
POSTIKORTTI MARIA LAINEEN TEOKSESTA ”VÄLIIN JÄÄVÄ TILA”
Galleria Koneessa on meneillään kerrassaan esteettinen taidenäyttely. Lahtelainen kuvataiteilija Maria Laine on maalannut vanhojen mestarien kuullotustekniikalla suurikokoisia vähäeleisiä ihmishahmoja. Kirjoittajapiirimme ensimmäinen tehtävä oli maistella näyttelyn nimeä ”Toisaalla”.
Koska maalauksissa kuvattujen ihmisten kasvot eivät näy tai ne on peitetty, saimme seuraavaksi kertoa millaiset kasvot kuvittelemme jollain taulun henkilöllä olevan. Ja kolmanneksi saimme käydä hänen kanssaan vuoropuhelun.
Liekö hiihtolomaviikko verottanut osallistujia, sillä meitä kirjoittajia oli opettajan lisäksi vain neljä. Luimme vuorollamme vuodatuksemme ja keskustelimme mielikuvista. Täytyy sanoa, että tälläkin kerralla taidenäyttely antoi virikkeitä.