oli jouluaatto

JOULUTÄHTI JOULUAATTOAAMUNA

JOULUTÄHTI JOULUAATTOAAMUNA

”Oli jouluaatto
kainosti valaisi kuu autiota kangasta,
pieni mierolainen kulki
tietä pitkin,
sudet ulvoivat luolassaan…”

Äidilläni oli tapana lausua tämä runo jouluaattoaamuna.  En tiedä mistä se on peräisin ja onko se edes oikein, sillä runohakukone ei sitä tunne.  Jos joku tuntee, kertokaa.

Meillä kaupunkikodissa joulutunnelma tulee tuoksuista – riisipuuro, mansikkasose, kynttilät, hyasintit  – ja aattopäivän hivelevästä odotuksesta.  Kävimme sunnuntaina laulamassa kauneimpia joululauluja Hämeenlinnan kirkossa.  Siellä oli hauska potpuri – lauluja laulettiin kello 12 – 22 tunnin setteinä.  ”Maa on niin kaunis” sai taas kerran silmät kostumaan.

 

JOULUPUURO ON KATETTU

JOULUPUURO ON KATETTU – LEENA SAI MANTELIN!

Lunta tupruttaa parhaillaan iloisesti.   Suomen Turku on julistanut joulurauhan.  Oli ylellistä istua kotisohvalla katselemassa sitä televisiosta.  Vietin työelämän aikana turhan monta jouluaattoa joulurauhan televisioinnin suorassa lähetyksessä.  Osaan edelleenkin käsikirjoituksen ulkoa.  Hih.

Iltapäivän ohjelmassamme on käynti Pyhän Ristin kirkolla haudalla.  Lumi pöllysi kun ajoimme Aulangontietä Hattulaan.  Kynttilöitä oli jo runsaasti, vaikka ilta ei ollut vielä pimentynyt.

 

JOULUAATON AJOKELI

JOULUAATON AJOKELI

Seuraavaksi joulusaunaan ja jouluillalliselle.  Mukavaa.

 

JOULUHERKKUJA RIITTÄÄ PYHIKSI

JOULUHERKKUJA RIITTÄÄ PYHIKSI

Toivottavasti saamme myös kuvatervehdyksen lasten ja lastenlasten joulunvietosta.  Miika perheineen on tulossa tapaninpäivänä kylään ja Annan joukkue sen jälkeen oikein yövieraiksi.

”Hyvää joulua Espooseen ja Helsinkiin!”  toivottavat Hämeenlinnan tontut.  Jouluiloa myös kaikille lukijoilleni.

JOULUPOSTIA ESPOON JOULUPÖYDÄSTÄ

JOULUPOSTIA ESPOON JOULUPÖYDÄSTÄ

Kihelmöivät jouluterveiset Kauklahdesta!

OTSO JA VISA JOULUTUNNELMISSA

OTSO JA VISA JOULUTUNNELMISSA

 

 

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.