seepiayllätys

PAISTETTUA MUSTEKALAA JA RISOTTORIISIÄ

PAISTETTUA MUSTEKALAA JA RISOTTORIISIÄ

Seepiäpakkaus mökin pakastimessa oli meille yllätys.  En muistanut, että sellainen oli tullut ostettua.  Kävimme eilen tarkistamassa, että Suvelassa kaikki oli kunnossa.  Meillä on siellä sähköt päällä lähinnä pakasteiden takia.  Löysin muitakin herkkuja kuten suolasieniä tulevia blinikestejä varten sekä thaikeittoaineksia.  Ne on syytä käyttää ennen seuraavaa matkaamme.  Olemme laittaneet kotimaista arkiruokaa Espanjan matkamme jälkeen.  Nyt tammikuussa onkin hyvä siirtyä tulisempiin makuihin.

Katsoin netistä seepiaohjeita.  Löysin vain ohjeita täytettyyn mustekalaan.  Niinpä päätin soveltaa annoksen itse.  Laitoin seepiat pannulle oliiviöljyyn, mausteiksi soijaa, valkosipulia ja salottisipulia sekä paseerattua tomaattia.  Lisäksi pippuria, yrttejä ja puristettua sitruunaa.  Keitin seuraksi risottiriisiä ja tarjoilin annoksen vihreän salaatin kera.  Kas, ei hassumpi yllätysruoka.

SEEPIAA JA WOKKIKASVIKSIA MARINOITUMASSA

SEEPIAA JA WOKKIKASVIKSIA MARINOITUMASSA

Seuraavana päivänä Jussi huuhteli ja viipaloi jäljelle jääneet mustekalat.  Minä tein marinointiliemen.  Sekoitin öljyä, soijakastiketta ja vahvaa valkosipulichilitahnaa sekä puristettua sitruunan mehua.  Sitten vain seepiat uimaan.  Pilkoin wokkia varten puna- ja salottisipuleita, purjoa, porkkanoita ja chilipaprikoita.  Tein niille miedomman marinadin soijasta, oliiviöljystä, tuoreesta valkosipulista ja sitruunasta.  Laitoin mukaan thaimakuja.  Sitruunaruohoja isoina paloina ja limetinlehtiä.  Vain inkivääri puuttui.  Sen korvasi pakastimesta löytynyt aarrepussi – korianterinjuuret.  Ne antoivat niin aitoa thaimakua, samoin kuin korianterinlehdet, että maailmaa nähnyt ruuanlaittajakin herkistyi.

 

SEEPIAWOKKI JA PAISTETTUA RIISIÄ

SEEPIAWOKKI JA PAISTETTUA RIISIÄ

Pikapaistoin mustekalat ja kasvikset wokkipannulla.  Päivitin eilisen riisin kuumentamalla sen pannulla ja lisäämällä voimakkasti sekoittaen yhden kananmunan.  Ruoka oli niin hyvää, että meille molemmille tuli kaipuu makumatkalle Thaimaan aurinkoon.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.