mökki talvikuntoon

SYKSYN VÄREJÄ MÖKKIPIHALLA

SYKSYN VÄREJÄ MÖKKIPIHALLA

ma 19.10.2015

Lokakuu on ollut ihmeen kaunis. Vietimme pari kuulasta päivää mökkiaskareissa.  Kävin ensitöikseni ihailemassa Jussin kädenjälkeä.

 

SYKSYN MÖKKIURAKKA ON VALMIS

SYKSYN MÖKKIURAKKA ON VALMIS

Upouuden vierasmajan katto on nyt valmis.  Immo oli viikko sitten apumiehenä.  Jussi pakersi yksin loput huopapalat katolle.  Nyt talvi saa tulla.  Meidän mökki on suojassa odottamassa kevättä ja sisähommia.

 

KUUNSILTA

KUUNSILTA

Lämmitimme saunan ja istuimme putipuhtaina tyynessä illassa ulkoverannalla nauttimassa kylmät oluet.  Kuunsirppi kohosi taivaalle.  Mökillä tähdet ja kuu näkyvät kirkkaina toisin kuin kaupungissa.

 

VANAJAVESI KAUNEIMMILLAAN

VANAJAVESI KAUNEIMMILLAAN

Aamulla järvi oli kuin sadusta.  Salaperäinen usva leikitteli vastarannalla.  Ruskan sävyt kuvastuivat järven peiliin.

Jussi nosti laiturin.  Minä korjasin kesäkalusteita suojaan.  Siivosin rakennusjätteitä ja kokosimme yhdessä jättisuuren pressun, jota tarvittiin syysmyrskyn aikana.  Vielä ennen marraskuun lomamatkaamme pitää ottaa vedet pois päältä.  Jätämme mökkiin pienen peruslämmön, jotta saamme sen nopeasti talven aikana asuttavaksi.  Olo oli vähintäänkin haikea, sillä seuraavaan kesään on matkaa.

Olo oli illalla entistä haikeampi, sillä luin Helsingin Sanomista, että pitkäaikainen läheinen työtoverini Pekka Holopainen on kuollut.  Muistan Pekkaa rakkaudella, sillä hän oli lukuisista esimiehistäni paras.  Hän jaksoi kuunnella alaistensa murheita ja jakoi työtehtäviä tasapuolisesti.  Tuli taas mieleen, että kukaan ei tiedä päiviensä määrää.  Niin monta työtoveria on kuollut, moni minua nuorempia.  Yritän elää täysillä nämä hetket, jotka minulle on suotu.  Ja nauttia joka päivästä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.