epävakaista – sadekuuroja – koleaa

VALKOISET KELLOKUKAT HEHKUVAT SADESÄÄSSÄ

pe 24.7.2015

En muista tällaista kesää.  Joka päivä sataa – tai jos ei sada, tuulee ja keli on kolea.  En yhtään ihmettele, että äkkilähtömatkat etelän aurinkoon ovat kysyttyjä.  Meidän äkkilähtömatkaamme on vielä kuukausi aikaa.  Odottelu on kiehtovaa, vaikka se tarkoittaakin, että kesä on sen jälkeen ohi.  Mutta ehkäpä elokuu vielä yllättää.

PÄHKÄMÖ VIIHTYY MÖKKIPIHALLA

PÄHKÄMÖ VIIHTYY MÖKKIPIHALLA

Meidän kesälomalaiset Miika, Laura, Otso 4v ja Visa 1v jatkoivat tänään matkaa toiseen mummolaan Laviaan.  Meillä on hetken hengähdystauko ennen kuin Anna, Samu ja Miska tulevat.  Pikkupojat ovat mukavia ja ah niin energisiä, että me ikäihmiset hengästymme.  Onneksi pääsimme vetäytymään saunamökkiin nukkumaan.  Mutta yöunet jäivät vähäisiksi, kun lasten nukkumaanmenon jälkeen piti pelata korttia heidän vanhempiensa kanssa puoleen yöhön.  Ei sen mitään, oli ilo saada hyvää peliseuraa.

Heinäsirkat söivät jääkaapit niin tyhjiksi, että Jussi lähti kauppareissulle.  Mitenhän minä osaan tehdä nyt ruokaa vain kahdelle.  Kuuden hengen hemmotteluruokkiminen oli hauskaa – ja aikaa vievää.  Vietin viimeisen viikon aikana laatuaikaa mökkikeittiössä enemmän kuin aikoihin.  Tarjolla oli kelpo kotiruokaa – uusia perunoita, grillikasviksia ja kalaa.  Hemmottelupuolella oli lettuja, pannukakkua, mansikoita, herneitä ja jäätelöä.  Kesälomalaiset tuumivat, että täällä olisi viihtynyt pitempäänkin.

 

JUSSI KOTIVIINIHOMMISSA

JUSSI KOTIVIINIHOMMISSA

Meillä oli illalla rauhaisa hetki siivilöidä kotiviinistä punaherukat ja lisätä siihen sokeria.  Valmista pitäisi tulla parin viikon kuluttua.  Makutesti kertoi, että odotettavissa on jällleen kerran hyvää vuosikertaa.

 

la 25.7.2015

”Lauantain aurinko vaihtuu illalla runsaiksi sateiksi”, päivän hesari tiesi.  Mikä aurinko?

 

YLLÄTIN PIENEN PERHEEMME AAMULLA VALMISTAMALLA UPPOMUNIA

YLLÄTIN PIENEN PERHEEMME AAMULLA VALMISTAMALLA UPPOMUNIA

Meillä mökkipihalla piti vetää fleecit päälle, sillä taivas oli sankassa pilvessä.  Olimme kiitollisia ettei satanut.

 

KANTARELLIT OLIVAT PULLISTUNEET KESÄSATEIDEN MYÖTÄ

KANTARELLIT OLIVAT PULLISTUNEET KESÄSATEIDEN MYÖTÄ

Aamulenkillä löysimme pulleita kantarelleja.  Eikä matkassa ollut tietenkään ensimmäistäkään sienipussia.  Keräsimme sen verran kun taskuihin mahtui.

 

METSÄNHAKKUU KÄYNNISSÄ

METSÄNHAKKUU KÄYNNISSÄ

Mökkimaastossakin maisema vaihtuu.  Hakkuut tietävät tulevina keväinä uusia korvasienimahdollisuuksia.

 

METSÄTYÖKONEITA

METSÄTYÖKONEITA

Kuvasin metsänraivauskoneita Otson iloksi.

MANSIKKAHOMMISSA

MANSIKKAHOMMISSA

Iltapäivällä tapahtui Ihme.  Aurinko pilkisti pilvien lomasta ja minä kipaisin vikkelään vaihtamaan hellemekon ylle!  Jussi toi kaupasta viiden kilon laatikollisen Sonata-merkkisiä mansikoita 29 euron hintaan.  Minä istuin keinulla perkaamassa niitä.  Hyviksi havaitsin, sillä marjat olivat kiinteitä ja makeita eikä laatikollisessa ollut yhtään huonoa mansikkaa.

 

TUOREITA MUIKKUJA JA KAALI-KANTARELLIPAISTOSTA

TUOREITA MUIKKUJA JA KAALI-KANTARELLIPAISTOSTA

Jussi toi kaupasta mansikoiden lisäksi myös muikkuja.  Hän kieritteli ne ruisjauhoissa ja paistoi voissa.  Oli aika namusia.  Tarjosin lisänä kukkakaali-parsakaali-kantarellipaistosta ja uusia perunoita.  Hyviä nekin ja mikä parasta, herkkuja jäi vielä huomiseksikin.

Illalla järvi oli tyyni ja tunnelma oli lähes epätodellinen.  Aurinko paistoi utuisena pilvien takaa.  Minä riehaannuin lämpimästä päivästä siinä määrin, että pulahdin saunasta uimaan peräti kaksi kertaa.  Nyt järvivedellä huuhdellut hiukset ovat mukavan pehmeät.

 

MANSIKOITA JA KUOHUVIINIÄ, NAM

MANSIKOITA JA KUOHUVIINIÄ, NAM

Herkuttelimme rantakeinulla tuoreilla mansikoilla kerman ja rahkan ja kuohuviinin kera.  Tämä on onnea:)  Olimme jopa niin reippaita, että laskimme pitkästä aikaa verkot tyyneen veteen.

