myös kotijoukot ilahduttivat poikkeamalla paikalle. Viimeisin – vaan ei suinkaan vähäisin – vieras oli opettajamme Eila. ”Kyllä te olette hyviä”, hän kiitteli. Parasta näyttelyssämme on se, että koko ryhmä on täysilukuisena mukana.

ONNITTELUMALJAT JUSSI-PAPALLE
Viikonloppu oli yhtä juhlaa. Vietimme Kauklahdessa Samun ja Otson Jussi-papan syntymäpäiviä grilliruokien ja omenapiirakan parissa. Otso osaa jo sujuvasti sanoa ”kakkua” ja hetken kuluttua ”lisää”.