Hämeenlinnalainen taiteilijapariskunta Katri Stenberg ja Olli Larjo ovat ripustaneet riemastuttavan näyttelyn 50-vuotispäiviensä kunniaksi Galleria Koneeseen. Me kirjoittajat kiertelimme Ollin jättikokoisten puuveistosten keskellä. Pientareen kukat innoittivat kirjoittamaan tarinoita otsikolla ”Seppele”.
Kun hengentuotteet oli luettu ääneen, siirryimme Katrin akryylimaalausten ääreen. Hän oli maalannut suurikokoisia persoonallisia kukkia. Saimme valita suosikkimme. Minä hekumoin ”Yön kuningattaren” äärellä. Nyt otimme aistit käyttöön. Kuvitelimme, millaisia ääniä ja tuoksuja maalaus sisälsi.
Kolmas tehtävämme oli tarkastella Ollin pieniä pronssiveistoksia ja valita niistä yksi inspiraation lähteeksi. Lähes puolet yhdeksän hengen ryhmästämme valitsi teoksen ”Jäbä ja suuri chili”. Myös minä. Kirjoitin vuoropuhelun kumpi on vahvempi.