
METSÄRETKELLÄ
Tuntui kuin meillä olisi ollut kaksi viikonloppua peräkkäin. Ensin vappuiloittelua mökillä. Sitten iloittelua pojanpoikien kanssa Espoossa. Miikalla oli matka Kööpenhaminaan ja Laura kaipasi huonosti nukutun yön jälkeen apukäsiä pikkupoikien hoitoon. Me porhalsimme lauantaiaamuna matkaan ja olimme Kauklahdessa jo ennen puolta päivää. Taivas oli sankassa pilvessä ja vettä tiputteli tasaiseen tahtiin. Sattui kuitenkin mukavasti, että ehdimme metsäretkelle sadetauolla. Otso nautti kun sai juoksennella ja kiipeillä. Pikkupojilla riittää energiaa. Visallakin, kun hän heräili vaunuista retken jälkeen.

VISA JA OTSO MAISTELEVAT VASTAPAISTETTUJA PIPAREITA
Otsolla ja mummilla on pillimehuretkien lisäksi toinenkin oma juttu. Otso muistaa joka käynnillämme ehdottaa, että paistetaan pipar-kakkuja (paino jälkimmäisellä tavulla). Meistä on tullut jo hyvä tiimi. Kakkusten leipominen ja taikinan syönti sujuu vauhdilla. Niin tänäänkin. Visa sai ensimmäistä kertaa maistaa taikinaa ja oli heti juonessa mukana. Lisää, hän vaati. Ja sai myös.

VISA LEIKKII RUOKAKAUPPAA, LAURAN VIRKKAAMAT DONITSIT, DOMINOKEKSIT JA MANSIKAT MAISTUIVAT
Otso tuli heräilemään mummin viereen sunnuntaiaamuna 3.5. aamukuudelta. Visa heräili pinnasängyssä samoihin aikoihin. Laura-äiti ja mummi keittelivät silmät sikkarassa kaurapuuroa ja pikkupoikien innokkaalla avustuksella aamukahvia. Puolen päivän aikaan aurinko pilkisteli ja me lähdimme porukalla pizzaretkelle Kauklahden teollisuusalueelle. Sieltä löytyi tänä keväänä avattu erinomaisen hyvä Pepino-ravintola.

PEPINON HERKKUPIZZOJA
Otso pisteli hyvällä halulla pizzanpaloja, Visa myös. Kolmesta kelpokokoisesta herkusta jäi Miikalle iltapalaksi vain pari pientä siivua. Iltapäivällä kävimme itse kukin vuorollamme vähin äänin päiväunilla.

MIIKA TOI TANSKANTULIAISINA DUBLOJUNAN
Riemu oli suuri, kun Miika kotiutui illalla Kööpenhaminasta. Tuliaisina oli tietysti dubloja, jotka otettiin heti käyttöön.