tammikuu toi haasteita

HÄMEENLINNA ON SAANUT LUMIPEITTEEN

HÄMEENLINNA ON SAANUT LUMIPEITTEEN

ma 11.1.2016

Paukkupakkasten jälkeen säätiedotus lupaa kymmenen miinusasteen kelejä.  Ja kovaa tuulta.  Sillalla sai pidellä hupusta kiinni, kun puhuri vinkui.  Kävin työhuoneella jatkamassa öljymaalauksia.  Tänään on Tärkeä Tarotpäivä.  Tuomelan Martat kokoontuvat illalla ja minulla on ilo ja kunnia kertoilla yleisesti tarotkorteista ja ennustaa sen jälkeen yksityisesti halukkaille.

 

MINUN KORTTIPAKKANI

MINUN KORTTIPAKKANI

Kokosin pienen tietopaketin, jonka printtasin jaettavaksi.  Sen jälkeen improvisoin.  Ikävuosista on se etu, ettei enää tarvitse jännittää vaan on iloisesti mukana tapahtumassa jos toisessakin.

Niitä riittää jatkossakin.  Vietämme huomenna Tampere-päivää Jussin ja ystäviemme Sirpan ja Erkin kanssa.  Keskiviikkona Vanajaveden opiston kurssikevät alkaa.  Tai se alkoi jo viime viikonloppuna, kun osallistuin japanilaiselle kirjansidontakurssille.

 

JAPANILAISTA KIRJANSIDONTAA

JAPANILAISTA KIRJANSIDONTAA

Neljän piston ommel kolahti niin, että ajattelin hyödyntää kevään mittaan kauniita papereita kirjankansina.  Askartelu sopii mainiosti galleriapäivystykseen.  Voin pitää vaikkapa pienimuotoisia työnäytöksiä.

Kurssiohjelmassani on keskiviikkoisin venyttelyä ja grafiikan työpaja.  Kirjoituksia Koneesta jatkuu kerran kuukaudessa torstaisin.  Olen ilmoittautunut myös kollaasipajaan, kuvansiirtokurssille sekä mielenkiintoiselta kuulostavaan keskustelupiiriin Viisi näkökulmaa nykytaiteeseen.  Nähtäväksi jää, moniko niistä toteutuu.

Päivystän omassa galleriassamme joka viikko torstaisin ja satunnaisesti muulloinkin.  Aukioloaikamme ovat keväällä ti-pe 12-18 ja la 12-16.  Vaikka ajat tuntuvat pitkiltä, voimme itse kukin työskennellä päivän mittaan pajan puolella.  Vain lomamatkat tuottavat tuskaa, sillä silloin päivystysvuorot menevät uusiksi.

Minä vietän tammi-helmikuussa kaksi viikkoa Espoossa hoitelemassa Lauran apuna pikkupoikia.  Miika on työmatkalla Saksassa.  Vaihdoin silloin päivystysvuorot perjantaiksi.  Katselen myös äkkilähtöjä sillä silmällä, josko lennähdämme viikoksi etelän aurinkoon..

Jatkan innolla omatoimista öljyvärimaalausta.  Käytän mielelläni inspiraation lähteenä mallikuvia.  Ja mielellään tietysti omia kuvia.

ÖLJYVÄRIMAALAUKSET EDISTYVÄT KUULLOTTAMALLA

ÖLJYVÄRIMAALAUKSET EDISTYVÄT KUULLOTTAMALLA

Kollaasi-innostustuksen myötä huomasin, että minullahan on malleja enemmän kuin tarpeeksi.  Ensimmäiset kuullotukset ovat meneillään.

ti 12.1.2016

VR oli varautunut kunnon lumimyrskyyn.  Jo eilen oli peruutettu useita junavuoroja.  Me matkustimme Tampereelle paikallisjunalla, joka kulki.  Tosin 15 minuuttia aikataulusta myöhässä.  Ehdimme juuri sopivasti puolen päivän aikaan perille.  Minä kävin silmäsairaalassa näkökenttäkuvauksessa.  Tietokoneen raportti kertoi, että toistaiseksi kaikki on hyvin.  Olin helpottunut.