 

su 26.7.2015

Heräsimme sateen ropinaan niin kuin monena muunakin aamuna tänä kesänä.  Taitaa tulla kaupunkipäivä.  Kunhan Jussi käy ensin vesisateessa kokemassa verkot.

PIHAJASMIINI ON TÄYDESSÄ KUKASSA

PIHAJASMIINI ON TÄYDESSÄ KUKASSA

Olimme hyviä ihmisiä.  Minä viipaloin ja pussitin eilen perkaamani mansikat.  Lisäsin pusseihin ripauksen sokeria.  Ne ovat hyviä sellaisenaan tai hilloksi kiehautettuina.  Mökin pakastin oli kaameassa kunnossa.  Ovi oli jäänyt jossain vaiheessa auki ja pieni kaappi oli paksussa jäässä.  Reipas-Jussi sulatti sen mukisematta.  Minä tein inventaarion ja huomasin ilokseni, että viimevuotisia sieniä on edelleen runsaasti.  Paljon muuta siellä ei enää ollutkaan – paitsi jäätä.  Kelpaa nyt laittaa tuoreet mansikat pakastumaan.  Toivottavasti myös pikapuoleen mustikoita ja vadelmia.  Sato näyttää lupaavalta.

 

VERKOISTA NOUSI KOMEA KUHA JA SIIKA

VERKOISTA NOUSI KOMEA KUHA JA SIIKA

Jussi viipyi verkonnostossa.  Oli pakko mennä alas rantaan katsomaan saalista.  Hän sai komean kuhan ja täysimittaisen siian.  Meillä on tiistaina ohjelmassa perinteinen Kylmäkosken pyöräily.  Voi olla, että ne pyörät ovat auton alla, sillä polkupyörät ovat vielä talviterässä.  Samoin kuin pyöräilykunto.  Mutta mikä sen parempi tuliainen, kuin tuoreet kuhafileet.

 

KALAMIES SELVITTI VERKKOJA

KALAMIES SELVITTI VERKKOJA

Jussia viivytti sekaisin olevat verkot.  Hän on kunnon kalamies, joka haluaa selvittää ne saman tien seuraavaa käyttöä varten.  Lähtö kaupunkiretkellemme venähti pitkälle iltapäivään.  Minä olin suunnitellut työrupeamaa työhuoneella.  Tampereen näyttely lähestyy ja öljyvärimaalaukset ovat vielä viimeistelyä vailla.  Päätin kuitenkin tyytyä pyykinpesuun ja siirtää maalaushommat huomiseksi.  Matkalla kävimme Hattulan Pyhän Ristin kirkolla katsomassa, miten äidin, isän ja pikkuveljen hautaistutukset voivat.  Kuunliljat ja punakukkainen ruusu rehottivat villeinä runsaan sateen seurauksena.

 

ma 27.7.2015

Tuntui aivan oudolta olla pitkästä aikaa kaupungissa yötä.  Pesin illalla kaksi koneellista pyykkiä.  Nyt lakanat odottavat alakerran kuivaushuoneessa mankeloijaa.  Sen jälkeen olen valmis lähtemään työhuoneelle.  Onneksi aurinko paistaa taas sateen jälkeen.

Ilo auringonpaisteesta jäi lyhyeksi.  Päivän mittaan sade ropisi useaan otteeseen.  Kun palasimme mökille, tie oli kuraisempi kuin koskaan.

 

KUUSI ÖLJYVÄRITYÖTÄ OVAT VIIMEISTELYÄ VAILLE VALMIIT ELOKUUN NÄYTTELYYN TAMPEREELLE

KUUSI ÖLJYVÄRITYÖTÄ OVAT VIIMEISTELYÄ VAILLE VALMIIT ELOKUUN NÄYTTELYYN TAMPEREELLE

Sitä ennen ahersin työhuoneella näyttelytyöt valmiiksi.  Se tarkoitti lähinnä reunojen viimeistelyä.  Kuusi öljyvärityötä on lähdössä Tampereelle 18.8.2015.  Uuden näyttelyn ripustus on aina jännittävää.  Varsinkin ryhmänäyttelyn.  Nyt galleristilla lienee painava sana hallussaan.  Raportti seuraa aikanaan.

Kun olemme arkipäivinä kaupungissa, hyödynnämme mielellämme lounastarjouksia.  Testasimme tänään pitkästä aikaa Hämeenlinnan torin tuntumassa olevan thairavintola Sawaddeen.  Minun pad thai-annoksestani olisi riittänyt kahdelle.  Jussin vihreä curry oli oikeaoppisen makuista, mutta molemmista annoksista puuttui tuore korianteri.  Seuraavan kerran otamme sitä omasta pihasta mukaan.

Jussi haki lounaan jälkeen Starkista rautatankoa valuhommia varten.  Minulla oli juuri sopivasti aikaa käydä Kantolanniemessä kirpputorilla.  Se on parasta sadepäiväviihdettä mitä tiedän.  Mukaan tarttua taas kerran kaikenlaista tarpeellista.

 

ENSIMMÄISET MUSTIKAT OVAT JO KYPSIÄ

ENSIMMÄISET MUSTIKAT OVAT JO KYPSIÄ

Tulevalla viikolla meillä on ohjelmaa vähän joka päivälle.  Huomenna teemme perinteisen retken Kylmäkoskelle.  Keskiviikkona Miika ja perhe tulevat jatkamaan valuhommia.  Perjantaina Jussin Esko-veli ja vaimonsa Arja saapuvat kesälomakierroksellaan Ruotsin kautta Hämeeseen.  Minulla raksutaa jo, mitä kaikkea hyvää tarjoankaan mieluisille vieraille.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.