lunta tulvillaan

NÄIMME PÄIVÄKÄVELYLLÄ NELJÄ LUMIAURAA

NÄIMME PÄIVÄKÄVELYLLÄ NELJÄ LUMIAURAA

Talvi tulla tupsahti Hämeeseen.  Ajelimme eilen lumipyryssä haudalla.  Tänään joulupäivän aamuna lunta oli ainakin kymmenen senttiä.  Päiväkävelyllä – 12 asteen pakkasessa saimme kahlata pehmeässä lumessa ennen kuin lumiaurat ennättivät hätään.  Otin kuvia Otsolle, jonka intohimona on katsella erilaisten työkoneiden aherrusta.  Palasimme punaposkisina kotiin.  Oli ilo laittaa ruokaa, kun kaikki oli lähes valmista.  Joulun uusi kokeilu oli valmistaa itse kampasimpukoita.  Hyvin onnistui ja hyvältä maistui.

 

JOULUPÄIVÄN ATERIALLA OLI TARJOLLA MM. KA

JOULUPÄIVÄN ATERIALLA OLI TARJOLLA MM. KAMPASIMPUKOITA

Saimme Espoosta tuoretta joulupostia.  Joulu on lasten juhlaa, mutta kyllä mekin olemme osanneet nauttia herkuista ja joulurauhasta.  Saimme perinteiseen tapaan Liiltä ja Kaizulta herkkupaketin.  Kaizu oli valmistanut jokajouluiseen tapaan luumuja-konjakissa tai paremminkin konjakkia-luumuissa.  Kiitämme.  Hän oli hyödyntänyt myös Huittisten omenasatoa ja jalostanut siitä osan likööriksi.  Kiitämme.  Miikalta ja Lauralta saimme myös makean paketin, mehukkaita taateleita ja mehukkaita tryffeleitä.  Kiitämme.

 

JOULUMAKEAA

JOULUMAKEAA

 

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.