Viikon kulttuurimatkalla kuudentoista matkalaisen seurueemme ehti istahtaa erilaisissa ruokapöydissä. Saimme maistella paikallisia herkkuja ja paikallisia viinejä paikallista pontikkaa chachata unohtamatta. Matkanjohtajamme Leo hehkutti esitteessä, että matkalla syödään vähintään kolme kertaa päivässä. Se toteutui, vaikka välillä myöhäinen lounas ja parin tunnin kuluttua tukeva iltapala tuntuikin jo liioittelulta.

 

Pääsimme heti alkumatkasta syömään vatsan täydeltä paikallisia pelmenejä, joita täällä kutsutaan khinkaleiksi. Lihansyöjät kehuivat lihatäytteisiä maukkaiksi. Kasvisversio, jossa täytteenä oli perunaa, ei maistunut kuin pastataikinalle ja perunamuhennokselle. Myöhemmin sain sienitäytteisiä nyyttejä ja ne olivat todella hyviä.

 

Toinen kansallisruoka on khachapuri. Se oli parhaimmillaan suuri vastapaistettu leipä, joka on täytetty kirpeällä juustolla. Tbilisissä täytteen päällä oli vielä raaka munankeltuainen.

Kolmas paikallisherkku on ollut maukas papupata, jossa maistuu korianteri. Myös salaattikastikkeissa oli vahva korianterianmaku. Kaikki eivät siitä pidä. Minä pidän ja kasvatan sitä Suomessa omalla yrttimaalla.

Lihansyöjät ovat saaneet päivittäin lihapatoja ja saslikkeja. Kalaa on ollut tarjolla tasan kerran ja vain meille erikoisruokavaliolaisille.

Paikallinen leipä oli paksua ja tuoretta.  Liha- ja papupatoja syödään dippaamalla niihin leivästä repäistyjä paloja.

 

Hämmästelimme pääkaupungissa kävellessämme, mitä ovat katukojuissa myytävät vahakynttilän näköiset värikkeet puikulat. Selvisi, että ne ovat hyvin säilyviä rypälemehu- ja pähkinäpötköjä, joita voi mutustaa purukumin tapaan.

Borjomissa oli myynnissä toinen toistaan eksoottisempia hunapurkkeja.

Matkan parasta antia ovat olleet vierailut paikallisten georgialaisten kodeissa. Kaukasus-vuorilla meillä oli perhemajoitus. Siellä pöydät notkuivat herkkuja.

 

Toinen elämys oli Kutaisissa, jossa matkanjohtamme tuttava kutsui koko ryhmän kotiinsa saslikeille. Tarjolla oli niiden lisäksi runsas alkupalavalikoima sekä runsaasti isännän valmistamaa kotiviiniä. Pääsimme myös ruokailun lomassa nauttimaan georgialaisesta tanssiesityksestä.

 

 

Saimme maistaa myös tuoreita meille tuntemattomia hedelmiä.  Leokaan ei tunnistanut niitä muuta kuin georgian kielellä.

Torilta ostimme makeita kirsikoita.

Paikallinen turkkilainen kahvi oli vahvaa ja aina makeaa.  Myös tee oli erinomaista.  Toimme sitä tuliasiksi kotisuomeenkin.

 

Oluen ja kotiviinin lisäksi testasimme myös paikallista konjakkia, joka oli pehmeää, hyvää ja edullista.  Paikallinen pontikka chacha sen sijaan maistui – pontikalta.  Kiitokset Leolle, joka tutustutti meidät perusteellisesti Georgian ruoka- ja juomakulttuuriin.