kolme sisarta ja uusia naamioversioita

KOLME SISARTA EI OLE KOLLAASI VAAN ÖLJYVÄRIMAALAUS KANKAALLE

KOLME SISARTA EI OLE KOLLAASI VAAN ÖLJYVÄRIMAALAUS KANKAALLE

Öljyvärimaalaus Kolme sisarta on vihdoinkin valmis.  Taisin ylityöstää sitä.  Öljytöissä on se vaikeus, että aina voi jatkaa.  On tosi vaikea tietää, koska maalaus on valmis.  Kultainen ohje on, että silloin, kun sille ei tarvitse tehdä enää mitään.

Yritän jatkuvasti löytää uusia näkökulmia naamiokollaaseihin.  Nyt keväällä on into päällä.  Ennakoin jo mökkikautta.  Silloin mielenkiinto suuntautuu kesäpuuhasteluun.  Viime kesänä minulla oli kaikki maalausvälineet mökillä, mutta en saanut mitään aikaiseksi.  Siksipä nyt on hyvä valmistautua tuleviin näyttelyihin.

 

GLAMOURIA NAISEN NAAMIO -SARJAAN

GLAMOURIA NAISEN NAAMIO -SARJAAN

Nämä kollaasit syntyivät spontaanisti.  Minua kiehtoo kaikki kaunis.  Sehän ei ole ollenkaan nykypäivän trendi.  Joko olen ajastani jäljessä tai sitten ennakoin esteettisen kauden paluuta.

 

VIETTELYS

VIETTELYS

Teen näitä ihan vain siksi, että ne miellyttävät omaa silmää.  Voisihan sitä ihmisellä olla huonompiakin tapoja viettää eläkepäiviä…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.