 

TAMPEREEN KAUPPAHALLISSA LOUNAALLA

TAMPEREEN KAUPPAHALLISSA LOUNAALLA

Vietimme Sirpan ja Erkin hyvässä seurassa mukavan lounastuokion kauppahallissa.  Minun bouillabaisseni tuoksui huumaavasti sahramille ja maku oli gourmet-tasoa.

 

HERKULLISTA BOUILLABAISSEA ALSACIN VIININ KERA

HERKULLISTA BOUILLABAISSEA ALSACIN VIININ KERA

Kävelimme virkistyneinä Hämeenpuistoon ja kävimme parissakin galleriassa.  Houkuttelin tamperelaisia vielä kirpputorikierrokselle, mutta se ei kolahtanut.  Minulle kolahti, sillä Hämeenlinnan torit on kierretty jo tiuhaan.  Anna ja Miska tulevat huomenna pikakäynnille.  On mukava antaa heille taas aina tarpeellisia käyttövaatteita.  Niitä löytyi mukavasti kassillinen.  Bonuksena vielä aina tarpeellisia pikkuautoja.

 

to 14.1.2016

Olin eilen oikein tarmokas.  Venyttely tuntui ihmeen hyvältä ja tuli todella tarpeeseen.  Ehdin poiketa gallerialle ennen seuraavaa kurssia.  Puheenjohtajamme Petra oli edistynyt näyttelyn rakentamisessa lähes loppusuoralle.  Nyt galleriahuoneessa on tangot katonrajassa ja taulut ripustetaan siimoilla.  Kukka ja minä toimimme makutuomareina.  Lopputulos oli kerrassaan tasapainoinen.  Odottelemme hyvällä mielellä avajaisia.

SININEN HETKI

SININEN HETKI

Anne Tammisen grafiikanpajassa oli illalla hiljaista.  Meitä oppilaita oli vain neljä paikalla.  Liekö lumituisku pelästyttänyt.  Minä aloitin kevään ahkeroinnin matalalla profiililla.  Teen aluksi pari pikkulaattaa, joista voin vedostaa taas uusia kortteja.  Ostin myös yhden isokokoisen kuparilaatan.  Sen työstäminen vaatii hyvää ideaa, sillä kupari on kallista.

Tänään torstaina Jussi yllätti.  Hän on puhunut vierailusta sisarusten luo Pohjanmaalle.  Nyt siitä tuli totta, sillä mies starttasi ennen puolta päivää matkaan.  Säätiedotukset lupasivat vaihteeksi poutakeliä.  Minä olen yleensä tehokkaimmillani, kun saan kodin haltuuni.  Niin nytkin.  Siivosin jääkaapin – huh – ja pyöritin sekä tiski- että pyykkikonetta.  Anna ja pikkupojat siirsivät käyntinsä ensi viikkoon.  Eilisestä oli se ilo, että koti tuli siivottua vieraskuntoon.  Nyt minulla on vaikka mitä mahdollisuuksia luovuuteen.

 

ONNITTELUKORTTI PETRALLE

ONNITTELUKORTTI PETRALLE

Aloitin tekemällä Petralle näyttelyn avajaisiin meidän paperihuonelaisten puolesta onnittelukortin.  Siitä tuli haitari – kiitos kirjansidontakurssin – ja kollaasi.  Nyt puuttuu enää graafikkosiskojen allekirjoitukset.

 

pe 15.1.2016

Joskus on hauska viettää kiireetön kotipäivä.  Heräsin aamulla poikasten liverrykseen.  Otso ja Visa soittivat mummille.  ”Täällä on tosi paljon lunta”, he hihkuivat kilpaa.  Minä kuulin, että unta ja vastasin, niin täälläkin.  Molemmilla oli asiaa ja he puhuivat kilvan päällekkäin, vaikka Miika yritti jakaa vuoroja.  Minä ymmärsin noin puolet.

