taiteellisia pyrkimyksiä

TAVOITTEENA KAUNIS KATTAUS

TAVOITTEENA KAUNIS KATTAUS – TARJOLLA UUNIJUUREKSIA JA PAISTETTUA TOFUA

Olen seurannut televisiosta antaumuksella Master Chef Australia -kilpailua.  Jännitin keväällä viimeiseen asti, miten bobcatin kuljettaja Brent pärjää.  Hyvin kävi, hänestä tuli vuoden 2014 mestari.  Kilpailun tuomarit Matt, Gary ja George säteilevät positiivista ilmapiiriä ja kaikesta näkee, että kilpailijat nauttivat.  Loppusuoralla annokset olivat suorastaan taideteoksia.  Siinä vaiheessa maku ja ulkonäkö ratkaisivat.

 

KUVISSA VOI OLLA RIPAUS HUUMORIAKIN
KUVISSA VOI OLLA RIPAUS HUUMORIAKIN 🙂

Ei minusta master chefia tule, mutta olen ruvennut kiinnittämään entistä enemmän huomiota kauniiseen kattaukseen.  Olen aina ollut esteetikko.  Nyt uuden kameran myötä ruoka-aineiden värit, niihin sointuvat astiat ja pöytäliinat tulevat esille.  Ruokakuvista voi tehdä kiinnostavia asetelmia, kun lisää tarjolle rekvisiittaa kuten kukkia ja hedelmiä.  Kuljen kirpputoreilla – niitähän Hämeenlinnasta löytyy – silmät avoinna, mitä kaikkea voinkaan hyödyntää.  Se tekee elämästä jännittävää.  Ainoa rajoitus on, ettei kaappeihin mahdu enää yhtään uutta pöytäliinaa eikä yhtään uutta tarjoilukulhoa.

Olen hehkuttanut tätä ennenkin.  Löysin päivityksen otsikolla Master Chef -kilpailun lumoissa viime vuoden lokakuulta ja olen edelleenkin tasan tarkkaan samaa mieltä.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.