
TAROTPAKAN ONNENKORTTI ON TAIKURI
Vaikka olenkin totinen hämäläinen, minussa piilee taipumusta magiikkaan. En usko horoskooppeihin, mutta tarot-kortteihin kyllä. Kaikki alkoi 1990-luvulla Intiasta – mistäpä muualtakaan. Olimme lomamatkalla Goassa Jussin ja Jaana-siskon kanssa. Astuin Mapusan-markkinoilla rohkeasti tarot-ennustajan telttaan. Ikivanha herrahenkilö istui puolihämärässä tukahduttavan kuumassa teltassa ainoana valotuikkuna kynttilä. Kristallipalloa ei näkynyt. Hän käänsi minulle uskomattoman kauniit tarot-kortit. En ymmärtänyt läheskään kaikkea hänen englannistaan, mutta kortit sävähdyttivät. Varsinkin se, jossa alaston mies makasi maassa kahdeksan miekkaa selässään. Sen muistan, ettei puoleen vuoteen saanut tehdä mitään radikaaleja elämänmuutoksia.
En pelästynyt, vaan kiinnostuin. Hankin omat kortit ja opiskelin tarot-kirjasta niiden merkitykset. Olen ennustanut lähipiirille – pyynnöstä – erilaisissa illanistujaisissa. Kaikki eivät halua, eikä tarvitsekaan. Jussille en ole koskaan ennustanut. Lapsille kyllä. Kun Annalla oli kriisi elämässä, hän selkiytti ajatuksiaan tarot-korttien äärellä. Kyseessähän on jokaisen oma tulkinta kulloisenkin elämäntilanteen mukaan.
Hauskin kokemukseni tällä saralla oli siskon syntymäpäivät. Hän pyysi, josko viihdytän juhlissa vieraita. Niinpä otin korttipakan mukaan ja pukeuduin väljään mekkoon ja turbaaniin. Istuin puutarhamökissä ja kun sana kiiri, naisia oli jonossa odottamassa vuoroaan. Miehet arastelivat. Kunnes yksi rohkelikko ilmestyi matalaan majaani. Hän nosti pakan parhaan kortin, taikurin ja muistin kehua, että nyt häntä onni seuraa. Sen jälkeen kaikki miehet olivat jonossa, josko hekin saisivat lottopotin!

ENNUSTAJAEUKKO ENNUSTI ITSELLEEN
Kuvassa ennustus pitkästä aikaa itselle. Se menee näin. Pakka sekoitetaan ja siitä nostetaan seitsemän korttia. Ohje on, että kortteihin keskitytään ja nostetaan ne, jotka vetävät puoleensa. Kortit käännetään nostojärjestyksessä pöydälle. Ne luetaan vasemmalta oikealle. Ne kertovat tarinan: menneisyys – tämä päivä – tulevaisuus – ohjekortti – vieraat vaikutteet – omat toiveet ja pelot – ohjekortti. Minun ohjekorttini osuivat oikeean – tulkitsin ne niin, että hyve tarkoittaa kohtuutta kahden viikon dieetin jälkeen. Viimeisin ohjekortti mielihyvä taas kehoittaa nauttimaan elämästä!

VIIDEN VUODEN PÄIVÄKIRJOJA
Toinen omituisuus, johon olen syyllistynyt jo toistakymmentä vuotta, on viiden vuoden päiväkirjat. Nyt on menossa numero neljä. Anna-tytär on päällystänyt kaikki muru-kankailla. Kirjoittelen aamuisin muutaman rivin päiviemme kulusta. Nyt saa jo aika hauskan kuvan, miten syntymä- tai muut juhlapäivät on vietetty. Millainen sää on ollut, keitä on ollut vieraina ja mikä tärkeintä – mitä on syöty. Päiväkirjoista on sekin ilo, että vaikka tällä iällä asiat unohtuvat, kirjoista voi tarkistaa mm. koska on ystävien merkkipäivät. Hankalinta on, jos kirjaaminen unohtuu vaikkapa viikoksi. Mitä tein viime viikon tiistaina? Silloin kirjaan sujuvasti – kotipäivä.

OLEN NYT KAHDEN TAROT-KORTTIPAKAN OMISTAJA
Kuljin taas kerran kirpputorilla. Mitä silmäni näkivätkään – upouudet tarot-kortit ja ohjekirjasen viiden euron hintaan. Pitihän se pakka ostaa. Nyt olen siis kahden korttipakan koukussa. Uusiin kortteihin pitää tutustua pikku hiljaa. Tavoitteena on että henkilökohtainen energia imeytyy pakkaan ja siitä tulee oman oloinen. Korteille pitää antaa arvoa. Ehkäpä hankin niille vielä silkkiliinan kääreeksi.
Kirjasta selaillessani sain Idean. Aidoilla tarotkorteilla on takanaan pitkä historia. Hämeen keskiaikamarkkinoilla vanhat perinteet ovat arvossa. Mitäpä jos toimisin torikojullamme puupiirrosnäytösten lomassa myös ennustajaeukkona? Täytyy vielä varmistaa, etten mene kenenkään Oikean Ennustajan mandaatille. Keksin jo itselleni nimenkin. Miltä kuulostaa: TAROT – ennustajaeukko Mama Maddalena kertoo kohtalosi;)
Mietin myös, perinkö ennustuksista maksun. Tulin siihen tulokseen, että vapaaehtoiset lantit Maman virkistysrahastoon on sopiva korvaus. Nyt alkaa kiivas kristallipallon metsästys. Olisiko kellään?
Sain heti paluupostissa kyselyyni vastauksen:
Hei
Hieno että olette mukana markkinoilla. Tarot ennustus sopii erinomaisesti meidän markkinoille.
Kannustan että otat maksun tarotluennasta, silloin syntyy vähiten suukopua niiden suunnalta jotka sitä myös siellä tekevät. Voit tehdä sitä ”kojun takana” kuten kuvasit. Iloisin terveisin Heli Lähteenmäki Torivouti
Suunnittelin jo mainosjulisteenkin Mama Maddalenalle.
Joopa, ennustukset muistetaan, moni vieras on kysynyt tavattaessa milloin taas on bileet… t. sisko
TykkääTykkää
Ennustajaeukko ilmoittautuu palvelukseen:)
TykkääTykkää