HÄMEENLINNASSA PYRYTTI LUNTA

HÄMEENLINNASSA PYRYTTI LUNTA

Päivä sujui askartelukaappeja siivoten.  Minä hamsteri olen kerännyt enemmän kuin tarpeeksi materiaaleja niin grafiikkaa kuin kollaasien tekemistä varten.  Nyt varmistui, että Vanajaveden opiston kollaasipajakurssi toteutuu.  Se kannusti lajittelemaan, mitä kaikkea kotoa löytyykään.  Uutena haasteena ovat käsinsidotut kirjat, joissa voin hyödyntää kauniita papereita.  Keräsin nipun hyljättyjä akvarelleja.  Niistä kun valitsee parhaat palat, saa vaikka minkälaisia kansikuvia.

 

MEHUKAS GRANAATTIOMENA

MEHUKAS GRANAATTIOMENA

Koska olin yksin, lämmittelin lounasaikaan ruuanloppuja.  Yksinäinen granaattiomena sai minut tutkimaan netistä, miten sitä voisi hyödyntää.  Löysin herkullisen ohjeen, jossa oli hedelmän lisäksi vihreää salaattia, brie-juustoa ja päärynöitä.  Kaupassa käydessäni koriin putkahti romaine-salaattia ja herkkujuustoa.  Näistä riittää Jussillekin, kun hän palaa pohjanmaalta.

Illan ohjelmassa on tuore tv-jakso Master Chef Australiasta sekä kirjallisena viimeisin osa Ehtoolehto-trilogiasta.  Mukavaa.

 

la 16.1.2016

Olen edelleen talvileskenä.  Siivousurakka on loppusuoralla.  Löysin paljon paljon aarteita.  Nyt paperit on lajiteltu ja niiden hyödyntäminen voi alkaa.  Ehkäpä jo tänään?

 

PAPERIPINOT JÄRJESTYKSEN KOURISSA

PAPERIPINOT JÄRJESTYKSEN KOURISSA

Hauskimpia yllätyksiä oli luonnoskirja, johon olen hahmotellut Teneriffan maisemia.  Olin unohtanut ne kuvat tyystin.  Toinen yllätys oli iloinen valokuvasarja laivamatkalta vuonna 2010.  Kolmas ja suurin yllätys oli kulttuurikansio, jossa YLE Kulttuurin työntekijät esittäytyivät vuonna 2001.   Tuntui tosi nostalgiselta lukea omaa tekstiä, joka toden totta pitää edelleenkin paikkansa.

Tarina löytyy otsikolla ”Nostalgiahetkiä siivousurakan keskellä”.

 

ILLAN MITTAAN SYNTYI PINO UNIIKKEJA KIRJANKANSIA - VAIN SISÄLEHDET JA OMMEL PUUTTUU

ILLAN MITTAAN SYNTYI PINO UNIIKKEJA KIRJANKANSIA – VAIN SISÄLEHDET JA OMMEL PUUTTUU

 

su 17.1.2016

Vietin juhlallisen päivän Galleria Paperihuoneella.  Puheenjohtajamme Petra vietti 50-vuotissyntymäpäiviään taiteen merkeissä.

 

PETRALLA ON JUHLANÄYTTELY PAPERIHUONEELLA

PETRALLA ON JUHLANÄYTTELY PAPERIHUONEELLA

Hän kutsui lähiystävät juhlanäyttelyynsä.  Minä ja Kukka tarjoilimme vieraille kuohuviiniä.  Näyttely oli hieno ja päivänsankari säteili onnellisena.

 

KEITTIÖHENKILÖKUNTA MARJALEENA JA KUKKA

KEITTIÖHENKILÖKUNTA MARJALEENA JA KUKKA

Virkistyneenä palasin lumen ja pakkasen keskellä kotiin.  Pohjanmaan poika Jussi kotiutui hänkin.  Ehdimme viettää koti-illan ennen kuin lähden huomenna Espooseen hoitelemaan pikkupoikia.  Raportti seuraa varmaankin viiveellä, sillä tuskin ehdin siellä päivittää blogia..

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.