
PIIRROS LITOGRAFIAKIVESSÄ
Kevään litografiakausi alkoi tammikuun puolessa välissä. Meitä oli Verkatehtaan Arx-talon kuvataideluokassa paikalla neljä innokkainta graafikkoa. Minä päätin aloittaa uuden sarjan. Japaninmatkaltamme mieleen ovat jääneet kuvankauniit tyttöset. Minulla on hauska kuvakirja heistä. Niinpä päätin käyttää kuvia virikkeinä ja tehdä joistakin niistä omat versiot. Nyt tyttösistä ensimmäinen on piirretty litografiakiveen. Viikon päästä on vuorossa etsaus ja vedostus. Se on aina yhtä jännittävää.

UUSI YRITYS
Litografian vedostus on sekä jännittävää että turhauttavaa. Olin käyttänyt piirrosvaiheessa rasvaliitojen lisäksi tussia. En tiedä oliko vika siinä vai liian vahvassa typpihapossa, mutta lopputulos oli yksinkertaisesti liian tumma. Tyttösestä tuli aivan musta kasvoja myöten ja asusta katosivat kaikki sävyt. En lannistunut, vaan jatkoin harjoituksia. Piirtelin lisää tyttösiä, nyt vain liiduilla. Viikon kuluttua on taas totuuden hetki..

TUOREITA LITOGRAFIAVEDOKSIA
Olin kovasti helpottunut, kun vedokset tällä kerralla onnistuivat. Etsasimme Paulan ja Petran kanssa kukin kivemme typpihapolla ja sammutimme syöpymisen arabikumilla. Vesipesun jälkeen olimme valmiit vetämään kivet prässin läpi. Se vaati voimaa ja apujoukkoja. Ryhmätyönä homma toimi ja kaikki saivat hyvän lopputuloksen. Tyttöseni saavat vielä väritelausta taustaan. Hauska mennä jatkamaan hommia omalle grafiikanpajalle.

VALMIS VEDOS
.