”Jokaisessa teoksessa on muoto, väri ja sommitelma”, taidehistorian opettajani Eeva Väänänen muisti toistaa, kun hän analysoi suurten mestareiden maalauksia.  Ymmärsin sen konkreettisesti vasta nyt, kun yritän itse luoda taidetta.  Ei riitä, että mallin maalaaminen sujuu tyydyttävästi.   Tärkeintä on kokonaisuus. 

Niinpä katselen nykyään taidekirjoista, lehdistä ja netistä inspiraatiokuvia.  Kiinnitän entistä enemmän huomiota väriharmoniaan, rytmiin ja sommitteluun.  ”Muistakaa, kulmat ovat tärkeät”,  Eila sanoo jokaisessa kritiikissä.  Siis ei mitään painavaa liian lähelle kulmia.  Olen oppinut, että pääkohde ei saa olla kuvan keskellä, ei myöskään horisontti.  Kultaisen leikkauksen säännöt pätevät edelleen.

Hyvässä maalauksessa on syvyyttä, kontrasteja ja kiinnostavia linjoja.  Diagonaali tuo liikkeen tuntua.  Väri saa hehkun viereisestä väristä.  Emme ole turhaan sekoitelleet värejä ja maalanneet väriympyröitä.  Olemme saaneet kuulla useasti, että kuvissa pitää olla myös pysäytyksiä.  Jos kaikki muodot jatkuvat reunojen yli, se ei ole hyvä.  Tasaiset pinnat rauhoittavat yksityiskohtia.

Olemme hämmeästelleet, miten silmät avautuvat kritiikissä.  Jotenkin sitä on aina vaan sokea omille töille.  Saamme itse kukin tammikuun katselmuksen jälkeen lopputyöohjaajat.  Se on lohdullinen ajatus.  Kovin pahoja mokia ei siis ole odotettavissa – ainakaan sommittelun suhteen.