su 31.1. –  ti 2.2.1016

Miikan Münchenin komennus jatkui vielä kolmannenkin viikon.  Projekti on edennyt hyvin.  Olemme kuulleet tuoreita uutisia skypen välityksellä joka päivä.  Minä hoitelin Otsoa ja Visaa ensimmäisen viikon Lauran apuna.  Toisella viikolla Lauran Leila-äiti ja Siiri-koira olivat remmissä.  Kolmannella viikolla otimme pestin yhdessä Jussin kanssa.

Hoitoviikkomme alkoi vastoinkäymisillä.  Starttasimme sunnuntaina iltapäivällä Hämeenlinnasta matkaan.  Tarkoitus oli ajaa perille valoisan aikana.  Toisin kävi.  Olimme melkein Riihimäellä, kun muistin että oopperaliput unohtuivat kotiin.  Ei auttanut kuin tehdä u-käännös ja käydä hakemassa ne.  Ilta pimeni ja pikkupojat odottelivat malttamattomina.   Ehdimme perille vasta iltapuuron aikaan.   Otso ja Visa olivat vastassa saunapuhtaina.  Hiukset tuoksuivat kukkaisshampoolta.

Miikan kone starttasi maanantaiaamuna anivarhain.  Myös Visa oli hereillä anivarhain ja Lauralla oli silmät ristissä unenpuutteesta.

 

Me veimme Otson aamulla autolla kerhoon.  Seurakunnan kerhopäiviä on maanantaina ja torstaina.  Tiistaina pojalla on liikuntakerho ja torstaina musiikkikerho.

 

Me irrottelimme hetken kiireisten aamutoimien jälkeen ja kävimme Halmeen leipomossa juomassa kahvit ja lukemassa aamulehdet.

Laura ja Visa reippailivat puolen päivän aikaan hakemaan Otsoa. Visa nukkuu vielä päiväunet ja rattaissa raikkaassa ulkoilmassa unet ovat makoiset.

Minä ja Jussi kokkasimme sillä välin suurperheellemme muikkuja ja juustomakaronia.  Iltapäivällä meillä oli rauhallista, kun Laura malttoi mennä päiväunille ja pikkupojilla oli sopuisia leikkejä.

 

Mummi pääsi taas piirtelemään autoja.  Taitavin piirtäjä oli kuitenkin Otso, jolla on huikea mielikuvitus.

 

Minä kirjasin taideteoksiin, mitä ne esittivät.

Niin ja illalla meillä oli sitten se ooppera.  Tapasimme Liin ja Kaizun aulassa.  ”Turhaan käännyitte takaisin, minulla oli printattuna teille varaliput”, Kaizu kommentoi.  Sitä en olisi halunnut kuulla.

 

”Oopperan kummitus” oli esitys vertaansa vailla.  Olemme nähneet sen kahdesti ennenkin, jopa New Yorkissa, mutta tämä Helsingin esitys ei kalvennut yhtään sen rinnalla. Istuimme toisella parvella, josta oli loistava näköala koko näyttämölle sekä orkesterimonttuun.  Liin ja Kaizun Janne-pojan rakastettu ja Noah-pojan äiti Ya-Wen soitti esityksessä harppua.  Hän kävi tervehtimässä meitä väliajalla.  Kysyimme onko hän nähnyt esityksen.  Ei ollut, mutta kuullut kyllä, moneenkin kertaan.

 

Palasimme suorastaan ylevöityneinä Kauklahteen.  Laura kertoi, että Otso oli ollut huolissaan, miten mummi ja pappa pärjäävät kummituksen kanssa.  Espoossa kun kulkee pimeällä kummituksia ja krokotiileja.  Laura oli vakuuttanut, että pappa on hyvä häätämään kummituksia pois.

