syyskuun loppupuolella 2015

Heräsin aamulla ja hieroin silmiäni.  Makuuhuoneen ikkuna oli aivan sumea.  Kun ymmärsin ottaa valokuvan, maisema oli jo piirtynyt vähin erin takaisin.  Ajattelin ottaa tänään kameran kaulalle ja kierrellä katselemassa, miltä syksy näyttää läheisellä Ruutikellarinmäellä.  Kyllä kuviin muutama auringonsädekin kelpaisi.

 

Syysilma oli kuulas, kun kiertelin lähikortteleissa.  Vanhojen rintamiestalojen pihat olivat perinnekukkia tulvillaan.  En tohtinut astua kenenkään pihapiiriin, mutta ihailin pikkukatujen varrella värikirjoa.

 

Syyshortensiat ovat syksyn lempikukkiani.   Yritin nuoruudessani istuttaa niitä Kauklahden pihamaalle, mutta eivät ne viihtyneet.  Ihailen niitä nykyään muiden pihamailla.  Toinen syyssuosikkini on vanhan ajan syysleimut.  Niitäkin istutin aikoinaan, mutta eivät ne viihtyneet.  Mutta kas kummaa, nyt olen saanut ne viihtymään mökillä.  Pitää olla sitkeä!

 

 

Jussi ja hänen vanhat opiskelukaverinsa ovat ruskamatkalla Pyhätunturin maastossa.  Miehet olivat vaeltaneet maastossa parhaimmillaan kuusi tuntia päivän aikana.  Yritin kysellä puhelimessa, millainen ruska oli.  ”Aika vaatimaton, mustikanvarret olivat punaisia ja koivut keltaisia”, Jussi kertoi.  Odotan kovasti saavani nähdä valokuvia.  Kamera oli kuulemma unohtunut kämpille.

 

 

Kun Jussi palasi viikon retkeltä, pääsimme katsastamaan mökkimaisemaa.

 

Läheinen ohrapelto oli puitu.  Kaksi joutsenta oli siellä ruokailemassa.  Minulla oli kamerassa valovoimainen putki, jossa ei ollut zoomia.  Ei auttanut, kun lähestyä lintuja kävellen.

 

Mökkirannassa tuuli tuiversi ja taivas oli pilvessä.  Ei kestänyt kauaakaan, kun sadepilvi ripautti vettä.

 

Ehdin ottaa sitä ennen muutaman pihakukkakuvan.  Syysväriä oli jo mukavasti näkyvissä.