reippaita ja raittiita mökkipäiviä

MÖKKITULPPAANIT KUKKIVAT JO KOLMATTA VIIKKOA

MÖKKITULPPAANIT KUKKIVAT JO KOLMATTA VIIKKOA

Joskus on ihana tuntea olevansa hyvä ihminen.  Kahden viikon tehodieetti on nyt paremmalla puolella. Aloitimme runsas viikko sitten ja loppu häämöttää torstaina 4.6.2015.  Hyvä niin, sillä minulla on tiedossa Voipaalan taidenäyttelyn avajaiset ja Jussilla karonkat entisten armeijakavereiden ja entisten työtovereiden kanssa.

 

KESÄN ENSIMMÄISET PÄIVÄTORKUT KEINULLA - NÄKYMÄ SUORAAN YLÖSPÄIN

KESÄN ENSIMMÄISET PÄIVÄTORKUT KEINULLA – NÄKYMÄ SUORAAN YLÖSPÄIN

Olo on keventynyt – kirjaimellisesti – ja tarmoa riittää.  Olemme viettäneet mökkiviikonlopun kahdestaan.  Minä olen kokannut hartaudella dieettiruokia ja kattanut puutarhapöydän kauniisti.  Ruokajuomina nautimme vain vettä.  Tämä ei ole ollenkaan tapaistamme, mutta kerran näinkin.  Ennakoimme runsaan viikon kuluttua alkavaa all inclusive Georgian matkaa.  Esite lupaa, että kiertomatkalla syödään ja juodaan vähintään kolme kertaa päivässä!

 

REIPAS SAUVAKÄVELIJÄ LEENA

REIPAS SAUVAKÄVELIJÄ LEENA

Olemme tehneet päivittäin lähes kahden tunnin kävelylenkkejä metsämaastossa, minä sauvojen kera, Jussi perinteisellä tyylillä.

 

KEVÄÄN KUKKIJA

KEVÄÄN KUKKIJA

Minä olen harannut kukkapenkit ja istuttanut uusia taimia.  Jussi on rakentanut hienon laatikkoviljelmän aurinkoiseen nurkkaukseen etupihalle.  Kylvimme laatikoihin rucolaa, tilliä ja korianteria sekä istutimme puna- ja valkosipuleita.  Minä valtasin osan laatikoista ja kylvin sekoituksen tuoksuvia kesäkukkia.  Myös auringonkukkia on tulossa.  Timjami ja hurjasti levinnyt oregano olivat selvinneet talven yli.  Tökkäsin ruokakaupasta ostetut basilika- ja lehtikaaliruukut kukkapenkkiin viikko sitten.  Nekin kukoistavat, ainakin toistaiseksi.  Minulla riittää nyt vihreitä yrttejä salaatteihin ja ruokakuvien koristukseksi.

 

KYNÄJALAVAN TAKANA ON PAIKKA KESÄKUKILLE

KYNÄJALAVAN TAKANA ON PAIKKA KESÄKUKILLE

Sunnuntaina toukokuun viimeisenä päivänä aherrus jatkui.  Jussi kaivoi ikivanhat villiintyneet ruusut pois paraatipaikalta keinun edestä.  Mikä mahdollisuus – nyt minulla on ilo istuttaa niiden paikalle jotain värikästä kesäkukkaa.  Mitä, sitä en vielä tiedä.  Päivä oli tuulinen ja viileä, siis erinomainen työpäivä.  Leikkasimme yhteistuumin jäljelle jääneet ruusut.  Paitsi juhannusruusut, sillä haluan nähdä ne kukassa tänäkin vuonna.  Piikkinen kuorma lähti polttopaikalle.  Muistelin nuoruuden kiiltokuvakirjojen värssyä ”Kauneimmankin ruusun alla piilee piikki pistävä”.  Niin totta.

 

KUKKATARHA OLI VIIKON KULUTTUA TÄMÄN NÄKÖINEN

KUKKATARHA OLI VIIKON KULUTTUA TÄMÄN NÄKÖINEN

There are 2 comments

  1. Immo Laine

    Kyllä te olette ahkeria ja tehokkaita. Mitä vitamiineja syötte? Miulla ei lääkitys ole kohillaan kun liki kuolivat alkukuun kukkahankinnat laatikoihinsa, kun niitä vain soffalta ihailin. Nyt mökillä tuupattiin vikat pelakuut ruukkuun. Mikäs tuo kukkiva punainen pensas kuvassa on? Eihän se se happomarja kumminkaan? Vai uusiksi meni Suvelan rinteet… Mukavaa matkaa teille! Blogissa seurataan. . . Terttu ja Immo

    Tykkää

  2. marjaleenaetula

    Auringon d-vitamiinia nautitaan, ei mitään purkista. Kukkavan pensaan nimi selvisi, se on japaninruusukvitteni. Mukavaa matkaa teillekin Viipurin suuntaan. Päivitetään kuulumiset Suvelassa matkojen jälkeen. Tuomme tuoreita Georgian herkkuja tullessamme.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.