Tiistaina oli ylellistä nukkua kahdeksaan, sillä meillä ei ollut kiirettä mihinkään.  Ulkona satoi räntää.  ”Leivotaanko tänään pipar-kakkuja?” Otso kysyi, kun tuli heräilemään mummin viereen.  Ja niin me leivoimme niin kuin lähes jokaisella vierailullamme.

 

Minulla alkoi iltapäivällä Hämeenlinnassa kollaasikurssi.  En halunnut olla ensimmäisellä kerralla pois.  Niinpä hyppäsin junaan ja kävin askartelemassa Vanajaveden opistossa.  Aiheena meillä oli joko lahja tai haave.  Minun haaveeni syntyi spontaanisti.  Tuttavat tietävät, että laulunlahja voisi olla parempikin ja soittamisesta ei ole tietoakaan.  Mutta voihan siitä haaveilla.

 

Varasin paluulipun aamujunaan.  Soittelimme illalla ja minä toivotin pojille hyvät yöt.  Jussi oli vienyt koko porukan Saunalahden koululle, jossa Otso käy liikuntakerhossa.  Kyllä autonkuljettajassa on puolensa.  Edellisellä kerralla minä kuljettelin Otsoa bussilla ja junalla harrastuksiin.  Kotimatkalla poika oli tosi väsynyt.   Otso onkin kysellyt, miksi pappa on rakentanut talon niin kauas.  Nyt kaikki kävi huomattavasti helpommin.

 

ke 3.2. – to 4.2.2016

Ehdin Hämeenlinnasta aikaisemmin tapaamispaikalle Espoon Entresseen kuin Jussi ja pojat Kauklahdesta.   Laura irrotteli ja varasi ajan kampaajalle.  Me muut vietimme pari tuntia kauppakeskuksen iloissa.

Ostoskerroksesta löytyi leikkitila, jossa oli kiipeilytelineitä ja liukumäkiä.  Otso ja Visa olivat innoissaan.  Pojat ovat varsinaisia ikiliikkujia.  Hädin tuskin sain heidät houkuteltua välipalalle.  Voileivät, hedelmät ja pillimehut tekivät kauppansa.

 

Siirryimme jossain vaiheessa kolmannen kerroksen kirjastoon.  Sieltä löytyi mieleisiä kuvakirjoja ja hauska vinolattiainen leikkitila.  Lainasimme pinon kirjoja, joista suosituimmat kertoivat  paloautoista ja myyrän seikkailuista.

 

Myyrän kolo oli lammen rannalla.  Se tarkkaili pikkusinttiä, joka ui iloisesti rannan tuntumassa.  Kunnes terävähampainen hauki yritti saalistaa sen.  Myyrä riensi apuun ja tarinassa oli onnellinen loppu, tietysti.  Luin kirjan pojille noin kymmenen kertaa.  Seuraavana aamuna Otso otti legot käyttöön ja kas, sieltähän löytyi hauki (taisi olla krokotiili) ja sintti ja myyrä.  Jännitysnäytelmä oli hetkessä valmis leikittäväksi.

Ehdimme kirjastosta kotiin sopivasti ruoka-aikaan.  Pappa oli ostanut tuoreita kampelafileitä, jotka maistuivat perunapaistoksen kera.

 

Lauralla oli meille yllätysjälkiruoka.  Hän oli poikennut Halmeen leipomoon kampaajalla käynnin jälkeen.

 

Herkut hävisivät hetkessä pikkupoikien ja isompienkin masuun.

 

Illalla pääsimme saunaan.  Sen jälkeen poikaset olivat kovasti kypsiä nukkumaan.  Niin mekin.

Torstaiaamuna veimme Otson kerhoon ja palasimme enemmän tai vähemmän voipuneina Hämeenlinnaan.  Miika lennähtää Münchenistä illalla kotiin ja sen jälkeen alkaa normaaliolot.  Me tapaamme kolmen yön jälkeen koko porukan Nummelassa, jossa vietämme perinteistä laskiaisriehaa.