litografiaa opettajan johdolla

OPINHALUISET GRAAFIKOT SAIVAT PÄTEVÄN OHJAAJAN

OPINHALUISET GRAAFIKOT SAIVAT PÄTEVÄN OHJAAJAN

Me Paperihuoneen graafikot olemme käyneet ARX-talon taideluokassa tekemässä litografiaa vaihtelevalla menestyksellä.  Olemme kokeilleet ja erehtyneet ja välillä onnistuneet.  Nyt kun jouduimme hankkimaan uutta typpihappoa, olimme aivan pulassa kun vedokset eivät onnistuneet.  Tarmokas Kukka hankki meille avuksi opettaja Anna Alapuron.

 

LITOGRAFIAKIVENI ETSAUSVAIHEESSA

LITOGRAFIAKIVENI ETSAUSVAIHEESSA

Vietimme aurinkoisen lauantaipäivän saamassa uutta oppia.  Annan menetelmät olivat aika lailla erilaiset kuin ne, joihin olimme tottuneet.  Minä jouduin lähtemään ennen vedostusvaihetta pois, mutta huomenna on päivä uusi.  Silloin jatkamme keskenämme ja minä näen, mitä muut saivat tänään aikaiseksi.  Taas jännittää, miten oman työn kanssa käy.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.