
KESÄKASVIKSIA
Kun kesävieraita oli kuusi, grilli tai muurikka kannatti ottaa käyttöön. Nyt sadesäällä muurikka, joka toimi kaasulla oli oikein kätevä. Grillimestari Miika hoiteli tuoreet kasvikset, kasvispihvit ja soijanakit sekä viimeisenä silauksena siivut halloumi-juustoa.

LANKKUPIHVIT
Grillimestari Jussi marinoi pihvilihat edellisenä iltana punaviinissä ja valkosipulissa. Ne kypsyivät kuumalla pannulla kolme minuuttia per puoli ja vetäytyivät 20 minuuttia folion sisällä. Maku oli lihansyöjien mukaan kohdallaan, mutta mureusaste olisi saanut olla parempi.

TARJOLLA KESÄKASVIKSIA JA LANKKUPIHVEJÄ
Ruuat maistuivat kesävieraille ulkopöydän äärellä, vaikka sade ropisi verannan kattoon ja vihmoi selkään. Takit auttoivat.

ULKORUOKAILU ONNISTUI SADESÄÄSTÄ HUOLIMATTA
Ulkoruokailu johtui yksinkertaisesti siitä, että me kaikki kahdeksan emme olisi mahtunut syömään yhtä aikaa pieneen mökkikeittiöön.