
KUMISAAPASKELI
Saimme mökille roppakaupalla kaivattua sadetta. Aamulla aurinko pilkisteli lupaavasti. Teimme pitkän kävelyretken Ruskeenkärkeen. Järkytys oli suuri, kun huomasimme että vieraslajike jättipalsami uhkaa mökkimaastoa kahdelta suunnalta. Lähimmät kasvit ovat jo kilometrin päässä. Ei hyvä.

JÄTTIPALSAMIT OVAT UHKAAVAN LÄHELLÄ

HELEÄ PALSAMINKUKKA
Nyt elokuun puolessa välissä syksyn merkit ovat jo näkyvissä. Emme ole onnistuneet näkemään superkuuta, sillä taivas on ollut paksussa pilvessä jo parina yönä. Ehkäpä tänään?

SANIAISET OVAT SAANEET JO SYYSVÄRIÄ

PIHLAJANMARJAT PUNERTAVAT
Suunnittelemme polkupyöräretkeä Hämeenlinnaan. Pyörät ovat vihdoinkin kunnossa. Jussi haki eilen minun pyörääni uuden kumin, sillä paikkaus ei auttanut. Kotiin on matkaa tasan 22 kilometriä. Saamme ajella suurimman osan matkaa pyörätietä. Näin kevytruokaviikolla suunnitelma tuntuu oikein reippaalta.