
SYKSY ON TULLUT
to 3.9.2015
Mökkipäiväkirja vaihtui syystuulien myötä syyspäiväkirjaksi. Kesämerkinnät löytyvät jatkossa valokuvaosiosta. On ollut rentouttavaa kirjoitella päivien kulusta. Itselleni kirjoitan, mutta jos tarinani jotakuta muutakin kiinnostavat, se on vain ilo.

PILKAHDUS KELTAISTA
Syksy tuli Välimeren lomaviikkomme aikana. Sardiniassa oli lämmintä yli 30 astetta. Suomessakin oli helle lähtiessämme. Vaan ei palatessamme. Mittarissa oli +14 ja sadetta vihmoi.
Jussi poikkesi mökkimatkalla Hattulan Hirteen neuvottelemaan syksyn rakennusprojektista. Lokakuun alussa meillä on talkoot, kun on aika pystyttää ensimmäinen vierasmaja. Minä otin kameran kaulalle ja kuljin pitkin Merventien vartta ottamassa syyskuvia.

VARKOIN KYLÄKAUPPA ON MUISTO VAIN
Lapsuudesta tuttu kauppapuoti on edelleen pystyssä, mutta surullisen näköisenä. Muistan, kun kävimme ostoksilla. Leppoisa kauppias Varkoi seisoi tiskin takana ja tarjosi lapsille karamelleja. Jauhot hän mittasi paperipusseihin ja punnitsi vaa’alla. Nyt meillä on lähikauppa Parolassa, jonne mökiltä on matkaa kymmenen kilometriä.

MÖKKIPIHA KUKKI SYYSVÄREISSÄ
Mökille ehdittyämme syyskukat loistivat heleästi. Mutta koivu pudotteli keltaisia lehtiä ja ilmanala oli kostea ja kolea. Taivas oli sankassa pilvessä. Takkatuli ja kotiviini lämmittivät. Saimme olon kotoisaksi tuota pikaa. Mutta ei puhettakaan, että olisimme ruokailleet ulkona tai istuneet rantakeinulla saunan jälkeen. Tuntui haikealta siirtyä kesäkeleistä suoraan syystunnelmiin.
pe 4.9.2015
Päivä oli mukavan aurinkoinen vaikka ilma olikin viileä. Kävimme aamulla hakemassa Voipaalan kesänäyttelyn taulut pois. Tai yritimme, mutta ne olivat menneet vahingossa Suomen Akvarellitaiteen yhdistyksen Helsingin varastoon. Ehkäpä saan ne joku päivä postipakettina Hämeenlinnaan.

SYYSHORTENSIAT KUKKIVAT VISAVUORESSA
Kävimme samalla matkalla viemässä neljä maalausta Visavuoreen tarjolle seuraavaan näyttelyyn. Hehkutan aikanaan, jos edes yksi niistä pääsee jurytyksen jälkeen esille.
Jäin paluumatkalla pois kyydistä ja katsastin marja- ja sienitilanteen. Vadelmat olivat kuivuneet, mustikoita löytyi vielä ja puolukat punersivat lupaavasti. Luulin, ettei sieniä ole.

METSÄTULIAISIA
Kunnes löysin ilokseni muutaman pullean kantarellin. Toivottavasti suppilovahverotkin heräilevät syksyn myötä.
Teimme mökillä Hyviä Töitä. Aallot olivat tuoneet kesän aikana venevajan eteen ison kivenmurikan. Jussi pukeutui kahluusaappaisiin ja väänsi sitä rautakangella. Minä vinssasin rannalta taljalla apunaisena. Yhteistuumin saimme sen siirtymään sen verran, että Jussi pääsee ravustamaan. Harmittelin, ettei kamera sattunut taskuun.

PERHOSBAARI
Toinen Hyvä Työ oli kaatopaikkakuorman vieminen peräkärryllä pois mökkipihalta. Minä hain oitis haravan ja nautin siististä yläpihasta. Jussi toppuutteli, että rakennusprojektin myötä uusi kuorma on pian ajankohtainen.